Symppis vai pahis?

Philip Rothin Sabbath´s Theaterin keskushahmo Mickey Sabbath on kirjallisuushistorian ällöttävimpiä romaanihenkilöitä. Hän esimerkiksi suunnittelee omaan hautakiveensä tällaisen kaiverruksen:

Morris Sabbath

”Mickey”

Beloved Whoremonger, Seducer,

Sodomist, Abuser of Women,

Destroyer of Morals, Ensnarer of Youth,

Uxoricide,

Suicide

1929-1994


Eräs lukija valitti Rothille romaanin lukemisen olleen piinallista keskushahmon iljettävyyden vuoksi . Roth totesi siihen, että hänen osansa oli vielä piinallisempi, joutuihan hän luomaan Mickey Sabbathin persoonan ja elämään sen kanssa koko kirjoitusperiodin ajan.

Kumpi kärsii enemmän? Kirjailija vai lukija?

Olen joskus kummastellut ihmisten tarvetta samastua romaanihenkilöihin. Monelle kirjan hyvyyden tai huonouden kriteeri tuntuu olevan se, kuinka paljon sen keskushahmot tarjoavat inhimillistä lämpöä ja myötäkokemisen elämyksiä.

Vaikka itselläni ei erityisen vahvaa samastumisen tarvetta lukijana olekaan, on pakko myöntää Mickey Sabbathin herättäneen sen verran negatiivisia värinöitä, etten osannut pitää Sabbath´s Theaterista. Silti olen Philip Rothille kiitollinen, kun hän on moisen kirjan kirjoittanut.

André Gide totesi jotenkin siihen malliin, että hyväntahtoiset tunteet synnyttävät huonoa kirjallisuutta. Hänen sanoissaan on totta enemmän kuin puolet.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Symppis vai pahis – kumpikin käy, jos on hyvin kirjoitettu. Useissa kirjoissa on molempia. Tuntematon sotilas: eikö ole ihanaa inhota Lammiota ja rakastua Koskelaan. Vähän kliseistä, mutta niin se käy.

  2. 4

    Anonymous sanoo

    Että kukako haluaa Lumikkiin samastua?

    No mitä ilmeisimmin ainakin Panu Rajala, joka ei nettisivunsa mukaan kaipaa kirjallisuuteen ”vastenmielisiä teemoja” eikä ”raadollisia ihmiskuvia”.

  3. 5

    sanoo

    Ei kai Panukaan ole ihan läpeensä hyvä?

    Näyttää Hesarissa luonnehtivan itseään paatuneeksi reservin luutnantiksi. Tosin käyttää sitä lupalappuna haukkua Smedsin version Tuntemattomasta.

  4. 6

    sanoo

    lukukokemuksen jäsentäminen sanoiksi on kiinnostava juttu. kirja voidaan ottaa tai jättää, leikkeenä tai talopakettina.

    huomaan tuntevani jonkinlaista väsymystä – ehkä sitä voi sanoa jopa jonkinlaiseksi vastenmielisyydeksi -esille ottamaasi ilmiötä kohtaan.

    kuvaamallesi lukijalle luukku teokseen on se mikä siinä on keskushahmojen kautta tuttua, ja tässä tutussa hän myös pysyttelee. eli miksi maistaa muita hedelmiä kun omenia riittää joka lähtöön.

    olisiko kysymys siitä, että lukuprosessia ei ole ehditty, haluttu tai osattu käydä läpi. tai ehkä siitä, että lukemista harrastetaan identiteetinnostatusmielessä.

    sabbath’s theateria lukiessani heräsin öisin kylmään, konservatiiviseen hikeen kirjan akanan l. mickeyn vuoksi. hän kun ei todellakaan ole mikään jalna-sarjan sukusaagan omalääkäri. mutta toisaalta kirja suorastaan tyrkytti minulle tilaisuutta purkaa joitakin lukemiseen liittyviä defenssejä.

  5. 7

    sanoo

    Ihminen yleensäkin kaipaa iloa ja lohtua. Miksei kaipaisi sitä myös kirjaan tarttuessaan. Se selittää humaanien, suurisydämisten sankarihahmojen suurta suosiota ja turvallisen, raukeaan todellisuusiluusioon turruttavan, vetävän juonikertomuksen vetovoimaa.

    Sellaiset kirjat, jotka eivät silitä myötäkarvaan, eivät tarjoa mukavaa lämmintä soppea pahaa maailmaa vastaan, herättävät luontaista vastenmielisyyttä. Etenkin, jos niissä on totutusta poikkeavia rakenteellisia tai kerronnallisia ratkaisuja.

    Ilkeän, groteskin, häiritsevän kirjan läpi ei osata nähdä. Sen ydin ei hahmotu, se hyvä ja inhimillinen, mikä siinä piilee, jää näkemättä ja kokemalta.

    Jotta kirjallisuudella ylipäänsä voisi olla merkitystä, sen pitää tarjota muutakin kuin iloa ja lohtua tai vahvistaa niitä arvoja, jotka jo valmiiksi hyväksytään.

  6. 8

    kampi sanoo

    Panu se jaksaa kyllä yllättää. Minä luulin, että sotilasarvoon siviilipuolella vetoavat vain elämänsä tähtihetkiin jämähtäneet alikersantit, maaherrojen puolisot sekä Timo T. A. Mikkonen.

    Sen pankkiherran puheet, mistä taannoin mainitsit, kapitalismista, mainonnasta ja markkinoinnista soveltuvat siis hyvin myös taiteeseen ja kirjallisuuteen. Tosin ainakin Alpo Suhonen saisi ne puheet epäilemättä hyvin istumaan myös ainakin jääkiekkoon ja jazziin.

  7. 9

    sanoo

    Valtaosan asepalveluksestani olin Ruotuväki-lehden toimittajana.

    Jouduin kerran tuuraamaan levikkisihteeriä, jonka vastuulla olivat tilaaja-asiat. Juuri tuona päivänä toimitukseen soitti Kainuusta joku herrasmies, joka halusi, että hänen osoitelappuunsa painetaan nimen eteen titteli ”reservin kersantti”.

    Hän oli kovin tyytyväinen, kun sanoin että eiköhän se käy päinsä.

  8. 11

    Anonymous sanoo

    sen sijaan että olisi tarve samaistua kirjallisuuden hahmoihin, käy toisinaan niin, että väkisinkin samaistuu, tahtomattaan, ja sitten joutuu kamppailemaan hahmottaaksen uudelleen

  9. 12

    sanoo

    En ole lukenut kirjaa josta tässä on puhe, mutta kirjallisuuden hahmoihin samaistumisesta tuli mieleen sellainen huomio, että eiväthän lukijat välttämättä halua samaistua vain sankarillisiin ja mukaviin hahmoihin. Minusta uskottavat henkilöhahmot ovat hyvin tärkeitä, mutta se ei tosiaankaan tarkoita sitä, että hahmojen pitäisi olla välttämättä sympaattisia. Hyvin kirjoitettu pahis voi pakottaa lukijan katsomaan omaa pahuuttaan silmiin ja sehän on järkyttävä ja kiinnostava kokemus.

  10. 13

    sanoo

    Ehkä tämä on vähän semanttistakin. Mutta hahmon uskottavaksi kokemisessa ja siihen samastumisessa on mielestäni aste-ero. Uskottavuuden arvioiminen on jotenkin reflektiivisempää, kun taas samastuminen on eläytyvämpää. Toki nämä kaksi lukemistapaa menevät monesti päällekkäin ja rinnakkain.

    En nyt osaa suoraan nimetä yhtäkään kirjallisuuden hahmoa, johon olisin kokenut voimakkaasti samastuneeni. Mutta uskottavia tai epäuskottavia osaisin nimetä vaikka kuinka paljon. Samoin kuin ärsyttäviä hahmoja.

    Tuntuu vähän siltä, että tämä ”samastuminen” on yksi niitä kaavamaistuneita käsitteitä, joita kirjallisuuskritiikeissä heitellään silloin, kun ei keksitä mitään tähdellistä sanottavaa. ”Näihin hahmoihin lukija kokee voivansa samastua” menee samaan sarjaan kuin ”jäntevä ja varmaotteinen juonenkuljetus” ynnä muut vastaavat.

    Mutta voi toki olla niinkin, että ihmiset käyttävät eri ilmauksia lukukokemuksista puhuessaan. Kun joku kertoo ”samastuneensa”, minä käytän jotakin toista sanaa.

  11. 14

    Susanna Iivonen-Pekesen sanoo

    Tätä blogia kehuttiin tänään ESS:ssa.

    Tuo samastuminen tai empatian kokeminen onkin jännä juttu. Miksi luen? Todennäköisesti oppiakseni uutta ja saadakseni älyllisiä virikkeitä. Opin elämää ja pääsen kurkkaamaan mitä moninaisimpia ihmiskohtaloita. Joskus kirjoista voi saada lohtua tai voimaa.

    Kun luin Hannu Mäkelän Isän, samastuin kirjan äitiin.(Siinä on jotain pelottavaa, miten kurjaa ja epäoikeudenmukaista elämä voi joskus olla). Isähahmo sai voimaan fyysisesti pahoin. Melkein oksennus tuli. Se oli hyvä kirja, vaikka isä oli vastenmielinen.

    Sitten jonkun Kemppisen mielestä Isä on mammmanpojan turhaa vaikerrusta. Niin eri tavalla voi nähdä saman kirjan!

  12. 15

    sanoo

    En tiedä johtuuko taustastani – siitä että itsekin kirjoitan – vai mistä, mutta jos kirjoissa johonkin samastun niin niiden kieleen.

    Jos nyt ajattelen itselleni tärkeitä kirjailijoita – vaikkapa Célineä, Amisia, DeLilloa, eräitä suomalaisia – niin heidän lauseensa, heidän poetiikkansa, heidän kirjallinen ilmaisunsa on se, mikä minuun vetoaa. Niihin samastun, jos johonkin.

    Joskus luen toki ajanvietteeksi esimerkiksi dekkareita, kuten vaikkapa nyt Ian Rankinia. Silloin lukutapa on tietysti toisenlainen. Juoni, henkilöt, miljöö ynnä muu perinteinen rekvisiitta nousee pääosaan. Niihin eläytyy eikä kieleen tai tyyliin jaksa kiinnittää huomiota.

  13. 16

    Susanna Iivonen-Pekesen sanoo

    Kieli on tärkeä. Sen huomasin etenkin, kun elelin ulkosuomalaisena. Ihan kauheaa oli tulla toimeen ilman äidinkieltä! Jörn Donner ja Ingmar Bergman ovat kuvanneet jotain tunnistettavaa siitä kurjuudesta, kun ei voi työskennellä omalla kielellä.
    Tulin ihan janoiseksi ja nälkäiseksi ja etsin mitä tahansa luettavaa, kunhan se oli suomea.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *