Kommentit
  1. 1

    Karo Hämäläinen sanoo

    Oletko samaa mieltä vai eri mieltä?

    Minä en ole samaa mieltä. Se ei tarkoita, että olisin välttämättä eri mieltä.

  2. 2

    sanoo

    Olen paljolti samaa mieltä mieltä.

    Tämä kaikenlainen kirjojen, elokuvien, levyjen ja ”unohtumattomien taide-elämysten” listaaminen on tullut ärsyttävän suosituksi puuhaksi, jopa jonkinlaiseksi kulttuurijournalismin muotivillitykseksi.

    Se on mielestäni aika infantiilia, vaikka nämä listajuttujen tekijät aina vakuuttelevat, että lista voi toimia hyvänä pohjana jatkokeskustelulle. En muista nähneeni tai lukeneeni yhtäkään kiinnostavaa näistä asetelmista syntynyttä kirjallisuuskeskustelua.

    Omalta kohdaltani voin sanoa, että kymmenen parhaan kirjan, elokuvan tai levyn listaaminen olisi tyystin mahdoton tehtävä, ja ennen kaikkea järjetön.

    Toisaalta, on tässä sellainenkin puoli, että nämä ”kymmenen kirjaa, jotka järisyttivät maailmaa” -tyyppiset telkkariohjelmat pitävät kirjallisuutta esillä valtamediassa. Varmaan se luo suuren yleisön keskuudessa tuntemuksia, että kirjallisuus on tärkeä juttu, kun siitä näin sivistyneesti keskustellaan.

    On kai se parempi kuin että televisiossa ei esitettäisi kirjallisuusohjelmia lainkaan. Koska sehän on ihan turha luulo, että telkkariin voitaisiin tehdä ohjelmia, joissa kirjoista ja kirjallisuudesta keskusteltaisiin kuten Parnassossa tai Nuoressa Voimassa. Sellainen ei vain nykymaailmassa käy päinsä.

    Niin kauan kuin yleinen illuusio siitä, että ”kirjallisuus on yhteiskunnallisesti tärkeää”, säilyy, myös sen rahoitusta julkisin varoin on helmpompi perustella.

  3. 3

    eksyjä sanoo

    Kemppinen on mielestäni siinä mielessä oikeassa, että mitäpä noista listoista.

    Kirjallisuus on tärkeää. Parasta mihin luku- ja kirjoitustaidolla ylletään.

  4. 4

    Karo Hämäläinen sanoo

    Kemppisen sitaatista. Sanooko Kemppinen, että on olemassa ”listaajat” ja ”hyvät ihmiset” (sekä mahdollisesti niitä, jotka eivät kuulu kumpaankaan joukkoon)? Jos sanoo, miksi listaajat ovat ei-hyviä ihmisiä? Jos he eivät ole ei-hyviä, he ovat joko epärationaalisia tai huijareita.

    Ajatellaan, että maailman kirjat voidaan jakaa kahteen joukkoon: i) listalla olevat kirjat, ii) kirjat, jotka eivät ole listalla. Kemppisen tekointellektuellisen ja kai jollain tapaa maksiimisuutta tavoittelevan kommentin mukaan ryhmään i kuuluvat kirjat ovat ainakin niitä, joita ei kannata lukea, ainakaan, jos on Kemppisen ”hyvä ihminen”. Epäilen. Poimitaan kirja, joka on listalla x ja poimitaan toiseen käteen umpimähkäisesti yksi maailmassa julkaistu kirja. Väitän, että listalla x oleva kirja on suuremmalla todennäköisyydellä lukemisen arvoinen kuin umpimähkään valittu kirja.

    Voin olla väärässä ja ainakin taidan olla Kemppisen korkeuksista katsottuna ei-hyvä ihminen.

  5. 5

    Karo Hämäläinen sanoo

    Tommin kommenttiin. Näinhän se on, me toimittajat latistamme ja yksinkertaistamme, popularisoimme. Jos niin ei tehtäisi, juttuja lukisivat ja lähetyksiä seuraisivat vain ne, jotka tietävät asioista meitä enemmän. Joukkoviestimet ovat joukkoviestimiä, eivät sisäpiirin keskustelukerhoja, niin kuin sanoitkin.

    Minusta Timo Harakan ohjelmaidea kuulostaa mielenkiintoisemmalta kuin vaikkapa Supermalli haussa (vai maajussiako sitä haetaan?). Eri asia sitten on, syövätkö tällaiset ohjelmat resursseja muilta kulttuuriohjelmilta, ja jos syövät, miten syövät. Järkyttävältä pahanteolta ihmiskuntaa vastaan tuollainen listaidealle perustuva ohjelma ei kuitenkaan tunnu.

    Minusta on järjetöntä, että joku ajattelisi, että joku pystyisi valitsemaan kymmenen tai vaikka sata parasta, merkittävintä, kuohuttavinta, huonointa tai punaisinta kirjaa. Vai ajatteleeko joku niin? Ehkä, ajattelevathan jotkut, että analyytikot pystyisivät taikapallostaan katsomaan, mitkä kymmenen osaketta nousevat eniten seuraavan 6-12 kuukauden aikana. Vai ajattelevatko?

    Ei kai populaarin ohjelman aikaansaaman keskustelun voikaan oletta olevan kirjallisuuden sisäpiiriläisen kannalta erityisen kiinnostavaa tai uutta luovaa? Se, että listoja laaditaan muotivillitykseksi asti, alkaa hiljalleen tylsistyttää, mutta ehkäpä esimerkiksi Harakan ohjelmassa keskeistä ei olekan se, mitkä kirjat listalle on valittu vaan se, mitä esittelijä niistä sanoo? Kaiken keskustelun ei täydy olla julkista, eihän?

    Poikamaisella tavalla luen mielelläni erilaisia listoja. Siksi en liity listojen lynkkaajien joukkoon.

    Kirjallisuuden yhteiskunnallisen arvon illuusion ylläpitämisen kannalta kirjallisuusohjelmat ovat tärkeitä. Siinäkin olen samaa mieltä kanssasi.

  6. 6

    sanoo

    Mikähän romaani olisi oikeasti järisyttänyt maailmaa? Suorastaan muuttanut maailmaa? Joihinkin yksilökohtaisiin, ehkä kansallisiin muutoksiin. Emile Zolan J’accuse? Ja sekin taitaa olla pamfletti.

    Listat ovat kiinnostavia ja niitä on hauska lukea perusteluineen mutta ei niitä vakavasti voi ottaa.

  7. 7

    sanoo

    Minä en ymmärtänyt Kemppisen käyttävän tuota ”hyvät ihmiset” erityisemmin arvottavassa merkityksessä. Käsitin sen vain hänen tyylilajiinsa kuuluvaksi epiteetiksi, sointuu hänen tekstissään paremmin kuin pelkistä ”ihmisistä” puhuminen. Kun lukee hänen blogitekstejään, niissä on paljon tuollaista – sanoisinko setämäisen jutustelevaa – sanakuorrutusta.

    Voi olla, että olen väärässä. Siinä tapauksessa Kemppinen todellakin arvotti, mikä ei kai ole hyvä, tässä tapauksessa.

    Ei kirjalistoissa sinänsä mitään vikaa ole. Minulla vain alkaa tulla nämä listat jo korvista ulos, kun kaikkea pannaan järjestykseen ja äänestytetään ihmisiä suurimmista suomalaisista ja järisyttävimmistä kirjoista tai elokuvista.

    Mieluummin tutkin jääkiekkotilastoja kuin Harakan listaa.

    Juttelin hiljattain yritysjohtajan kanssa, joka kertoi lukevansa joka vuosi sen vuotiset Finlandia-ehdokkaat ja sitten ostavansa parhaana pitämänsä kirjan ystävilleen joululahjaksi. Hän oli mielestään tämän metodin ansiosta hyvin perillä siitä mitä suomalaisessa kirjallisuudessa tapahtuu. Eipä ole tullut lukeneeksi esimerkiksi Arto Salmisen tuotantoa tai Juha Seppälän uusimpia, sen sijaan kylläkin esimerkiksi tämän Risto Isomäen muka-romaanin, joka ei proosakielensä puolesta ole kaunokirjallisuutta ensinkään, ainakaan hyvää sellaista.

    No, varmasti moni tämän kyseisen yritysjohtajan kaveri on lukenut pelkät ilkkaremekset, joten siinä mielessä kai se Finlandia on suomalaisten lukuharrastusta jossain mitassa edistänyt.

  8. 8

    Tuima sanoo

    Tuotahan Finlandialistat taitavat suuren yleisön silmissä ollakin: monille valitut kirjat edustavat suomalaisen nykykirjallisuuden parhaimmistoa, vaikka – itsestään selvyytenä – ne sitä eivät ole.

  9. 9

    sanoo

    Listat ovat käteviä. Itse opetan lukiossa ja yläasteella äidinkieltä ja kirjallisuutta – teen jatkuvasti listoja eri aiheista, genreistä, klassikoista, tuoreista käännöskirjoista, kotimaisista uutuuksista, runoista jne.

    Lista tarjoaa sillan kirjallisuuteen – se helpottaa asian hahmottamista ja siihen tarttumista varsinkin silloin, jos ei kirjallisuutta kovin paljon harrasta. Vaikka listat ovat pinnallisia, ovat ne kuitenkin ”edes jotakin”. Ja kirjallisuuden harrastajalle listaus tarjoaa taas mahdollisuuden kriittisyyteen: ”Tuo ei kyllä ole mikään järisyttävä kirja, ei kuulu tälle listalle!”

    Listaukset eivät minua varsinaisesti ärsytä, päinvastoin, pidän niistä. Esimerkiksi Harakan ”10 kirjaa” ei käsittääkseni ole mikään TOP 10, se on vain pieni otos – kaikkia kirjojahan ei voi esitellä. Ohjelman otsikkohan voisi olla jokin muu, vaikkapa ”Vaikuttavia kirjoja” (aika huono ehdotus…) – silloin se kuitenkin olisi huomattavasti latteampi, tuskin herättäisi kiinnostusta, toki lista-leima vältettäisiin kun ei käytettäisi numeroilmausta…

    Siitä olen samaa mieltä, että änestykset ovat kieltämättä ärsyttäviä, samoin niiden perusteella tehdyt TOP-listat. Helppoa journalismia, vaikka toisaalta onhan kiinnostavaa tietää, millaisia kulttuurisia arvostuksia suomalaisilla on.

    Mutta henkilökohtaisia TOP10-listoja luen mielelläni, esim. blogeissa olevat kirjoittajien omat listaukset kertovat aina tekijästään.

  10. 10

    sanoo

    Minäkin olen tainnut joskus jonkinlaisen suosikkikirjalistan jonnekin laatia.

    Kun olen sitä jälkikäteen katsonut, on tullut fiilis, että eihän tuo pidä paikkansa, enhän minä oikeasti näin ajattele.

    Vähän sama kun joskus on nopeasti naputellut jonkun tekstarin kaverille, jossa on hätäisesti kuvannut tuntemuksiaan tai vastaavaa. Se tekstari kuvaa ehkä näpytyshetken tuntemuksia, mutta kun sitä vähän ajan kuluttua on katsonut, ei enää haluaisi käyttää samoja ilmauksia.

    Yliopistossa opiskelin kirjallisuutta ensin pää- ja myöhemmin sivuaineena. Tutkintovaatimuksissa oli pitkiä lukulistoja tyyliin ”viisi eurooppalaista nykyromaania tältä 15 romaanin listalta.”

    Eli kyllä näihin kirjalistoihin on törmännyt monessa paikkaa.

  11. 11

    Karo Hämäläinen sanoo

    Yritysjohtajatapaus on minusta todella hyvä esimerkki sitä, kuinka Finlandia-palkinto voi laajenta ns. suuren yleisön lukukokemuksia ja tuoda laatukirjoja entistä laajemman yleisön tietoisuuteen. Ehkäpä yritysjohtaja tahi hänen kaverinsa hyvän kirjan löydettyään lukee myöhemmin myös muita saman kirjailijan teoksia.

    Finlandian vaikutukset ovat positiiviset, mutta tietenkin vain niin kauan kuin ilmiötä tarkastellaan järjestelmänä, tilastotieteen keinoin. Kuten tiedetään, esimerkiksi Finlandia-ehdokkaiden joukko valikoituu varsin sattumanvaraisesti. Jos rulettikuula ei osu kohdalle – kuten esimerkiksi Arto Salmisen kohdalle -, se on varsin harmillista. Sille nyt vain ei voi mitään.

    Kuitenkin uskon, että Finlandia-ehdokasromaanit ovat keskimäärin taiteellisesti korkeatasoisempia kuin Suomessa ko. vuotena ilmestyvät romaanit keskimäärin.

    Sattumanvaraisuuden ohella Finlandian toinen suuri puute on keskittyminen vain yhteen genreen.

    Finlandia on ennen muuta julkisuusmylläkkä – ja varsin onnistunut julkisuusmylläkkä onkin. Tiedotusvälineet on saatu innostumaan siitä, ja varjolistojakin laaditaan vaikka kuinka. Minäkin spekuloin ennalta, mitkä romaanit mahtavat olla listalla, ja spekulointiin kuuluu se, että koettaa arvailla raadin jäsenten mieltymyksiä.

    Vähän niin kuin hiihdon väliaikalähtökisoissa lähtönumeroiden arvonnan jälkeen silloin vanhoina hyvinä aikoina.

  12. 12

    sanoo

    Minusta näitä listoja nyt ei kannata tunnepohjaisesti vastustaa, jos kohta ei niitä sokeasti uskoakaan. Eiköhän tuohon 10 kirjaa -ohjelmaan ole haettu jonkin sortin punaista lankaa, tuskin tv-toimittaja voi viedä ajatustaan eteenpäin tyyliin ”jos mä ettisin jotain satunnaisia kirjoja vaan”. Ihan hyvä teema ja antanee ajattelun aihetta niin niille, jotka ovat käsiteltävät kirjat lukeneet, kuin niille, jotka eivät ole.

    Kirjallisuudesta kun onneksi puuttuu se ”massapsykoosi”, joka on mahdollinen esimerkiksi musiikin tai urheilun parissa. Eli vaikka ei olisi ikinä kuullut jotain bändiä, voi silti bailata ihan kympillä festarin päälavan edessä kun veressä on sopivasti alkoholia, aurinko paistaa ja fiilis on mahtava. Kirjaan jokaisen lukijan on muodostettava yksityinen ja omakohtainen suhde. Jos ei kirjaa jaksa lukea, ei hyödytä, vaikka muut sitä kuinka hehkuttaisivat. Siksi esimerkiksi minä voisin väittää, että ”10 kirjaa, jotka järisyttivät maailmaa” pitäisi sisällään vaikka Merja Jalon Nummelan ponitalli -sarjan, joka järisytti kovasti minun maailmaani, kun olin ala-asteikäinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *