Vuodatusta oudosta rakkaudesta

Eräs oudoista piirteistäni on se, että rakastan jääkiekkoa, vaikka inhoan Kalervo Kummolaa.

Kuinka voin olla niin brutaalin urheilulajin lumoissa? Eikö olisi tyylikkäämpää sanoa rakastavansa jalkapalloa? Monet lukeneistoon kuuluvat harrastavat futista. Albert Camus väitti oppineensa jalkapallokentiltä kaiken sen, minkä tietää moraalista ja velvollisuuksista. Toki hän valehteli. Sehän on kirjailijan ammatti.

“Jos pallo on erotiikkaa, kiekko on pornoa”, kirjoittaa viime syksyn esikoisprosaisti Turo Kuningas Työkalupakissaan viitaten Jukka Pakkasen puheisiin jalkapallon eroottisuudesta, jotka hän toistaa tv:n kisastudiossa aina kun futiksessa pelataan arvoturnausta.

Kuinka mielelläni sanoisinkaan rakkauteni jääkiekkoon olevan pohjimmiltaan kapinaa. Vastalausetta sille, että aina pitää tehdä hyvää, kaunista ja edistyksellistä, olla siellä missä moraalisimmat ja tiedostavimmat ovat.

Mutta ei. Rakastan jääkiekkoa, koska näin pikkupoikana televisiosta Vladimir Krutovin pelaavan ja halusin tulla hänen kaltaisekseen. En tullut. Enkä paljon edes pelannut. Minun aikanani ei ollut Nuori Suomi -ohjelmaa. Kaikki eivät pelanneet. Parhaat pelasivat, huonoimmat purivat tuppia vaihtopenkillä. Kustantamotkin taisivat vielä silloin julkaista käsikirjoituksia ensisijaisesti kirjallisten ansioiden perusteella.

Nykyään juniorikiekkoilussa vanhemmat päättävät ja valmentajat tottelevat. Seuraukset näkyvät siinä, että kaikki pelaavat yhtä paljon, jotta kellekään ei tulisi paha mieli. Ja koska jääkiekko on kansallispelimme, lajin imagosta pitää huolehtia: pelitaitojen opetteleminen ei riitä, pitää myös opettaa juniorit edustuskelpoisiksi nuoriksi, jotka eivät käytä nuuskaa tai puhu rumia. Jääkiekkoväen uusin villitys on ilmastotalkoisiin osallistuminen. Jokainen keskikesällä jäähallissa kaukalon laitoja kolisteleva junnu varmasti kantaa syvää huolta kasvihuoneilmiöstä.

Sosiaalisesti tiedostava, yleistä mielipidettä kosiskeleva Nuori Suomi -jeesustelu on epäilemättä yksi suuri selittäjä sille, että Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue joutui karsimaan sarjapaikastaan äskettäin päättyneissä nuorten MM-kisoissa. Vaatimustason lasku näkyy pelillisen tason laskuna.

Vesa Rantanen kirjoittaa Veikkaajassa: “Jääkiekko ei sovi kaikille (…) On härskiä valhetta väittää, ettei kaukalossa satu. Siellä todellakin sattuu. Jos laitetaan lauma 10-vuotiaita pelaamaan keskenään, joku ottaa aina kovat keinot käyttöön. Joku on aina parempi kuin joku toinen. Toinen joukkue voittaa aina vaikka valot olisi kentältä sammutettu aika päiviä sitten.”

Kannatan Rantasta. Kannatan sitä, että jääkiekossa lahjakkaimmat ja hulluimmat saavat etsiä rajojaan. Aivan kuten kannatan kirjallisuudessa julkaisukynnyksiä ja laatukriteereitä.
Harrastejääkiekko ja harrastekirjallisuus ovat tietysti ihan oma juttunsa. Ne sopivat kyllä kaikille.

Kevennän vuodatustani Antiikin aikaisen lyyrikon Nikarkosin mainiolla pilkkarunolla, joka asettaa sopivan ivalliseen valoon Nuori Suomi -jeesustelut:
Kuuden osallistujan juoksussa Arkadiassa, Kharmos,
ihmeellistä mutta totta, tuli maaliin seitsemäntenä.
Varmaan kysyt “kuudesta kilpailijasta seitsemäntenä, miten ihmeessä?”
No, hänen ystävänsä, vaatteet päällä, ryntäsi radalle
kannustamaan
ja huusi “anna mennä, Kharmos!”
Näinpä Kharmos itse saapui maaliin seitsemäntenä.
Jos hänellä olisi ollut vielä viisi ystävää, olisi hän ollut
kahdestoista.
Kommentit (16)
  1. Etappenschwein
    8.1.2009, 22:48

    Ei se harrastekiekkokaan aina vaaratonta ole, lienet lukenut tästä Kanadan pojasta, joka pääsi sitä kautta laudalle jäähtymään tässä aivan hiljan.

    Kummolan inhoaminen voi olla jääpuolen vaarattomin laji.

    Ja eroottistahan se on polkupyörällä ajelukin, muistaakseni Pakkasella alkaa töpöttämään senkin tullessa kisastudiossa puheeksi.

  2. Tommi Melender
    8.1.2009, 22:55

    Juu, Kanadassa “havumetsäliigassa” pistettiin miestä kylmäksi. Ei se taida ihan harrastajatason liiga olla, vaikka ei toki ammattilaistasoakaan. Arvi Lindille tulisi pakkina kiire niissä karkeloissa. Tuskin Mikko Leppilampikaan siellä jalkakyniä vetelisi.

    Urheilulajien eroottisuudesta puhuttaessa kävely taitaa olla omaa luokkaansa. Muistaakseni J. Kemppinen hurmaavan setämäiseen tapaansa joskus blogissa tästä teemasta kirjoitti. Tuli siitä selväksi ainakin se, että hovioikeudenneuvos on kävelyä telkkarista katsonut, ja vieläpä kovin “sillä silmällä”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *