Vaalikeskustelua (pastissi ja mukaelma)

Kunnallisvaaleista on jo viikko, ja Gunilla uhoaa vieläkin niin kuin vaali-iltana, meirän Jyrki, meirän Jyrki vaan. Mää sanoinkin että ole ihminen realisti, muista jumalauta mimmonen perkeleen pärrääjä se kokoomuspuolue oli viime laman aikana ja mieti vähän mimmonen se on taas tässä seuraavassa lamassa, kun ei oo Lipposta ja demareitakaan perseen takana ärjymässä, vaan hallituskumppaneina taas ne helvetin maalaisliittolaiset, se tyhjäpäinen raittiusmies ja muut jyvälaarin kannattajat. ”Niin mutta kyllä se kokoomus paljon hyvääkin silloin, oli vaan ne ajat niin vaikeet.”

– Ja paskan hyvää, minä sanoin. Piiskas meitä kuin vanhaa konia, kais ny ittekin muistat, aina olit pärmänttämässä eikä mikään ollu koskaan hyvin ja rahat aina loppu ku Viinasen kopla vei kaiken.

Se lähti loukkaantuneena, protkotti mennessään kuinka täällä kykypuolueen vaalivoittoa pilkataan, ja sen parhaan kyvyn, meirän Jyrkin, henkilöä mustamaalataan.

Gunillan jälkeen tuli Selma. ”Tulin kattoon kun on aikani ollu niin pitkää”, se sanoi kahveepaketti kainalossaan. Minä käskin sen keinuun ja heitin saalini sen olkapäille, ja siinä se kökötti, naama kuin nahistunut nauris harmaiden hapsien keskellä. Siinä istuttiin Selman kanssa ja puhuttiin vaalit läpi, ja minä sanoin, että mitä tästäkin tulee, kokoomus maan suurin puolue, ja katto nyp perkele mimmonen kloppi sitä johtaa, niin on hymyä ja hyvää käytöstä, vaikka kiero on pohjiltaan kuin vintilänterä.

– Voisik sää kuvitella että tommonen nappula osais edes panna, sanoin, ja Selma nauroi niin että tekohampaat tippu, ja näytti kuin olis kakskymmentä vuotta nuorempi lähtiessään vihdoin viimein mun käsikynkässäni pysäkkiä kohden.
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Tuohon aiempaan Salaman kirjallisuuskeskustelujuttuun voisi sanoa ehkä, että kirjallisuudelle on käynyt sama kuin teatterille, sekin saa tulla omillaan toimeen ilman mitään yleisemmin hyväksyttyä yhteiskunnallista tai muuta ”tehtävää” kuin myllyn pyörittäminen, ajankulutusvälineistön tuottaminen. Tästä syystä ”kirjallinen keskustelu” on vähän kanssa suunnatonta (= vailla suuntaa) ja mitääntekemätöntä.

    Salamalla muistaakseni jossain muuten vielä oli irvailu kirjallisuuskritiikistäkin, oliko Ihmisen äänessä vai Vuodessa elämästäni. Siinä Salama ylistää kriitikkoja ja heidän kykyään ohjata kirjailijoita oikeaan suuntaan – jonkun muun kirjoittamana menisi ehkä täydestä. Kirjallisuuden uusiutumisen osalta Salama viittasi Pentti Kourin ajatukseen että pitää uudistua tuotannollisesti jotta taloudessa kansainvälisesti pärjäilee. Salaman sovellutus tästä kirjallisuuteen oli jotakuinkin sellainen, että pitäisi alkaa kirjoittaa dekkareita. Ja sellaisia, missä musta Marlowe panee valkoista naista. Mutta S. päätyy kuitenkin toteamaan, että tämä voisi koitua tuhoisaksi koko valkoiselle rodulle.
    Dekkarit ainakin Salama näköjään ennusti paikalle, siis silloin kauan sitten. Ja kirjoittelihan niitä itsekin.

    Ja niin, olisiko Jyrki panomiehenä kummempi kuin alkutekstin Nikita?

  2. 2

    sanoo

    Eipä ole poikkipuolista sanaa tuohon näkemykseesi kirjallisuuskeskustelusta.

    Mitä näihin krikettikoihin (eikö Salama tällaistakin termiä heistä käyttänyt) tulee, niin nousee mieleen mitä Flaubert heistä sanoi:

    ”Nämä ovat todellisen typeryyden ilmentymiä:
    1 kirjallisuuskritiikki, oli se millaista tahansa, hyvää tai huonoa
    2 Kohtuuden ystävien seura”

    Liekö Salama kovinkaan eri linjoilla tässä asiassa Flaubertin kanssa, tuskin. Dekkareita Salama kirjoitteli muistaakseni salanimellä, joka paljastui viimeistään kolmannesta lauseesta.

    Jaa, Jyrki vai Nikita. Enpä välittäisi tietää, vaikka jolla kulla olisi empiiristä tietoa aiheesta, mitä toki suuresti epäilen.

  3. 3

    sanoo

    Huomasin, että samalla minuutilla oli näpäytetty blogilistalle blogimme.

    Niin – ei ole Jyrki enää Jyrkiboy, vaan toivon nostattaja. Saa nähdä kuis menee.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *