Kommentit
  1. 1

    sanoo

    ”Ensimmäisenä keräämme historiallisten romaanien arvioita”. Mulla on suuri kiusaus osallistua tuohon C.G. Starbäckin lähes 900-sivuisella, walterscottilaisella Engelbrekt Engelbrektinpojalla (1868-69), joka sijoittuu Ruotsin historian kiihkeisiin käänteisiin 1430-luvulla. Suomennos on vuodelta 1898.

    Historiallisemmaksi romaani ei juuri voi muuttua. Ja koen voimakasta yhteenkuuluvuuden tunnetta sen kanssa.

  2. 3

    sanoo

    Loistava avaus Kotiliedeltä. Kaksi hyötyä yhdellä iskulla. Ammattikriitikollehan pitää maksaa. Rahaa kuluu haaskuun. Nyt kritiikit saa ilmaiseksi. Kriitikko on myös epäluotettava. Saattaa kirjoittaa kritiikin, josta ei pidetä toimituksessa tai konsernin muussa haarassa. Uudella mallilla toimitus pystyy valitsemaan mieleisensä kritiikin.

  3. 4

    sanoo

    Niin ja kun eivät ole 600 merkkiä pitempiä niin lyhytjänteinenkin lukija jaksaa ne lukea.

    Lisää kustannussäästövinkkejä kaikille toimituksille:

    ”Haluatko päätoimittajaksi”
    ”Haluatko toimituspäälliköksi”
    ”Haluatko toimittajaksi”
    ”Haluatko AD:ksi”
    ”Haluatko graafikoksi”
    ”Haluatko taittajaksi”

    Noihin kaikkiin palkkioksi 50 e sensaatiomainen lahjakortti.

    Interaktiivisuus ja lukijalähtöisyys saa lopullisen täyttymyksensä, kun koko lehti ulkoisestaan lukijoille. Saadaan lehdestä viimeinkin ”lukijoiden näköinen”.

  4. 5

    sanoo

    Kevenee, kevenee…

    Naistenlehdissä on ollut jo jonkin aikaa nettilukupiirejä. Kotiliesi pistää paremmaksi!

    Kirjoitin kerran blogisssani, että jos kustantaja lähettää näytekappaleita kuukauden päivät bloganneelle nuorelle henkilölle ja ottaa tämän kirjoittaman arvostelun vakavasti painaen sen mainoksiinsa, niin mielestäni tämä johtaa vain pinnallisuuteen. Sain moitetta tietenkin, koska ”kaikkien kukkien pitää kukkia” ja ”niitä ei ole pakko lukea”, mutta kyllä tässä huoli vain syvenee sellaisella, joka välittää kirjallisuudesta ja on huolestunut sen kohtalosta omituisessa ajassamme. Arrrgh!

    Kirjakriitikoksi käy kuka tahansa ja kirjastoista on tulossa, osittain jo tullut, monitoimipalvelukeskuksia, joissa lainataan ompelukoneita ja kahvakuulia. Lähikirjastossani osa aukioloajasta muutetaan itsepalveluajaksi. Silloin ei tarvitse edes olla hiljaa enää.

    Kirjasto?
    Kritiikki?
    Tämä naurattaa ja tämä kiukuttaa.

  5. 6

    sanoo

    Jotta edellisen vilkkaan keskustelun kaltaisilta väärinkäsityksiltä vältyttäisiin, niin lienee paikallaan todeta että

    1) Kotiliesi saa puolestani julkaista sellaisia kirjallisuusjuttuja kuin haluaa, ja kaikki muutkin tahot

    2) En vaadi minkään asian kieltämistä tai sensuroimista tai sananvapauden rajoittamista

    3) Kaikki kukat saavat puolestani kukkia ja rehottaa ihan vapaasti

  6. 9

    sanoo

    Näitä riittää! Turun sanomat irtisanoi ruokatoimittajansa/vähensi ammattilaisilta juttujen ostamista, ja korvasi ammattilaiset blogeilla. Palkkiona ilmainen Turun sanomat kotiin kannettuna.

  7. 10

    Anonymous sanoo

    Ilmaistyö on siis susta OK, Tommi? En usko, siis jos sun tekemäksi työ taloustoimittajana olisi myös tarjolla noilla samoilla ehdoilla.

    Kannattaa nyt pitää mielessä semmoinen asia, itse kunkin,että halpatyö, ilmaistyö, orjatyö ovat laillisia ja sallittuja niin kauan kun niiden annetaan rehottaa.

  8. 11

    Anonymous sanoo

    Hae ministeriksi. Palkkioksi paljon melua tyhjästä ja autoetu sekä oma autonkuljettaja.

  9. 12

    sanoo

    Ilmaistyö minusta ok!?

    Ymmärrän kyllä, että satiiri on joskus riskialtis laji, mutta KUINKA HELKUTISSA JOKU VOI LUKEA KOMMENTTINI KIRJAIMELLISESTI JA KUVITELLA MINUN LIPUTTAVAN ILMAISEN TYÖN PUOLESTA!

    Lisätään siis syvien huokausten saattelemana vielä kohta 4) Ei, en tarkoita noilla ”Haluatko päätoimittajaksi” ym. ohjeitani vakaviksi toimenpidesuosituksiksi vaan ne ovat rahvaanomaisesti ilmaistuna vittuilua.

    Anteeksi, kun menetin kärsivällisyyteni. En ole mikään pyhimys.

  10. 13

    Anonymous sanoo

    (Kyllä on urpoja kommentteja tuolla vähän aiemmin…sisälukutaito noll pöäng)

    Jos itse asiasta jotain sanoisin niin sen, että eräänlaista kirjallisuuden kuolinkouristusta on kai myös kritiikin kuolema. Kirjoja sataa ulos kustantamoista, paljon, lukijakunnat erikoistuvat omiin genreihinsä, vaikeampi tavara marginalisoituu ja elitisoituu, se on periaatteessa ihan ok mutta tapahtuu aivan väärällä tavalla: kirjajengi kirjoittaa kirjajengille, muita ei enää kiinnosta, kaikkea on paljon, liikaa, sitten vielä ajankohtaisaihe-vetoinen ja julkkis kirjoittaa romaanin -tyyppinen kirjatuotanto saa kyllä näkyvyyttä ja samaan aikaan suuri merkittävä kritiikki loistaa poissoalollaan. Ja tosiaan kirjapiiri-blogit sun muut some-peukutukset arpovat mitä ”nyt” kannattaa lukea. Mulla on kyllä vähän ikävä Timo Hämäläistä. Sitä hahmona. Sitä ei kai olisi voinut mitenkään kuvitella tähän aikaan ja näihin kuvioihin. Timon olemuksesta jo jotenkin huokui että kirjallisuus on isompi asia kuin julkisuus. Villapaita ja nuutunut olemus, kuin harmaiden taistelujen kirjarintamalta yhden päivän vapaalle päässyt. Nykyään kirjat jne. esitellään värikkäin kuvin ja iloisin instagramilmein. Jos joku, kirjailija, yrittää sitten olla jotakin muuta, tulee mieleen että toi varmasti valehtelee, se yrittää nyt olla jotakin muuta, tunnustaa ikään kuin käänteisyydellään sen mitä se ei halua olla. ( Luetaanko me muuten ylipäätään enää kirjoja vai luemmeko me niiden sijaan kirjailijoita? Puhutaanko blogeissa kirjailijoista vai kirjoista? Kirjailijat ikään kuin meidän ikoneina, edustamassa henkilöllään sitä me nyt vuorostamme muka haluamme olla henkilöinä… )

    Mutta timohämäläiset takaisin. Paitsi jos facesomeblogitwitter-soopan jäljiltä sellaisten syntyminen on enää edes mahdollista. jope

  11. 14

    sanoo

    Kritiikki kirjoittamisen lajina marginalisoituu, kuten muutkin kirjoittamisen lajit, jotka eivät tuota megahittejä suurille yleisöille.

    David Foster Wallace -vainaa ennusti, että valtavirtakritiikki typistyy tulevaisuudessa yhä avoimemmin kaupallisten intressien ohjaamaksi, jolloin kriitikon päätehtäväksi tulee arvioida, onko tämä kirja ostamisen arvoinen ja mikä voisi olla sen mahdollinen kohderyhmä.

    Kriitikko, jolla ei ole muuta annettavaa kuin mielipiteensä ja ostosuosituksensa, ei tietenkään ole enää mikään kriitikko siinä merkityksessä kuin mitä kriitikolla on kirjallisessa kulttuurissamme tähän asti tarkoitettu.

  12. 15

    Anonymous sanoo

    Tommi, osuit viimeisessä virkkeessäsi sinne päin mitä haluaisin lukijana kriitikoilta. Kritiikkiä joka ei ole mikään suosite, vinkki tai laatumerkintä kirjan suhteen vaan teksti, jossa kriitikko-lukija elää kirjan itsensä ja kirjallisuuden tuntemuksensa kautta ja kirjoittaa kokemuksensa, ajatuksensa ja tuntemuksensa kirjasta enemminkin itseään kuin lukijakuntaansa varten paperille. Tätähän me odotamme kirjailijoiltakin. Sitä että niitä ei ( ! ) ole kirjoitettu meitä, lukijakuntaa ajatellen, vaan kirjailijaa itseään. ( Tässä blogissa joskus on jotakin sen tapaista, riittävän subjektiivista, sen vuoksi olen jäänyt tänne lukemaan tekstejä kirjoista).

    Voi olla että käsitykseni on surkea klisee, mutta monet isojenkin lehtien kritiikit maistuvat tuote-esittelyiltä (tosin niin maistuvat monet kirjatkin). Tai sitten kirjallisuudenopiskelijamaisilta näytteiltä omasta tekstin tajusta vasta uimaan oppineen näkökulmasta. En ole vieläkään päässyt yli Peter Handkea lauseopissa neuvovasta kritiikistä (Suuri Putous/HS), hah ha…

    t. jope

  13. 16

    Tarja P. sanoo

    Voisiko tämän syksyn uutuusteosta ”Kylmä sota” (joko se on ilmestynyt?) lukea edes vähän historiallisena romaanina? Mainostekstistä muistelen, että siinä olisi joku natsi-isoisä tai vastaavaa. Kyllä jo sillä sen tuon lajityypin alle survoo.

    Ei nimittäin viidenkympin lahjakortti hirveästi jää maamme johtavan kirjallisuuslehden kirjoituspalkkiosta, jos jälkimmäisestä napsaistaan sivutulovero pois. Sikäli Kotiliesi voisi kyllä houkuttaa. Suurempi lukijakuntakin.

    Oletuksena(si) lienee, että keskimääräinen ammattikriitikko on parempi kirjoittaja tai ainakin aiheeseensa perehtyneempi kuin keskimääräinen Kotiliesi-kirjoittaja. Luultavasti onkin – mutta ehkä vain siksi, että kriitikoiden ammattikunta on niin pieni. Raja ammattilaisen ja harrastelijan välillä on vähintään häilyvä. Sikäli voisi kuvitella, että Kotiliesi saisi hyviäkin juttuja.

    Mutta ilmeisesti vittuilun julmin terä kohdistui ilmaisen työn teettämiseen? Rakkaalla toverillasi Putte W:llä tuntuu olevan vahva vakaumus, että kritiikkien taso on suhteessa siihen, mitä kriitikoille maksetaan. Minä en siihen usko enkä edes ymmärrä – vaikka PW on ihmettelyyni kerran blogissaan vastannutkin -, miksi niin olisi. Toki kannatan sitä, että kriitikotkin saavat vähän ruokaa, mutta minusta sitä asiaa ei tulisi sekoittaa siihen keskusteluun, kuinka kritiikkien tasoa voisi nostaa. Minusta on höpöhöpöä, että riittävät palkkiot soisivat kriitikoille aikaa perehtyä kirjaan pitempään ja kirjoittaa siten paremmin.

    Minusta Kotilieden projekti tuntuu vähintään yhtä uskottavalta keinolta kohottaa kritiikkien tasoa kuin se, että ammattikriitikoiden palkkioita korotettaisiin. Luultavasti Kotiliesi-kriitikoiden juttuja luetaan (= keski-ikäiset naiset lukevat) aika paljon, ja jotkut lukijat voivat intoutuneisuutensa myötä harhautua lukemaan jopa Hesarin, Parnasson tai Tulen & Savun juttuja. Ja mikseivät myös em. lehtien kriitikot voisi harhautua kirjoittamaan Kotilieteen. Vähän heitä tietysti voisi harmittaa, jos joku muu saisikin sen lahjakortin. Kenties heitä sentään lohduttaisi, että lukijapalautetta saattaisi saada enemmän kuin koskaan ennen.

  14. 17

    sanoo

    Tämän rakkaaksi toverikseni mainitun Putte W:n olen tavannut yhden (1) kerran, ja silloinkin hän tuli juttelemaan seurassani olleen henkilön kanssa.

    En osaa arvioida palkkioiden ja kritiikin tason merkitystä. Mutta lahjakorttiarvonta ei tuntuisi kovin houkuttelevalta kompensaatiolta.

    Minua lukijana kiinnostaa lähinnä se, että kritiikiksi kutsuttu kirjoittamisen laji ylipäänsä säilyisi. Itsekkäistä syistä, koska mielelläni luen hyvin tehtyä kirjallisuuskritiikkiä.

    Lehtien päällikköportaissa kritiikin säilyttämisen puolestapuhujia ei kuitenkaan paljon ole, koska kaltaiseni lukijat eivät muodosta tarpeeksi suurta kohderyhmää.

    Porttiteoria Kotilieden 600 merkin jutuista Tulen & Savun runokritiikkeihin tuntuu minusta varsin optimistiselta. Sielullisen rakenteeni vuoksi en oikein pysty siihen uskomaan. No, ehkä yksittäistapauksia voi olla.

  15. 18

    Tarja P. sanoo

    Eipäs nyt olla epäuskoisia. Kas Kotilieden 600 merkistä päästäisiin pian 3000 merkkiin, kun tuhannet ja taas tuhannet kiihkeät lukijat sitä vaatisivat. Ja tuskin Kotilieden talous romahtaisi, jos lahjakorttiarvonnasta siirryttäisiin houkuttelevampiin palkintoihin: Vietä päivä aidon Putte W:n seurassa! Nauti illallinen tunnelmallisessa ravintolassa Tommi Melenderin (tai muun valitsemasi nykykirjailijan) kanssa! Matkusta Kotilieden vieraana Flaubertin haudalle! Ja sitten PW, TM ja F nykisivät varovaisesti onnellisia voittajia kohti Tuleen & Savuun avautuvaa porttia.

    Ja mitä tulee sielulliseen rakenteeseesi, niin tottahan PW on toverisi. Flaubertin olet kai tavannut nolla (0) kertaa, mutta hän on silti rakastettusi. Sillä, mitä mieltä itse olet näistä asioista, ei ole paljonkaan väliä. Maailma on lukijan.

    Aidoimpaan kysymykseeni jätit vastaamatta: Joko Kylmä sota on ilmestynyt? Haen vissiin huonosti, mutta en löytänyt mistään julkaisupäivämäärää. Minusta mainostekstin se kohta, jossa luvattiin (jollekulle henkilöistä) Touretten syndrooman kaltaisia purkauksia ja kyvyttömyyttä muodostaa mielipiteitä, kuulosti kutsuvalta.

  16. 19

    sanoo

    15.9.

    (Mainosteksti laadittiin aikanaan synopsiksen pohjalta. Kirjoittamisen aikana suunnitelmat muuttuivat vähän. Tuo kyvyttömyys muodostaa mielipiteitä vähän feidaantui, mutta joo, siinä on päähenkilönä taloustieteilijä, joka saa aivovamman ja sen seurauksena erinäisiä harmillisia pakko-oireita.)

  17. 20

    sanoo

    Minusta ei ole miellyttävää – tämä on pitkään mietitty adjektiivi – että ihmisiä houkutellaan asiantuntijoiksi joka paikkaan. Missit antavat tv-ohjelmissa ohjeita lastenkasvatukseen, siis ilman minkäänlaista alan koulutusta – koska ovat synnyttäneet lapsen/lapsia. Yhteen aikaan mielenterveysseurojen vapaaehtoiset saivat päähänsä, että heidän pitää mennä psykiatrian poliklinikoille antamaan jotain esikäsittelyä potilaille odotustilaan – koska he elävät tässä samassa maailmassa. Opettajaksi on kautta aikain käynyt koluttamatonkin – koska on ollut itse koulussa.

    Ei se, että lukee johda siihen, että osaa antaa kritiikkiä.

    Eikä tuollaiseksi ”kriitikoksi” ryhtyminen ole myöskään reilua niitä kohtaan, jotka kirjoittavat kritiikkejä työkseen. Seuraavaksi on HS:n kulttuurisivuilla kadulta bongattujen kriitikkojen lausahduksia lukemistaan kirjoista, kun nykyisten kriitikkojen pohdiskelut koetaan liian vaikeiksi ja kirjaostoja vähentäviksi.

    Minusta sinä olet Tarja P.aika hyväuskoinen ja optimistinen. Toivon kyllä, että olisit oikeassa!

  18. 21

    sanoo

    Tommi, puutun keskusteluun vähän jälkijunassa, mutta puutun kuitenkin, koska asia on tärkeä: kirjallisuuden saama palstatila. Jaan täysin huolesi ammattikritiikin vähenemisestä ylipäätään, ja olisimme voineet harkita jutun otsikkkoa tuosta näkökulmasta tarkemmin.

    Kotilieden Himolukija-projektissa ei nyt kuitenkaan ole kyse ammattikritiikin alasajosta, kuten tulkitset.

    Meillä kirjoitetaan paljon kirjoista ja kirjallisuudesta, mutta ainakaan kymmeneen vuoteen emme ole julkaisseet ammattimaista kritiikkiä. Sen sijaan kokeneet ja paljon lukeneet ammattitoimittajat kirjoittavat kirjoista isompia tai pienempiä pätkiä sekä kirjailijahaastatteluita.

    Lukijoilta pyytämämme arviot eivät uhkaa tätä sisältöä. Ne eivät edes vähennä ammattitoimittajien tekemiä pätkiä, koska Kotilieden lukijoiden kirjarakkauden tuntien päätimme lisätä kirjallisuuden näkymistä lehdessä ”Himolukija”-vinjetin alla. Jo aiemmin olemme julkaisseet lukijoiden kirja-arvioita kotiliesi.fi:ssä, mutta koska osa lukijoista on vannoutuneita painetun sanan ystäviä, halusimme antaa myös heille mahdollisuuden jakaa, lukea ja kommentoida toistensa tekstejä.

    Joukkoistamiseksi kai tätä ilmiötä kutsutaan, kun Yleisradio julkaisee lukijoiden sääkuvia, uutislehdet lukijoiden ottamia uutiskuvia tai ruokalehdet lukijoiden keksimiä reseptejä. Sen voi tietysti nähdä uhkana ammattijournalismille, tai sitten rikastuttavana ja virkistävänä vuoropuheluna.

    Lujasti kirjallisuuden asialla ollaan täälläkin!
    terveisin Leeni Peltonen, päätoimittaja, Kotiliesi

  19. 22

    sanoo

    Kiitos kommentista, Leeni.

    Silti voi vähän ihmetellä, miksi ilmoituksessa kysytään ”Haluatko kriitikoksi”, kun kyse on kuitenkin jostain muusta niin kuin itsekin sanot.

    Joukkoistaminen voi olla virkistävää tai vähemmän virkistävää. Sitä tehdään nykyään niin paljon joka paikassa, että viljalti löytyy varmasti niin hyviä kuin huonoja esimerkkejä.

  20. 23

    Anonymous sanoo

    Tarja P.: Minusta on itsestään selvää, että kunnollinen palkkaus ja riittävä palstatila mahdollista(isi)vat punnitumman ja syvällisemmän kritiikin. Ajattelen asiaa usein lukiessani esim. New Yorkerin pitkiä kritiikkejä. Ne ovat niin suuritöisiä (myös erittäin kokeneelle ja tietävälle kriitikolle), laajasti taustoittavia, kielellisesti huoliteltuja ja ajatuksellisesti uutta luovia, että niiden tekemiseen täytyy kulua useampi työpäivä. En usko, että on lainkaan yhdentekevää, saako kriitikko ponnisteluistaan kunnollisen korvauksen vai ei. Ammattikriitikolle hyvän kritiikin kirjoittaminen on vaativaa työtä (joka edellyttää myös taustatyötä), ei mitään hyväntekeväisyyttä. Harvalla on varaa/halua luoda voittoa tuottavalle sanoma- tai aikausilehdelle työläästi syntyvää sisältöä ilmaiseksi (Peltosenkin mainitsemat pätkät ovat asia erikseen). Siksi minusta on höpöhöpöä, että olisi ”höpöhöpöä, että riittävät palkkiot soisivat kriitikoille aikaa perehtyä kirjaan pitempään ja kirjoittaa siten paremmin”.

    Lumi T., kriitikko itsekin

  21. 24

    Tarja P. sanoo

    Parahin Lumi T.,
    riittävä palstatila on eri asia kuin hyvä palkkio. Ensin mainitun vaikutusta en epäile.

    Kaikki kunnia kriitikoiden vaikealle ja uutta luovalle työlle, mutta en puheenvuorosi jälkeenkään usko, että palkkioiden ja kirjoituksen tason välillä on elimellinen yhteys. Saammeko parempia sairaanhoitajia, opettajia ja rekkakuskeja, jos korotamme heidän palkkaansa? Tokkopa sentään. Samat tyypit siellä edelleen pyörivät ja tekevät työnsä miten taitavat. Eivät he palkankorotuksen jälkeen vähennä työtaakkaansa ja anna lisää aikaa yhdelle potilaalle tai oppilaalle tai mille nyt kuuluisikin. Hyvä palkkio saattaa olla reilu ja kiva juttu niin kriitikolle kuin valekriitikollekin, mutta on laiskaa väittää, että niin saataisiin parempia kritiikkejä. Vai oletko sinä, Lumi T., joskus kirjoittanut hyvän jutun vain siksi, että siitä on maksettu enemmän?

  22. 25

    sanoo

    Tuttavapiirissäni on freetoimittajia, jotka senttailevat vähän sinne sun tänne. Kyllä heidän työtään palkkion suuruus ohjaa aika lailla. Juttuun, josta saa enemmän rahaa, nähdään myös enemmän vaivaa & uhrataan enemmän työtunteja. Varmaan sen näkyy myös ns. työn laadussa.

    He tosin eivät ole kriitikoita, mutta käsittääkseni aika monella kriitikolla on vähän samanlainen työnkuva eli senttailua sinne sun tänne, jolloin priorisoidaan ne parempaa palkkiota antavat hommat henkisesti & ajallisesti.

    Mutta tässä nyt ollaan sellaisen asian äärellä, että on jokseenkin mahdoton todistaa vedenpitävästi näkemyksensä totuudellisuus, ajattelipa kuten Tarja tai kuten Lumi.

  23. 27

    sanoo

    Tuolla minun blogissani on käyty hieman keskustelua tämän Maxin mainitseman kirjahyllyasian tiimoilta http://marjatankirjat.blogspot.fi/2014/09/kirjahylly-kuulostaa-jotenkin.html?showComment=1409835106975

    Kyllä kait se niin on,että ihminen pitää esillä sitä, mitä arvostaa: kirjoja, aaltomaljakoita, pahkakuppeja, designkenkiä. Kirjojen häviäminen kodeista ja kirjallisuuskritiikin hämärtyminen, niin että kriitikoksi pyydetään kohta BB- talon asukas kertovat samasta asiasta, muutos on menossa eikä se muutos ole ainakaan fiksumpaan suuntaan.

  24. 28

    Anonymous sanoo

    Blogin pitäjä vastasi puolestani: ”Juttuun, josta saa enemmän rahaa, nähdään myös enemmän vaivaa & uhrataan enemmän työtunteja”. Juuri näin. Eli vastaus on kyllä, olen kirjoittanut parempia juttuja silloin, kun palkkaus on ollut kohdillaan (ts. nähnyt enemmän vaivaa). Osittain antaakseni työn tilaajalle vastinetta rahoilleen; osittain siksi, että palkka on mahdollistanut runsaamman ajankäytön ko. työn parissa (palkkatyössähän on kyse sitä, että omaa aikaa ja osaamista vaihdetaan rahaan).

    Ymmärrän kyllä, että ”riittävä palstatila on eri asia kuin hyvä palkkio”. Mainitsin ensimmäisen siksi, että pelkän palkkion voimin syvällinen kritiikki ei luonnollisestikaan synny, vaan tarvitaan myös mm. sitä palstatilaa.

    Lumi T.

  25. 29

    TP sanoo

    Olisiko, Lumi T., antaa linkkiä a) ”parempaan” juttuun ja b) ”huonompaan” juttuun? Minua kiinnostaisi, näkyykö juttujen tasoero lukijallekin.

  26. 30

    sanoo

    Tarja P. Lainaus kommentistasi:”Saammeko parempia sairaanhoitajia, opettajia ja rekkakuskeja, jos korotamme heidän palkkaansa? Tokkopa sentään. Samat tyypit siellä edelleen pyörivät ja tekevät työnsä miten taitavat.”

    Tämähän on päivänselvää: tottakai saamme! Sekä palkka että puitteet (kriitikolla palstatilan suuruus) kertovat arvostuksesta. Eikö muka arvostus motivoi ihmistä? Itsellä on kokemusta opettajan työstä. Kyllä vain joku lisäpalkka hyvin tehdystä työstä tai jonkin erityisalan osaamisesta sai innostumaan yhä enemmän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *