Vuosi päättyy, nämä kirjat jäivät mieleen

h haukka

Lehdissä julkaistavat vuoden parhaiden kirjojen listat jakavat mielipiteitä. Toiset katsovat, että kirjallisuutta kilpailutetaan liikaa ja että tällaiset rankkaukset vain pahentavat ongelmaa. Toiset kiittelevät listoja oivallisena lukuvinkkien antajana.

Minä olen listafriikki. Laadin mielessäni listoja kaiken aikaa mitä erilaisimmista asioista, vaikka ani harvoin kirjaan niitä ylös. En suhtaudu listauksiin kovinkaan vakavasti. Jos luettelen nyt kymmenen kaikkien aikojen parasta elokuvaa, bändiä, jääkiekkomaalivahtia tai irtokarkkimakeista, ensi viikolla saatan olla listan sisällöstä aivan eri mieltä.

Listat muuttuvat, kun fiilikset muuttuvat, ja fiiliksethän muuttuvat kaiken aikaa.

Minulla on ollut tapana luetella blogissani vuoden lopussa kirjoja, jotka ovat tehneet vaikutuksen tai painuneet mieleen. Jatkukoon siis tämä perinne kattauksella vuoden 2015 lukukokemuksista, vaikka uuteen vuoteen on vielä pari viikkoa aikaa.

Joululoman suunnitelmiini kuuluu lukea loppuun Elena Ferranten Napoli-kvartetti. Se ansaitsisi paikan listallani, mutta koska se on vielä kesken, en ota sitä mukaan. Listaukseni menee aakkosjärjestyksessä kategorioittain, koska en usko kirjallisuuden kohdalla paremmuusjärjestyksiin.

Lyhyttä luonnehdintaa seuraa lyhyt sitaatti. Valitsin sitaatit avaamalla kunkin kirjan satunnaisesta kohdasta ja poimimalla kyseiseltä aukeamalta kirjan henkeä mielestäni parhaiten kuvaavan virkkeen tai katkelman. Leena Krohnin kirja on lainassa tuttavalla, joten siitä turvauduin taannoisesta blogimerkinnästäni löytyvään sitaattiin.

 

KOTIMAINEN KAUNOKIRJALLISUUS

 

Gunnar Björling: Auringonvihreä (Suomentanteet Pauliina Haasjoki ja Peter Mickwitz)

Suomenruotsalaisen klassikkorunoilijan alun perin 1933 julkaistu kokoelma suomennoksena. Rikas, polveileva ja monimuotoinen kokonaisuus.

”Tänään, tänään, kuka tietää mitä sydän maksaa?”

 

Karo Hämäläinen: Yksin

Ystäväni Karon mielestäni paras romaani. Kaunokirjallinen tulkinta Paavo Nurmesta tavoittaa kielellisen taajuuden, joka tuo esiin ihmisen patsaan takaa.

”Jatkoin tappioita vältellen. Tein muutaman maailmanennätyksen. Suhtauduin juoksuun suoraviivaisesti työnä ja ilmaisin palkkioni prikulleen eikä sinne päin.”

 

Leena Krohn: Erehdys

Minuun vetoavat kirjailijat, joissa yhdistyvät sopivassa suhteessa vihaisuus, herkkyys, viisaus ja kauneudentaju. Eli sellaiset kuin Leena Krohn.

”Näette edessänne kuluneen ihmisen, miehen, joka on käyttänyt vuosikymmeniä sananjärjestyksen ja välimerkkien pohtimiseen, osuvimman adjektiivin ja parhaan synonyymin valitsemiseen. Miehen, joka on väheksynyt oleellisia asioita epäoleellisien vuoksi, yksittäisen pirulaisen, joka on vaihtanut elävät ihmiset kirjan henkilöihin, tuoreet aistimuksensa sanojen kuivuuteen ja sosiaalisen elämän kammionsa autiuteen.”

 

Laura Lindstedt: Oneiron

Täyttää aika lailla oman romaani-ihanteeni: muodoltaan kekseliäs, teemoiltaan painokas, kieleltään vivahteikas. Helppo lukea, vaikea unohtaa.

”Täällä tuonpuoleisessa hiljaisuuksien kestoa oli joka tapauksessa mahdotonta mitata. Minuutti vai vuosi, mistä sen tiesi.”

 

Markku Pääskynen: Sielut

Lapsuuden ja ajan kuvaa, arkijärjen ja maagisen ajattelun välisen rajankäynnin kartoitusta. Pääskysellä on kieleen yhtä herkkä tuntuma kuin runoilijalla.

”Kaikki polut, kujat ja tiet jotka johtivat ja jakautuivat toisiin maailmoihin. Rajana vain taivas, jos sekään.”

 

Harry Salmenniemi: Pimeän lehdet

Älyä, aisteja ja kauneudenkaipuuta puhuttelevaa lyriikkaa.

”Meillä oli tapana käydä gallerioissa, / pysähtyä kadunkulmaan juomaan kahvia / ja suutelemaan, mikä elämä se oli.”

 

Jaakko Yli-Juonikas: Kyyhkysinetti

Omalaatuinen kielellinen pienoismaailma, jossa kajahtelee yhdeltä suunnalta Antti Hyry ja toiselta Volter Kilpi.

”Puolijuoksee jalkakäytävää myöten torilta, tulee vastaan väkeä jatkuvasti ja rivi näyteakkunoita joita ei kerkeä katsomaan, tahtoo vain väkijoukkoon piiloutua niin ettei joutuisi tekemisiin poliisin kanssa.”

 

ULKOMAINEN KAUNOKIRJALLISUUS

 

Roberto Bolaño: 2666 (Suomentanut Einari Aaltonen)

Ensyklopedisen romaanimuodon merkkisaavutus, kirkasta ja kaunista kerrontaa väkivallan ryvettämästä maailmasta.

”Oli elämä miten onnellista tahansa, sanoi Epifanio sinä iltana Lalo Curalle, se päättyy aina tuskaan ja kärsimykseen.”

 

Kamel Daoud: The Meursault Investigation (Kääntänyt englanniksi John Cullen)

Antaa nimen ja elämäntarinan Sivullisessa surmatulle arabille. Samaan aikaan kritiikki ja kunnianosoitus Albert Camus’n tuotannolle.

”Why did he go to that very beach on that very day? What’s inexplicable is not only the murder but also the fellow’s life.”

 

Jenny Erpenbeck: The End of Days (Kääntänyt englanniksi Susan Bernofsky)

Maailma on täynnä kertomakirjallisuuden lainalaisuuksilla leikitteleviä romaaneja, jotka jäävät teennäisiksi. Tämä ei jää. Se tappaa päähenkilönsä viisi kertaa mutta herättää hänet aina uudestaan henkiin. Samalla se pohdiskelee vaivihkaa ja alleviivaamatta ”minuuteen” liittyviä kysymyksiä.

”Here the words themselves were something you could touch, there was no transition from literature to what was called reality – instead, the sentences themselves were a reality.”

 

Michel Houellebecq: Alistuminen (Suomentanut Lotta Toivanen)

Ranskalaisen kirjallisuuden pahis tarkastelee valistuksen ja tasavallan pieleen menoa J.K. Huysmansin antimodernin kulttuuripessimismin hengessä.

”Silloin minä ymmärsin: Eurooppa oli jo tehnyt itsemurhan.”

 

László Krasznahorkai: Seiobo There Below (Kääntänyt englanniksi Ottilie Mulzet)

Eurooppalaisen nykykirjallisuuden parhaimpiin romaaneihin kuuluvan Satantangon tekijältä ei ole saatavilla suomennoksia, joten pakko lukea englanniksi.

”This is my prayer, says sensei Kazuyuki smiling, and then the stern face is once again impenetrable.”

 

Magda Szabó: The Door (Kääntänyt englanniksi Len Rix)

Pätee sama kuin Krasznahorkaihin: ei saa suomeksi,  mutta onneksi sentään englanniksi. Vinoa komiikkaa elämän traagisiin käänteisiin yhdistelevä romaani.

”And in truth she didn’t need the country. She had no wish to join the people who oversaw the sweepers. But because she sought nothing for herself it never occurred to her that in her eternal negativity she was political.”

 

ASIAPROOSA, ESSEISTIIKKA

 

George A. Akerlof ja Robert J. Shiller: Phishing for Phools. The Economics of Manipulation & Deception.

Taloustieteen nobelistit tutkailevat erilaisia vedätysmekanismeja, joita markkinatalous on väärällään. Behavioralistinen, ihmisten käyttäytymistä painottava näkökulma täydentää valtavirtataloustieteen tehokkaita markkinoita ja rationaalisia yksilöitä painottavaa varsin rajallista näkökulmaa.

”Free markets produce good-for-me/good-for-you’s; but they also produce good-for-me/bad-for-you’s. They do both, so long as a profit can be made.”

 

Carol Jacobs: Sebald’s Vision

Pohdintaa yhden suosikkiprosaistini W.G. Sebaldin tuotannosta.

”As we might say in German, Sebald spinnt, which has all the senses of weaving a web, spinning a tale, being a bit mad.”

 

John Kay: Other People’s Money. Masters of the Universe or Servants of the People?

Rahoitussektorin osuus länsimaiden bkt:sta on kasvanut selvästi 1980-luvun alusta lähtien. Onko se ollut suureksi siunaukseksi yhteiskunnalliselle kehitykselle? Taloustieteilijä John Kayn mielestä ei ole.

”A country can be proseperous only if it has a well-funcioning financial system, but that does not imply that the larger the financial system a country has, the more prosperous it is likely to be.”

 

Adam Kirsch: Rocket and Lightship. Essays on Literature and Ideas

Kulttuuriin ja kaunokirjallisuuteen keskittyviä esseitä yhdeltä Yhdysvaltain parhaimmista nuoremman polven asiaprosaisteista. Hyvä teksti esimerkiksi David Foster Wallacesta.

”Is Žižek’s audience too busy laughing at him to hear him? I hope so, because the idea that they can hear him without recoiling from him is too dismal, and frightening, to contemplate.”

 

Matti Klinge: Anarkisti kravatti kaulassa

Henkilöhistoriaa ja kulttuurihistoriaa. En voi olla viehättymättä hahmosta, joka puhuu jalkapallo-ottelun asemesta potkupallomatchista.

”Sitten lähdettiin Varkauteen tutustumaan metsäteollisuuteen ja lentämään helikopterilla.”

 

Helen Macdonald: H is for Hawk

Nainen valmentaa kanahaukkaa ja puntaroi elämäänsä isänsä kuoleman jälkeen. En tiedä kanahaukoista mitään enkä ole kokenut läheisen poismenoa, mutta tunnistan kaiken, mistä Macdonald kirjoittaa. Esseistinen proosa tekee parhaimmillaan yksityisestä yleistä, vieraasta tuttua.

”When you are broken, you run. But you don’t always run away. Sometimes, helplessly, you run towards.”

 

 Larissa MacFarquhar: Strangers Drowning. Voyages to the Brink of Moral Extremity

Äärimmäisyysihmisiä on kaikkialla, myös hyväntekijöiden joukossa. Kiehtova luotaus moraaliseen ekstremismiin tosielämän tapauskertomusten pohjalta.

”He kept thinking how wrong it was for them to have so much when so many others had nothing, and after some time he came up with the idea that he should live on his fair share of the world’s wealth – what he called the World Equity Budget, or WEB. His first notion of this was simply to divide the world’s total income by the number of people.”

 

Michel de Montaigne. Esseitä. Osa III (Suomentanut Renja Salminen)

Suomennossarjan kolmannen ja viimeisen osan myötä Montaignen tuotanto on nyt kokonaan äidinkielelläni. Pascal sanoi: ”Kaiken, minkä löydän Montaignesta, löydän itsestäni.” Melkein samaa voisin sanoa minäkin, vaikka välillämme on ajallista etäisyyttä melkein 500 vuotta.

”Kukin meistä omalta osaltaan lisää aikamme turmeltuneisuutta: jotkut tuovat siihen petollisuutta, toiset epäoikeudenmukaisuutta, jumalattomuutta, tyranniutta, ahneutta ja julmuutta, sen mukaan kuinka vaikutusvaltaisia he ovat; heikoimmat, joihin minä kuulun, tuovat siihen tyhmyyttä, turhamaisuutta ja laiskuutta.”

 

Tuomas Nyholm: Jarkko Ruutu, jumalainen näytelmä

Urheiluelämäkerrat ovat usein hampaattomia hagiografioita tai puuduttavaa pr-materiaalin jatketta. Tämä on loistava poikkeus.

”Jos toinen pelaajista tyytyy asemaansa, mutta toinen näyttää, ettei alistu kohtaloonsa, vaan ottaa väkisin sen, minkä katsoo itselleen kuuluvan, koutsi peluuttaa häntä.

 

Rax Rinnekangas: Kadonnut kieli

Millaisia eurooppalaisia olemme? Mikä on suhteemme maanosamme kulttuuriperintöön? Onko meillä enää sellaista vai onko meistä tullut omissa virtuaaliheimoissamme viihtyviä nettikansalaisia? Rinnekankaan esseet luotaavat kielen ja ajattelun ehtoja ja mahdollisuuksia nykyajassa.

”Kun kokonainen kansakunta päättää rakentaa oman iltaruskonsa vain itsestään kertovalla kirjallisuudella ja anglosaksisella kirjallisuudella ja viihteellä ja itseään toistavien väkivaltaisten rikosten kuvauksilla, tulosta voidaan pitää paitsi moraalittomana, myös hyvin aavemaisena.”

 

Tommi Uschanov: Hätä on tarpeen. Kulttuuripessimismin nousu 1965-2015

Mihin hävisi 1960-luvulla vallinnut usko parempaan maailmaan? Estääkö pessimismi meitä korjaamasta sitä, mikä ajassamme vaatisi kipeimmin korjaamista? Viiltävän tarkkaa yhteiskunnallis-kulttuurista analyysiä.

”On kiinnostavaa, että vaikka taloudellinen epätasa-arvo on viime vuosikymmeninä kasvanut joissakin maissa merkittävästi enemmän kuin toisissa, on pessimismi lisääntynyt kaikkialla länsimaissa tasaisesti.”

Kommentit
  1. 1

    Jukka Sjöstedt sanoo

    Olen John Kayn kirjassa sivulla 182. Miksikö hankin sen vasta äsken? Siksi koska Kay kirjoittaa joka keskiviikko pitkän palstan mitan Financial Timesiin. Luulin että siellähän ne hänen asiansa ovat tiivisteenä. Väärin. Siellä on laajoja venytyksiä ja upottavia syvennyksiä asioiden yhteyksistä ja kehkeytymisistä.

    Häikäisevä. Minulle mieluisampi kuin FT:n Martin Wolf, joka lataa enempi numerodataa, mutta ei soita niistä elegioita. Kayn kirja on ylistyksensä arvoinen. Tai oikeasti paljon enemmän. Se vetää ylös silmiimme kehityskulkuja, joista yhteenpannen mutta kenenkään nimenomaisesti tarkoittamatta, kuin Johdatuksesta/Kirouksesta nykyinen sosiaalinen todellisuutemme kutoutui yllemme.

    Ihan uskomaton muutospolku ja esiinputkahtanut lopputulos varsinkin. Miespolven parin aikavälillä voisi sanoa että sosiaalidemokraattinen luomisvoima ja reality vaihtui Reaganin ja Thatcherin valtaan tultua ihan toiseksi. Politiikan yllyttäessä, poliisivoimien, ml. IMF interpolin, toimeenpannessa, mutta luovien voimamiesten innovaatioiden ja liittoutumien kautta. Ei näitä uusia pankkiireita suotta kutsuta Masters of University luonnehdinnalla.

    Noista liitoutumista nostan tässä Harvard alumnien maailmanyhteisön, MBA:at, joiden gradu oli yliopistosäätiönsä ja sen tuotot uusilla nurinkurisillakin rahantekotavoilla. Eliittien yliopistoilla ovat omat rahamasiinat ja siksi riippumattomuus stubbeista grahn-laaksosista alanko-kahivaaroista.
    jatk.

  2. 2

    Jukka Sjöstedt sanoo

    jatk.
    John Kay kertoo asiainkulun. Mutta mielestäni häijymmin ja sivuuttamattomammin saman kertoo Adair Turner lokakuussa ilmestyneessä kirjassaan Between debt and the devil.
    Turner nousi keskeiseen vastuuseen Englannissa kriisin patoamissa 2008 ja kohta G 20 konsensuksessa piirsi uusiksi ihmiskunnan itsellensä vyöttämää finanssiarkkitehtuuria. Mies lukeutuu George Soroksen piiriin think tankissa Institute of New Economic Thinking.

    Kun Kayn kirjan nimi on siis Other People´s Money, niin Turnerin koko matkan toistama ja monella formuloinnilla ilmaisema asia on se mikä Ville Iivarisenkin. Turner toistaa toistamasta päästyään kuinka moderni talletuspankki eli liikepankki eli commercial bank saa ja kykenee luomaan uutta rahaa äärettömästi. Niitä reaalivaroja joiden päälle velkakerroksia laskostetaan on murto-osa velkaSAAMISTEN määräistä. Ja tämä juuri on aikautemme narratiivin ja juonien uutta pulputtava ehtymätön lähde.

    Sieltä raikkaina kauhotaan arvoperistamiset, sieltä saadaan kauhauistuiksi kourallisia derivaattoja ja niiden valuessa sormien lomitse, ne yhtyvät uusiksi kombinaatioiksi, vaateiksi. Vain superväkevä ITC tekniikka kykenee pitämään kirjanpitoa ja ylläpitämään kauppaa tässä reaalitalouden ylisessä korkeassa esikunnassa. Sekin siis rojahti 2008 mutta nostettiin väkipyörillä pystyyn. Vauhtiin se ei ole päässyt, eikä ole tarkoituskaan.

    Liikkeelle kai sentään pitäisi päästä ja tähän Turner heittäisi sitä helikopterirahaa. Se olisi tabuun kajoamista. Ei edes Ville Iivarinen eikä Lauri Holappa eikä Ahokas eikä Antti Ronkainen rohkene irrota keynesläisistä oppikirjoistaan näin kauas. Sikäli kuin olen oikein ymmärtänyt nimeämiäni stipendiaatteja.

    Eilen olin kovassa seurassa Yliopiston pienessä täydessä juhlasalissa klo 16 -18.10. Jatkoille en kerinnyt enkä kai halunnutkaan. Janne Saarikivi, Thomas Wallgreen, Jaakko Hämeen-Anttila, Heikki Patomäki avasivat sisimpänsä huonetta ja julistivat kuinka Sinullakin on avain omaasi, sivistykseen. Korista se, täydennä se, asu kulttuurissa.

    Jos jotain hyvää, niin tämän etuoikeuden noukittavaksi on finanssikapitalismin esiinpakottama reaalituotanto tuonut halullisten huulille. Juo ja juovu. Yliopisto ei ole rahan tekemistä varten, se on sen tuhlaamista varten.Jukka Sjöstedt

  3. 3

    H sanoo

    Tommi, kysyn sinun mielipidettäsi eräästä asiasta.

    Miksi luulet Jackin ja Babetten pelkäävän kuolemaa? Siksikö, etteivät he onnistu riittävän hyvin pitämään yllä sijaistoimintoja, joilla unohtaisivat asian? Entä ratkaisu? Ei kauppakeskus, ei Jumala, ei ihmepilleri – jääkö lukija diagnoosin jälkeen ilman asianmukaista hoito-ohjetta?

    On ilo kuulla uudesta kirjastasi. Eniten olen nauttinut juuri esseistäsi, vaikka ei romaaneissakaan vikaa ole.

    • 3.1

      tommimelender sanoo

      Käsittääkseni DeLillo käsittelee Jackin ja Babetten kautta laajemmin yhtä peri-inhimillisintä teemaa eli kuolemanpelkoa.

      Kontekstina Valkoisessa kohinassa on jälkiteollinen kulutusyhteiskunta, joka tekee kaikkensa häivyttääkseen kuoleman ihmisten mielestä tai ainakin työntääkseen sen mahdollisimman kauas taka-alalla toistelemalla eri tavoin kertosäettä, jonka mukaan olemme kaikki ainutlaatuisia yksilöitä, ”sen arvoisia” niin kuin mainokset meille kertovat. Yhdessä sitaatissa (muistinvaraisesti) Babette sanoo hyvätuloisista ihmisistä, että hänen on mahdoton ”kuvitella kuolemaa heidän tuloluokassaan”. Eli mitä varakkaampi ja kulutuskykyisempi ihminen on, sitä kauempana hän on kuoleman valtapiiristä. Jackin sovellus tästä teemasta on tehdä Hitler-tutkimuksesta ja omasta auktoriteettiasemastaan itselleen panssari kuolemaa vastaan.

      Kaiken tämän taustalla voi tietysti nähdä ajatuksen ihmisestä narsistisena olentona, jonka on mahdoton hyväksyä ajatusta oman olemassaolonsa päättymisestä. Jumala on kuollut, mutta siihen tyhjään paikkaan, jossa Jumala ennen oli, työnnetään nyt kaikkea mahdollista rihkamaa ja krääsää, jolle samalla luodaan kysyntä ja markkinat. Huippuunsa kehitellyin tuote olisi tietysti ihmelääke, joka veisi kuolemanpelon pois kerralla ja lopullisesti.

      Hoito-ohjeita Valkoinen kohina ei tarjoa vaan tosiaankin diagnosoi tautia. DeLillon kaltainen kirjailija ei varmastikaan usko, että kirjailijan tehtävänä on antaa lopullisia vastauksia. Tärkeintä on herättää lukijassa ajatuksia. Siinä Valkoinen kohina onnistuu, ja siksi se on minulle yksi kaikkien aikojen tärkeimmistä romaaneista.

  4. 4

    Jukka Sjöstedt sanoo

    Luin Kayn kirjan loppuun. Kiukku kasvoi. Kokeilin taidetta, ei helpottanut. Seuraavksi viihteelle?

    Mitähän kaikkea Aleksis Kiven lukeneessa ja paljon nähneessä päässä liikkui, sinkoili mielen aatoksina ja laboratoriokirkkaina havaintoina ? Eilen poikkesin toiste Nummisuutarissa. Se on ensimmäiseltään niin yllättävä, että valmiimmalle meno kannatti, kuten usein -ei aina. Taidekulutus on taiteenlaji.

    Kai se Nummisuutarit harmiton huvinäytelmäkin oli joskus kaiken sovittavine yllättävine loppuvaiheineen ja sointulasovitettuna. On kyllä häijy toisissa ajoissa ja käsissä, eilinenkin tämä Janne Reinikaisen ja Aku Hirviniemen. Parempi on. Edellinen Kansallisteatterin Esko oli sekin Marja-Liisa Nevalan ja Antti-Einari Halosen työstön jäljiltä hirvittävä tragedia sinusta ja minusta. Eikä siis parannusta nykyiseen.

    Tarantinon leffan kävin katsomassa. Sekin on kuin talvisesta Suomesta, tuuli vinkuu ja lumi pöllyää, postiaseman tuvassa palkkionmetsästäjä-pankkiirit selvittelevät pottejaan. Voittajaa ei ole, kostostakin on nautinto kaukana pisimmän tikun vetäjän tultua brutalisoineenksi itsensäkin irstaassa pelissä. Älä mene katsomaan pitkää vanhatestamentallista tuomiosaarnaa, jossa ristiinnaulittun puuveistos maatien varressa kokee viitata parempaan.

    Hiensti on Tarantinon jengi sisällä hedge fund maailmassa. Etsintäkuulutettujen jahtaaminen live or death tuomarille hirtettäviksi on pääomasijoittajien ja pörssiveikaajien maailmaamme. Paitsi että nykyisin ollaan päästy uudestisyntymiseen, ei mielen muutoksena, vaan tieteen ansiosta. Se tiede on pankkisosiologia, sopimusjuridiikka ja muu MBA hömppä. Paitsi että realityä lujemmin kuin kvanttifysiikka.

    Rahan sosiaalisessa maailmassa ei päde aineen häviämättömyyden laki. Siellä raaka-aine lisääntyy. Ja vieläpä niin jännästi että pikkumiehen eskoseni, asia on sitä itseltään vähentää jotta sitäkin enempi sijoitustilaa jää esikuntaupseereille. Osinkoahdettuina tuotehintoina ja alipalkkoina pääset vyötettunä pelkääjän paikalle. Kartturinhan se on? Jos, niin nuotit varainhoitoyhteisöiltä, ei siis enää edes Osakerahostoyhtiöltäsi. Puhumattakaan sinulta osakkeen omistajana. Esko Rekola jo nauroi pikkusijoittajat ulos yhtiökokouksista. Vilkastukset Taanila ja Seppänen tämän tosiasia havainnon mittasivat useaan otteeseen.

    Kiva kun on some, saa naputtaa käsittämättömiä tärkeyksiään jokaiikka. Rupean lopettamaan. Eilisestä Kauppalehdestä leikkaan Solidiumia ja Kari Järvistä Juha Sipilää tavoittaen. Miten sitä ”valtion tasetta pannaan työhön” ? Sillai että Solidium ottaa ent.valtionyhtiöistä valtiolle yli jääneitä osia vastaan velkaa ja maksaa osingot valtiolle tällä velalla. Tätä tasepeliä näkyvät hiukka surkuttelevan uussuomeksi että ”sijoitussalkun sisällön laatu heikkenee”. Ensi vuonna ilmaus voisi kuulua korkojen pudotessa miinukselle ”tasestrategia antoi osingonjakovaraa”.

    Loputonta Eskottamista, perinneinstituutioiden taholta ja tiedekuntaklusterin. Tästä raha raaka-ainehuollosta, joka siis jätetty palkkionmetsästäjien temmellyskentäksi, vielä yksi uusliturgia sitaatti toissapäivältä. ”Isot instituutiot ja kansainväliset sijoittajat hakevat suurempia sijoituksia likvideiltä markkinoilta ja positiivista, rahoitettettavissa olevaa kassavirtaa”.

    Mitä se on : Rahaa on rajattomasti alan instituutioiden valmistaa, jos mistä löytyy ostettavaa organisoijien palkkioihin ja ikiomiin kevytkorruptio-osuuksiin tuoton tiristysnäkymin. Suomessa on, koska VVO ja Satot ja muut yleishäpäistyt aravat ovat kaupan ja kassavirrat vahvistuvina ulosvuodatettavissa. Elegantit vuokrakiskonta applikaakaatio palvelijat hoitavat hommat pikkurikkaiston käsiään likaamatta, paitsi mitä nyt rakennekynsillä shushivat. Valtion tase.Jukka Sjöstedt

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *