Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Koko nykyistä suomalaista runoutta, sen julkaisupolitiikkaa, sen kritiikkiä ja kaikkea muutakin sitä sivuavaa diskurssia kaikissa sen eri variaatioissa koskevan perimmäisen ja yhä ajankohtaisen kysymyksen asetti jo ammoin runouden ystävä Lahtinen toiselle runouden ystävälle Vanhalalle heidän hetken verran runoutta koskevaa dialogia seurattuaan:

    ”Kumpikas noista oikein on suurempi pöllö?”

  2. 3

    Anonymous sanoo

    Kävin lukemassa Kuuselan jutun. Aikamoista ylitulkintaa tilaisuudesta. Rinnastukset kahteen ”paljastajaan” olivat naurettavia. Mitenkähän noiden viideskolonnalaisten ongelma olisi ratkaistu 1) Venäjällä 2)Kiinassa 3) Iranissa ?

    Vastaukset: 1) Kuolema vankilassa 2) Kuula päähän 3)Hirttoköysi

    Esim. palestiinalaisalueilla ns. ilmiantajien välittömät teloitukset ovat arkipäivää. Asia ei vaivaa yhtään suomalaisen älymystön edustajaa. Ei ole vaivannut, eikä tule vaivaamaankaan. Kaksoiskoodi.

    USA on edelleen sananvapauden ykkösmaita haluamme sitä tai emme. Ja sekös näitä patologisia USA-”kriitikoita” kismittää. Amerikka on sukupolvesta toiseen se iso ja voimakas isä joka painaa lapsiensa päätä. Kuuselan argumentointi oli juuri tätä kiukuttelua.

    Manningin ja Snowdenin toiminta ei ollut mitään sananvapaustaistelua. Kysysmys oli sen organisaation pettämisestä mihin he itse olivat ehdoin tahdoin menneet töihin.

    Mutta noita nörttejä enemmän minua oksettaa suomalaistaiteilijoiden ikuinen läpinäkyvä poliittisuus, mitä tulee heidän mustavalkoisen maailmansa pahan akseli -maihin, esim. juuri USA:aan ja Israeliin. Joskus olen tuolle tavalle hahmottaa maailmaa melkeinpä kateellinen. Olisi paljon samoin ajattelevia kavereita. Voisi tuohtua hyvien asioiden puolesta. Voisi liittyä ”boikotteihin”. Voisi ottaa amerikkalaisesta kulttuurista rusinat pullasta mutta kusta sille taikinalle mistä se pulla on tehty. Niin. Sananvapaudelle.

    En ole mikään jenkkifani. Maa tuottaa suurimman määrän paskaa kaikkiin tuutteihin. Tarkoitan tv:tä, nettiä. Mutta en ole niin hölmö että en näkisi USA:n koossa pitävää voimaa tässä maailmantilanteessa missä me nyt olemme. En haluaisi jäädä yksin Kiinan, Venäjän tai islamismin kanssa.

    jope

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *