Tervetuloa lukupiiriin

”…miksi nyt haalittiin yhteiskunnalliset epäkohdat kirjojen ja elokuvien aiheiksi: lapsiseksi, naiskauppa, syrjäytyminen, kaikki tuotteistettiin. Kirjailija kertoi meikattuna, naama kiiltäen, miten paha maailma oli, ja että olen juuri solminut uuden suhteen entisen tilalle, ostakaa minun uutta kirjaani. Kirjailija ei kertonut, että koska viktoriaanisen ajan Britanniassa ei ollut sopivaa puhua käymälöistä eikä tarpeiden tekemisestä, vessapaperi myytiin häveliäisyyssyistä kirjan muodossa.
(…)
Kirjallisuusinstituutio oli sisäistänyt roolinsa taloudellisessa kokonaismekanismissa, mitä edesauttoi se, että valtaosa kirjailijoista ei olisi kyennytkään kirjoittamaan muuta kuin satuja eivätkä kriitikot muuta lukemaan. Kirjailijat pelkäsivät kirjoittaa pillistä jonka tahtiin he tanssivat, rahasta, ja kriitikot olisivat pelänneet sellaista lukea, koska he kaikki olivat tietämättömiä, liian laiskoja ja mukavuudenhaluisia. He viihtyivät menneisyydessä, keskiluokan tiiseritaivaassa tai viikkolehtien makasiinitodellisuudessa, josta aamu-tv-juontajat saivat näppäriä neljän minuutin instant-keskusteluja.”

Juha Seppälä: Paholaisen haarukka (WSOY 2008)

Kommentit
  1. 1

    Golgatan Olga sanoo

    Tänään käyn pääkaupunkireissun aluksi ostamassa PH:n kassin lämmikkeeksi. Hapansilliä haarukkaan on siis tiedossa myös kirjallisuusväelle. Täytyy tunnustaa, että on ollut jo suorastaan fyysinen ikävä Seppälän uusimman ääreen!

  2. 2

    sanoo

    ”fyysinen ikävä Seppälän uusimman ääreen!”

    Tuo on kyllä kauneinta mitä vähään aikaan ole kuullut kenestäkään kirjailijasta sanottavan 🙂

  3. 3

    Anonymous sanoo

    Minulle tulee jostain syystä Haavikko mieleen tuosta Seppälän uusimmasta.

  4. 5

    sanoo

    Mulle tuli jostain syystä Haavikon näppärä, avara pikkuromaani ”Pahin ja paras” mieleen Mari Mörön uutuudesta. En muista sen nimeä, mutta tiedätte mitä tarkoitan. Meri kuvaili Haavikon joskus yleistyksellä, että ellei asiaan puututa ajoissa, vuosikymmenessä ”käsitteellinen aines” pyrkii kirjoittajan sielussa ja jäljessä ylikorostumaan. Jos Seppälälle on käymässä näin harsuuntuvasti, kannatan.

  5. 6

    sanoo

    Mutta Haavikko on kotimaisessa kirjallisuudessa instituutio, kun taas Seppälä käsite (siinä mielessä kuin käsite ymmärretään käsitehistoriassa).

    Toivottavasti tuo oli riittävän kryptisesti ilmaistu.

    Ymmärrän Seppälän harsuuntumisen niin, että se mikä hänen tuotannossaan on ruvennut eniten harsuuntumaan on suhde kirjallisuusinstituutioon ja perinteisiin ”laatuproosan” konventioihin. Hyvä, kaunis ja tosi ei ole hyvää, kaunista ja totta, jos se ilmiselvästi näyttää siltä.

    Toivottavasti ilmaisen edelleen itseäni riittävän kryptisesti.

  6. 8

    Golgatan Olga sanoo

    Itse puhuisin (Seppälän tapauksessa) mieluummin kiteytymisestä kuin harsuuntumisesta, koska jälkimmäisessä jokin kiinteä ja yhtenäinen ohenee ja repeilee. Sinänsä tuo Meren huomio kuulostaa terävältä. Luin Paholaisen Haarukan eilen loppuun, palailen asiaan vielä myöhemmin tänään, jos sallitte. Kurtturuusun taimet huutavat ulkona istuttajaa.

  7. 10

    Samuli K. sanoo

    Lukupiiriin voisi toimittaa tervetulleeksi myös Helsingin Sanomat, joka ei ole vielä muilta kiireiltään ehtinyt Seppälän romaania noteeraamaan. Absurdia on, että palstametreillä mitattuna Hesarissa on kyllä paljon juttua kirjallisuudesta, mutta niiden taso on luokaton. Kuten tämän päivän artikkeli, jossa meille valkenee että kirjailijatkin osaavat etsiä internetistä tietoa. Tällaisia juttuja on ollut viime kuukausina paljon: otetaan jokin ihan triviaali aihe (esim. kuinka kirjailijat viettävät kesää, mistä ottavat inspiraationsa tms.) ja sitten soitetaan kolmelle viiva viidelle täysin sattumanvaraiselle kirjailijalla – ja hurraa, siinä on taas puoli sivua kirjallisuudesta kirjoitettuna.

  8. 11

    Golgatan Olga sanoo

    Hei taas,
    tänään ei ole tänään, mutta haittaako tuo.

    En oikeastaan osaa sanoa mitään muuta kuin että lukekaa tämä Paholaisen haarukka. Arvosteluissa siitä varmaankin mainitaan, kerrontateknisten ratkaisujen ohella, että ”hätkähdyttävän ajankohtainen” (maailmantalous, tiedonvälityksen murros, pirstaleisuus, ilmastonmuutos, tiikeri-Putin).
    [Olen hukannut kohdan jossa ajatus proosan preesensistä käännettiin jotenkin nurin.]
    Kyllä se ylittää ”ajankohtaisuuden”, niin kuin J.S. aina. Kirjaa lukee kuin peilisaleissa kulkisi, näkee itsensä joka kulmasta, lähestymässä ja loittonemassa samaan aikaan, ajattelee: Jos voisi olla tässä maailmassa kuin Eero ja Rauha Raivio, junassa mutta perillä jo. Eikä voi eikä osaa.

    Tästä ei tajua kukaan mitään, onneksi en ole arvostelija. Lukekaa Paholaisen haarukka.

  9. 12

    sanoo

    Epäilemättä joku keksii myös sanoa Paholaisen haarukkaa ”oudoksi” tai ”kummalliseksi” – negatiivisella arvovarauksella.

    Muistan, kun muutama vuosi sitten oli aamutelkkarissa 3 tai 4 kirjallisuusalan ihmistä arvuuttelemassa, mitkä sen vuoden romaanit pääsevät Finlandia-ehdokkaiksi.

    Seppo Puttonen (pätevä kirjallisuustoimittaja) nosti esiin JS:n Ei kenenkään maan, johon eräs toinen keskustelija (jonka tittelin muistan mutta nimeä en enkä kumpaakaan ilkeäisi tässä sanoa vaikka muistaisin ne molemmat) kuittasi hyvin penseään sävyyn, että ”minusta se oli tosi kummallinen kirja”. Ja niin Ei kenenkään maa jäi tämän varjoraadin valintojen ulkopuolelle.

    Minustakin JS:n romaaneja voi sanoa ”oudoiksi” tai ”kummallisiksi”, jos vertailukohtana on kotimaisen kirjallisuuden valtavirta, ”laatuproosan” konventioista nouseva tasaisen varma yllätyksettömyys. Mutta silloin kyllä JS:n romaanien ”outous” ja ”kummallisuus” saa ehdottoman positiivisen arvolatauksen.

    Matti Pulkkinen sanoi, että romaani on kuin sika, jolle kelpaa kaikki. Joku toinen sanoi joskus (en nyt muista kuka, pahoittelut) että suomalaisen romaanin pitäisi myös vähän useammin käyttäytyä kuin sika. Paholaisen haarukka täyttää nämä molemmat määritelmät tai vaatimukset – ehdottoman positiivisessa mielessä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *