Sivilisaation pikku uhrit

Aurinkoinen kevätpäivä, ihanteellinen ruohonleikkuuseen.

Aina nurmikkoa raakkatessani muistan Philip Larkinin runon The Mower. Se kertoo tarinan siilistä, joka kohtaa loppunsa ruohonleikkurin terissä. Runon puhuja – Philip Larkinin oloinen mies, kuten tällaisissa yhteyksissä tavataan sanoa – tunnistaa onnettomuuden uhrin, muistelee ruokkineensa sitä.

”Next morning I got up and it did not.
The first day after a death, the new absence
Is always the same; we should be careful
Of each other, we should be kind
While there is still time.”

Luonnosmainen, hiukan kömpelö runo koskettaa paljaudellaan. Se onnistuu pitämään puhujan tuntemukset yksityisinä ja samalla päästämään lukijan lähelle. Suru kirvottaa kahdessa viimeisessä säkeessä esitettäviin hätäisiin vetoomuksiin. Ne täytyy pistää runoon juuri tuollaisina, sen näköisinä kuin ne olisi sutaistu ensimmäisessä tunnekuohussa hätäisesti tupakkiaskin kanteen. Subliimit loppusäkeet ottaisivat runon hengiltä.

Ja totta kai: tuo pieni runo omalla tavallaan kertoo ihmisen osasta luomakunnassa. Puutarhansa siisteyttä varjeleva homo sapiens silpoo huomaamattaan viattomia luontokappaleita. Minäkin olen syyllinen, minä olen ajanut ruohonleikkurilla sammakon yli.

P.S.

Näin dagen efter kysyn itseltäni: onko tämä merkintä sentimentaalisuudessaan turhan naiivi? Ehkä on, ehkä ei haittaa vaikka on. Jotain Larkinin runon tunnelmasta suodattui tähän. En silti pidä Larkinin runoa sentimentaalisena. Siinä on tunnetta, mutta tunne ei vuoda väärällä tavalla yli.

Kommentit
  1. 2

    sanoo

    Ruohon korsia oli enemmän kuin yksi tai kaksi. Leikkurini terä kävi niiden yli, eikä niitä enää ollut.

    Vaan en sure kaatunutta ruohoa. Sammakkoa tai siiliä kylläkin surisin.

    Siit johdonmukasuudest mää en tiärä yhtikäs mittä…

  2. 3

    sanoo

    Mää en ol mikää viisaustohtor mut mää vaan näen pilvet taivaanrannas: kaik elävä on pyhä, sammakot ja siilit, no pian sit puuhalaajat sano et puut kans, ei saa tappa. Kui voi halata puut ja ihmiset sama aika? Mää kysy.

  3. 4

    Anonymous sanoo

    Kerran viikatteeni tonttini rinteessä kahahti siilen piikkeihin ja se vieri väkkäränä alas. Eikä siihen sattunut.
    Opin olemaan varovainen.
    Toisen kerran vaistoni varoitti. Jätin viikatteella lyömättä. Sieltä löytyi ampiaispesä. Hiivin hiljaa pois.

  4. 5

    sanoo

    Kui voi sano kusiaisist ett kaikki saatanii sitä on ja surra siilei ja sammakoi…

    Ymmärrän Etappisian pointin.

    Silti: mieleeni tulee eräs naapurustossani takavuosina asunut vanha änkyrä, joka irvaili vegetarismia ”Hitlerin ravinto-opiksi” ja arveli eläinten suojelijoiden saaneen biologian oppinsa ”Disneyn piirretyistä”.

    Eli pitäisi suojella koko luomakunta tai olla suojelematta mitään. Tai syödä ehdottomasti myös eläimiä, jos kerran syö kasveja. Se olisi tietysti johdonmukaista.

    Vaan elämä ei ole johdonmukaista, etenkään elämä kulttuuriyhteiskunnassa.

  5. 6

    Manta sanoo

    ”Eli pitäisi suojella koko luomakunta tai olla suojelematta mitään. Tai syödä ehdottomasti myös eläimiä, jos kerran syö kasveja. Se olisi tietysti johdonmukaista.”

    Tämä on tosiaan yleinen ”argumentti”, rasittava kehäpäätelmä. Aukotonta ja haastajan määrittelemää johdonmukaisuutta (jolle ei peräseinää näy) odotetaan vain kasvissyöjiltä; omia ratkaisuja ei tarvitse perustella. Sama pätee esim. eläinsuojelutyöhön yleisemmin: jos kritisoi tehoeläintuotantoa, joku tulee aina selostamaan, miksette tee mitään vanhusten tai kehitysmaiden nälkäisten hyväksi. Kokemukseni mukaan on sitä paitsi niin, että eläinten hyvinvoinnista kiinnostuneet välittävät keskimääräistä enemmän myös ihmisten hyvinvoinnista. Kyky tuntea myötätuntoa kehittyy jo lapsena, ja sitä edesauttaa tutkimustenkin mukaan se että lapsella on kotonaan paitsi myötätuntoon kykenevät vanhemmat myös kosketus eläimiin, joista hänkin oppii olemaan tavalla tai toisella vastuussa (vaikkapa sitten pihapiirissä vierailevasta siilistä).

    Anteeksi, Tommi, tähän tuli nyt paasauksen metallinen sivumaku.

    (Sanottakoon vielä, etten vastusta lihansyöntiä sinänsä vaan tehotuotantoa nykyisessä muodossaan sen aiheuttaman kärsimyksen tähden.)

    Etappisialle (joka on minusta rakastettava olento) siis vinkiksi, että otapa joku kotieläin, vaikkapa säyseä naisihminen kotiin tarkkailtavaksi ja hoivattavaksi. Siitä se lähtee!

    Ja vielä Tommille: olet koko kevään ollut mainiossa vedossa tässä blogissa. Sitä on ilo lukea, joka kerta.

  6. 7

    sanoo

    Juu, tuo johdonmukaisuuden vaatimus on hieman samankaltainen ilmiö kuin Hitler-kortti nettikeskusteluissa.

    Mutta en ole oikein varma, olisiko se lopulta edes johdonmukaisuutta, jos kaapisin sammakon jämät ruohonleikkurin teristä samalla välinpitämättömyydellä kuin niihin liimautuneet ruohotupot: ”Mitäs paskaa näihin teriin on taas tarttunut…”

    Jotta johdonmukaisuus olisi mielekästä, sen taustalla täytyy olla arvoja, valintoja, traditioita, hierarkioita, toisin sanoen kulttuurinen viitekehys. Pelkkä paljas johdonmukaisuus on yhtä mieletöntä ja tarkoituksetonta kuin paljas loogisuus ja rationaalisuus.

    Niin ja, Manta, kiitos positiivisesta palautteestasi. Se niin sanotusti ”auttaa jaksamaan”.

  7. 8

    sanoo

    Niin siis: tarkoitin vaikka niin päin että jos siilinsuolia tai sammakonjämiä alkaa miettimään kun niitä koneestaan putsailee niin voi saman tien ajatella mikä se seuraava pykälä loogisesti on, juuri se että kasvitkin elävät… ja mitä siitä päätellään: ei saa turhaan tappaa niitäkään.

    Johdattelin siis ajatusta tuossa, ilman omaa eetillistä panostustani, henkilökohtaisesti tapan ja syön kaiken mikä vastaan tulee, nälän niin vaatiessa. Myös kasvatit, konsa heidät pulleiksi olen hoivannut.

  8. 9

    sanoo

    ”…saman tien ajatella mikä se seuraava pykälä loogisesti on, juuri se että kasvitkin elävät… ja mitä siitä päätellään: ei saa turhaan tappaa niitäkään.”

    Niinpä niin. Mutta minun kulttuurisessa viitekehyksessäni loogisuus ei ole ihan niin suuressa huudossa, että kaikki olisi peilattava ja arvioitava suhteessa siihen.

    Ja jos kerran halutaan ruveta loogisiksi, niin ruvetaan sitten kunnolla kanssa. Jos tapetaan kasveja ja eläimiä, miksei tapettaisi myös ihmisiä? Mikä estää? Ei ainakaan logiikka.

    Tapetaan, kun tavataan!

  9. 10

    sanoo

    Kyllähän näin loogista toimintaa tälläkin hetkellä kiitettävästi harjoitetaan ympäri palloa, ihmistä menee.

    Vanhan koulukunnan perinne kuitenkin on sellainen, että muut lajit ovat etusijalla kun syömistä katsotaan: maan ja veden eläimet, taivaan linnut, heinikon sammakot ja siilit, ja sitten itse heinikko, ja puut ja heidän vihreytensä. Sitten kun nämä on syöty niin vasta sitten katseet kääntyvät lajikumppaniin.

    En tiedä onko loogista mutta näin se perinteisesti vaan menee.

  10. 11

    sanoo

    Syömiseenhän ne puheet aina viime kädessä kääntyvät. Niin nytkin.

    En nyt kuitenkaan alun perin rupenut näitä siilejä ja sammakoita syömistarkoituksessa pohtimaan. Mutta en rupea niuhottamaan tästä enempää.

    Perintehet, perintehet kunniaan. Niinhän sitä sanotaan.

    Mutta eikös sekin ole vähän niin kuin vanhaa koulukuntaa, että nälkäänsä sopii tappaa tai jos vaikka tarvitsee turkkia talven varalle. Jos sen sijaan ottaa luontokappaleen epähuomiossa turhan päiten hengiltä niin siitä sopii olla vähän pahoillaankin.

  11. 12

    sanoo

    Saa olla pahoillaan, en minä sitä tässä lainkaan. Mutta ihan oikea kysymys voisi olla: miksi sitten se nurmikko, heinikko tai mikä onkaan, ylipäätään pitää leikata? Eikö sen voi vaan antaa kasvaa ja rehottaa? Esteettisistä syistä? Julkisivulautakunta? Käärmeet? Jokin muu, kasvien elämiseen tai maan kuohkeuteen tai johonkin sellaiseen liittyvä syy? En itse ole koskaan asunut niin että omakohtaisesti olisi pitänyt tällaista miettiä, saati mitään leikata, enkä tunne alaa lainkaan. Siksi täysmaallikkona voin kysyä tällaista.

  12. 13

    sanoo

    Miksi leikata nurmikko?

    En tiedä, mutta mahdollisia vastauksia:

    – Koska kaikki muutkin näillä kulmilla leikkaavat.
    – Koska isä ja äitikin leikkasivat.
    – Koska naapurit odottavat sitä minulta.
    – Koska ylipäänsä teen paljon kaikkea sellaista, jolle en osaa määrittää syytä tai tarkoitusta.
    – Koska ruohoa leikatessa saa syyn oleskella ulkosalla erossa läheisistä, tuppisuuna, omiin ajatuksiinsa vajonneena.
    – Koska muuten olisi piha täynnä voikukkia enkä pidä keltaisesta väristä.
    – Koska olen tahtomattani sisäistänyt länsimaisen ajatuksen siitä, että maan omistus edellyttää että maata muokataan mieleiseksi. Alkuperäiskansoille ominainen jälkiä jättämätön omistus ei tässä katsannossa voi omistusoikeutta antaa.
    – Koska leikatun ruohon haju tuo mieleen miellyttäviä, joskin tarkentumattomia muistoja.
    – Koska olen ostanut ruohonleikkurin ja olisi sääli olla käyttämättä sitä, hyvä kone menisi hukkaan.

    Eniten taidan pitää tuosta viimeisestä syystä. Siinä on viiltävää logiikkaa.

  13. 14

    sanoo

    Kelpo syitä varmaan kaikki.
    Sen verran vielä tuohon on tuikattava, että muistuttavat aika paljon niitä syitä, joita jotkut himometsästäjät antavat kun heiltä tiukataan, miksi he mielellään ampuvat haulikollaan uskollisen Moppen haukulta puuhun paenneen siilin tai sammakon. ”Saa kävellä raittiissa ilmassa”, ”Metsästys on elämäntapa” jne.

  14. 15

    sanoo

    Niinpä. Samaa ihminen, tämä roisto ja tunari, tekee ruohoa leikatessaan kuin metsästäessään. Valtaa tilaa itselleen, kahmii hupia, hyötyä ja lohtua muiden luontokappaleiden kustannuksella.

    Ihmisen surkeus ja kelvottomuus ilmenee monella tavalla.

  15. 16

    sanoo

    Ja vielä lisäys:

    ihan samoilla argumenteilla olen kuullut myös ympäristöaktivisteiksi tunnustautuvien lintubongareiden omia puuhiaan kuvailevan. ”Saa olla ulkona, nauttia luonnosta ja raittiista ilmasta.” jne.

    Ihmisen motiivit ja vaikuttimet eivät välttämättä poikkea toisistaan kovin paljon, vaikka aktiviteetit eroaisivat kuin yö ja päivä.

  16. 17

    Manta sanoo

    Kävin tuossa välillä Etappisian (leikkaamattomalla) palstalla keskustelemassa kanssanne pornosta, ja palaan vielä pikaisesti kommentoimaan nurmikkoasiaa.

    Itselleni tärkein syy leikata nurmikko on esteettinen: se näyttää kauniimmalta, ja siinä on mukavampi astella. Toiseksi tärkein on käärmeiden ja punkkien hienovarainen torjunta, molempia esiintyy täällä paljon.

    Jos nyt pitäisi jotakin johtopäätöksiä vetää, niin Etappiasian tunnetusti aasialaisvaikutteiseen elämänfilosofiaan kuuluu siis asettaa ruohonkorsi, siili ja ihminen samalle viivalle, mikä jollakin vaikeasti hahmotettavalla tavalla lähenee shintolaismunkkien (vai mitä ne oli) tapaa lakaista hyttyset polulta turvaan.

    Itse samastun kuitenkin enemmän Antiaikalaisen käytännön järkeen pohjautuvaan toimintatapaan. Jokaisen on vedettävä omat rajansa johonkin, toivottavasti ensin pohdittuaan asiaa monelta kantilta.

  17. 18

    sanoo

    Kiitos hyvistä puheenvuoroista ja Mantalle pointsit hyvästä yhteenvedosta 🙂

    Joudun nyt poistumaan tältä päivältä ja panemaan foorumin kiinni huomiseen saakka. On ennalta sovittua biletyshenkistä menoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *