Vuonna 2011 luettavia kirjoja

Pakko myöntää, että tykkään laatia erilaisia listoja. Eli laitetaanpa vuoden 2010 parhaiden kirjojen jatkoksi luettelo 25 kirjasta, jotka aion lukea vuonna 2011. Nämäkin ovat niin sanotusti yhdellä rykäisyllä heitettyjä, ensimmäisenä mieleen tulevia eivätkä missään erityisessä järjestyksessä. Uudelleenluettavia en tällekään listalle laita, joten Flaubertit, Baudelairet, Célinet ja muut perusnimet loistavat poissaolollaan. Olen vain hätäisesti vilkaissut kustantajien julkaisuluetteloita, joten minulla ei ole likimainkaan tarkkaa kuvaa siitä, mitä meillä ja maailmalla tulevan kevään, saati syksyn aikana kirjamarkkinoille pusketaan. Mainiostihan sitä pärjäisi koko vuoden — ja vaikka koko loppuelämänsä — jättämällä uutuuskirjat tykkänään väliin. Olenkin joskus leikitellyt ajatuksella, että päättäisin maailmankirjallisuuden tulleen osaltani jo valmiiksi ja keskittyisin lukemaan vain niitä kirjoja ja kirjailijoita, jotka olen hyviksi havainnut.

Mutta jaarittelut sikseen, tällaisen listan sain aikaiseksi:

David Foster Wallace: Pale King. Yksi tärkeimmistä syistä odottaa kevättä. Wallacen keskeneräiseksi jäänyt romaani todellakin julkaistaan postuumisti.

Ian Morris: Why the West Rules – For Now: The Patterns of History, and What they Reveal About the Future. Tätä ovat kehuneet muutkin kuin Jukka Kemppinen.

Curzio Malaparte: Edessä palaa Leningrad. Malaparte on yksi sankareistani, vaikka en ole tainnut hänestä hehkuttaa blogissani. Tämä on vielä lukematta, mutta Iho ja Kaputt kuuluvat viime vuosien huimimpiin lukukokemuksiini.

Robert Coover: The Public Burning. Odottanut luettavien pinossa syksystä saakka. Coover on toisen maailmansodan jälkeisen jenkkikirjallisuuden tärkeitä nimiä.

Timo Hännikäinen: Ihmisen viheliäisyydestä ja muita esseitä. En ole varma, menikö nimi oikein. Joka tapauksessa Hännikäisen uusi esseekokoelma ilmestyy helmikuussa.

Tom McCarthy: Tintin and the Secret of Literature. Viime vuoden uusista kirjallisista tuttavuuksistani Tom McCarthy oli kiintoisin. Olen lukenut hänen kolme romaaniaan, seuraavaksi pitää tutustua tähän Tinttiä ja jälkistrukturalismia keskenään sekoittavaan esseekokoelmaan.

Michel Houellebecq: La carte et le territoire. Ei liene kellekään minut tuntevalle yllätys, että olen tästä kiinnostunut. Ostin Houellebecqin uuden, Goncourt-palkinnon voittaneen romaanin joitakin kuukausia sitten ja olen jo lueskellut sitä sieltä täältä.

Peter Carey: Parrot and Olivier in America. Tämä kuuluu viime vuoden tärkeisiin romaaneihin. Fiktion keinoja hyödyntävä matka Alexis de Tocquevillen kaltaisen hahmon elämänvaiheisiin.

Alain de Botton: The Art of Travel. Mielessäni muhii essee matkailusta ja turismista. Sen vuoksi tulin hankkineeksi tämän.

François Dosse: Gilles Deleuze & Felix Guattari. Intersecting Lives. Luen tätä parhaillaan. Mainio teos, jossa paljon hupaisia ja surkuhupaisia detaljeja. Välillä saa hörähdellä kunnolla. En tosin tiedä, hörähtelevätkö jälkistrukturalistisen perinneseuran aktiivit, tuskin ainakaan samoissa kohdissa kuin minä.

Shohei Ooka: Tulia tasangolla. Tätä on niin moni kehunut, ettei auta kuin lukea.

Vesa Haapala: Termini. Olen seurannut Haapalan runoblogia ja tarkoitukseni on ollut jo pitemmän aikaa tutustua hänen painettuun tuotantoonsa.

Czeslaw Milosz: To Begin Where I Am. Miloszin lyriikka on viehättänyt minua aina. Hänen esseistiikkaansa olen tutustunut vasta pintapuolisesti, mutta tämän kokoelman avulla pääsen siihen kunnolla kiinni.

J.G. Ballard: Romaanit. Hankin Amazonista pokkareina ison pinon Ballardin romaaneja. Olen lukenut häneltä aikaisemmin Auringon valtakunnan (jonka luettuaan ei tiedä Ballardista vielä oikeastaan mitään) sekä tietysti The Atrocity Exhibitionin ja Crashin.

Sean Campbell & Colin Coulter (toim.): Why Pamper Life’s Complexities? Essays on The Smiths. Ostin tämän ennen joulua ja olen sitä jo lueskellut sieltä täältä. Esseessä nimeltä ”Heaven Knows We’ll Soon Be Dust: Catholicism and Devotion in The Smiths” viitataan Antti Nylén -nimisen kirjoittajan tekstiin.

Gilbert Sorrentino: Proosateoksia. Olen lukenut Sorrentinolta Aberration of Starlightin. Tekee mieli lukea myös lisää.

Zadie Smith: On Beauty. Tykkäsin kovasti Smithin esseekokoelmasta, jonka laitoin vuoden 2010 parhaiden kirjojen listalle. On Beauty lienee hänen merkittävin romaaninsa, ja juuri sitä en ole vielä lukenut. Aloitin sen kerran, mutta en jostain syystä lukenut loppuun.

Thomas Bernhard: Romaaneja. Teos ja Lurra Editions ovat tehneet tärkeää kulttuurityötä julkaistuaan Bernhardia suomeksi. Olen lukenut hurmiossa hänen suomennetut romaaninsa sekä pari suomentamatonta (englanninkielisinä käännöksinä), mutta onneksi Bernhardin tuotannossa riittää minulle vielä uutta luettavaa.

Amin Maalouf: Maailma järkkyy. Maaloufia olisi pitänyt suomentaa paljon enemmän. Samarkand teki hänet onneksi tunnetuksi täällä Euroopan kirjallisessa periferiassakin.

Michael Hanekea käsittelevät kirjat. Lukuhyllyssäni on kolme Hanekea käsittelevää kirjaa (Michael Haneke, Funny Frames ja Michael Haneke’s Cinema), joita en välttämättä lue kannesta kanteen mutta käyn läpi yleiskatsausmaisesti. Haneke on minulle tärkeä elokuvaohjaaja.

Julian Barnes: Pulse. Uusi novellikokoelma. Kingsley Amis kuulemma tiuskaisi joskus, että miksi ihmeessä Barnes jaksaa alati intoilla siitä ”helkutin Flaubertista”. Onneksi on jaksanut. Barnesin innostus 1800-luvun ranskalaiseen kirjallisuuteen näkyy hänen omassa fiktiotuotannossaan.

Markus Nummi: Karkkipäivä. Olisikohan tämä oikea valinta viime syksynä julkaistuista kotimaisista romaaneista?

Peter Handke: Romaaneja. Olen lukenut Handkelta neljä tai viisi romaania, joten tuotannossa riittää vielä tutustuttavaa.

Michael Scammell: Koestler. The Literary and Political Odyssey of a Twentieth-Century Skeptic. Koestlerin elämä ja teot ovat kiinnostaneet minua aina. Tätä kirjaa on minulle suositeltu.

Stefan Zweig: The World of Yesterday. Zweig on samanlainen pysyvän kiinnostukseni kohde kuin Koestler. Tämä muistelmateos kuulunee lajityypissään viime vuosisadan tärkeimpiin.

Kommentit
  1. 1

    Sami Liuhto sanoo

    ”Curzio Malaparte: Edessä palaa Leningrad”. Juuri eilen mietin milloin luen tämän. Otankin tämän vuoden tavoitteeksi, samoin kuin tuon Houellebecqin.

    Ja Hännikäisen. Ja Haapalan. Ja pari Bernhardia. Eiköhän siinä olisi jo?

    (Vuoden ensimmäisenä kirjana luin Barnesin Flaubertin papukaijan. Olen kyllä enempi Baudelairen miehiä, muttei ole Flaubertin syy jos Barnes kirjoittaa kampusproosaa.)

  2. 2

    sanoo

    ”Flaubertin papukaija” on komeasti sommiteltu romaani. Suomennoksessa kyllä häviää tärkeitä kielellisiä nyansseja, jotka elävöittävät tuota Flaubertin jalanjälkiä seuraavaa surullisen (tai surkuhupaisan) hahmon vanhempaa brittiherrasmiestä.

  3. 3

    Sami Liuhto sanoo

    Lukiessa mietin, että tämä kuulostaisi paremmalta alkukielisenä. Laitoinkin kommenttiini maininnan suomennoksesta, mutta poistin sen kun en muista miksi.

    Pidin kirjan trivia-annista ja siitä, että kirjan ansiosta kaivoin esille Flaubertin ”Correspondance deuxième serie (1850-1854)”:n. Huomaan että onnistuin taas typerästi töksäyttämään edellisessä merkinnässäni. Tuon kirje-edition osan sain eräästä muutosta, piti vain vaivautua, eikä se ollut vain, vapunpäivänä mahdollisimman suurten kassien ym. laukkujen kanssa muuttajien luokse ja valita hyllystä. Päätä kivisti mutta Flaubertia siirtyi omistukseeni.

    Lisäys listalta: tuota Handkea voisi myös lukea.

  4. 4

    sanoo

    Viimeksi mainittu Stefan Zweigin teos on suomennettukin, nimellä Eilispäivän maailma. Erään eurooppalaisen muistelmia (Gummerus 1945, suom. Alf Krohn eli Leena Krohnin isä – lieneekö ainoa hänen suomentamansa kirja?). En ole lukenut suomennosta joten en tiedä sen laadusta, mutta ajattelin mainita, jos kuulut vaikka niihin jotka lukevat käännöskirjallisuutta mieluiten äidinkielellään.

  5. 5

    sanoo

    Saksaa en tosiaan lue hyvin. Hankin tuon Zweigin englanninkielisenä käännöksenä viime kesänä, mutta en ole ehtinyt vielä sen pariin. Ei tullut edes katsottua, olisiko sitä suomeksi, ja millaisena käännöksenä.

  6. 6

    sanoo

    Olen harrastajakirjoittajana paljonkin miettinyt Albert Camus’n ohjetta: ”Ensimmäinen asia, mikä kirjailijan on opittava, on taito transponoida omat tunteensa niihin tunteisiin, joita hän haluaa lukijassa herättää. Aluksi hän onnistuu sattumalta, mutta myöhemmin taidolla.”

    Kokeilkaapa ammattilaiset miten olen onnistunut kirjassani Ole se muutos jota etsit.

    Ainakin monessa savolaisessa lukijassa on jotakin herännyt!

    Huomaatte helposti että olen ihan härskisti vääntänyt Strindberg/Nietsche/Camus/Lennart Meri etc. juttuja omiin olosuhteisiini sopiviksi, mutta se lienee sallittua koska en kuvittele olevani yli-ihminen.

    Kuulisin todella mielelläni arvioitasi. Kirja löytyy sekä nettikaupasta että Helmet-kirjastosta. En ole vakavissani tarjonnut sitä vakiintuneille kustantajille koska en välitä pilkkuvirheistä, enkä koe tosiaalta tarvitsevani mielipidepalvelua.

  7. 7

    sanoo

    Ainakin nuorena tuo Zweigin kirja teki suuren vaikutuksen, erityisesti vanhojen kirjallisuuspiirien kuvaus. Siinä on samantapaista vastustamatonta, tiheää melankoliaa kuin jossain Sebaldissa. (Sittemmin melankolia tosin väkevöityi masennukseksi mikä johti Zweigin pariskunnan tandemitsemurhaan…)

    Suomennos tuntui ainakin silloin muinoin ihan hyvältä. (Tosin olin niihin aikoihin melkoisen tyhmä.)

    Tommi, älä unohda lukulistalta Yli-Juonikkaan helmikuun lopulla ilmestyvää Uneksijaa (, hän mainostaa):

    http://www.otava.fi/kirjat/kotimainen/2011/fi_FI/uneksija/

  8. 8

    sanoo

    Uneksijan tietysti luen.

    Kuten merkinnässäni sanoin, en ole kovin tarkasti ottanut selvää, mitä kaikkea uutta kustantamot tänä vuonna julkaisevat. Siksipä en huomannut tuota Uneksijaa listalleni nostaa.

  9. 9

    sanoo

    Tällaiset vielä toteutumattomat listat ovat mielestäni juuri niitä parhaimpia. Mahdollisuuksia ja toiveita, yllätyksiä ja pettymyksiä …

    Hännikäinen, Barnes, Haapala ja Nummi ovat omallakin lukulistalla, noita Ballardeja on tullut luettua, samoin On Beauty.

    Smithin On Beauty kannattaakin lukea englanniksi, vaikka se on suomennettukin. Kieli on teoksessa tärkeässä asemassa. Rinnakkaisteoksena kannattaa huomioida ainakin selailun tasolla E. M. Forsterin Howards End – ja sekin mieluiten englanniksi. Smith ei kirjoita romaaniaan yksi yhteen Forsterin teoksen kanssa, mutta eräänlaisena toisintona sitä voi pitää.

    Joskus kirjoitin aiheesta blogiini, melko kevyesti kylläkin:

    http://penjami.wordpress.com/2006/10/04/zadie-smithin-talo-jalavan-varjossa/

    Ja sinulle kiitos alkuvuoden kirjaelämyksestä: esseekokoelmasi herätti tarvetta paikkailla sivistykseni Don DeLillon kokoista mustaa aukkoa. Aloitin lukemalla ainoan aiemmin lukemani teoksen (Valkoisen kohinan) uudelleen ja jatkan jouhevasti muilla suomennoksilla heti kun ehdin. Lupaavaa, tavallaan hienoa kun on noita ”aukkoja” ja paljon hyviä teoksia kokematta.

  10. 10

    sanoo

    DeLilloahan saamme kohta myös elokuvaversiona. Käsittääkseni David Cronenberg on filmaamassa Cosmopolista. Vähän kyllä pelottaa, että mitähän sieltä mahtaa tulla.

    Olisipa onnellista, jos löytäisin tänä vuonna jonkun uuden kirjallisen tuttavuuden, joka kolahtaisi edes puoliksi niin lujaa kuin DeLillo aikoinaan.

    Vaikka en kyllä usko, että DeLillon herättämää innostusta pystyy enää kukaan muu kirjailija minussa aikaan saamaan. Olen tullut sen verran kyyniseksi ja kyllästyneeksi, jollain tavalla kaiken nähneeksi kirjallisuuden osalta.

    No, ihmeitähän voi tapahtua.

  11. 11

    Samuli K. sanoo

    Hieno lista. Pieni täsmennys tosin: minusta Ballardin romaaneja (paitsi ehkä Crash ja High Rise) kannattaa ryhtyä lukemaan vasta sitten kun novellituotanto on ammennettu tyhjiin. Ballard on hyvin tarkasti ideakirjailija, ja usein se yksittäinen idea tulee tehokkaimmin ilmaistuksi 20-30 sivun mitassa. Useimmat Ballardin romaanit tuntuvat venytetyiltä novelleilta — mitä ne ovatkin, sillä mies tunnustaa myöhemmällä iällään keskittyneensä niihin markkinateknisistä syistä. Novelleja ostaneet lehdet kun kuolivat viimeistään 80-luvulla.

    Amazonista varmaan löytää hienon kaksiosaisen Complete Short Stories -tiiliskiven. Ihan ensimmäiset novellit ovat genre-scifiä ja kiinnostavia lähinnä myöhemmän tyylin ja teemojen ituina Mutta noin vuodesta 1960 alkaen ollaan oikeiden asioiden äärellä.

  12. 12

    sanoo

    Mulla onkin Ballardin koottujen novellien ensimmäinen osa hankittuna. Taidankin lähteä liikkeelle siitä, kun rupean Ballardiin tarkemmin tutustumaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *