Tanssiva karhu

Eli nämä runoteokset näyttävät tällä kertaa kisaavan Tanssivasta karhusta: Tua Forsströmin Sånger, Vilja-Tuulia Huotarisen Naisen paikka, Jyrki Kiiskisen Menopaluu, Henriikka Tavin Esim. Esa, Tuomas Timosen Oodi rakkaudelle ja Heidi von Wrightin härifrån och ner.

Tua Forsström kuuluu nykylyyrikoista ehdottomiin lemppareihini. Häntä olen lukenut ahkerasti niin alkukielellä kuin Caj Westerbergin suomennoksinakin. En tosin tätä Tanssivasta karhusta kisaavaa uutuusteosta.

Henriikka Tavin esikoista olen lukenut työhuoneessa, keittiössä, olohuoneessa, uimahallin kahvilassa, julkisessa liikennevälineessä ja omassa autossani pesurobottien jynssätessä likaa pelleistä. Sopii luettavaksi monessa muussakin paikassa.

Kommentit
  1. 2

    sanoo

    Kiiskisen kokoelmaa en ole lukenut yhtä monessa paikassa kuin Tavin kokoelmaa. Muistaakseni vain työhuoneessani. Ja yläkerran pikkuhuoneessa.

  2. 3

    Tuima sanoo

    Onko hyvän runokirjan merkki se, kuinka monessa paikassa sitä voi lukea? Minusta hyvän merkki on se, että sohvan notkossa nurkassa luettu kokoelma vaikuttaa niin, että kahvikin jäähtyy mukiin.

  3. 4

    sanoo

    Voi se olla, riippuu vähän lukutavoista. Minulla on monta sellaista runokirjaa, jota en tulisi ottaneeksi mukaan, kun lähden esimerkiksi auton pesuun. Mutta Henriikka Tavin kokoelman otin, ja olen ottanut sen moneen muuhunkin paikkaan.

    No, enemmänhän tämä on tällaista omaa höpinääni.

    Jos puhutaan vakavasti niin ehdoton runokirjan laadun merkki on se, että se seuraa ajatuksissa mukana päivä- ja viikkokausia, kutittelee aivopoimuissa sopivissa ja sopimattomissa tilanteissa. Aiheuttaa jälkihehkua.

    Aika harva kokoelma siihen lopulta pystyy. Suurin osa julkaistavista runokirjoista ja kaikista muistakin kirjoista on keskinkertaisia. Ne todella hyvät ja todella huonot ovat aika harvinaisia.

  4. 5

    sanoo

    Voi kun olisi rahaa ostaa runokirjoja ja voi kun olisi kaupungissa sellainen kirjasto jossa olisi myös uusia runokirjoja!

    Suomalainen kirjakauppa ainakin täällä kategorisesti kieltäytyy tilaamasta runokirjoja, jos olisin onnistunut säästämään sellaisen verran rahaa.

    Toisaalta. Runouden hienous on siinä että se ei vanhene. Hyvät kirjat ovat niitä joihin voi palata yhä uudelleen.

    Moni romaani tuntuu uudelleenluettuna omituiselta ja vanhahtaneelta, mutta kykenen sujuvasti lukemaan jopa äidin runokirjaston jäämistöä, joka on 1940-60-luvuilta.

    Joululahjaksi sain Saaritsan uusimman kokoelman. Siis aktiivisesti toivon runoutta lahjoiksi kaikilta tahoilta ja aina.

    Minulla on sama käsitys kuin Tommilla: runokirjaa pitää pystyä kuljettamaan mukanaan. Yksi runo esimerkiksi yläkerran imuroinnin välissä. Se kulkee myös repussa jos joutuu jonottamaan terveyskeskuksessa.

  5. 6

    Tuima sanoo

    Minulla runoihin sama kriteeri kuin cd-hin. Jos kokoelmassa/levyllä enemmän kuin kaksi hyvää runoa/kappaletta, niin se on jo melko onnistunut. Kokoelmasta/levystä voi pitää juuri niiden parin vuoksi. Loistava kokonaisuus on niin suuri harvinaisuus, että yleensä haluaa jo ostaa.

  6. 7

    sanoo

    Minä taas luen aina kokoelmia, en runoja. Useimmat runoilijat käsittääkseni myös pyrkivät tekemään kokoelmia pikemminkin kuin kirjoittamaan runoja.

    Toki runoja kirjoittaa yksittäin, mutta sitä tavallaan astuu toiselle tasolle siinä vaiheessa, kun rupeaa työstämään runoja kokoelmaksi. Silloin ne näkee uudessa valossa ja usein niitä myös muokkaa kokoelman hahmo mielessään. Näin minä ainakin olen toiminut.

    Toki lukukokemukset ovat yksilöllisiä. Ja toki on niin, että läheskään kaikki kokoelmat eivät toimi kokoelmina, mutta niissä voi olla hyviä yksittäisiä runoja.

  7. 8

    Tuima sanoo

    Luen kokoelmia kokoelmina, yritän lukea esiin teemoja, viitteitä ym. Mutta yleensä silti nimenomaan jokin yksittäinen runo (joskus jopa vain säe tai pari)onnistuu puhuttelemaan voimakkaammin kuin kokoelma kokonaisuutena. Se liittyy (omassa lukukokemuksessani) siihen, että yksittäisen runon (tai laulun) voin kokea henkilökohtaisemmin kuin kokoelman. Uskon runoilijoiden toimivan juuri mainitsemallasi tavalla, mutta lukijana yksittäinen runo puhuttelee enemmän. Tosin en tiedä kuinka paljon puhuttelevuuteen vaikuttaa se, että runoa kuitenkin lukee ensisijaisesti kontekstissaan, vasten teoksen kokonaisuutta. Hmm, pitkällepä lukemisensa analysointiin pieni kommentti johtikon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *