Riikka ja Henriikka

Ennustaminen on vaikeaa, etenkin kirjamarkkinoiden käänteiden ennustaminen. Melkoisella varmuudella voi kuitenkin olettaa, että Henriikka Tavin kiinnostava esikoisrunokokoelma Esim. Esa ei yllä samanlaisiin myyntilukuihin kuin Riikka Pulkkisen esikoisromaani Raja.

Luulisin, että useimmat runoilijat ja kirjailijat ovat joutuneet vastailemaan rahvaan kanssa keskustellessaan sen tyylisiin kysymyksiin kuin ”Paljonko sun kirjasi on myynyt?”, ”Tienaat sä oikeesti rahaa noilla?”

Myyntilukuja syynäävät kaikki kirjailijat, eivät vain Laila Hirvisaari ja Ilkka Remes. Jos runoilija myy 500 kirjaa, hän on ikionnellinen. Jos Remes myy 50 000 kirjaa, hänen ei auta kuin myöntää, että homma kusi ja pahasti.

Keskustelin erään kirjailijan kanssa siitä, kuinka tavoittelemisen arvoisia suuret myyntiluvut ovat. Keskustelukumppanini väitti hieman provosoiden, että jos haluaa vaikuttaa sanomisillaan, pitäisi kirjoittaa bestsellereitä.

En ole samaa mieltä. Jos minulla olisi painavaa (ulkokirjallista) sanottavaa, en yrittäisi sanoa sitä kaunokirjallisuuden keinoin. Ei maailmaa romaaneilla tai runokokoelmilla muuteta. Suuntaisin voimani politiikkaan, kansalaistoimintaan tai journalismiin.

Jos yrittää OIKEASTI vaikuttaa kirjoillaan, joutuu samankaltaisen ahdistuksen valtaan kuin Pentti Linkola. Kaikki tietävät, että Linkola on mestarillinen kirjoittaja, mutta hänen tärkein tavoitteensa ei ole kirjoittaa hyvin tai herättää keskustelua, hän haluaa muuttaa kaiken.

Linkola onnistuu vain siinä mihin ei varsinaisesti pyri. Tämä on jokaisen vaikuttamishaluisen kirjailijan tragedia.

Todellista vaikutusvaltaa kirjailijalla on vain omiin teoksiinsa. Ammattietiikka vaatii häntä kirjoittamaan niin hyvin kuin pystyy ja noudattamaan taiteellisia näkemyksiään. Jos tuloksena on uusia uria aukova, kokeileva runokokoelma, siitä ei voi kuin kiittää. Sellainen on moraalisesti kunnianarvoisa teko.

Kommentit
  1. 1

    Karo Hämäläinen sanoo

    Kirjailijan ja vaikkapa poliitikon ”sanottava” ja ”vaikuttamisen” tapa ovat toiset. Poliitikolla on vastauksia, kirjailijalla kysymyksiä.

    Omalta kohdaltani voin sanoa, että jos kirjoittaisin maailman hienoimman romaanin mutta sitä myytäisiin 500 kappaletta tai 1000 kappaletta, en olisi tyytyväinen. Hieman vanhanaikaisesti ajattelen, että kirja täydentyy vasta lukijassa. Lopulta jokainen kirja ja jokainen taide-elämys kun on yksilöllinen.

    Omat aiheeni ovat siinä määrin yleisiä, että niiden pitäisi koskettaa laajoja lukijajoukkoja. Silloin on suotavaa, että teos on heidän tietoisuudessaan. Lukija ei ole edes potentiaalinen lukija, jollei hän tiedä teoksen olemassaolosta.

    Kirjamarkkinointikoneisto tuo lukijoiden tietoisuuteen teoksia, joiden epäillään myyvän hyvin. Korostusjuova sanan ”epäillään” alla. Suora seuraus tästä on kirjamyynnin polarisoituminen entistä enemmän. Suomalaisten suuren enemmistön kirjallisuuskäsitystä ja kuvaa kirjallisuudesta ohjaillaan aika pitkälti WSOY:n, Otavan, Tammen ja Gummeruksen markkinointiosastoilla.

    Esimerkiksi Tervo, Hotakainen, Raittila, Westö, Lehtolainen ovat siinä ihailtavassa asemassa, että he voivat tehdä vaikka millaisen kaunotaiteellisen ja ”epäkaupallisen” teoksen ja saavat sille laajan lukijajoukon. He pystyvät ohjaamaan suomalaisten lukutottumuksia. He pystyvät tekemään taidetta, joka koskettaa laajoja joukkoja. Eivätkä laajat joukot ole sen kehnompia ihmisiä kuin kirjallinen eliitti.

  2. 2

    sanoo

    Otsakkeeni kirjailijoista toinen, Riikka Pulkkinen, on esimerkki kirjailijasta, jolla on mennyt kaikki putkeen: Gummerus pani kaikki voimat hänen nostamisekseen, suuri yleisö ja tiedotusvälineet kiinnostuivat hänestä, kirjaa on myyty yli 10 000 kpl.

    En ole lukenut Pulkkisen kirjaa, mutta arvostelumenestystäkin sille piisasi.

    Entäpä jos Pulkkinen olisi mennyt Otavalle tai WSOY:lle ja saanut vain sen panostuksen, minkä esikoisromaanin tekijä keskimäärin? Olisiko myynti ollut yhtä huimaa yhtä hyvällä kirjalla mutta vähemmillä panostuksilla?

    Minulla on runoilijan tausta, joten olisin varmaan tyytyväinen 500 kpl tai 1 000 kpl myyntiin, jos julkaisisin todella hyvän kirjan. En ole oppinut odottamaan suuria myyntilukuja.

    Mainitsit tuossa Raittilan esimerkkinä kirjailijoista, jotka saavat hyvän myynnin melkein millä tahansa. Mutta eikö Raittila ole pikemminkin esimerkki kirjailijasta, joka ehti ”tottua” suuriin myyntilukuihin, mutta koki ankaran pettymyksen, kun Pamisoksen purkaus floppasi. Tätähän mies ruottii romaanissaan (?) Kirjailijaelämää.

  3. 3

    Karo Hämäläinen sanoo

    > Entäpä jos Pulkkinen olisi mennyt Otavalle tai WSOY:lle ja saanut vain sen panostuksen, minkä esikoisromaanin tekijä keskimäärin? Olisiko myynti ollut yhtä huimaa yhtä hyvällä kirjalla mutta vähemmillä panostuksilla?

    Fallet Pulkkinen on M. Aarneen, T. Virolaisen ja kumppaneiden ei enää kisällintyö vaan mestarinnäytös. Voi sitä legendan teon määrää (”Aarne ilmoitti samana iltana Pulkkiselle, että romaani on hyväksytty”)!

    Oma osansa on ollut eittämättä myös R. Pulkkisella. Kysytäänkö vaikka näin: olisiko ilmiö Pulkkinen onnistunut J. Ranivaaran tai K. Niemisen habituksella? Olisivatko naistenlehdet kiimaantuneet?

    Mitä Raittilaan tulee, hänellä on joka tapauksessa takanaan Suomen suurimman kustantamon markkinoinnin tuki toivottavasti myös seuraavalle teokselleen. Romaaniksi tahi esseekokoelmaksi Kirjailijaelämääkin on myynyt varmasti valtavasti, vaikkei bestsellerlistoja hätyytellytkään.

    Palataan vielä keskustelun alkuasetelmaan ja otetaan vertaus arkkitehtuurin puolelta. Voinemme kuvitella, että arkkitehti haluaa suunnitella rakennuksia mieluummin suureen kaupunkiin / alueelle, jossa teokset saavat paljon näkijöitä ja käyttäjiä kuin pieneen kylään. Entä kuvataiteilijat? Luulisin, että kuvataiteilija ilahtuu enemmän siitä, että hänen teoksensa on esillä Kiasmassa kuin siitä, että hänen tätinsä on kelpuuttanut teoksen seinälleen tai missä hänen töitään sitten pidetäänkään.

    Minulle kirjan kirjoittamiseen sisältyy ajatus vastaanotosta. Se ei luultavasti / toivottavasti ole läsnä kirjoitusprosessin aikana, mutta kokonaisuudessa, ennen ja etenkin jälkeen kirjan kirjoittamisen, se nousee mieleen.

    Mitä kirjailijan tulee tehdä saadakseen lukijoita? Pitääkö kirjailijan tehdä jotain saadakseen lukijoita? Pitääkö kirjailijan saada lukijoita? Entä kirjan – mikä on kirjailijan vastuu teostaan kohtaan?

  4. 4

    sanoo

    Ei ole epäilystäkään, etteikö kirjailija haluaisi teoksilleen mieluummin 50 000 lukijaa kuin 500 lukijaa. Aivan kuten kuvataiteilija haluaa työnsä mieluummin arvovaltaiseen näyttelytilaan kuin tuttaviensa makuuhuoneeseen.

    Palaan kuitenkin siihen, mistä aluksi puhuin: kirjailijan ammattietiikasta. On kirjoitettava niin hyvin kuin osaa ja oltava uskollinen taiteellisille näkemyksilleen. Kaikki muu seuraa siitä. Mitä sitten ikinä seuraakaan.

    Mitä kirjailijan pitää sitten tehdä kirjojensa myynnin eteen? Varmaan oma, henkilökohtaisesti koettu ammattietiikka säätelee tätäkin. En usko, että Juha Seppälän kaltainen kirjailija menisi Uutisvuotoon jos häntä pyydettäisiin, vaikka se tekisi hyvää hänen myynnilleen. Sitten on sellaisia kirjailijoita, jotka eivät koskaan vastaa kieltävästi haastattelupyyntöihin tai visailukutsuihin.

    Jostain luin, että Saksassa oli kyselty Grassin Kampelan ostaneilta, moniko oli sen jaksanut lukea. Kirja myi valtavasti, mutta taisi olla niin että sen lukeneita oli vain jotakin viidennes ostaneista.

    Moniko 100 000 ostaneesta on jättänyt Jari Tervon Myyrän kesken?

  5. 5

    Karo Hämäläinen sanoo

    > Kaikki muu seuraa siitä.

    … mutta ei vain siitä.

    No, tuo meni hiusten halkomiseksi. Ymmärrän kyllä, että teet eron teoksen an sich ja kirjailijan teoksen eteen muuten kuin teokseen itseensä tekemän työn välillä.

    Alkuperäiseen kysymyksenasetteluun tässä päädytäänkin sitä myöten, kuinka estetiikka muovautuu. Omana esteettisenä tavoitteenani on ollut (ei välttämättä enää seuraavassa teoksessa) ollut kielen suuri läpinäkyvyys, ts. lukijan tulisi pystyä ”ohittamaan” lauseet ja työnantajasi tunnuslause mukaisesti mennä asiaan. Tämän pitäisi samalla johtaa lukemisen helppouteen. Maailmat järkkyvät, jos ovat järkkyäkseen, rakenteen ansiosta.

  6. 6

    Karo Hämäläinen sanoo

    Ja täytyy vielä täsmentää, ettei tämä esteettinen pyrkimys ole lähtöisin massain suosion tavoittelusta vaan siitä yksinkertaisesta syystä, että olen huomannut nauttivani itse sellaisista kirjoista.

    Omat kirjalliset mieltymykset muodostanevat luonnollisesti oman tavoiteltavan estetiikan pohjan. Omat tavoitteet muotoutuvat niiden pohjalta, ja jossain vaiheessa köydet irtoavat. Eikä vaikutteitaan tai niistä irtoamista edes itse välttämättä huomaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *