Ruotsi

Joskus sinänsä hyvästä ja mielenkiintoisesta lehtijutusta jää päällimmäisinä mieleen faktavirhe. Näin minulle kävi, kun luin viikonvaihteen Helsingin Sanomista esikoisromaaninsa tänä syksynä julkaisevan Miika Nousiaisen haastattelun.

Siinä Nousiainen (tai häntä virheellisesti siteeraava toimittaja) toteaa länsinaapurimme kultaisista vuosista: “Se oli mahtava maa, jonka Palme ja Palmen edeltäjät loivat. Utopistinen sosialismi, jossa oli alimmillaan prosentin työttömyys, parhaimmillaan kolmenkymmenen prosentin talouskasvu ja melkein kaikilla kivaa.”

Siis haloo? “Parhaimmillaan kolmenkymmenen prosentin talouskasvu”? Ruotsin kaltaisessa maailman rikkaimpiin kuuluvassa teollisuusmaassa? Totuus on kyllä jotakin ihan muuta, kuten voi havaita täältä .

Vuonna 1960 Ruotsin kansantalous kasvoi kahdeksan prosentin vauhtia, mikä on jo tavattoman korkea lukema jopa kehittyvälle taloudelle saati sitten teollisuusmaalle. Siitä eteenpäin länsinaapurissa kasvuluvut ovat jääneet jälkeen Yhdysvaltain ja EU-maiden keskiarvoista. Nousiaisen ylistämät Olof Palmen ja hänen aikalaistensa saavutukset ovat kyllä jotakin muuta kuin korkeita kansantalouden kasvulukuja.

Jos katsotaan perinteisiä makromuuttujia – jotka kyllä ovat monessa mielessä ristiriitaisia, vaikka niihin niin kovasti aina vedotaan – Palmen aikakauden saavutuksista nousee esiin vaikkapa se, että julkisen talouden osuus BKT:sta kasvoi Ruotsissa ennennäkemättömiin mittoihin. Muistelen nähneeni tilaston, jonka mukaan Ruotsin yksityinen sektori ei ole onnistunut luomaan nettomääräisesti lainkaan uusia työpaikkoja sitten 1970-luvun alun.

Mutta ettei totuus unohtuisi: pakko minunkin on paljastaa tuntevani jonkinlaista ihmeellistä Ruotsin-kaipuuta, vaikka en ole koskaan maassa asunut enkä varmaan koskaan tule asumaankaan. Mielessäni on jonkinlainen ihanne-Ruotsi, jossa ihmiset ovat iloisia ja ystävällisiä, kaupungit auringonpaisteisia ja rauhaisia, maaseutu vehmasta ja somaa.

Tämä kiiltokuva on toki vielä kauempana todellisesta Ruotsista kuin Fittjan lähiön synkimmät loukot tai Östermalmin ylväimmät hienostokorttelit, mutta jotenkin siitä haluaa pitää kiinni, edes ajatuksissaan. Maa, jossa kaikilla on hyvä olla.

Helsingin Sanomien jutussa kerrotaan Nousiaisen käyvän säännöllisesti Tukholmassa katsomassa suosikkijoukkueensa Hammarbyn jalkapallopelejä. Minäkin katson ruotsalaista futista, mutta vain Canal Plussalta. Eipä tarvitse törmätä kovanyrkkisiin “Bajenin” faneihin.

P.S.

Kai tähänkin on kirjallinen viittaus keksittävä. Olkoon Juha Seppälän Routavuoden päähenkilön suusta: “Kansalla oli kiire. Se tiesi mitä se halusi ja sen demarit olivat sille luvanneet.” Tämä ei itse kirjassa liity mitenkään Ruotsiin, mutta voisipa tuohon tapaan luonnehtia myös ruotsalaisen kansankodin rakennusvaiheen vuosia.

Kommentit (1)
  1. Meillä jotka teimme kesätöitä Tukholman sairaaloissa tms. roskaduuneissa, on ehkä hieman erilainen muistikuva Ruotsista ihannemaana kuin tämänhetkisillä kävijöillä tai peräti työntekijöillä.

    Ruotsi oli selvä luokkayhteiskunta, jossa olivat oikeat syntyperäiset ruotsalaiset ensin, sitten finnjävelit ja viimeisinä jugoslaavit. Työpaikat ja niiden palkat seurasivat luokkajakoa.

    Suurin osa siirtolaisista Suomesta tuli pakon vuoksi: Suomessa ei ollut saatavissa koulutusta eikä töitä ja oli kaksi vaihtoehtoa. Muuttaminen Ruotsiin tai Australiaan.

    Maaseutu tyhjeni en tiedä kuinka monennen kerran 1960-70-luvulla. Sillä kertaa eniten evakoiden pystyttämistä kylymistä tiloista, joissa elämä oli todella marginaalista. Lapista lähtivät samaan aikaan Norjaan kalatehtaille.

    Ei silti, kielen oppiminen oli hyvä asia, koska yliopistoissa käytettiin paljon ruotsinkielisiä tenttikirjoja vielä 1960-luvun puolivälissä. Tai saksankielisiä. Englanti tuli hallitsevaksi vasta myöhemmin.

    Suomalaiset ovat suurin ulkomaalaisryhmä, mutta vieläkään kouluopetus tai viranomaissuomi ei ruotsalaisille sovi, siihen määräävästä laista huolimatta.

    Aiheesta on kirjelmöity Suomen ministeriöistä Ruotsiin ilman että mitään olisi muuttunut.

    En tiedä miten kävisi jos suomenruotsalaiset alkaisivat menettää kielistatustaan. Muuttuisiko asenne Ruotsissa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *