Tarvitaanko blogeja?

Eräs kaveri Facebookissa ilmaisi turhautumisensa blogeihin. Niissä kirjoitetaan huonosti, jankataan yhdentekeviä, pitkitetään jutut pitkäpiimäisiksi, jaellaan linkkejä, ollaan stereotyyppisen oikeistolaisia, vasemmistolaisia, kansallismielisiä tai edistyksellisiä. Hänen mielestään yli 95 prosenttia merkittävistä jutuista julkaisee edelleen perinteinen media. Sosiaalinen media sitten näitä juttuja linkittää, haukkuu ja ylistää, vaikkei itse tuota mitään laadukasta. Venäjällä on kuulemma hyviä blogeja, mutta se johtuukin siitä, että perinteinen media on Venäjällä alennustilassa.

Onkohan noissa huomioissa perää? Saattaa olla. Aloin miettiä, muistanko yhtäkään hyvää kirjoitusta, joka olisi julkaistu blogissa. Ei tullut heti (kymmenessä sekunnissa) mieleen. Siinä viime vuoden keväällä käydyssä pienessä esseemölinässäkin paras ja punnituin juttu oli lopulta se Kristian Blombergin Kritiikin Uutisissa julkaistu teksti.  Se mitä sen ympärille blogeissa kehkeytyi, on minulta enimmäkseen unohtunut. Sitä paitsi blogien perusteella sain Blombergin jutusta alun perin vääränlaisen kuvan.

Tietystihän blogien arvosteleminen on matalamielistä, koska blogit ovat verkkomaailmaa ja tulevaisuus kuuluu verkkomaailmalle, koska printti kuolee. Se on sanottu niin monta kertaa ja niin kovalla äänellä, että täytyy olla typerys, ellei sitä vielä tajua.

Opinkohan minä koskaan aloittamaan päivääni Hesarin lukemisen asemesta verkkomaailmassa seikkailemalla? En menisi vannomaan, vaikka toki jo nyt aamulla ensi töikseni käyn katsomassa ESPN:n nettisivulta yön NHL-tulokset ja suomalaispelaajien tilastot. Niitä ei printtihesari pysty kertomaan. Mutta ne kirjoitukset, joille vihaisena tuhahtelen tai hyväksyvästi nyökkäilen, löytyvät aamun lehdestä eli minun tapauksessani Hesarista.

Jonkinasteinen riippuvuussuhde minulla on Hesarin lisäksi The Economistiin, New York Review of Booksiin, London Review of Booksiin, New York Timesiin, The Guardianiin, Veikkaajaan, Parnassoon, Kanavaan, Suomen Kuvalehteen. Kaikki edustavat perinteistä mediaa, vaikka joitakin niistä luen sähköisessä muodossa. Itse asiassa iPadin hankittuani olen vain lisännyt perinteisen median kulutusta, koska iPadilta on helppo lukea lehtijuttuja.

Entäpä blogit? Onko minulla riippuvuussuhdetta niihin? Seuraan säännöllisen epäsäännöllisesti joitakin kotimaisia blogeja, mutta vaikka esimerkiksi Soininvaara tai Kemppinen toisinaan kirjoittavat hyvin tai hyvällä tavalla ärsyttävästi (lähinnä Kemppinen), saattaa kulua parikin kuukautta, etten vilkaisekaan heidän tekemisiään. Eräitä kirjallisia blogejakin luen, enimmäkseen kotimaisten kirjailijakollegojen pitämiä, mutta myös joitakin ulkomaisia, esimerkiksi HTML Giantia. Putte Wilhelmssonin Turmion ja perikadon käyn katsomassa aina, kun sinne tulee uusi merkintä. Muutoin päädyn blogeihin lähinnä sitä kautta, että joku niihin Facebookissa linkittää. Useimmiten se on sitä, että luen linkitetyn tekstin, mutta en kuitenkaan ajattele, että tässäpä blogi, jota pitää ruveta seuraamaan.

Saatan olla tapojeni orja. Kiinnityn itseäni kiinnostaviin lehtiin (ja blogeihin), enkä jaksa tai ehdi nähdä vaivaa etsiäkseni niiden rinnalle koko ajan uusia ja uusia. Enemmistö ihmisistä käyttää mediaa juuri tällä tavalla, rutiineihinsa takertuen. Siitä huolimatta, että verkkomaailmassa avautuu huima valintojen kirjo ja valinnanvapaus. Mutta jospa se vapaus onkin kammottava asia ja saa ihmiset hakeutumaan sellaisten kanavien äärelle, joista tulee stereotyyppisen oikeistolaista, vasemmistolaista, kansallismielistä tai edistyksellistä tuotosta, mikä nyt ketäkin miellyttää. Tämä ei ole lainkaan omaperäinen ajatus, mutta saattaa olla siitä huolimatta tosi.

FB-kaverini sanoi, että blogeissa kaikki ajatukset arvaa ensimmäisestä lauseesta. Niinhän se menee, yleensä, ja koskee tätäkin blogia. Onhan se toki ymmärrettävää, koska blogi on tekijänsä näköinen ja useimmissa blogeissa tekijöitä on tasan yksi. Joku varmasti kiirehtii huutamaan tähän väliin, että perinteistä mediaa hallitsee laumasieluisuus. Hesaria varsinkin! Kaikki Hesarin toimittajat ovat vihervasemmistolaisia!

Samoihin juoksuhautoihin on turvallista rynnätä, yhä uudestaan.

En keksi hyvää tapaa lopettaa tätä merkintää, joten lopetan sen tähän. Aina ei kannata niputtaa ajatuksiaan siistiin pakettiin, ja sepä onkin blogin vahvuuksia, että saa jättää langat törröttämään irrallisina. Lehtijutun eetos taas vaatii aina jonkinlaista kokoavaa näkemystä.

Kommentit (18)
  1. Elä sinä huoli veitikka nuori! Kyllä blogeja tarvitaan ja parhaissa (mm. mainitsemasi Kemppinen) ote on suorastaan hurmaava. Sinäkin kuulut suosikkilistaani, joten pois turha vaatimattomuus ja epäily. Hesaria en ole kaivannut vuosikausiin, mutta suosikkiblogeihin olen suorastaan addiktoitunut. Facebook hölötystä sensijaan kartan kuin piru raamattua.
    riuskin terv. pekka s-to.

  2. Avauslauseessa on parodisia elementtejä…

    Lopun törröttäminen taas virkistää, jos on tullut liikaa nautittua perinteisen median henkilökuvien pakonomaisen tekosyvällisiä loppulauseita.

    Saisikohan Veikko Ennalan ja Jyrki Lehtolan mammuttien jatkoksi joskus koostetta Jaana Rinteen City-haastatteluista. Mennään Ismon kanssa [joku 90-luvun alun kuppila tähän*], mä tilaan fetasalaatin, Ismo ottaa pestokanaa — jotenkin siihen tyyliin? Puolivälin tienoilla sitten siirrytään uuteen levyyn jne.

    ___
    * Onpa vaikea muistaa niitä enää — ja olisipa ollut vaikeaa silloin kuvitella tätä nykyistä ruokakulttuuria.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *