Räppäri siteeraa Krugmania

Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen tölväisi taannoin rap-artisti Palefacea eli Karri Miettistä Helsingin Sanomissa. Teksti oli Apusen tyylille ominainen, ja olisi toiminut paremmin, ellei hän olisi taas kerran tyrkyttänyt valmiita ajatuksiaan siitä, kuinka talouden dynamiikkaa voivat ymmärtää vain ne, jotka omaksuvat avoimesti oikeistolaisen katsantokannan.

Sattuvimmat huomiot Apusen tekstissä koskivat mediakritiikkiä:

“Miettistä haastatellut toimittaja Jarkko Jokelainen ei esitä yhteiskuntakriitikko Miettiselle yhtään kriittistä kysymystä. Lähimmäksi epämukavuusaluetta Jokelainen pääsee kysyessään kulttuuriministeri Paavo Arhinmäestä, jota Miettinen on tukenut näkyvästi kaksissa vaaleissa: ‘Eikö poliittiselle lauluntekijälle ole ongelmallista, kun oma mies on hallituksessa?'”

Tänään “Karri Miettinen eli Paleface” vastaa Apuselle HS:n kulttuurisivujen Keskustelua-vinjetin alla. Hän lähtee rohkeasti haastamaan Apusta talouspoliittisilla pohdinnoilla, vaikka korostaakin olevansa vain “runoilija” eikä taloustieteen asiantuntija. Miettinen epäilee, etteivät suurituloisten verojen leikkaukset Yhdysvalloissa Reaganin presidenttikausilla olleet tärkein syy “Morning in Americaan” eli 1980-luvun nousukauteen. Hän ottaa tuekseen Nobelilla palkitun taloustieteilijän Paul Krugmanin, “jonka mukaan Reaganin ajan ennätyksellisen kasvun syynä oli paremminkin sitä edeltänyt taantuma kuin veronleikkaukset.”

Ei sinänsä väärä huomio, mutta vähän tautologinen, koska nousukausia yleensäkin edeltää laskukausi, jolloin varsinkin alkuvaiheessa kasvuluvut ovat suuria matalan vertailupohjan vuoksi. Verojen leikkausten vaikutuksista kiistellään, siinä Miettinen on oikeassa, ja Krugman on monissa kirjoituksissaan kutsunut uskomusta verojen leikkausten automaattisesta autuaaksi tekevästä voimasta harhaiseksi crank doctrineksi, jota levittävät erilaiset yrityseliitin rahoittamat ja ylläpitämät ajatushautomot.

Onneksi Krugmanin teksteistä löytyy paljon osuvampia ja ajankohtaisempiakin huomioita kuin nämä, jotka Miettinen nostaa esiin mutkia suoriksi vetäen. Taannoin Krugman pohdiskeli New York Timesissa sitä, miksi Obaman hallinnon aikana talous ei ole elpynyt laskukauden jälkeen yhtä vahvasti kuin Reaganin hallinnon aikana. Tärkein syy ei ole verotuksessa vaan julkisissa menoissa. Vaikka varsinkin teekutsuliike syyttää Obamaa kavalaksi sosialistiksi, lahjomattomat kansantalouden luvut paljastavat teekutsuliikkeen ihannoiman Reaganin olleen Obamaa suurempi sosialisti ainakin, jos mittatikkuna pidetään julkisten menojen kasvattamista. “Mutta senhän selittää asevarustelu”, huudahtaa joku. Ei, ei selitä, vaan suurin selitys on siinä, että Reaganin kaudella laitettiin — niin yllättävältä kuin se ehkä tuntuukin — rahaa koulutukseen ja infrastruktuuriin.

Kuten Krugman vertailee, vajaan kolmen vuoden ajanjaksolla taantuman jälkeen julkisen talouden työpaikat vähentyivät Obaman hallinnon aikana 2,7 prosenttia, mutta lisääntyivät Reaganin hallinnon aikana 3,1 prosenttia. Vastaavasti Reaganin kaudella julkisen hallinnon tavaroiden ja palveluiden ostot kasvoivat inflaatiokorjattuna 11,6 prosenttia, mutta Obaman kaudella supistumista kirjattiin 2,6 prosenttia. Kova isku Obaman sosialistin maineelle!

“We’re talking big numbers here. If government employment under Mr. Obama had grown at Reagan-era rates, 1.3 million more Americans would be working as schoolteachers, firefighters, police officers, etc., than are currently employed in such jobs.

And once you take the effects of public spending on private employment into account, a rough estimate is that the unemployment rate would be 1.5 percentage points lower than it is, or below 7 percent — significantly better than the Reagan economy at this stage.”

Tarinan toinen puoli on sitten se, että Reaganin hallinnon myötä Yhdysvaltain julkisen talouden vajeet kasvoivat huimasti, aivan kuin ne kasvoivat George W. Bushinkin hallinnon myötä. Ainakin se vaikutus niillä paljon puhutuilla verojen leikkauksilla siis oli.

Kommentit (3)
  1. TTT:ssä esitetään persoonapsyyken / yhteisöindoktrinaation salaperäistä ihmis-sielu-realityä. Viettelyksen vaunu kirskuu ja kääntää paljastavaa totta silmiemme eteen ja tajumme perukkoihin. Merja Larivaara aikamme Blance esittää, ikään kuin DuBois suvun hoviteatterissa, hienovireisen kaunosielun tukehtumistragedian. Toinen konsumerismissämme julkkiksena näykkimämme Petra Karjalainen näyttelee vahvista vahvinta elämänkantoa traditiomiehisyyttä kantavan marlon brandonsa kirohetkien, samalla kalliopaalutetun lujassa voimakentässä. Upea on Tommi Raitolehto, ja Pasi Lampelan herkkäsorminen Tennessee Williamsin nerontyön esiinotto. Näin esityksen eilen toistamiseen. Se kristallisoi kahteen ja puoleen tuntiin vuosikymmenten lukemiseni -kirjastohylly toisensa jälkeen mitä ihmisten kulttuurista kerrotaan ja tiedetään poimittuu näytelmän roolipeliin ja tekorepliikkeihin.

    Kirjoitan ihan vain joutilaisuuttani vaikka joudunkin taas tunkeutumaan tähän blogiin. Eilen tulin ennen Tampereen junan lähtöä painelleeksi Kemppisen keskusteluihin ja kun se oli tätä taloutta ja historiaa -liki ja kauko- ,niin tyrkkäisin sen tähänkin hanakasti jos kohta lisenssia vailla eli auktorisoitumattomana. Se on tuo Björn Wahlroos jonka HS kirjakatkelman vuoksi nyt pyhäaamuani tyhjään huokaan. Anteliainta mitä Suomi on kellekään suonut, oli Postipankin siirto Wahlroosille (2.veroministeri Suvi-Anne Siimeksen laukusta).

    Wahlroos möi Postisäästöpankkimme Tanskaan Danskelle joka jatkaa kadunkulmissamme naamioituneena Sampopankiksi. Ja Wahlroos ampuu tuontilintu fasaania tuonti-hauleilla Citystä ja Wall Streetiltä. Hyvin tekee killingiä tässä ilmapiirissä josta Blancet pelastuvat hourula-luostareihin ja karkeampi suomipoikakin pääsee virtuaalipelien ja -kirjoittelujen kuoreen, Kauppakadulta undergroundiin.
    jatk.

  2. jatk.
    “Jokainen ihminen on laulun arvoinen” , rallattaa Veikko Lavi.Taikauskoa. Jokainen ihminen on luoton arvoinen, sanoo US Constitution ja sen lisäykset. Ja ken sen luottoinstituution itsellensä kokee monopolisoida,sen käy kehvelesti,näytti intiaanisoturi Andrew Jackson, Ronald Reaganin ohessa suuremmoisimpia ihmisiä mitä on. Ja US presidenttejä. Miten ne siellä osaakin äänestää ?

    Talolainat Amerikassa kantavat itse itsensä. Ne ovat kiinnelainoja joissa pantti -talo- vastaa lainasta. Jos diili menee vikaan, talo siirtyy pankille.Asukas palauttaa avaimen eikä vouti perään kysele. Wall Street oppi ja tuli yllytetyksi sosiaalis-asuntopoliittisin kannustimin keräämään asuntolainoja -ostamlla näitä saamisia- ja perusti näiden korkotulojen varaan uusia lainakirjoja emittoidakseen niitä ympäri maailmaan eläkeyhtiöille ja korkorahastoille.

    Eläke- ja muu säästöraha Suomesta saakka asutti amerikkaisperheitä omiin koteihin. Köyhemmillekin tuli sijaa kun talojen hintakehitys ja matala korko tekivät mahdolliseksi suoriutua velasta -ja jos ei, niin ei se mitään perheen kannalta. Muutto ja uusi aloitus.
    Eikä se mitään pankinkaan kannalta. Myy talon seuraavalle perheelle.

    Tunnetusti homma pöyrähti ylikierroksille. Näinhän se kävi Kustaa II Aadofillekin. Hän keräsi velkavastuunsa kokoon ja lupasi niille edelleen Falunin ja rautavuorien kassavirtaa korkomaksuiksi hakkaa päälle hurvittelujen kattamiseksi. Nämä elävät korkotulot kiihokkeina (pääoma jäässä toistaiseksi) pantiin uusia velkakirjoja liikkeelle ja vielä vähän toisaalle olivat ratsutkin suunnanneet -nekin rehun nyhtämisen perässä? Itse tappelusrintamassa kuoloon sortuneena, pankkiiri-everstinsä jatkoivat vuoteen 1648 ja sitten varmistivat rauhanajan kassavirtaa 30-vuotisen sodan rahoittajille eli saamiskirjojen elossa pitämiseksi (ja osin henkiin herättämiseksi) ottamalla Itämeren ja Pohjanmeren jokisuupaikoista alueita tullien perimiseksi itä-länsi kaupasta. Hyvin meni. Idea lienee hengissä kun Björn Wahlroosinkin Kartanon nimi on joku Joensuu PSP. –Paitsi että pikavipeillä ketkuttelee jonkin matkaa, niin ihan keskeistä toimeentulokeinoa nykysuomessa edustaa Lidl -joka antaa rahasta enemmän -ja mehukkaimmat appelsiinit. Ei Keskon sisäänostajien Rotterdam kuivaeriä. Tuo PSP on tanskaa, muinaissuomeksi Postisäästöpankki.
    Jukka Sjöstedt

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *