Uusi kirjallinen guru

Michel Houellebecq. Harmi, että kaverilla on noin vaikeasti lausuttava nimi. Jos minun pitäisi mennä kirjakauppaan ja pyytää hänen nimellään hänen uusinta kirjaansa, taitaisi jäädä pyytämättä, rimakauhu lannistaisi.

Taisin kuulla Houellebecqin nimen ensimmäisen kerran joskus viisi-kuusi vuotta sitten. Luin lehdestä, että hän on ranskalaisen kirjallisuuden kauhukakara, jonka rasvaiset seksuaaliaktien kuvaukset herättävät Ranskanmaalla kohua ja pahennusta. Mikä lie säälittävä mediapelle, tuumin ja sivuutin miehen kirjat kokonaan.

Puoli vuotta sitten ostin alennusmyynnistä Houellebecqin romaanin Oikeus nautintoon (joka on vähän kumma nimivalinta, sillä alkuteos on Plateforme). Luin kirjan ja ihastuin, koin löytäneeni kirjallisen sukulaissielun. Sittemmin olen ostanut ja lukenut myös Houellebecqin kaksi muuta suomennettua romaania, Alkeishiukkaset ja Mahdollisen saaren.

Mikä Houellebecqissä viehättää? Hänen proosatyylinsä, hänen aikalaiskuvauksensa. Houellebecq ei ole mikään korkeakirjallinen ilmestys, hän ei uudista romaanitekniikkaa, romaanin käsitteestä puhumattakaan. Hän on kirjailijana teknisessä mielessä jopa hätkähdyttävän konventionaalinen, puoliksi Balzacia, puoliksi Célineä. Jos Arto Salminen olisi ollut vähän vittumaisempi mies, hänestä olisi voinut tulla Suomen Houellebecq (tai Houellebecqistä Ranskan Arto Salminen).

Hyvä kirjailija ammentaa voimansa vihasta ja herkkyydestä, molempia pitää olla. Jos on vain vihaa, mopo karkaa käsistä. Jos on vain herkkyyttä, mopo ei lähde koskaan edes käyntiin. Houellebecqissä on mittaamattomat määrät aggressiota, se on hänen tekstinsä pontimena, hän antaa sen näkyä. Se on vaikuttavaa, se on kunnoitettavaa. Se pistää välillä haukkomaan henkeä. Mutta vihan vastapainona Houellebecqissä on myös oikeanlaista herkkyyttä, häntä lukiessa ei tule koskaan niljakas olo, ei tunnetta, että tämä on jotenkin moraalisesti kyseenalaista, ei vaikka hän kirjoittaa todella vastenmielisistä asioista ja ilmiöistä.

Vihan ja herkkyyden lisäksi Houellebecqilla on jonkin verran myös älyä, eikä sekään ole koskaan pahitteeksi kirjailijalle.

Ja ettei totuus unohtuisi: Houellebecq kertoo jotain TODELLISTA ajastamme. Tästä 2000-luvun maailmasta, jossa nuoruudenpalvontana ilmenevä arkipäiväistynyt fasismi ja “aineellisena hyvinvointina” ilmenevä aivoton konsumerismi ovat löytäneet toisensa.

Kommentit (1)
  1. lähtisitkö kanssani kaljalle?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *