Suuri suomalainen

26.2.

Veikkaajassa kirjoittaa Rantanen suomalaisesta tuomaritoiminnasta ja kurinpitokäytännöistä otsakkeella “SM-liigan tragedia”. Se on peloittavan terävä juttu. En ole tahtonut itsellenikään tunnustaa, että olemme pudonneet edistyksen kelkasta — vajonneet kauas naapurimaidemme tasosta. Mutta, Herra paratkoon, se on totta, vaikka on se melkein liian kauheata tunnustettavaksi julki.

Minun on pakko soittaa ja purkaa sydäntäni impulsiiviselle mutta pohjimmiltaan kiltille rautakanslerillemme. Pahinta ja kuluttavinta ei lopultakaan ole se, ettei voi uhkasakon vuoksi kirjoittaa lehtiin tuomaritoiminnan ja kurinpitokäytäntöjen lukuisista epäkohdista, vaan se, että viikosta viikkoon ja kuukaudesta kuukauteen ei voi edes mainita niistä otteluiden jälkeisissä lehdistötilaisuuksissa. Pakotan Kummolan puhumaan kanssani, vaikka hän kävelee ulkona lumisateessa, lauhkeassa illassa, Tammerkosken maisemissa. Kiistelemme ja filosofeeraamme. Hän ymmärtää minun näkökohtiani, kuten sanoo ymmärtävänsä Vuorisenkin, mutta painottaa, ettei voi esiintyä tuomarina kiistoissamme. Huudan hänelle, että luuleko hän nykyisen systeemin voivan olla jättämättä syviä jälkiä kiekkokulttuuriimme, ja yleisemminkin: eikö hän näe kuinka koko tämä lyhytnäköinen tulosjohtaminen, jossa taloudellinen menestys on seuratoiminnan ainoa kriteerio, on jo tehnyt suunnattomia vaurioita yhteiselle asiallemme. Miten lapsellista ja rikollisen lyhytnäköistä. Tyhmyydestä sakotetaan… Finis Finlandiae…

On jo myöhäinen illan hetki, kun lopetan synkäksi yksinpuhelukseni muuttuneen keskustelumme ja toivotan rautakanslerille parhaita mahdollisia voimia kansainvälisen liiton koitoksiin. Toimistoni on tyhjä, hallin käytäviltä kuuluu etääntyviä ääniä. Seisahdan maailmankartan äärelle ja tuijotan, kuten olen niin lukemattomina yksinäisinä tunteina ajatusteni piinaamana tuijottanut, Amerikan mannerta ja noita kunniakkaita kaupunkeja: Montreal, Toronto, Detroit, Boston, New York… Chicago, ah, Windy City… Miten suggeroivatkaan minut nuo vanhat muistot ja täyttävät kaipauksella pois täältä, kauas pois, avarammille aloille… Missä onkaan se hengen Odysseus, joka rinnallani pystyisi purjehtimaan tämän pienen vihattavan maan nurkkakuntaisuuden pystyttämien kuolemanvaarojen ja kauhujen läpi?
Kommentit (2)
  1. Suhonen? Näin lätkää seuraamattoman veikkauksena… Ei varmaan ainakaan Tamminen – vaikka filosofeeraus kai sopisi, niin konsulttikieli puuttuu.

    Tai vaikka joku ihan imaginäärinen hahmo, voin tietysti olla ihan pihalla. Korjaan, kebabilla.

  2. Tommi Melender
    26.2.2009, 23:02

    “Tämän kirjan henkilöillä ei ole esikuvia todellisuudessa. He ovat eläneet ja elävät vain minun ja mahdollisen lukijan tajunnassa.”

    Veijo Meri: Jääkiekkoilijan kesä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *