Vastakulttuurin kritiikki

”The idea of a counterculture is ultimately based on a mistake. At best, countercultural rebellion is pseudo-rebellion: a set of dramatic gestures that are devoid of any progressive political or economic consequences and that detract from the urgent task of building a more just society. In other words, it is rebellion that provides entertainment for the rebels, and nothing much else. At worst, countercultural rebellion actively promotes unhappiness, by undermining or discrediting social norms and institutions that actually serve a valuable function. In particular, the idea of counterculture has produced a level of contempt for democratic politics that has consistently handicapped the progressive left (not least, by refusing to acknowledge the distinction between compromising and ’selling out’).”

Joseph Heath & Andrew Potter: The Rebel Sell. How the Counterculture Became Consumer Culture.

Hippien kapinaa eivät voittaneet hipit vaan markkinatalous. Eikä hippieetoksella ja juppieetoksella ole kovin suurta eroa — kyse on lähinnä muotoseikoista.

Kommentit
  1. 1

    Kristina Carlson sanoo

    Ilmiöstä kirjoitti Herbert Marcuse jo 1965, Repressive Tolerance.

  2. 2

    sanoo

    Tuo Marcusen slogan ”repressive tolerance” on tuntunut minusta aina suunnattoman huvittavalta.

    Se on sukua niille ajatusjuonteille, joiden mukaan työläiset ovat liian laiskoja ja tyytyväisiä noustakseen kapinaan ja murskatakseen porvarillisen systeemin. Eli toisin sanoen he nauttivat liikaa elämästään kapitalistisessa yhteiskunnassa.
    Marcuse on itse asiassa juurikin eräs niistä hahmoista, joka on The Rebel Sellin tekijöiden hampaissa. Kuten hyvin tiedät, Marcuse on yksi edustaja siinä pitkässä aatehistoriallisessa traditiossa, jonka ytimessä on ajatus hegemonisesta porvarillisesta kulttuurista, joka pitää yllä väärää tietoisuutta massojen keskuudessa ja tukahduttaa vallankumouksellisen energian. Tuo Marcusen hatustaan vetäisemä kani – eli ”repressiivisen sallivuuden” idea – oli jonkinlainen epätoivoinen viimeinen veto, kun yhä selvemmin alkoi näyttää sitlä, että hyvinvointivaltion kehitys ja parlamentaarisen demokratian piirissä saavutetut yhteiskunnalliset edistysaskelet, reformit revoluution sijasta, eivät enää antaneetkaan yksiselitteisesti sellaista kuvaa, että länsimaissa elettäisiin porvarillisen hegemonian kulttuurisen sorron alla. ”Ei meitä ilmeisesti niin hirveästi alistetakaan”, saattoivat työläiset sanoa. Ja Marcusen vastaus kuului: ”Juu juu, kyllä teitä vain alistetaan, mutta se onkin sellaista erityisen pirullista, sallivaa ja toleranttia alistamista! Niin salakavala ja kaikkivoipa tämä systeemi on.”

  3. 3

    Kristina Carlson sanoo

    Myönnän, että Marcusen lukemisesta on aikaa… Mieleeni nousi esimerkki ”vallankumouksen” (esim. hipit) hyväksikäyttämisestä niin, että valmisvaateketjut alkoivat myydä afgaaniturkkeja ja solmuvärjättyjä paitoja ja intialaismekkoja.

  4. 4

    sanoo

    Juu, kyllähän Marcuse varmasti pani merkille juuri tuon tyyppiset ilmiöt.

    Se mikä The Rebel Sellin kirjoittajia ja Marcusen leiriä erottaa on käsitys siitä, kumpi johtaa parempaan ja tasapainoisempaan yhteiskunnalliseen kehitykseen, reformien vai revoluution tie.

    The Rebel Sellin kirjoittajat ovat sitä mieltä, kuten tuosta lainaamastani kohdastakin käy ilmi, että porvarillisen hegemonian kaatamisen tavoitteekseen ottanut vastakulttuuri on tehnyt karhunpalveluksen edistykselliselle vasemmistolaiselle politiikalle, koska noiden kulttuurikapinallisten mielestä kaikki demokraattisen yhteiskunnan instituutioiden piirissä tapahtuva politiikka on vain näpertelyä ja ”itsensä myymistä”. Kuitenkin tuon näpertelyn ansiosta ovat toteutuneet monet niistä hienoista asioista, joista saamme nykymaailmassa nauttia: hyvinvointivaltio, ihmisoikeudet, työehtosopimukset, yleinen äänioikeus, tasa-arvokehitys (toinen kysymys tietysti se, mitä esimerkiksi hyvinvointivaltiosta on jäljellä 20 kuluttua jos nykyinen taloustotalitarismi saa hallita…)

    Vastakulttuurin lyhyt historiahan on aika lohduton, jopa surkuhupaisa: ensin hipit vastustavat systeemiä (ja antavat periksi markkinataloudelle), sitten punkkarit vastustavat systeemiä ja hippejä (ja antavat periksi markkinataloudelle) ja tästä eteenpäin sama kuvio jatkuu aina nykypäivän kulttuurikapinallisiin saakka (ovatko he nyt sitten rapartisteja ja graffitien tekijöitä, en ole kovin hyvin kartalla): aina koetaan että edellinen kapinallisten polvi on pettänyt ihanteensa ja nyt on aika todellakin laittaa systeemille luu kurkkuun (kunnes taas tulee se markkinatalous ja tuotteistaa myös tämän uusimman ja tinkimättömimmän kapinan).

  5. 5

    sanoo

    Onko se sittenkään niin huvittavaa? Ehkä joku ja jotkut aina välillä pistää luun kurkkuun ja vaikka saattavatkin antaa periksi, niin tulee seuraavat.

    Ehkei se ole lohdutonta vaan lohdullista sillä menon voi tulkita myös niin, että aina tulee uusia.

  6. 6

    sanoo

    Onko se nyt niin lohdullistakaan?

    Lohdullistahan se kai voisi olla jos sen ajattelisi Yks Kaken (olen muuten niin niuho että toivoisin ihmisten kirjoittavan tänne omalla nimellään) tavoin että ikiliikkuja se on ja että ikiliikkuja pyörii ja välillä luu lentää kurkkuun.

    Mutta eihän vastakulttuurinen eetos perustu tuollaisille lähtökohdille. Vaan se uusin juttu on aina se ainoa oikea aito juttu, muut ovat olleet surkeita kompromisseja – this time it’s different…

    Minusta tämä tämmöinen kääntyy pikemminkin huvittavan puolelle, mutta johtunee varmaan joistain tarkemmin määrittelemättömistä persoonallisuuteni piirteistä.

  7. 7

    sanoo

    …mutta en kiellä yhtään, etteikö vastakulttuurisessa liikehdinnässä mukana olo voisi tuottaa ihmisille hupia ja lohtua.

    Vastakulttuurinen oikean tietoisuuden luominen on tavallaan vasemmistolainen vastine oikeistolaisten harrastamalle postiviiselle ajattelulle ja self helpille.

    Vastakulttuurisessa projektissa (aivan kuten positiivisen ajattelun projektissa) päätetään että kun muutan omaa tietoisuuttani niin kyllä se maailmakin siitä muuttuu (tai ainakin itselläni alkaa elämä mennä paremmin). Lauloihan Lennonkin aikanaan, ettei mitään poliittista aktivismia, perustuslakiin liittyvien kysymysten parissa tapahtuvaa askartelua, tarvita vaan ”you better free your mind instead”.

    Mieluumminhan sitä askarteleekin hyvissä fiiliksissä omaa tietoisuutta laajentavien asioiden parissa kuin esimerkiksi lähtee organisoimaan perinteistä ohjelmallisiin tavoitteisiin sitoutuvaa poliittista toimintaa, joka sisältää paljon rasittavia rutiineja ja puuduttavan tylsää järjestötyötä.

  8. 8

    sanoo

    Anteeksi etten voi puhua muuten kuin nimimerkin takaa. Kommenttini voi jättää julkaisematta. Ymmärrän hyvin sen, että jossain ei haluta julkaista kommentteja nimimerkeiltä, enkä loukkaannu jos kommenttejani ei julkaista.

    Vastakulttuurilla tuskin lienee yhtä eetosta. Eiköhän eri vastakulttuurit ja ihmiset ovat erilaisin perustein, motiivein ja tavoittein liikkeellä. En ihan heti allakirjoittaisi tuota tietoisuuden muuttamisen teesiä.

    Se, että jengi vanhenee ja rauhoittuu, ei ole välttämättä epäonnistumisen merkki. Elämässä voi toteuttaa erilaisia juttuja eri aikoina. Me tehtiin pieni vallankumous, nyt jotain muuta, vaikka ehkä alunperin toisin ajateltiin. Vastarintaa ei tarvitse kiinnittää henkilöihin pysyvästi.

    Se onko uusien vastakulturistien ilmestyminen entisten tilalle lohdullista vai ei riippuu näkökulmasta. Jos toivoo, että valtakulttuurille tai valtakulttuureille on jonkinlaisia haastajia, niin silloin voi pitää tätä lohdullisena ilmiönä, vaikka kerta toisensa jälkeen kävisikin niin, ettei vallankumousta oikeasti synny (eiväthän nuo kulttuuriset vastarintaliikkeet ole ikinä oikeastaan olleet riittävän suuria toteuttaakseen lopullista vallankumousta. Rakenteet ovat vahvempia).

    Mutta tietenkin näissä vastakulttuurijutuissa on aina mukana hassujakin piirteitä ja niiden kustannuksella pilaillaan usein onnistuneesti. Mikäs siinä. Kyllä niille sopii nauraakin.

  9. 9

    sanoo

    Juu, toivoisin tosiaan että tänne kirjoitettaisiin omalla nimellä. Minulla on vähän sellainen ajattelutapa, että nimimerkkien takaa heitetyt jutut ovat ei-kenenkään heittämiä, mielipiteitä, joita kukaan ei suostu tunnustamaan omikseen. Siksi minun on niitä mahdoton tai ainakin hyvin vaikea ottaa vakavissani.

    Mutta asiallisestihan Yks Kake kirjoittaa, ja ymmärrän kyllä hyvin pointtisi, osin voin yhtyäkin niihin. Nyt on kuitenkin sellainen tilanne, että minussa pihisee vastakulttuurin vastainen puhuri vielä hetken aikaa. Kun se asettuu, en ilmaise asioita yhtä jyrkästi tai sarkastisesti kuin yllä olevissa kommenteissa.

    Jos viralliset totuudet pitää haastaa, niin sama pätee myös virallisiksi muuttuviin vastatotuuksiin (toki toki, tässä ollaan puhuttu vastakulttuurista vain möhkäleenä).

    Paljon, paljon olisi lisääkin ajatuksia tästä aihepiiristä, mutta en nyt jaksa niitä tänne kommenttilooraan enempää sylkeä. Teen jossain vaiheessa kunnon esseen ja julkaisen sen aikanaan painetussa muodossa.

  10. 10

    sanoo

    Pakko vetäistä vielä kauniiksi lopuksi sitaatti The Rebel Sellistä:

    ”Here’s a quick list of things that, in the past fifty years, have been considered extremely subversive: smoking, long hair for men, short hair for women, beards, miniskirts, bikinis, heroin, jazz music, rock music, punk music, reggae music, rap music, tattoos, underarm hair, graffiti, surfing, scooters, piercing, skinny ties, not wearing a bra, homosexuality, marijuana, torn clothing, hair ge, Mohicans, afros, birth control, postmodernism, plaid trousers, organic vegetables, army boots, interracial sex. Nowadays, you can find every item on this list in a typical Britney Spears video (with the possible exception of underarm hair and organic vegeatables).”

    Eli kyllä on lyöty luuta kurkkuun, haastettu valtakulttuuria, horjutettu systeemiä ja oltu subversiivisia.

    Mutta niin vain tämä perhanan systeemi tuntuu hyvin sietävän subversiivisuutta (kunnes lopulta absorboi sen). Vaikka jostain tietysti aina ilmestyy uusi Marcuse-setä tolkuttamaan, että juu juu, mutta se nyt on vain näennäistä toleranssia, repressiivistä toleranssia, joka vain kertoo sen, kuinka pirullisen ovela ja mahtava systeemi meillä on vastassa.

    Voi tietysti ajatella kuten Yks Kake, että tämä loputon vastakulttuurista valtakulttuuriksi -spiraali on ytimeltään lohdullista, ”pienten vallankumousten” tie, onhan nykykulttuurissa epäilemättä taas sellaisia uusia huimia juttuja, jotka eivät vielä ole ehtineet päätyä Britney Spearsin videolle pitämässä toivoa yllä, mutta itse kallistun kyllä enemmän The Rebel Sellin tekijöiden kannalle ja näen vastakulttuurisuudessa sen nurjat puolet eli että se on suurelta osin ritualistista ja naiiviakin ja ettei se ole sellainen edistyksellinen poliittinen voima kuin millaisena mielellään esiintyy.

    Ja ennen kaikkea: vastakulttuuri ei ole läheskään niin subversiivista, läheskään niin suuri uhka systeemille kuin uskottelee olevansa.

  11. 11

    sanoo

    Vastakulttuuri on varmasti suurelta osalta ritualistista ja naivia, mutta se ei ole synti.

    Ja aina joukkoon mahtuu jokin vähemmän naivikin ilmiö. Sinänsä vastakulttuurit ovat aina riippuvaisia valtakulttuureista, jotka ovat määritelmällisestikin voimakkaampia, joten ei ole ihme jos suuret vallankumoukset jäävät saavuttamatta.

    Ehkä asiaa voisi pohtia sen kautta, että mitä tapahtuisi jos tällaisia, naiveja tai vähemmän naiveja, vastakulttuuriliikkeitä (tai yksilöitä) ei enää syntyisi.

  12. 12

    sanoo

    ” että mitä tapahtuisi jos tällaisia, naiveja tai vähemmän naiveja, vastakulttuuriliikkeitä (tai yksilöitä) ei enää syntyisi.”

    No juu, sehän olisi vallan hirveää.

    En kuitenkaan tällaista uhkaa näe. Niin kauan kuin on valtakulttuuria on myös vastakulttuuria. Jo yllä olevat esimerkitkin osoittavat, että vastakulttuurin vuo on ehtymätön. Ainakin niin kauan kuin elämme avoimessa yhteiskunnassa (ja siinä vaiheessa kun emme enää elä, ovat toiset kysymyksenasettelut ajankohtaisia.)

    Ymmärrät täysin väärin jos kuvittelet että minä tai The Rebel Sellin kirjoittajat pitäisimme vastakulttuurin olemassaoloa jotenkin ongelmallisena.

    Ei suinkaan. Ongelmallista on vastakulttuurinen itseymmärrys, joka ei yleensä ole kovin hienojakoista vaan monesti suorastaan harhaista. The Rebel Sellin tekijöiden huolena on se, että menoon, meininkiin ja subversiiviseen hauskanpitoon kanavoituva vastakulttuuri vie energia aidosti progressiiviselta, inhimillisesti tärkeisiin päämääriin konkreettisin tavoittein tähtäävältä politiikalta. Itse osittain jaan heidän huolensa.

    Vastakulttuurin ydinongelmiahan on se, että sen tavoitteet ovat niin häilyviä, moniselitteisiä ja kaiken kattavia (”kaikki paskaksi vaan” tai ”mikään ei muutu ennen kuin kaikki muuttuu”) että sen pohjalta on hankala sorvata mitään positiivista agendaa. Eräät vastakulttuurin haarat eivät enää sitten edes pyri mihinkään varsinaiseen yhteiskunnalliseen päämäärään vaan pelkästään muuttavat kapinoinnin elämäntavaksi ja hauskanpidon muodoksi.

    Minä olen vähän sellainen tiukkapipo, etten kovin mielelläni salli, että ihmiset vain pitävät hauskaa ja elävät sitten siinä harhassa että hauskanpidollaan ovat jotenkin subversiivisia ja uhkaavat systeemiä. Sen sijaan arvostan niitä, jotka puurtavat pyyteettömästi vaikkapa poliittisessa tai järjestöelämässä, tekevät uuvuttavaa jalkatyötä, tutkivat, analysoivat, yrittävät vaikuttaa maailmanmenoon konkreettisin tavoittein. Eihän heillä varmasti kovin hauskaa ole, ainakaan kaiken aikaa. Mutta siksi minä heitä kunnioitankin: he eivät vain fiilispohjalta kannata jotain tosi ”kovia, rankkoja ja mullistavia juttuja.”

  13. 13

    sanoo

    …Yks Kakenn esittämän ajatusleikin voi tietysti kääntää toisinkin päin: entä jos kaikki rupeaisivat toimimaan kuten vastakulttuurin juhlituimmat ikonit tekevät tai kehottavat tekemään? Entä jos maailmassa olisi hirmuinen määrä Abbie Hoffmaneja?

    Tällöin tietysti vastakulttuurista tulisi valtakulttuuria (kuten siitä yleensä ennen pitkää tuleekin) ja sääntöjen jatkuvasta rikkomisesta uusi sääntö, mutta mikä tärkeintä: aika nopeasti kävisi selväksi, kuinka vähän myönteistä annettavaa vastakulttuurin ikoneilla on ihmiskunnan enemmistön elämänmenolle.

  14. 14

    sanoo

    Mielenkiintoisen nelikentänhän saa siitä, haluaako systeemin säilyvän vai kumoutuvan ja pitääkö näitä vastakulttuuri-ikoneita sinänsä hyvinä asioina.

    Jonkun mielestä on hienoa kun kapitalismi kukoistaa myymällä genitaalilävistyksiä vapaamielisille.

    Jonkun toisen mielestä siinä on kamalaa se tapainturmellus, mutta hyvä kun nyt kuitenkin pysyy kapitalismi perustallaan.

    Vastakulttuurin kriitikot tuntuvat olevan sitä mieltä, että nämä subversiiviset teot ovat jo itsessään typeriä ja menevät vielä hukkaan, kun systeemi ei kuitenkaan muutu.

    Ja lopulta kai sitten on tuo jengi joka kapinoi: sitä ehkä harmittaa ettei kapina koskaan muuta yhteiskunnan rakennetta, mutta onpahan sallinut vähän enemmän vapauksia toteuttaa itseään.

  15. 15

    sanoo

    En lukenut ihan koko keskustelua, eli kommentoin vielä tämän jälkeen, luettuani loppuun, lyhyesti, jos on aihetta.

    1900-luvun ”tieteelliset” maailmankatsomukset, oikeistolaiset ja vasemmistolaiset, myötä- ja vasta-kulttuurit ovat purkautuneet siitä yksinkertaisesta syytä, että 1700-luvun jälkeen saavutetut tieteen edistysaskeleet ovatkin osoittautuneet virheiksi. Nykytiteen katsannosta niin Marxin, Nietzschen kuin Einsteinin töiden seurauksena syntyneet kulttuurivallankumoukset ovat rauenneet. Nykytieteen katsanto on olennaisesti sama kuin 1700-luvulla. Me tiedämme, että on jotakin olennaista mitä me emme tiedä. Kaikki hämäräpeli on paennut objektiivisesti tarkasteltavista ja mitattavista suureista tuolle suurelle tietämättömyyden alueelle. Ilmiöt ovat olemassa, mutta ne ovat muuntuneena sellaisella tietoisuuden alueella, jonne me emme pääse ronkkimaan mittalaitteinemme ja tilastoinemme.

    Siksi kaikki 1900-luvulta suoraan periytyvä vastakulttuuri menee niin pahasti mönkään. Mikä ei tarkoita, etteikö 1900-luvulta periytyvä myötäkulttuuri menisi mönkään, jos uskoo voittaneensa ja todella olevansa perimmäisen totuuden haltija.

  16. 16

    sanoo

    Edellämainituista syistä en itse ymmärrä yhtään enempää valta- kuin vastakulttuuria. Ikään kuin koko todellisuus olisi jaettu nelikenttään ja nämä kaksi puolta kiistelisivät oikeassa ylä- ja alalohkossa siitä kumpi noista todellisuuden neljäsosista on koko todellisuus. Minun tietoisuuttani ei kiinnosta kumpikaan neljäsosan kokoinen vankila.

  17. 18

    sanoo

    Minusta vastakulttuuri tuottaa hyviä ideoita ja eteenpäin vievää kehitystä valtakulttuurin käyttöön. Ei siinä sen kummempaa. Mainstreamilta kun puuttuu rohkeus kokonaan.

  18. 19

    sanoo

    ”Minusta vastakulttuuri tuottaa hyviä ideoita (…) valtakulttuurin käyttöön.”

    Tässäpä lieneekin vastakulttuurin kauaskantoisin yhteiskunnallinen vaikutus — se antaa ideoita uudenlaisten massamarkkinoiden luomiseen.

    Olisi vaikea kuvitella, että esimerkiksi ylemmän keskiluokan valkoisten amerikkalaisperheiden lapset haluaisivat pukeutua ja käyttäytyä kuten esikaupunkislummien mustat huumekauppiaat ellei olisi syntynyt rapkulttuuria (joka alkuun oli olevinaan hyvin subversiivista, mutta joka on synnyttänyt yhden aikakautemme hallitsevista nuorisomuodeista).

    Tuo että valtakulttuuri olisi aina pelkästään vanhoillista ja konservatiivista on kuitenkin vähän samanlainen myytti kuin että kapitalismi olisi pelkästään vanhoillista ja konservatiivista. Siinä vaiheessa, kun subversiivisia ideoita alkaa siirtyä marginaalista kohti valtavirtaa, osaa valtakulttuuri hyvinkin luovasti kehitellä niitä eteenpäin (esimerkiksi jo hippumuodista alkoi kypsässä vaiheessa suuri osa olla markkinahenkisesti synnytettyä, jolloin raja sen suhteen, mikä hippumuodissa oli aitoa ja alkuperäistä ja mikä ”bärndättyä” on melko vaikeasti hahmotettavissa).

  19. 20

    sanoo

    Miksihän tuossa yllä puhuin hippumuodista vaikka piti puhua hippimuodista (varmaan siksi että u ja i ovat näppäimistössä vierekkäin)

  20. 21

    sanoo

    Jäsentelemätöntä pohdintaa:

    Minua jäi tässä mietityttämään, mitä ”vastakulttuurilla” tarkoitetaan. Jos kyseessä ovat sodan jälkeiset nuorisokulttuurit, tai vaihtoehtoisesti nimenomaan vallankumoukselliset liikkeet, niin saattaahan tilanne näyttää ainakin ensi silmäyksellä vähän lohduttomalta. Mutta jos taas muistamme, että vaikkapa jotkut suffrageetit olivat aikanaan melkoista vastakulttuuria, voimme ehkä hoksata, ettei vastakulttuurien aina edes kuulu pysyä irrallaan valtakulttuurista.

    Näen eläinoikeusaktivistit tällaisena ilmiönä: se on jotain aivan muuta kuin hassun näköinen tukka tai systeemin haastava solmiomalli.

    Tietysti suurin osa kaikesta, mitä vastakulttuurit tuottavat, on triviaalia pintaa, ja nuorisokulttuurit ovat lähinnä sodan jälkeen keksityn markkinasegmentin – nuorison – johdannainen. Optimistina (tai liikaa ties mitä dialektiikkaa nielleenä) näen kuitenkin potentiaalia muuhunkin. Valtaosa jännittävistä tieteellisistä hypoteeseistakin painuu unholaan tai ovat itsestäänselvyyksiä. Hypoteesien esittäminen ja kokeileminen ovat silti tarpeen, ja ne vievät lähemmäs totuutta silloinkin, kun eivät kaada paradigmoja.

    Mielestäni on esimerkiksi hyvä asia, että punk-liikkeen perikunta on omalta osaltaan jatkanut anarkistisen valtakritiikin traditiota. Tämä siitä huolimatta, ettei anarkismi vallitsevaksi politiikaksi päätyessään (mikä on tietysti markkinaliberalismin muodossa todellisempi uhka kuin koskaan) olisikaan mistään kotoisin.

  21. 22

    sanoo

    ”Minua jäi tässä mietityttämään, mitä ”vastakulttuurilla” tarkoitetaan.”

    The Rebel Sellin (ja näiden minun esittämieni pohdintojen) tarkastelu paikantuu lähinnä toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, ja vielä täsmällisemmin 60-lukulaisuuteen ja sen jälkeiseen aikaan.

    Kuten edellä olen sanonut, olisi täysin typerä kiistää, että millään ”systeemin vastaisuudella” ei olisi koskaan ollut mitään positiivisia vaikutuksia. Eivät The Rebel Sellin kirjoittajat sellaista väitä (enkä minä). Eli ei tässä suffragettien tai muidenkaan oikeasti myönteisiä juttuja aikaan saaneiden ansioita olla kiistämässä.

    Pointti on vastakulttuurisen itseymmärryksen sokeiden pisteiden ja selvien harhojen esille nostamisessa.

    Kun tämän merkinnän otsakkeena on ”Vastakulttuurin kritiikki”, olen näissä kommenteissani halunnut nimenomaan sitä harjoittaa. Ja se että sitä harjoittaa ei mielestäni edellytä, että vastineeksi pitäisi esittää pitkä lista niistä hyvistä asioista, joita vastakulttuurinen energia on historiassamme aikaansaanut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *