Uutta Amisia odotellessa

Tilasin AdLibriksestä Martin Amisin uuden esseekokoelman The Second Plane. Ensi viikolla kirja kilahtanee postilaatikkooni.

Tunnen lähestulkoon velvollisuudekseni hankkia tai vähintäänkin lukea kaikki kirjat, jotka Moneyn ja London Fieldsin tekijä julkaisee. Siitäkin huolimatta, että Amisin viimeisimmät romaanit ovat olleet enemmän tai vähemmän pettymyksiä.

Esimerkiksi House of Meetingsin ylle heittyi koko ajan Amisin huippukauden tuotannon varjo. Amis kirjoittaa parhaimmillaan edelleenkin väkevintä brittiläistä nykyproosaa, mutta hänen romaaninsa eivät kipunoi samalla tavalla kuin 1980-luvulla.

Moneyn ja London Fieldsin hurja satiirinen draivi on tiessään eikä Amis ole löytänyt tilalle uudenlaista voimanlähdettä. Hänellä lienee ollut pyrkimys saada proosaansa lisää nyansseja, enemmän emotionaalista värinää, mutta totuus on ettei hän ole mikään vivahteiden mestari.

Lehtikritiikeissä The Second Planea ei ole ylistetty, mutta nähdäkseni arvosteluja leimaa ylikorostunut poliittisen korrektiuden vaatimus. Amis käsittelee kirjassaan islamilaisia ääriliikkeitä varsin suorasukaisesti.

Sunday Timesin kritiikin mukaan The Second Planessa tyyli jyrää faktat ja kirja on ytimeltään häiritsevän kiihkomielinen. Tämän voisi tulkita niinkin, että Amis kirjoittaa kirjallisesti iskevää esseistiikkaa eikä objektiivisuuteensa tukehtuvaa laatujournalismia.

Ainakin kirjan esipuhe antaa lupauksia. Siinä Amis tuo ohimennen julki tuotantonsa punaisen langan:

”Geopolitics may not be my natural subject, but masculinity is. And have we ever seen the male idea in such outrageous garb as the robes, combat fatigues, suits and ties, jeans, tracksuits and medic’s smocks of the Islamic radical?”

Poliittisesti korrekti kulttuurirelativistinen tulkinta islamilaisista ääriliikkeistä on sen verran standardikamaa, ettei ainakaan minulla riittäisi mielenkiintoa lukea sen perusteeseistä lähtevää kirjaa syyskuun 2001 tapahtumien taustoista ja seurauksista. Toivottavasti Amis onnistuu avaamaan uudenlaisia näkökulmia, siitäkin huolimatta että kriitikoiden mielestä hän keskittyy enemmän radikaalien islamistien tuomitsemiseen kuin heidän motiiviensa ymmärtämiseen.

Sitä paitsi hyvissä kirjailjoissa, jotka poikkeavat radikaalisti intelligentsian konsensusnäkemyksistä, on jotain kiehtovaa. Peter Handke hurahti serbien ystäväksi, Philippe Sollers taisi jossain vaiheessa keuhkota vastauskonpuhdistuksesta ja ylistää paavia. Historiassa näitä kaidalta tieltä poikenneita poundeja, célinejä ja hamsuneita on leegio.

Kommentit
  1. 1

    Anonymous sanoo

    Minkähän ihmeen takia tuota Amisin Money-teosta ei ole vielä suomennettu?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *