Väärinlukemisia

Huomasin Kiiltomadon arvostelusta, että Juhani Salokanteleen teos Jaan Krossista ei olekaan nimeltään Sivistystaho vaan Sivistystahto. Olin todellakin lukenut epähuomiossa jostain esittelystä että Sivistystaho, ja ajattellut, että mikä ettei, onhan se vähän kankea, mutta kenties siihen sisältyy virkakoneistoon kohdistuvaa sarkasmia, saihan Kross tuntea nahoissaan neuvostobyrokratian koukerot.
Ja miksei se olisi voinut viitata siihenkin, että Kross edusti Virossa vanhaa arvokasta, jo mailleen painuvaa sivistystä. Nykyvirolaisten nuorten ihmisten enemmistö kun ei kuulemma paljon kirjallisuudesta perusta, vaan haluaa pankkiireiksi tai yritysjohtajiksi.

Nimien väärinlukemisissa on oma viehätyksensä. Omalla kohdallani eräs hauskimmista oli, kun tavasin hätäpäisesti Panu Tuomen muutaman vuoden takaisen runokokoelman Pyhän vitutuksen taudiksi. Sehän on oikeasti Pyhän Vituksen tauti. Tuumin, että onpas runoilija valinnut kokoelmalleen rohkean ja melkoisesti tyylistään poikkeavan nimen.

Väärinlukemisessa lukoon lyödyt merkitykset avautuvat, lähtevät liikkeelle ja asettuvat uusiin jänniin asentoihin. Tämä voi avata kiintoisia polkuja teoksen lukemiseen, senkin jälkeen, kun on huomannut virheensä ja suostutellut aivonsa hyväksymään, että kokoelman nimi ei sittenkään ole Pyhän vitutuksen tauti.
Oma lukunsa ovat tietysti yksittäisten lauseiden tai tekstipätkien väärinlukemiset. Niihin en nyt mene, tila täällä internetissä ei riitä kirjallisuuden lukijana kokemieni kommellusten läpikäymiseen.
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Lisättäköön tähän listaan vielä epähuomiossa väärin kirjoitetut / lyöntivirheistä johtuvat ”virheet”, jotka usein avaavat omaankin tekstiin aivan uusia näkökulmia – ainakin itse olen jättänyt useampiakin alunperin tyystin muuta tarkoittanutta, mutta sattumalta huolimattomuuden kautta syntynyttä ilmaisua kirjoihin ja kansiin… on sekin tapa livetä jähmeästä ajattelukaavasta.

  2. 2

    sanoo

    Joo, lyöntivirheet ovat ehtymätön lukuilojen ja tulkinnallisten elämysten aarreaitta.

    Tunnustan niitä olevan myös omassa kirjallisessa tuotannossani, enkä häpeä niitä lainkaan.

    Lehtijutuissahan niitä tulee tuon tuostakin. Mikään ei piristä puisevaa lehtijuttua niin kuin mehukas ”painovirhe” (näistähän syytettiin entisaikaan aina kirjapainon väkeä).

  3. 3

    Karo Hämäläinen sanoo

    Huh että säikähdin. Salokanteleen kirjan arvion nettiin siirtäneenä kävin äkkiä tarkistamassa, etten vain ollut itse lukenut nimeä väärin ja siirtänyt omaa, kyseenalaistamatonta oletustani (”Sivistystahto”) eetteriin.

    Ensimmäinen helpotus tuli siitä, että arvostelun leipiksessäkin puhutaan Sivistystahdosta. Juttua editoidessani oikaisin siitä yhden teoksen nimen kirjoitusvirheen (Vastatuulen laivan nimi kirjoitetaan suomenkielisessä kirjassa erikseen, vaikka alkukielinen nimi on yhteen kirjoitettu Vastutuulelaev), joten olisihan mahdollista, että sekä minä että kriitikko olisimme lukeneet kirjan nimen samalla tavoin väärin.

    Ratkaisuksi siis Google. Googlaustulos hakusanoille ”salokannel sivistystahto” antoi vastaansanomattoman tuloksen. Google kysyi: Tarkoititko ”salokannel sivistysrahasto”?

  4. 5

    sanoo

    Google ei ola paras lähde kirjojen nimien oikeinkirjoituksen tarkastamiseen. Suosittelen Fennicaa (https://fennica.linneanet.fi/), josta löytyy nopeasti paitsi kirjan nimi, myös mm. painovuosi ja mahdollisen suomentajan ja aalkuteoksen nimi. Ynnä sivumäärä ja kirjastoluokitus, joita niitäkin toisinaan tarvitsee.

    Minulta meni muuten aika kauan sen tajuamiseen, että Armas Alvarin uuden kirjan nimi onkin ”Vuodeaikoja”.

  5. 6

    Vilja-Tuulia sanoo

    Ja sitten on ne ilon hetket, kun lukiessa hyvää kirjaa törmää johonkin erityisesti elähdyttävään säkeeseen – ja luettuaan sen uudelleen tajuaakin lukeneensa tekstiä ensin väärin;uusi, upea kielikuva onkin siis vastikään keksitty ja käypää materiaalia! Ikiviisaus lukemisen ja kirjoittamisen vuorovaikutteisuudesta sen kun tihenee…

  6. 7

    sanoo

    Joskus kun olen lukenut jonkin säkeen väärin ja tajunnut sen olevan väärinluettuna parempi, olen yksinkertaisesti ”korjannut” kirjailijaa kyseisessä kohdassa ja ikuistanut säkeen mieleeni sellaisena kuin sen kuuluisi olla.

    Vähän sama kuin jossain hyvissä kirjoissa, jotka ovat tietyiltä osin harmillisen huonosti kirjoitettuja (esimerkiksi Jouko Turkan Aiheita), korjailen tekstiä omassa päässäni ja siihen palatessani luen tätä korjailtua versiota, en alkuperäistä. Turkan Aiheita olen tehnyt jopa kynällä korjauksia marginaaliin tai rivien väliin.

    Ei kirjoja pidä hyväksyä sellaisina kuin ne on kirjoitettu.

    Alvarin ”Vuodeaikoja” on niin ovela nimi, että melkein voisi uskoa kirjailijan tahallaan keräjänneen väärinlukemisia.

  7. 8

    Prospero sanoo

    Korjailet Turkan Aiheita? Voisitko panna tänne muutaman korjauksen? Näkisin mielelläni korjailetko – siis minun mielestä.

    Ei myöskään korjauksia pidä hyväksyä sellaisina kuin ne on korjattu.

  8. 9

    sanoo

    En pistä näkyville eikä sillä ole mitään merkitystä, hyväksytkö niitä tai hyväksyykö niitä kukaan muukaan. Eivät ne ole julkisiksi tarkoitettuja kilpailevia tekstejä.

    Teen paljon vastaavia merkintöjä myös muihin kirjoihin. Esimerkiksi Caj Westerbergin (siänsä hienoon) Tranströmer -käännöskokoelmaan. Eräät Tranströmerin runot vain miellän eri tavalla kuin Westerberg.

    Ja ei, en pane niitäkään tänne näytille.

    ”Ei myöskään korjauksia pidä hyväksyä sellaisina kuin ne on korjattu.”

    Tuo olisi relevantti pointti, jos tyrkyttäisin omia korjauksiani muille, vaatisin heitä lukemaan samoin kuin minä.

    Turkan Aiheita on ainoa oikea Turkan Aiheita. Ei sen kanssa voi kukaan kilpailla.

    Ihmeellistä kiihkoilua.

  9. 10

    Prospero sanoo

    Jaa. Ajatus Turkan Aiheita-kirjan tekstin korjaamisesta oli vain yllättävä, melkein absurdi. Jotakin sellaista voisi keksiä joku lukion äidinkielen opettaja, joka olisi ottanut elämäntehtäväkseen luovan hulluuden ja tajunnanvirtamaisen nerouden tuhoamisen.

    Minusta on Turkan Aiheita on eräs parhaista suomalaisista luovan kirjoittamisen oppaista.

  10. 11

    sanoo

    Olen samoilla linjoilla siitä mitä sanot Aiheista. Se on minullekin niitä kotimaisen proosan huippuja joihin palaan.

    Eivätkä nämä mainitsemani korjaukset liity Turkan tyyliin, tajunnanvirallisuuteen tai luovaan hulluuteen.

    Eräissä kohdin vain miellän lauseet toisen näköisiksi kuin ne on kirjoitettu. Hiukan jäntevämmin kirjoitettuna ei tyyli olisi menettänyt tehoaan. Ei tarvitse olla äidinkielenopettaja näin sanoakseen.

    Monet korjaukseni ovat perua siitä, kun olen esimerkiksi auton ratissa mielessäni kertaillut ja pyöritellyt Aiheiden tekstejä ja sitten kun olen palannut tekstin ääreen, olen huomannut etten ole muistanut kaikkea sanatarkasti, vaan olen kirjoittanut lauseita uusiksi. Nämä uudelleen kirjoitetut lauseet tuntuvat joskus itselleni mieluisemmilta. En väitä, että ne olisivat parempia.

    Olen myös esimerkiksi leikkimielisesti tuumaillut, keistä Turkka mahtaisi Iso homo -tekstissä puhua Sorsan, Kajanojan ja kumppaneiden tilalla, jos kirjoittaisi tekstin nyt.

    Tuossa pätkässähän Iso homo tunkeutuu Holkerin viereen tämän virka-autoon, kaappaa Harrin syliinsä, kiusaa, kutittelee ja puhaltelee tukkaan eikä välitä vaikka Holkeri huutaa perhanaa ja kuljettaja tähtäilee pistoolilla.

    Kenen virka-autoon Iso homo tunkeutuisi tänä päivänä? Ollilan vai Wahlroosin? Tuskin kenenkään poliitikon, ei ainakaan Vanhasen tai Kataisen, koska eihän Turkan mukaan Iso homo välitä liian helposta seurasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *