Viime aikojen top 5

Olin tänään Radio Helsingin kirjallisuusohjelman Suuren hesalaisen kirjakerhon vieraana. Teemana oli kritiikki ja sen nykytila ja siitä keskusteli kanssani Kiiltomadon uusi päätoimittaja Aleksis Salusjärvi.

Krittiikkihän on, kuten kaikki varmasti tietävätkin, kriisissä. Sen elintila ja elinehdot perinteisillä julkaisufoorumeilla eli lähinnä päivälehdissä ovat niukentuneet huolestuttavasti. Toisaalta kritiikki ja kriisi kuuluvat tavallaan aina yhteen, koska itse kukin haluaa kritiikiltä eri asioita (yksi lukuvinkkejä, toinen arvottamista, kolmas tulkintoja, neljäs myynninedistämistä, viides taideteoreettisia linjanvetoja, kuudes sytykkeitä yhteiskunnalliseen keskusteluun jne.) eikä se voi koskaan kaikkiin odotuksiin vastata saati täyttää niitä.

Kritiikkiin pätee sama mitä Mauno Koivisto aikanaan sanoi talouspolitiikasta: se on aina vääränlaista jostain näkökulmasta tarkasteltuna.

Minä pidän suurena uhkakuvana David Foster Wallacen viime vuosituhannen lopulla kuvailemaa kritiikin lipumista peitellyksi markkinointiviestinnäksi, jossa lukijaa lähestytään kuluttajana:

”In today´s US, a typical book review is driven by market logic and implicitly casts the reader in the role of consumer. Rhetorically, its whole project is informed by a question that´s too crass ever to mention up front: ´Should you buy this book?´”

Radio Helsingin keskustelussa emme tietenkään päässeet varsinaisesti mihinkään lopputulokseen. Kunhan keikutimme leukojamme. Niin se käy. Mutta keskustelu itsessään tuntui antoisalta, enkä minä ainakaan osaa muuta pyytää tai vaatia.

Ohjelmasta vastaavan toimittaja Taru Torikan pyynnöstä laadin radiokeskustelun oheiseksi top 5 -listan viime aikoina kolahtaneista kirjoista. Pienen pähkäilyn jälkeen valitsin nämä:

Thomas Pynchon: Painovoiman sateenkaari. Olen lukenut alkukielellä aikaisemmin, mutta hienolta tuntui lukea tämä merkkiteos vihdoin suomeksi Juhani Lindholmin tulkitsemana.


Marguerite Duras: Kirjoittaminen. Ytimiin menevää reflektointia kirjoittamisesta ja kirjailijuudesta: ”Epäily on yhtä kuin kirjoittaminen. Joten se on myös yhtä kuin kirjailija.”


Martin Amis: The Zone of Interest. Uudessa romaanissaan Amis onnistuu kahdessa liki mahdottoman tuntuisessa asiassa: saa aikaiseksi satiirisia aineksia sisältävän erinomaisen holokaust-romaanin ja kirjoittaa parhaiden vuosiensa veroista proosaa.


Joyce Carol Oates: On Boxing. Ostin hiljattain nyrkkeilysäkin ja sen innoittamana luin uudestaan Oatesin elegantin ja elämänviisaan nyrkkeilykirjan.


Satu Taskinen: Katedraali. Kerronnaltaan moniulotteinen kotimainen uutuusromaani, jonka kirjalliset juuret ovat Keski-Euroopassa ja jossa voi aistia suuren sankarini Thomas Bernhardin vaikutuksen. 

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Mä aloitin nyrkkeilyn kanssa pari kuukautta sitten. Säkintakomisen lisäksi käyn treeneissä. Tässä ei mee enää kauaa, kun voidaan kutsua erimielisiä kriitikoita ja kirjailijoita kehään etsimään poetiikkaa koskeviin erimielisyyksiin konkreettisia ratkaisuja.

  2. 2

    Anonymous sanoo

    Muistakaa kuitenkin, Tommi ja Aleksis,jos olette sellaisia myöhemmällä iällä fyysisyyteen heränneitä miehiä, pitää nuo konreettiset selvittelyt ihan kulttuuriväen kesken, kadulla nimittäin on käynyt monelle myöhempien aikojen hemingwaylle köpelösti. On nimittäin niin että voima ja tekniikka ei riitä, jos puuttuu häikäilemätön raakuus ja röyhkeys, hah ha..

    Tuo Katedraali pitää tsekata, jos se on tekemisissä mitenkään Bernhardin kanssa.
    (By the way tässä minun viimeksi lukemani viisi kirjaa, eli kronologinen top 5: Visenterna/Lundell; Kylmä sota/Melender; Uhan alta unioniin/Tarkka; Berberileijonan rakkaus/Katz; Meri/Fagerholm, Johnson. Eli todella sekalaista tavaraa mutta sellaista se on. Pidin kaikista. Ihme kyllä, osaan kyllä valittaa. Mutta Katzinkin juttu oli loistava, viihdyttävä sanan positiivisessa merkityksessä nyt.)
    t.jope

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *