Vaikea aihe

Olen viime päivät kirjoittanut suhteestani jääkiekkoon. Se on vaikea aihe, enkä todenäköisesti olisi ryhtynyt siihen, ellei minulta olisi sitä pyydetty.

Monet kirjallisuusihmiset ovat kyselleet, mitä minä jääkiekossa näen ja vielä useammat jättäneet kysymättä, vaikka selvästikin olisi mieli tehnyt. Pelien kuninkaaksi väitetystä jalkapallosta voivat intoilla runoilijat ja esseistitkin herättämättä ympäristössään kummeksuntaa, mutta kiekkofanius on kulttuuripiireissä lähes yhtä noloa kuin perussuomalaisten äänestäminen. Liberaalit kaupunkiälyköt samastavat jääkiekon pallihienhajuiseen äijäkulttuuriin, öyhöttävään kansallisuhoon ja Kalervo Kummolaan, jotka kieltämättä ovat vihattavia ja vastenmielisiä asioita. Mutta ne eivät ole totuus jääkiekosta, eivät ainakaan koko totuus.

Eräs kirjailijatuttavani halusi tietää, näenkö jääkiekon jonkinlaisena elämän ja olemassaolon metaforana. Pudistin järkyttyneenä päätäni: ”En näe, enkä myöskään näe romaanin kirjoittamista ruumiillisen kilvoittelun metaforana.” Suhtautumiseni jääkiekkoon on samanlainen kuin Joyce Carol Oatesilla nyrkkeilyyn. Oates sanoo esseekirjassaan On Boxing: ”Tuskin kukaan sellainen, jonka kiinnostus nyrkkeilyyn on herännyt jo lapsuudessa, kuten minulla, pitää lajia jonkin suuremman asian symbolina.” Hänelle nyrkkeily on yksinkertaisesti nyrkkeilyä, raavaiden miesten kamppailulaji, johon hän tutustui lapsena käydessään katsomassa otteluita isänsä kanssa. Minäkään en ole löytänyt saati etsinyt jääkiekosta syvempää olemusta. Se on peli, jota varhaisina vuosinani pelasin kaiket illat pihalla tai luistinradalla ja jota tuijotin televisiosta joulun alla Izvestija-turnausten ja keväällä MM-kisojen aikaan.

Vuosien varrella olen joutunut monet kerrat huomaamaan, kuinka vaikeaa kiekkoilun ystävän on tehdä selkoa tuntemuksistaan niille, jotka suhtautuvat jääkiekkoon välinpitämättömästi tai vihamielisesti. Olisi varmaan yhtä toivotonta keskustella Kalervo Kummolan kanssa Maurice Blanchot’n esseistä tai Georges Perecin romaaneista. Kiekkoihmistä sykähdyttävät jutut ymmärtää vain toinen kiekkoihminen. Muut voivat korkeintaan kuvitella ymmärtävänsä. Jos lajiin vihkiytymätön katsoo YouTubesta videopätkän, jossa Vladimir Konstantinov taklaa Claude Lemieux’tä vuonna 1996, hän näkee vain kahden ison miehen törmäävän, mutta Detroit Red Wingsin kannattajien silmiin tuo sama pätkä nostaa liikutuksen kyyneleet. Se saa heidät muistamaan seuran loistokkaat 1990-luvun vuodet, klassisen taistelun Colorado Avalanchea vastaan ja ennen kaikkea Vladimir Konstantinovin komean mutta traagisesti päättyneen uran. Ei auta, vaikka lajiin vihkiytymättömälle tekisi juurta jaksain selkoa näistä taustatekijöistä. Hän ei siltikään saisi tuosta videopätkästä irti enempää kuin sellainen, joka yrittää muutaman lyhyen katkelman perustella muodostaa käsitystä Perecin romaaneista.

Niinpä niin, vaikea aihe. Saa nähdä mitä tästä syntyy.
Kommentit (8)
  1. Teemu Helle
    13.3.2010, 13:33

    Juuri näin. Välillä tuntuu, että myöntäessään intohimonsa jääkiekkoon tulee muiden silmissä samalla karistaneeksi älykkyytensä ja ryhtyneensä barbaariksi fyysisen lajin seuraajaksi.

    Ja kuitenkin jokainen tällaisista lajeista, jääkiekko, jalkapallo tai vaikkapa snooker tai tennis tai golf vatkaavat samoja taikinoita. Eri välinein vain.

    Minä olen kasvanut kiinni jääkiekkoon; näillä leveysasteilla se lienee normaalimpaa kuin vaikkapa syntyminen Barcan faniksi.

    Ehkä typerin illuusio fyysisistä lajeista (esim. nyrkkeily) on juuri se, kuinka oletetaan senkaltaisesta lajista pitävän ihannoivan väkivaltaa, rajuutta ja rujoutta, kovuutta. Minä taas koen kaikki tällaiset lajit sellaisina, joissa laitetaan itsensä likoon, ja kauneus on juuri siinä kuinka selviytyy siitä. Kyse on rohkeudesta, itsensä kokemisesta, riskinotosta ja hallinnasta, kuin esim. shakissa, eri tavalla vain.

  2. Sami Liuhto
    15.3.2010, 13:46

    Jääkiekko on lähellä kivistä sydäntäni, mutta vielä enemmän ihailen “wrestlingiä” eli “showpainia”. Se ei ole totta ja on totta. Hyvin monimutkainen vyyhti.

    Mitä tulee Teemu Hellen kommenttiin niin itse olen Real Madridin miehiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *