Sananvapaudesta

Minulla ja varmaan myös useimmilla muilla kirjoittajilla on sellainen ongelma, että mielessä pyörii kaikenlaisia asioita, joista tekisi mieli kirjata ajatuksia ylös, mutta aika (eli viitseliäisyys) ei kerta kaikkiaan riitä.

Olen joskus ajatellut raapustaa jotain sananvapaudesta, mutta en ole keksinyt mitä. Mielessäni on ollut pelkkiä hajamietteitä enkä minä kuulu niihin, joiden mielestä hajamietteet — ja eritoten juuri ne — ovat kiinnostavia.

Uudessa Parnassossa on Janne Saarikiven kolumni, jossa hän esittää teräviä näkemyksiä sananvapaudesta. Hyvä, että esittää, koska ne ovat suunnilleen sellaisia näkemyksiä, jotka minä olisin halunnut esittää, jos vain olisin osannut, ehtinyt tai viitsinyt.

Saarikivi sanoo olevansa ankara sananvapauden vastustaja. Niin olen minäkin, ja täsmälleen samoin perustein kuin hän: “Yksikään sivistynyt yhteiskunta ei mielestäni voi sallia kaikkien sanojen vapautta, kuten se ei voi sallia kaikkien tekojenkaan vapautta.” Sananvapaus voi lopultakin kukoistaa vain siellä, missä ihmiset punnitsevat sanansa tarkkaan ja käyttävät niitä harkiten.

Nykypäivän suuri ongelma sananvapauden käytössä avoimissa läntisissä yhteiskunnissa on se, että sitä käyttävät sellaisetkin ihmiset — ja etenkin juuri sellaiset — joilta puuttuu makua ja tyylitajua. Arvatenkin myös älyä ja harkintaa.

Saarikivi esittää pilke silmäkulmassa ehdotuksen näiden polttavien sananvapausongelmien ratkaisemiseksi. Oikeusistuimiin sananvapausjuttuja on turha viedä, ne vain turhaan kuormittavat tuomiolaitostamme, järkevämpää olisi perustaa valtakunnallinen Totuuden ja Hyvän Maun Komissio.

“Tähän elimeen tulisi valita tosikkomaisuudestaan tunnettuja happamia ja konservatiivisia henkilöitä, joilla on hyvä maku sanojen suhteen, aluksi esimerkiksi Aki Kaurismäki, Matti Klinge ja Antti Nylén. Vaikka naisia tulee valita tällaiseen neuvostoon vain poikkeustapauksessa, myös Leena Krohn saattaisi tulla kyseeseen.”

Sanavapauden väärinkäyttäjiä tämä neuvosto rankaisisi julkisilla nöyryytyksillä — laatimalla pahantuulisia lausuntoja, jotka ivaisivat väärin sanojia “koko lailla pahasti töytäisten.”

Tuohon minulla ei ole lisättävää. Paitsi, että kyseiseen neuvostoon olisi saatava myös Juhani Suomi, jota suuresti arvostan ja joka on ehdottoman tosikkomainen, hapan ja konservatiivinen hahmo.

P.S.
Selvennystä yllä olevaan tekstiin, jossa korostuu satiirisuus vakavan argumentoinnin kustannuksella:

Nähdäkseni sanavapauskeskustelussa meillä Suomessa on tällä hetkellä kaksi keskenään kovin erilaista tasoa:
1) Vakaviin, todellisiin ongelmiin pureutuva taso, jota esimerkiksi PEN edustaa puolustaessaan mielipiteensä takia vainottuja eri puolilla maailmaa
sekä
2) Näennäisongelmien ympärille jumittuva taso, jota erilaiset hörhöilevät klikit meillä Suomessa edustavat esiintyen samalla sananvapauden ritareina.
Se, että sanoin edellä olevani ankara sananvapauden vastustaja, liittyy nimenomaan tähän toisen asteen sananvapauskeskusteluun. Nähdäkseni Suomen kaltaisissa yhteiskunnissa — joissa sananvapaus on toteutunut hyvin laajalti — on tärkeää keskustella myös siitä, mitä sananvapauden vastuullinen käyttö edellyttää, ja tällöin nousevat esiin sellaiset asiat kuin tyylitaju, maku, harkinta. Kaikkiin vapauksiin pitää liittyä myös vastuu, muuten vapaudet menettävät lopulta merkityksensä.
Kommentit (26)
  1. Kyllä neuvostoon pitäisi kuulua ehdottomasti myös Hannu Taanila.

  2. Tommi Melender
    7.10.2010, 22:26

    Erno Paasilinna ja Paavo Haavikko olisivat ehdottomia, jos eläisivät.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *