Sitaatti

”WSOY:n entinen toimitusjohtaja Jorma Kaimio kysyi Finlandiajuhlissani, kuinka monta merkittävää kirjaa ilmestyy mielestäni Suomessa vuosittain. Sanoin, että minusta tämän kokoisessa maassa saattaa kulua helposti viisikymmentä vuotta ilman yhtään merkittävää kirjaa. Kaimio oli hetken hiljaa ja sanoi, että hänen laskujensa mukaan Suomessa ilmestyy vuosittain viitisenkymmentä merkittävää kirjaa, jos parhaat tietokirjat ja käännökset otetaan kotimaisen kaunokirjallisuuden lisäksi mukaan.”
Hannu Raittila kirjassa Hannu Raittila ja Juhani Syrjä: Mitä voi sanoa? (Kirjapaja 2007)

Kommentit
  1. 1

    Tuima sanoo

    Miten määritellään merkittävä? Kuka määritelmän tekee? Kenelle tai mille instituutiolle kirjan on oltava merkittävä, että se saa tuon leiman kanteensa? Onko merkittävä samaa kuin hyvä? Onko Raittila nöyrä vai realisti? Onko Kaimio myyntipuhuja vai optimisti?

    Tämä aihe kiinnostaa minua suuresti, haluaisin tietää merkittävän – myös hyvän -kirjan määritelmän.

  2. 2

    sanoo

    Raittila määrittelee merkittävän kirjan Raittilan omien kriteerien mukaan, minä omieni ja Tuima omiensa.

    Sepä olisikin helppoa, jos kirjallisuuden arvottaminen olisi eksaktia tiedettä. Voisi ikään kuin vatupassilla tarkistaa, että heittääkö ja kuinka paljon heittää ja ilmoittaa sitten tuomio: jos heittää tämän verran ei ole merkittävä vaan hyvä, jos taas heittää tuon verran ei ole edes hyvä.

    Myönnän, että esimerkiksi itselläni kirjallinen maku estää näkemästä tiettyjen teosten ansioita ja vastaavasti antamaan anteeksi tiettyjen toisten teosten ilmeiset puutteet.

  3. 3

    sanoo

    Lisätään nyt tuohon äskeiseen vielä konkreettinen esimerkki:

    Michel Houellebecq on minulle erittäin tärkeä kirjailija. Ihan objektiivisesti arvioituna hän ei ole kai tehnyt yhtään kaunokirjallisesti todella briljanttia teosta, mutta siitä huolimatta hänen romaaninsa puhuttelevat minua enemmän kuin monet sellaiset, jotka tunnustaisin oikopäätä kaunokirjallisesti merkittäviksi.

  4. 4

    sanoo

    Keskustelin tästä Michel Houellebecq -kysymyksestä viikonloppuna Timo Hännikäisen kanssa ja tulimme pitkälti siihen tulokseen, että Houellebecq on pitkälti esseistinen prosaisti… hän ei siis ole suuri esteetikko, mutta minua se ei ainakaan ole estänyt nauttimasta myös kaunokirjallisella tasolla siitä tekstin virrasta, jonka H. kirjoissaan luo… toisinaan (ainakin englanniksi hänen kirjojaan lukiessani) liika ”kaunokirjallisuus” romaaneissa vaikuttaa toisinaan naiivilta, ja tuntuu, että jos senkin vivahteen riisuisi pois, olisi teksti edelleen parempaa… on mielenkiintoista mikä konventio suuntaa siihen, että proosaan ympätään ikään kuin tavan vuoksi mukaan ripaus tarina-ainesta, vaikka kantovoima ei olisikaan kirjailijalla sellaisessa estetiikassa… kyllä Houellebeq on rautainen sanoja, toteavaa estetiikkaa edustava kirjailija…

  5. 5

    sanoo

    Juu, olen kanssa samoilla linjoilla Houellebecqista. Toki pidän hänen proosastaan myös puhtaasti proosana, mutta ei hän olisi minulle läheskään niin tärkeä kirjailija kuin on ilman tuota esseististä ulottuvuutta. Mieshän on myös kirjoittanut puhtaita esseitä, mutta kyllä minun mielestäni hänen kohdallaan toimii parhaiten proosa-essee -yhdistelmä.

    Muotopuhtain romaani Houellebecqilla on hänen esikoisensa, jota siis ei ole suomennettu. Myöhemmissä ideat korostuvat kuvaamisen kustannuksella.

  6. 6

    Anonymous sanoo

    Mielenkiintoista keskustelua, taas. Merkittävä kirja lienee subjektiivinen näkemys ja onneksi kirjallisuus ei ole eksaktia tiedettä. Onko oraakkelina oleminen tarpeeksi merkittävää? Tai se että kirjailija tuntuu varastaneen lukijan elämän kansien väliin. ”Hei miten se voi tietää minusta noin paljon!” Vaikka asuisi Kanadassa niin kuin Atwood.

  7. 7

    sanoo

    Oraakkelina oleminen lienee merkittävää ainakin oraakkelille itselleen.

    ”Tai se että kirjailija tuntuu varastaneen lukijan elämän kansien väliin. ”Hei miten se voi tietää minusta noin paljon!” Vaikka asuisi Kanadassa niin kuin Atwood.”

    Luulisin, että tuo on aika lähellä niitä ydinkokemuksia, joita kirjallisuus, sanotaanko nyt sitten merkittävä kirjallisuus, voi parhaimmillaan tuottaa.

  8. 8

    Tuima sanoo

    Hyvä vastaus. kuin omasta näppiksestäni. Minua on aina ihmetyttänyt eräiden kirjallisuusihmisten kyky määrittää teos merkittäväksi jollain yleispätevällä, ”objektiivisella” asteikolla, kun kirjallisuuden kokeminen on pohjimmiltaan subjektiivinen kokemus.

    Houellebecqista en sano mitään, koska en tätäkään blogia seuranneena vielä ole vakuuttunut pitäisikö minun häntä lukea.

  9. 9

    sanoo

    Tiedän, että Houellebecq ei miellytä läheskään kaikkia. Olen kuullut monenkin suusta, että hän on milloin rasisti, milloin naisvihaaja, milloin sosiopaatti, milloin juoppo.

    On kuitenkin halpahintaista lukea häntä jonakin muslimeja pilkkaavana machopölvästinä. Hänen kirjojensa juju on jossain ihan muualla.

  10. 10

    Tuima sanoo

    Minulle ei ole häneen kantaa juuri lukemattomuuden vuoksi. Takakannet eivät vain innosta. Koska kaikkea ei ehdi lukea, on pakko tehdä valintoja.

  11. 11

    sanoo

    Näinhän se on, Tuima.

    Valitettavasti Houellebecq on niitä kirjailijoita, joiden suomenkielisten teosten kansitekstit ovat sitä sun tätä. Samoin ihmettelen hänen Plateforme-romaaninsa suomentamista nimellä Oikeus nautintoon.

    Minullakin oli aluksi perusvastenmielisyys Houellebecqia kohtaan. Olin lukenut, että häntä mainostetaan ranskalaisen kirjallisuuden pahana poikana ja että hänen tuotantoaan leimaavat estottomat seksikuvaukset. Onneksi voitin ennakkoluuloni ja löysin hyvän, minulle tärkeän kirjailijan.

    Markkinointiväki ja ammattitaidottomat kriitikot saattavat karkottaa hyvältä kirjailijoilta lukijoita. Niin se vain on, etenkin näinä huomiotalouden aikoina.

  12. 12

    Samuli K. sanoo

    Houellebecq on ideoiden tasolla erinomainen kirjoittaja, mutta itsekin pidän hänen proosatyyliään aika kylmänä ja kalvakkaana. Omassa mielessäni hän rinnastuu JG Ballardiin, joka on yhtä lailla ajattelijana nerokas mutta kaunokirjailijana ja romaanin rakentajana hyvin rajoittunut. Vaikkakin omalla tavallani olen kyllä mieltynyt Ballardin kylmään, maneeriseen ja tavallaan tainnutettuun proosaan.

  13. 13

    sanoo

    Tosin kyllä Houellebecqin tyylissä on vähän samanlaista vimmaa kuin Célinellä. Samanlainen pyrkimys oraaliseen ilmaisuun, emootion niittaamiseen painettuun sanaan.

    Mutta kuten Céline, ei Houellebecqkään oikein osaa rakentaa eheitä romaaneja. En tiedä pyrkiikö hän edes siihen. Jollain tavalla niiden valuvikaisuus on kiinnostavaakin, merkityksiä avaavaa.

    Siinä mielessä H on poikkeuksellinen nykykirjailija, että hänellä on sanottavaa. Hän ei vain tuota sisältöraaka-ainetta median ja elämysteollisuuden tarpeisiin.

  14. 14

    Karo Hämäläinen sanoo

    Palatakseni alkuperäiseen aiheeseen: sanan ”merkittävä” sisältö on toinen, jos mietitään yhtä tai viittäkymmentä vuotta. Onko oikein sanoa, että vuodessa ilmestyy 50 merkittävää teosta vai että vuodessa ilmestyy 0,02 merkittävää teosta? Tai että viidessä kymmenessä vuodessa ilmestyy 2500 merkittävää teosta vai että ehkä vain yksi?

    Voisin kuvitella Kaimion ajatelleen, että Suomessa ilmestyy vuosittain viitisenkymmentä teosta, joihin itseään sivistyneenä kulttuuri-ihmisenä pitävän olisi hyvä tutustua, tai sanotaan vaikka pariinkymmeneen niistä. Luvussa ovat tällöin epäilemättä mukana myös tietokirjat ja käännökset niin tieto- kuin kaunokirjallisuudenkin puolella.

    Jos taas ajatellaan viiden vuosikymmenen aikajännettä, sana merkittävä saa toisen sisällön. Millä kirjoilla on jollain tapaa kulttuuria muuttava tai sitä rakentava merkitys tai kansainvälistä painoarvoa? Tällöin 2500 tuntuu tietenkin varsin, varsin suurelta estimaatilta, mutta kyllä kai yhtä enempään päästään, jos merkittäviksi hyväksytään myös esimerkiksi kulttuuria säilövät hankkeet kuten historiateokset.

  15. 15

    sanoo

    Päteviä huomioita, Karo.

    Lisäksi vielä sellainen näkökohta, että jos ymmärrämme merkittäviksi teoksiksi Seitsemän veljeksen ja Tuntemattoman sotilaan kaltaiset kulttuurimonumentit, voi olla että sellaisia ei enää tule. Emme elä enää yhtenäiskulttuurissa eikä kirjallisuudella ole tai voi olla entisen kaltaista tehtävää rakentaa kansankuntaa kuvitteellisena yhteisönä.

    Kirjat säilövät kyllä edelleenkin historiaa, mutta eivät ehkä enää kansakunnan tasolla, vaan rajatumpiin ryhmäidentiteetteihin kiinnitettyinä.

    Suurta lamaromaania ovat jotkut kaivanneet, minä en. En usko, että sellaista voi kirjoittaa. Tai voi tietysti yrittää, mutta tyylilajiksi sopisi silloin luontevimmin camp.

  16. 16

    Karo Hämäläinen sanoo

    Miksi muuten halutaan lamaromaania, vaikeuksia, kurjuutta? Miksei kuvausta siitä, kuinka Suomi nousi maailman johtavaksi mobiiliteknologian kehittäjäksi ja tuotteistajaksi?

    Kirjallisuuden perussankari on ulkoisten paineiden musertama suurisydäminen ihminen. Ulkoisesti menestyvät sankarit eivät taida olla kiinnostavia / hyväksyttyjä, eivät, vaikka he olisivat sisäisesti risoja (-> kontrasti)?

  17. 17

    sanoo

    Jos ylipäänsä näen kirjallisuudella erityisiä tehtäviä, niin yksi niistä on vastahankaisuus ja kriittisyys, totuuksien kyseenalaistaminen.

    Kirjallisuuden on luontevampaa murtaa sankarimyyttejä kuin pystyttää tai vahvistaa niitä. Tarina Suomen noususta mobiiliajan suurvallaksi on kyllä kirjoitettu moneen kertaan – muualla kuin kirjallisuudessa. Nokia-Suomesta olisi vaikea kirjoittaa romaania olematta satiirinen, ironinen tai sapekas.

    Suurisydäminen sankari vaikeuksien keskellä tyydyttää lukijoiden samastumistarpeet. He haluavat hahmoja, joihin kohdistaa myötäelämistä ja inhimillistä lämpöä. Ilkeistä, väärämielisistä ihmisistä on vaikeampaa rakentaa samastuttavia hahmoja. Sellaisten parissa ei viihdytä.

    Minusta kyllä taitavasti rakennettu paskatyyppi on kiinnostavampi kuin vastoinkäymisten kalvama symppis, jolla on suuret silmät ja spanielin katse.

  18. 18

    sanoo

    Vähän vielä Houellebecqistä, yritin hiljattain lukea Mahdollisten saarta. Keskeytin, vaikka huomasinkin, että siellä täällä oli joitakin varsin hyviä jaksoja nimenomaan esseistisessä mielessä.

    Keskeyttämisen syyt olivat tahallinen machoilu, äijäily suhtautumisena naisiin likasankoina sekä äijäily sen itku-ja vikinämuodossa.

    Sen tähden hän voi olla (ja puolestani saa olla) hyvä kirjailija, mutta ei kasva suureksi tai merkittäväksi koska yksipuolinen asennoituminen estää sen.

  19. 20

    Manta sanoo

    … Ihmisestä, noin yleensä ottaen. Minusta H:n kerronnassa on kuitenkin myös surumielistä myötätuntoa naista ja miestä, ihmistä kohtaan. Kauneutta.

    Mikähän minussa on vikana?

    Suuresta lamaromaanista (tai mitä suurta romaania nyt milloinkin peräänkuulutetaan): tässä haiskahtaa pahasti tenttu eli tendenssi. Kaikki yritykset on jo etukäteen tuomittu väkinäisiksi ja kaavamaisiksi, siksi kukaan(?) ei ole onneksi yrittänytkään. Jera Hännisen ja Tiina Piilolan viimevuotiset romaanit kuvasivat lamaa häviäjien näkökulmasta, pienimuotoisesti. Kyllä näitä tipahtelee ajan mittaan, dokumentiksi jälkipolville. Voihan tietysti olla, että parinkymmenen vuoden päästä ilmestyy aiheesta Taata Westön suurromaani.

  20. 21

    sanoo

    Kyllä minäkin näen H:ssa tuon suuren myötätunnon. Väitetty vihamielisyys miestä, naista, ihmistä, milloin mitäkin kohtaan on H:n kirjoissa niin ilmeisen pinnalla, ettei se voi olla millään kaikki.

    Jostain syystä hänestä halutaan tehdä jonkinlaisen nykymaailman Schopenhauer, joka rakastaa koiraansa mutta vihaa ihmiskuntaa.

    Esimerkiksi Alkeishiukkasissa on koskettava jakso, jossa toinen kertoja pohtii, mitä sisällyttäisi selvitykseen maailmanhistoriasta ja tulee siihen tulokseen, että ainakin isoäitinsä kaltaiset ihmiset, jotka kaikkensa lähimmilleen uhraten mitään vastalahjaksi vaatimatta antavat omanlaisensa todistuksen siitä, mistä ihmisessä (parhaimmillaan) on kyse.

    Monet lopettavat H:n lukemisen siitä mistä se vasta pitäisi aloittaa, ja tulevat näkeneeksi hänessä vain ilmeisen, sen mikä teksistä suoraan ja kirjaimellisesti läpi paistaa.

    Olisikohan niin, että se Taata Westön hengetuote ehtisi vielä proosan preesensissä nähdä päivänvalon, ainakin jos tätä proosan preesensiä hieman venytetään siitä oliko nyt 20 vuodesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *