Suuri Tuntematon

Olen viime päivinä pohdiskellut kuolemaa. Tai pikemminkin kuolemanpelkoa. Syynä on se, että luin Julian Barnesin mainion proosakirjan Nothing to be Frightened of. Se alkaa näin: ”I don’t believe in God, but I miss him.” Tuo on mielestäni parempi agnostikon määritelmä kuin vaikkapa se, mitä Wikipedia tarjoaa (”Sitä [termiä agnostikko] on käytetty kuvaamaan niitä ihmisiä jotka eivät ole vakuuttuneita tai eivät halua sitoutua käsitykseen, että olisi yliluonnollisia olentoja”).

Parikymppisenä tutkijana Barnes oli omien sanojensa mukaan ”happy atheist”. Nyt neljäkymmentä vuotta myöhemmin hän on häilyvämpi. Ei hän pysty Jumalaan uskomaan, mutta ei halua myöskään julistaa ateismiaan. Barnes kuvailee epäuskonsa taustoja avomielisesti ja välillä myös itseään ivaten: teininä hänestä tuntui mahdottomalta ajatus, että Jumala katselisi taivaasta, kun hän masturboi — siihen luhistui hänen hengellinen elämänsä.

Barnesin suhtautumisessa Jumalaan, uskoon ja uskontoon on aika paljon samaa kuin Gustave Flaubertilla (josta Barnes kirjoitti pari vuosikymmentä sitten loistavan romaanin Flaubertin papukaija). Yleensähän korostetaan Flaubertin ateismia, mutta hän oli pikemminkin antiklerikaali. Uskontoon ja etenkin kirkon valtaan Flaubert suhtautui penseästi ellei vihamielisesti, mikä ei estänyt häntä kunnioittamasta ihmisten luontaisia uskonnollisia tunteita ja vierastamasta militanttia ateismia.

Toisin sanoen: Flaubert suhtautui uskontoon perushumanistisesti — koska uskonto on ilmausta ihmisten toiveista, kaipuusta ja tarpeista, se ei voi olla lähtökohtaisesti pahaa. Sama perushumanismi värittää myös Barnesin ajatuksia. Hänelle henkilökohtaisesti jumalankaipuu on vain kuolemanpelon ilmenemismuoto. Barnesin on vaikea hyväksyä sitä, että joutuu kerran lähtemään täältä ja katoamaan olemattomuuteen. Inhimillistä, niin kovin inhimillistä.

Ollakseen kuolemanpelkoa käsittelevä kirja Nothing to be Frightened of ei käsittele lohtua kovinkaan paljon, tai ainakaan suoraviivaisesti. Flaubert uhosi joskus haluavansa tehdä epätoivosta oman uskontonsa. Tällä hän tarkoitti suunnilleen sitä, että seistään pohjattoman kuilun reunalla ja tajutaan tilanteen toivottomuus, mutta pidetään pää kylmänä ja mieli tyynenä: ”Sellaista se on, sellaista se on.” Ei Flaubert tainnut hankkeessaan kovin hyvin onnistua, eikä Barneskaan jaksa siihen uskoa. Hän kertoo Goethesta, joka suhtautui läpi elämänsä kuolemaan ihailtavan tyynesti ja turhia taivashaaveita elättelemättä, mutta vajosi viimeisinä hetkinään epätoivoon.

Positiivista on se, että vaikka Barnes on munaskuitaan myöten kirjallinen persoona, hän ei tee taiteenlajistaan itselleen uskonnon korviketta. Viimeiset päivänsä hän käyttäisi mieluummin musiikin kuunteluun kuin kirjojen lukemiseen.
Kommentit
  1. 1

    Anonymous sanoo

    Uskoa Jumalaan vai uskoa Jumalan olemassaoloon – ovatko ne sama asia?

    Jos ovat, voiko sellaista kaivata, mitä ei ole?

    Vai kaipasiko Barnes sellaista, mitä ei ole?

    Onko Jumala se, mitä meillä ei ole? Tai mitä meissä ei ole? Se puuttuva, joka meissä alitajuisesti kuitenkin on. Onko sen nimi Jumala? Onko sen kaipauksen nimi Jumala?

    ”Emme tiedä. Myymme sitä Jumalana.”

  2. 2

    sanoo

    Jumala on ainoa olento, jonka ei tarvitse olla edes olemassa hallitakseen. Sanoi eräs.

    Tuohon Parosen aforismiin törmää tavan takaa. Se on antiklerikaalinen, ennen kaikkea, kai.

  3. 3

    sanoo

    Tuttua, tuttua. Kenties on ensin oltava ”onnellinen ateisti”, että voi oletusarvoisesta uskosta kieltäytymisen kautta tajuta, ettei välttämättä ole mahdollista sulkea aivan kaiken ylimaallisen mahdollisuuutta pois. Mutta eivätkö ihmiset tule asenteissaan muutenkin vähemmän ehdottomimmiksi vanhetessaan, kun eivät enää näe asioita aivan niin tärkeinä?

    Ja Anon kommenttiin vain sen verran, että jumalia on useanlaisia, niin myös käsitteitä niille. Eikö kaipaamisen edellytys muutenkin ole, että sitä (kaivattua) ei ole?

  4. 4

    sanoo

    ”Eikö kaipaamisen edellytys muutenkin ole, että sitä (kaivattua) ei ole?”

    Juu. Minä ainakin olen kaivannut monia sellaisia asioita, joita ei ole olemassa. Esimerkiksi mennyttä maailmaa (tai omaa haavekuvaani siitä).

    On myös mahdollista kuvitella olemassaoleva (ihminen vaikka) toisenlaiseksi kuin hän oikeasti on ja kaivata tätä kuvitelmaansa.

  5. 5

    Anonymous sanoo

    ”Sinua kaipaa sydämeni,sun puolees huutaa mun henkeni.On yksin tästä
    sen ikävästä kyyneleni.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *