Väärinlukemisia

Huomasin Kiiltomadon arvostelusta, että Juhani Salokanteleen teos Jaan Krossista ei olekaan nimeltään Sivistystaho vaan Sivistystahto. Olin todellakin lukenut epähuomiossa jostain esittelystä että Sivistystaho, ja ajattellut, että mikä ettei, onhan se vähän kankea, mutta kenties siihen sisältyy virkakoneistoon kohdistuvaa sarkasmia, saihan Kross tuntea nahoissaan neuvostobyrokratian koukerot.
Ja miksei se olisi voinut viitata siihenkin, että Kross edusti Virossa vanhaa arvokasta, jo mailleen painuvaa sivistystä. Nykyvirolaisten nuorten ihmisten enemmistö kun ei kuulemma paljon kirjallisuudesta perusta, vaan haluaa pankkiireiksi tai yritysjohtajiksi.

Nimien väärinlukemisissa on oma viehätyksensä. Omalla kohdallani eräs hauskimmista oli, kun tavasin hätäpäisesti Panu Tuomen muutaman vuoden takaisen runokokoelman Pyhän vitutuksen taudiksi. Sehän on oikeasti Pyhän Vituksen tauti. Tuumin, että onpas runoilija valinnut kokoelmalleen rohkean ja melkoisesti tyylistään poikkeavan nimen.

Väärinlukemisessa lukoon lyödyt merkitykset avautuvat, lähtevät liikkeelle ja asettuvat uusiin jänniin asentoihin. Tämä voi avata kiintoisia polkuja teoksen lukemiseen, senkin jälkeen, kun on huomannut virheensä ja suostutellut aivonsa hyväksymään, että kokoelman nimi ei sittenkään ole Pyhän vitutuksen tauti.
Oma lukunsa ovat tietysti yksittäisten lauseiden tai tekstipätkien väärinlukemiset. Niihin en nyt mene, tila täällä internetissä ei riitä kirjallisuuden lukijana kokemieni kommellusten läpikäymiseen.
Kommentit (11)
  1. Ville-Juhani Sutinen
    21.4.2008, 12:06

    Lisättäköön tähän listaan vielä epähuomiossa väärin kirjoitetut / lyöntivirheistä johtuvat “virheet”, jotka usein avaavat omaankin tekstiin aivan uusia näkökulmia – ainakin itse olen jättänyt useampiakin alunperin tyystin muuta tarkoittanutta, mutta sattumalta huolimattomuuden kautta syntynyttä ilmaisua kirjoihin ja kansiin… on sekin tapa livetä jähmeästä ajattelukaavasta.

  2. Tommi Melender
    21.4.2008, 12:15

    Joo, lyöntivirheet ovat ehtymätön lukuilojen ja tulkinnallisten elämysten aarreaitta.

    Tunnustan niitä olevan myös omassa kirjallisessa tuotannossani, enkä häpeä niitä lainkaan.

    Lehtijutuissahan niitä tulee tuon tuostakin. Mikään ei piristä puisevaa lehtijuttua niin kuin mehukas “painovirhe” (näistähän syytettiin entisaikaan aina kirjapainon väkeä).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *