Uljas uusi sosiaalidarvinismi

Eräs ihminen kysyi: “Mitä mieltä olet Big Brotherista?” En keksinyt siihen järkevää sanottavaa, joten totesin vain kuulleeni joskus puhuttavan siitä. “Sä tietysti inhoat sellaista roskaa”, tämä ihminen sanoi ja virnisti pirullisesti kuin olisi paljastanut minusta nolon salaisuuden.

En tiedä, voinko inhota Big Brotheria. Eihän minulla ole siihen omakohtaista suhdetta. En itse asiassa inhoa kovinkaan monia asioita, mutta olen allerginen monille. Oikeastaan olen allerginen koko 2000-luvulle.

Aikaisemmin kuulin erään toisen ihmisen puhuvan Big Brotherista: “Ihan hyvä juttu, että jengi katsoo Big Brotheria. Paljon parempi kuin että ne kiinnostuisi politiikasta ja äänestäisi kaikenmaailman tonyhalmeita eduskuntaan…”

Liekö Big Brotherin – ja muiden samaan mediaterrorismin alalajiin kuuluvien ohjelmien – suurin merkitys siinä, että ne olemassaolollaan muistuttavat 2000-luvun arkitodellisuuden olevan luonteeltaan sosiaalidarvinistinen, ei sosiaalidemokraattinen, kuten kaukaisella 1980-luvulla ennen suurta lamaa, ennen vanhan Suomen kuolemaa.

Ehkä Big Brother opettaa katsojilleen välttämättömiä selviytymistaitoja tässä yhä enemmän hobbesilaista luonnontilaa muistuttavassa maailmassa: vain paha saa palkkansa, vain röyhkeä pärjää, vain nuoria, kauniita ja voimakkaita iljetään katsella. Jos meno ei miellytä, turha inistä, koska kukaan ei kuule, tai vaikka kuulisi, ei välitä.

Michel Houellebecqin Mahdollisen saaren Esther on viiltävän tarkasti tyypitelty romaanihahmo tällaisesta sosiaalidarvinistisen aikakauden ihmisestä:

”Esther oli realisti. Hän tiesi että olin menestynyt ja siksi myös odotti minun elävän hienosti; hän tunsi kaikenlaisia ihmisiä, joista jotkut olivat rikkaita, toiset köyhiä, eikä hänellä ollut siihen sanomista, hän hyväksyi tuon epätasa-arvon aivan kuten kaikki muutkin, pureskelematta. (…) hänelle kapitalismi oli luonnollinen ympäristö, jossa hän liikkui samalla vaivattomuudella, joka leimasi hänen elämänsä kaikkia toimia; mielenosoitus irtisanomisia vastaan olisi ollut hänelle yhtä absurdi kuin mielenosoitus, jossa vastustetaan ilmaston lämpenemistä tai rukoilijasirkkojen invaasiota Pohjois-Afrikkaan.”

Aikakautemme taudin silmiinpistävin oire on, että se uskottelee Ranskan vallankumouksen aikaisten poliittisten ideaalien – vapauden, veljeyden ja tasa-arvon – olevan edelleen voimissaan. Sitä jääräpäisemmäksi uskottelu käy, mitä harvempien käsiin taloudellinen ja poliittinen valta keskittyy: “Siis hei, jos kuka tahansa peke tai kipa voi pärjätä BB:ssä ja Idolsissa, kaikki on mahdollista, siis hei oikeesti…”

Tasa-arvoisten ääliöiden maailma.
Kommentit (2)
  1. Noin ensimmäinen luettava BB-arvio blogosfäärissä. Ei sitä “olette idiootteja kun katotte big brotheria” -jankutusta tai “olen huolestunut yhteiskuntamme tilasta” -pakoilua, joista on tänäkin syksynä useita esimerkkejä nähtävillä.

    Itse katson BB:tä ja onhan se perverssiä, enkä edes keksi mitään syytä miksi sen katsominen olisi hyväksyttävää. Kaiken lisäksi olin vuosi sitten BB:n suoran lähetyksen katsomossa.

    Sitten tämä Houellebecq, saatoin kirjoittaa nimen väärin, ehken sittenkään, niin, hän on ilmeisesti kirjailija, jota pitäisi lukea. Luin jostakin viime vuoden Kerberoksesta artikkelin H:sta, ja en ole aivan varma, mutta se taisi olla bloginpitäjän kirjoittama. Se antoi alkuinnoitteen H:hon. Huomenna lainaan herraa kirjastosta.

  2. Tommi Melender
    14.9.2008, 19:31

    Asiasta kolmanteen: katsoin blogiasi ja olen suuresti huvittunut noista turkulaisista runopastisseistasi. Itse asiassa olen palanut katsomaan niitä jo useampaan kertaan ja tyrskähdellyt itsekseni ruudun ääressä. Suosikkini on tuo Mika Terho -pläjäys.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *