Vihdoinkin suomeksi: Painovoiman sateenkaari


Iso aukko suomalaisessa käännöskirjallisuudessa on paikattu. Thomas Pynchonin Painovoiman sateenkaari ilmestyy virallisesti tänään. Se on fanfaarien paikka.

Juhani Lindholmin käännöksen piti tulla ulos painokoneesta jo keväällä 2013, mutta alkuperäinen aikataulu osoittautui liian kunnianhimoiseksi. Eipä puolentoista vuoden viive haittaa. Tärkeintä on, että saadaan huolellinen suomennos. Painovoiman sateenkaari ei taatusti ole helppo pala kääntäjälle.

Luin kirjan etukäteen pdf:nä, koska tein siitä arvion Parnassoon. Toissa päivänä sain varsinaisen kirjaesineen postilaatikkooni. Tuhatsivuinen järkäle tuntuu mukavalta kädessä. Kyllä sillä vähän paksummankin ikkunan rikkoisi.

Nyt täytyy vain toivoa, että Painvoiman sateenkaari löytäisi suomalaiset lukijat ja poikisi lisää pynchoniitteja. Vaikka Pynchonilla on ansaitusti vaikean kirjailijan maine, hänen lukijansa ovat poikkeuksellisen vannoutuneita & uskollisia. Harva megabestselleristi pystyy luomaan teostensa ympärille yhtä vankan lukijoiden yhteisön.

Aikaisemmin Pynchonilta on suomennettu The Crying of Lot 49 nimellä Huuto 49. Sen käänsi Tero Valkonen. Jos vielä saataisiin suomeksi Mason & Dixon, koossa olisi Pynchonin kolme parasta romaania. Kirjailija tunnettiin pitkään siitä, että hän julkaisee romaanin vuosikymmenessä, jos niinkään usein. Tällä vuosituhannella hän on tiivistänyt tahtiaan ja pyöräyttänyt viimeksi kuluneen seitsemän vuoden aikana kolme kirjaa: Against the DayInherent Vice ja Bleeding Edge. Niistä vain ensin mainittu on vahvaa kamaa.


Jos Pynchonin tuotannosta ei ehdi tai halua lukea enempää kuin yhden romaanin, suosittelen Painovoiman sateenkaarta. Kannattaa kuitenkin varata riittävästi aikaa. David Foster Wallacelta kului teoksen parissa kahdeksan iltaa, keskivertolukijalla varmastikin enemmän.

Minulla oli alkukielinen teos hyllyssäni jo parikymppisenä kirjallisuudenopiskelijana. Sitä oli kiva pitää esillä, mutta kesti kauan ennen kuin jaksoin sen parissa sataa sivua pitemmälle. Kun sitten lopulta päätin ottaa itseäni niskasta kiinni, minulta taisi kulua Gravity’s Rainbow’n läpi kahlaamiseen neljä viikkoa. Lindholmin suomennos sujui toki paljon sutjakammin.

***

Painovoiman sateenkaarta luonnehditaan postmoderniksi klassikoksi. Eikä syyttä tai ansiotta.

Se lyö rikki psykologisen realismin tutut kerronnalliset kaavat marssittamalla lukijan eteen nelisensataa henkilöhahmoa. Se punoo yhteen lukuisia juonia ja alajuonia, liikkuu arkitodellisuudesta uniin ja houreisiin, sekoittelee korkeaa ja matalaa, ylhäistä ja alhaista, kaunista ja kauheaa. Kielen tasolla se vyöryy rekisteristä toiseen, teknisestä jargonista katuslangiin ja lyyrisistä kuvista beathenkiseen irrotteluun.


Kirjallisuudentutkija Edward Mendelson on luonnehtinut Painovoiman sateenkaarta ensyklopediseksi narratiiviksi. Samaan traditioon kuuluvat Dante, Rabelais, Cervantes, Melville ja Joyce. Ensyklopediselle narratiiville ovat ominaisia runsaat alluusiot ja laajat historiallis-filosofiset perspektiivit sekä pyrkimys luoda uudenlaisia kerronnan muotoja, joilla pureutua vallitsevan aikakauden psykopatologioihin.

Uudenlaisten kerronnan muotojen etsintä ei Pynchonin tapauksessa kuitenkaan tarkoita radikaalia katkosta menneeseen, jonkinlaisen vallankumouksellisen nollahetken tavoittelua. Hän katsoo paitsi eteenpäin myös taaksepäin, kaivaa esiin unohdettuja aarteita kirjallisuushistorian hämäristä.

Erinomaiset jälkisanat suomennokseen kirjoittanut Tiina Käkelä-Puumala tähdentääkin Painovoiman sateenkaaren juurten ulottuvan syvemmälle kuin 1800-luvun klassiseen realismiin palautuvien valtavirtaromaanien. Painovoiman sateenkaari jatkaa menippolaisen satiirin perinteitä.

”Pynchonin paljon puhuttu kokeellisuus ja kaunokirjallisen muodon uudistaminen merkitsee myös hyvin vanhojen kerronnan keinojen uusiokäyttöä sellaisessa historiallisessa tilanteessa, joka on ne jo unohtanut”, Käkelä-Puumala kirjoittaa.

Suosittelen lukemaan Käkelä-Puumalan tekstin ennen itse teokseen ryhtymistä. Se madaltaa sisääntulokynnystä. Eikä ”juonipaljastuksista” tarvitse välittää, Pynchon ei ole niitä kirjailijoita, joiden teokset voisi spoilata.

***

Alkukielisenä Painovoiman sateenkaariilmestyi 40 vuotta sitten. Siinä ajassa kirjallisuus ja ympäröivä maailma ovat muuttuneet monin tavoin.

David Foster Wallace poimi esikoisromaaniinsa The Broom of the Systemroppakaupalla suoria vaikutteita Pynchonilta, mutta ryhtyi myöhemmin ottamaan etäisyyttä mestariinsa. Hän tuumi jo 1990-luvulla, että Pynchonista olisi aika päästä vähitellen eteenpäin.

Omassa magnum opuksessaan Infinite Jestissä Wallace kirjoittaa jo Pynchonia vastaan. Romaanin patriarkkahahmo, elokuvaohjaaja James Incandenza on tiivistymä Pynchonin kaltaisista amerikkalaisen postmodernismin ikoneista. Eräs Infinite Jestinhenkilöistä luonnehtii James Incandenzan tuotantoa näin:

Onkohan amatöörimäinen oikea sana? Ehkä hän oli pikemminkin loistava optikko ja teknikko, mutta täydellinen amatööri merkityksellisessä kommunikaatiossa. Teknisesti briljantti, hänen Työnsä, sekä valaistus että kuvakulmat tarkasti mietittyjä. Mutta oudolla tavalla ontto ja tyhjä, vailla dramaattista kohdentumista – ei minkäänlaista narratiivista liikettä kohti todellista tarinaa; ei minkäänlaista emotionaalista liikettä kohti yleisöä.


Samankaltaisilla sanankäänteillä Wallace kritisoi Pynchonin ja muiden postmodernien esikuviensa tuotantoa. Itsetietoinen ja ironinen postmoderni fiktio oli teoreettisesti sofistikoitunutta ja teknisesti taitavaa, mutta siitä puuttui sielu. Infinite Jest ei kuitenkaan pyrkinyt tuhoamaan Painovoiman sateenkaaren kaltaisten merkkiteosten aikaansaannoksia vaan halusi pikemminkin pelastaa niiden edustaman ensyklopedisen romaanimuodon kielen solipsismilta. 

***

Painovoiman sateenkaaren suomennoksen välityksellä ensikontaktin Pynchoniin ottavan lukijan lähtötilanne näyttäytyy ristiriitaisena. Ne, jotka eivät ole lukeneet Pynchonia aikaisemmin, ovat kuitenkin lukeneet häntä toisten kirjailijoiden läpi suodatettuna.

Englanninkielisessä nykykirjallisuudessa Pynchon on pitkässä proosassa samanlainen toteemi kuin Donald Barthelme lyhyessä proosassa ja John Ashbery lyriikassa. Hänen vaikutuksensa tihkuu läpi useiden angloamerikkalaisten prosaistien teoksista. Suomenkielisessä proosassakin voi nähdä Pynchonin kädenjäljen. Vaikkapa Jaakko Yli-Juonikkaan tuotanto olisi toisennäköistä, ellei hän olisi lukenut tämän postmodernin velhon teoksia.

Kaunokirjallisuuden lisäksi Pynchonin vaikutukset tuntuvat 1960-lukulaisen kulttuurinmurroksen jälkeisessä populaarikulttuurissa. Painovoiman sateenkaaren sarjakuvamaisista henkilöhahmoista ja slapstickiksi nyrjähtävästä dramatiikasta ei ole pitkä hyppäys parodisiin televisiosarjoihin tai mainoksiin.

Vaikka Painvoiman sateenkaaren tapahtumat sijoittuvat toisen maailmansodan viimeisiin kuukausiin ja heti rauhantekoa seuranneeseen ajanjaksoon, se kertoo kuitenkin lopulta enemmän sodanjälkeisestä jälkiteollisesta maailmasta. Monet eri lukureitit johdattavat teoksen sisälle ja mahdollisesti sieltä ulos, mutta ne kaikki valottavat jollain tavalla, jostain näkökulmasta postmodernia sensibiliteettiä.

Uskaltautukaa rohkeasti seikkailemaan tämän kirjan sokkeloihin!
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Tilasin tästä arvostelukappaleen silloin aikoinaan kun teos löytyi ensimmäistä kertaa Teoksen katalogista. Ja eilen se yllätti minut kotoa. Hurraa!

    Huuto 49 on ehdoton lempparini, mutta tykkään myös V:stä, jos tällaiset epämääräiset kirjabloggaajamutuhutut sallitaan. Toivottavasti saadaan pian lisää suomeksi. Linkissä asiantuntematonta peukutusta Huuto 49:stä. http://kirjasfaari.fi/2011/09/thomas-pynchon-the-crying-of-lot-49/

  2. 2

    sanoo

    V:n luin Pynchonilta ensimmäisenä silloin aikoinaan.

    Se oli hyvä sisääntuloväylä. Ja toki erinomainen romaani, noiden mainitsemani top 3:n takana heti kärkkymässä, mielestäni.

    Painovoiman sateenkaaressa törmää V:stä tuttuihin henkilöhahmoihin.

    Huuto 49 on hallituin ja salavihkaisin, kun siitä puuttuu tuo Pynchonille tunnusomainen maksimalistinen ulottuvuus.

  3. 3

    sanoo

    Onko Painovoiman sateenkaari muuten se ”jättimäinen kyrpä”, tekstuaalinen rihmasto, jota Holger lukee Kylmässä sodassa? Vai kenties Infinite Jest?

  4. 5

    Anonymous sanoo

    Moi,

    Huuto 49:n kääntäjän mainitsitkin, mutta kuka on kääntänyt Painovoiman sateenkaaren?

  5. 8

    Anonymous sanoo

    mites toi suomennos? et turhia siitä ruotinut paitsi, että se on ”huolellinen” ja ”ei taatusti helppo pala kääntäjälle”. toimiiko teos suomeksi kuten alkukielinen?

  6. 9

    sanoo

    No, kuten sanoin, olen tehnyt tästä kritiikin Parnassoon, joka siis ilnestyy lokakuun alussa. En tiedä, onko oikein korrektia tyhjentää koko pajatsoa täällä ennen tuon arvion julkaisua. Varsinainen ”uutinenhan” tässä nimenomaan on käännöksen toimivuus. Mutta joo, kyllä minä käännöksen tasoon olen tyytyväinen.

  7. 10

    sanoo

    Ei emotionaalista liikettä kohti yleisöä? Ainakin Huuto 49 kohdalla olen Wallacen kanssa eri mieltä. Sitä luonnehtii eräänlainen melankolinen kaipuu johonkin elämyksellisempään…(kuten Against happinessin kijoittaja Eric G. Wilson melankolian käsitteen määrittelee). Oedipan tilanteeseen on helppo samastua. Esimerkiksi Neuromaani on juuri tuon melankolisen efektin radikaalia pakottamista sisöllösta takaisin pakkomielteiseen lukijaa, tavallaan melankolian banalisoimista; Huudossa melankolia yhä virittyy ikään kuin jonkinlaiseksi postromantiikaksi joka postkulttuurissa filosofiaa myöten sitkeästi lymyää. Tässä mielessä postmoderni ei koskaan ollut aikaa sen todemmin kuvaava kuin edeltäjänsäkään. Se vain löysi uuden ja ihan sinänsä nastan muodon jonkin saavuttamattoman kuvaamiseksi. Ja tässä Huuto 49 onnistuu loistavasti. Cavityyn palaan ehkä joskus myöhemmin blogissani.

  8. 11

    sanoo

    En ihan ymmärtänyt tuota melankoliahommelia, mutta ei sillä nyt niin väliä…

    Pynchonissa (ja muutenkin) postmoderni ulottuvuus ei ole mielestäni vain kuvailua tai mimesistä (postmodernism) vaan myös suhdetta tiettyyn olemassaolevaan kulttuuriseen tilaan (postmodernity), ja siinä on silloin mukana myös kriittinen etäännytys tai reflektio (joka voi myös olla joskus tuota melankoliaa).

  9. 13

    sanoo

    Pitää jäsentää tuota melankoliaa lisää blogissa koska se jotenkin tuntuu todelta lukutavalta itselleni. Gravity lieneekin sitten ihan eri juttu kun huuto.

  10. 14

    sanoo

    Jännä yhteensattuma tuo, että maintsit tuon Wilsonin Against the Happinessin. Se nimittäin sattuu olemaan seuraavan kirjani (esseekokoelma) osalta yksi tärkeä ajatusten herättäjä/lähdeteos.

  11. 15

    sanoo

    En ole tuota kirjaa lukenut mutta lukenut muista lähteistä tyypistä ja hän myös kommentoi kiinnostavasti tv-dokumentissa aiheesta.

    En tiedä liekö postmodernia nähty melankolian yhtenä ilmentymänä mutta itse koen tuon lähestymistavan mielekkäänä. Nautin siitä. Ajattelen postmodernin eräänlaisena merkitysten tyhjyyden hehkuna joka ei katoa edes ironialla tai viittausten viljelemisellä. Merkitysten melankolisena märehtimisenä. En tiedä aukeaako tämä sinulle nyt ollenkaan. Ehkä tämä on liian subjektiivista ja mielivaltaista.

    (Tuo aika missä luit gravityn huimaa minua hitaana lukijana; ei tulisi mieleenikään lainata sitä kirjatosta.)

  12. 16

    Anonymous sanoo

    Jos miettii edelleen tietyissä piireissä esiintyvää aggressiivista otetta USA:han kulttuurimaana, niin kaiketi Pynchon (monien muiden korkeatasoisten amerikkalaisten kirjailijoiden kanssa) on myrkkyä siihen tautiin. Mutta mitä tiedät, tai joku muu, Painovoiman sateenkaaren vastaanotosta silloin 40 vuotta sitten? Ketkä sitä lukivat, saiko se Wallacen tyyliin lukijoita myös muista porukoista kuin siitä iänikuisesta ”yliopistojengistä”? Elikö oliko kirjalla, hah ha, myös ”oikeita lukijoita”?

    jope

  13. 17

    sanoo

    Brittiläinen Peter Ackroyd pilaili jossain, että Painovoiman sateenkaari lisättiin saman tien yliopistojen kirjallisuuden laitosten tutkintovaatimuksiin, kun se saatiin ulos painokoneista.

    Eli kyllä se varmaankin on ns. pahamaineinen ”kirjallisen eliitin” lempilapsi. Joku kriittinen sielu voisi sanoa, että Painovoiman sateenkaari on yksi suurimmista syypäistä siihen, että postmoderni, kokeellinen romaani erottautui akateemisesti sofistikoituneiden tyyppien sisäpiirijutuksi.

    En kuitenkaan syyttäisi siitä itse kirjaa.

    Sitä paitsi, kuten merkinnässäni sanon, harva kirjailija on kerännyt ympärilleen niin intensiivistä ja omistautunutta lukijoiden yhteisöä kuin Pynchon. On siellä muitakin kuin kirjallisuuden tutkijoita. Ei varmaankaan niitä, jotka ”harrastavat” kirjallisuuden lukemista mukavana puuhana luppohetkinään vaan pikemminkin niitä, joille kirjallisuus on yksi tärkeistä elämän sisällöistä.

    Kirjallista establishmenttia Painovoiman sateenkaari toki ilmestyessään järkytti. Pulitzer-palkinnon raati valitsi sen yksimielisesti ko. palkinnon voittajaksi, mutta Pulitzerin taustalla vaikuttava arvovaltainen johtokunta tyrmäsi päätöksen: ”Liian rivo, liian vaikeaselkoinen.” Niinpä Pulitzer-palkittujen listalla on vuoden 1974 kohdalla aukko. Palkinto jäi myöntämättä.

    Onhan tuossa jotain komeaa. Tärkeilevät kulttuuripierut smokeissaan ja iltapuvuissaan vetävät jonkin romaanin takia herneet nenään aivoihin saakka ja nollaavat palkintoraadin päätöksen.

  14. 19

    Anonymous sanoo

    Kiitos Tommi ja Juha. Tuon Pulitzerin nyt jälkikäteen muistankin mutta muuten pelkoni ”yliopistokirjasta” osoittatui siis hieman aiheelliseksi. Tosin tuskin koskaan kirjaa lukiessa kannattaa miettiä kuka muu tätä lukee ja samaistua sitä kautta mihinkään. Tosin sitä ei aina voi välttääkään. Mulla on sellainen itsepetos-suodatin että se välillä laukeaa tyyliin ”yritätkö sinä nyt tosiaan hämätä itseäsi että muka pitäisit tästä, vähääkään?” Esim. vaikeimpien (tai no, sekavimpien) Beckettien kohdalla se ei ole laeunnut kertaakaan, mutta esim. Neuromaanin kohdalla se laukesi heti. (Kirjan tasosta se ei kerro mitään, tietenkään). Mutta hienoa että tätä postmod. (?!) klassikkotavaraa nyt tulee suomeksi. Pale Fire oli M.Pulkkisen mukaan ainoa kirja jota hän sanoi henk.kohtaisesti kadehtivansa.

    Nyt vielä kun saataisiin Infinite Jest suomeksi niin vot. Oma englanti ei sen kunnolliseen lukemiseen riitä. Suomentaako sitä kukaan? Jos ei niin pitäisikö porukalla mesenoida sille suomentaja? Tietenkin sen pitäisi mennä niin, että kirjakaupasta löytyisi se riittävä määrä ostajakuntaa joka takaisi suomentamisen järkevyyden.

    jope

    (p.s Todellinen kirjallinen sirpalepeili, viittaussuhteiden viidakko, temaattinen meri, rakenteellinen labyrintti ja kaikkia mahdollisia tyylilajeja ja kerronta- ja näkökulmatekniikoita hyödyntävä esipostmoderni tiiliskivi kylläkin suomennettiin hyvinkin ajoissa. 1500-luvulla. Ja sitten pariin otteeseen myöhemminkin. Tämä kirjallisuuden Äiti on vain aika heikosti tunnettu kirjallisuuden tutkijoiden joukossa ja kirjallisena teoksena muutenkin, vaikka keinovalikoima kirjassa on tajuton. Minä en väsy siihen. Tasoja riittänee vähintääkin saman verran kuin IJ:ssä. Ai mikä se kirja on? No, se. )

  15. 20

    sanoo

    Infinite Jestin kohdalla katseet kääntyvät varmaan Siltalaan, joka on julkaissut suomeksi Wallacen essee- ja lyhytproosakokoelmat.

    Jos veikata pitäisi, uskoisin että todennäköisempää on saada suomeksi Wallacen esikoisromaani, joka on hyvä, vaikka kirjailija itse siitä myöhemmin vähän irtisanoutui.

    Ehkä Infinite Jestin käy kuten Sateenkaaren: suomeksi 40 vuoden viipeellä joskus 2030-luvun loppupuolella.

  16. 21

    sanoo

    Jope. Oli noissa akateemisissa merkkiteoksissa miten paljon tahansa viittauksia tai rihmastoja tai alluusiota tai disseminaatiota tai mitä ikinä nyt tässä jätänkään sanomatta, nastaa on aina löytää niissä itsensä lukijana vaikka se ei aukeiskaan toiselle se sun lukijuutes. Tietenkin hienolta tuntuu jos joku pystyy jakamaan tapas lukea tekstejä ja ikään kuin todentaa ne jakaessaan. Tästähän on kysymys munkin tavassani lukea postmodernia maisemaa tyhjyyttä täyttävänä tanssina, sitkeästi palaavan romantiikan evoluutiona, melankoliana joka virittyy viittausten ja ironian kohinassa. Eikä se välttämättä ole näiden teosten pointti alunperin mutta niitä on mukavaa lukea niin. Ja mukavaa jos joku jakaa kokemukseni.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *