Pyhien viettoa Žižekin seurassa

Jouluiset lukusuunnitelmani menivät uusiksi, kun unohdin pohjoiseen lähtiessäni pakata mukaan Juhani Suomen uuden Mannerheim-kirjan.


Matkalla junassa tapoin aikaa Slavoj Žižekin haastatteluista koostuvan Demanding the Impossiblen parissa. Se oli sen verran mieluista luettavaa, että ostin aatonaattona itselleni Amazonin Kindle Storesta lahjaksi toisen Slavoj-sedän teoksen The Year of Dreaming Dangerously, jossa hän pohdiskelee vuoden 2011 tapahtumia arabikeväästä Lontoon nuorisomellakoihin ja Occupy Wall Streetiin.

Eräät tuttavani luonnehtivat Žižekiä ”slovenialaiseksi sekopääksi” eivätkä ota häntä vakavasti, toiset taas pitävät häntä filosofisena gurunaan ja ovat niin täynnä Z-mallista ideologiakritiikkiä että melkein pihisevät ja sihisevät. Minä nautin Žižekini rusinat pullasta -menetelmällä, en lue häntä kovinkaan systemaattisesti, vaan viipyilen yksittäisissä tulkinnoissa ja analyyseissä, koskivatpa ne politiikkaa, populaarikulttuuria tai mediailmiöitä. Mielenkiintoni yleensä hiippuu siinä vaihessa, kun hän äityy laajakantoisiin teoreettisiin tai ohjelmallisiin pohdintoihin.

Mikä tahansa Žižekin kirja sisältää niin runsaasti briljantteja huomioita, että niiden varaan voisi keskimääräistä fiksumpi kolumnisti rakentaa elämänuran. Esimerkiksi Demanding the Impossiblessa hän kumoaa muutamalla virkkeellä yleisen harhaluulon yksityiselämän katoamisesta julkisuuskoneistojen paineessa. Asiahan on täsmälleen päinvastoin: yksityiselämän kysymykset hallitsevat nykyään sielläkin, missä niillä ei pitäisi olla mitään sijaa:

When people claim that everything is open to the media and we no longer have a private life, I claim, on the contrary, that we no longer have a public life. What is effectively disappearing here is public life itself, the public sphere proper, in which one operates as a symbolic agent who cannot be reduced to a private individual, to a bundle of personal attributes, desires, traumas, and idiosyncrasies. The public domain is fast disappearing and we treat it as a private domain.

Minulle Žižekin lukeminen on palkitsevaa nimenomaan tällaisten fragmenttien ansiosta. Moni varmaan sanoo, että luen Žižekiä ihan väärin. Todennäköisesti luenkin. Mutta en ole Žižekin kaltainen radikaali ajattelija, en haikaile samanlaista nollahetkeä kuin hän, vallankumouksellista momenttia, jossa yhteiskunnallisen olemisemme ehdot kyseenalaistetaan ja luodaan uudenlainen järjestys. Olen banaalin pikkuporvarillisesti rajoittunut yksilö, joka kannattaa politiikassa revoluution sijasta reformeja & evoluutiota. 


Mutta ei Žižekään ole naiivi vallankumousromantikko. The Year of Dreaming Dangerouslyssä hän kirjoittaa säälittelevästi San Fransiscossa lokakuussa 2011 järjestytetystä Occupy Wall Streetin mielenosoituksesta, jossa kansankiihottaja julisti hippityyliin: ”He kysyvät, millainen ohjelma meillä on. Ei meillä ole ohjelmaa! Me olemme täällä pitämässä hauskaa!” Tällaiset julistukset tuovat esiin systeemiä vastaan taistelevien perimmäisen ongelman: he rakastuvat itseensä, omaan edistyksellisyyteensä ja oikeamielisyyteensä ja tyytyvät pitämään hauskaa ”systeemiltä valloittamallaan alueella”. Samantyyppinen vallankumouksellisuus hauskanpitona -ilmiö on aina vaaninut vastakulttuurissa taustalla, huurupäisimmät jopa luulottelevat bilettelyn olevan systeemiä horjuttavaa aktivisimia.

Žižek kertoo Pariisin vuoden 1968 opiskelijakapinallisista. Hyvistä perheistä tulevat nuoret jättivät autonsa Notre Damen pohjoispuolelle, ylittivät Seinen ja yhtyivät mielenosoitukseen. Iskulauseiden huutamisen lomassa he polttivat muutaman auton, mutta eihän sillä ollut väliä, koska ne olivat toisten autoja. Mielenosoituksen jälkeen palattiin Seinen pohjoispuolelle ja kokoonnuttiin kahvilaan väittelemään vallankumouksesta. ”I never much liked the 1960s”, Žižek myöntää.

Muuttuessaan karnevaaliksi kapina hukkaa uutta luovan potentiaalinsa. Žižek korostaakin, että häntä kiinnostaa pikemminkin vallankumouksen jälkeinen päivä kuin itse vallankumous. Vuoden 2011 protesteja mobilisoineilla aktivisteilla riitti autenttista raivoa, mutta heiltä puuttui uskottava poliittinen agenda. 


***


Žižekin arviot maailman nykytilasta minun on suurimmaksi osaksi helppo allekirjoittaa. Kapitalismi on juuri sellainen alati muotoaan muuttava voima kuin Marx ja Engels kuvailivat Kommunistisessa manifestissa.

Nykyisessä politiikan ja ideologioiden jälkeisessä maailmassa finanssikapitalismi on ”totuus vailla merkitystä”. Vallalla on jonkinlainen ”maailmattomuuden” tila: ei ole vaihtoehtoja, ei toisenlaisia näköaloja, ei muutoksen horisonttia. ”Markkinoille emme mahda mitään”, kuten Vattin ylijohtaja Juhana Vartiainen taannoin asian ilmaisi. Vaarana on, että läntinen maailmakin luisuu kohti jonkinlaista totalitaarista kapitalismia. Žižek nimittää sitä ”kapitalismiksi aasialaisin arvoin” viitaten Kiinan ja Singaporen kaltaisiin maihin, joissa liberaalien erottamattomaksi luulottelema yhteys markkinatalouden ja demokratian välillä ei ensinkään päde.

Mammonan palvontaa on toki kenen tahansa helppo taivastella. Žižek siteeraa paavin sanoja: ”Nykyinen kriisimme ei ole kapitalismin vaan moraalin kriisi.” Tällainen on kuitenkin vain löperöä iltapäivälehtitasoista yhteiskuntakritiikkiä, jossa aikamme polttavimmat ongelmat selitetään yksittäisten epäkelpojen ihmisten ahneudella ja muilla luonteen heikkouksilla.

Following a kind of Hegelian triad, the Western left has come full circle: after abandoning so-called ’class-struggle essentialism’ for the plurality of anti-racist, feminist, and other struggles, ’capitalism’ is now clearly re-emerging as the name of the problem. The first lesson to be learned is not to blame individuals and their attitudes. The problem is not individual corruption or greed, but the system that encourages you to be corrupt.

Ihmisten elämismaailmaan kapitalismi tunkee lonkeronsa kulutuskulttuurin kautta. Žižek esittää tutun kuuloisen huomion: oikeudesta nautintoon on tullut velvollisuutta nautintoon. Mutta samalla tätä narsismin ekonomiaa sävyttää lähes hysteerinen pyrkimys puhtauteen, terveyteen ja tasapainoisuuteen, nautintoon vailla pahetta: niinpä meille myydään kofeiinitonta kahvia, alkoholitonta olutta, nikotiinitonta tupakkaa ja lopulta kai seksiä ilman seksiä. Markkinaliberalismin läpäisemässä maailmassa ihmisten väliset suhteet saavat sopimusluonteen jopa intiimeimmästä intiimeimmällä elämänalueella rakkaudessa. Uudenlaiset deittipalvelut mainostavat itseään ”rakastumisella ilman riskiä”. Näin sukupuoliakti muuttuu kahden suostuvaisen aikuisen väliseksi paktiksi, deseksualisoituu.

Žižek leikittelee ajatuksella, että kun olemme ulkoistaneet teollisuuden halpamaihin ja politiikan konsulteille, looginen päätepiste olisi ulkoistaa myös rakkauselämä. Miksi altistaisimme itseämme viettelyn ja deittailun tuottamille nöyryytyksille? Eikö olisi helpompaa, jos mies ja nainen hoitaisivat seksin palkkaamalla nuoret apulaiset tekemään fyysisen työn puolestaan ja keskustelisivat sillä välin sivistyneesti drinkkilasin äärellä. Jälkeenpäin he voisivat vetäytyä tahoilleen lukemaan hyvää kirjaa tai nukkumaan makoisat yöunet. 

”After such disengagement, the only way to reconnect with reality is, of course, through raw violence” Žižek huomauttaa. Juuri tämänkaltaiset havahduttavat kiteytykset ovat hänelle tyypillisiä: ensin hän kuvailee jonkin aikamme ilmiön sinänsä neutraalisti, sitten hän esittää siitä sarkastisen kärjistyksen ja lopulta parilla iskevällä virkkeellä osoittaa minkälaisia dystooppisia näkymiä näennäisesti viattoman pinnan alle kätkeytyy.

Žižek korostaa, että narsismin ekonomia ei surkuhupaisuudestaan huolimatta ole harmitonta. Päinvastoin, se kuvastaa sitä, kuinka nykymuotoinen kapitalismi on muovannut henkilökohtaisen moraalin uuteen uskoon. Tässä yhteydessä Žižek näpäyttää Judith Butleria ja muita postfeministejä, jotka edelleen pitävät patriarkaalista identiteettipolitiikkaa päävihollisenaan.


But, as I tell them all the time, this is no longer the ruling ideology today. The ruling ideology today is basically something like a vague ideology with a Buddhist touch. ’Realize yourself! Experiment! Be satisfied! Do what you want with your life!’ It’s a kind of generalized hedonism. So what Judith Butler is preaching is a subversive model: ’No fixed identity. Reconstruct yourself.’ But this, I claim, is not the ruling ideology today. Conservatives are just a reaction to this. The basic model is this one: there is no longer a fixed identity.

***

Virkistävää Žižekissä on, että hän ei ruodi pelkästään päävastustajaansa kapitalismia, vaan tarkastelee äärimmäisen kriittisesti myös ns. edistyksellisiä piirejä. 

Esimerkiksi amerikkalaisen liberaalin älymystön piiristä noussut ja läntiseen Eurooppaan levinnyt poliittisen korrektiuden kulttuuri saa täyslaidallisen. Žižek kertoo, kuinka häntä syytettiin Yhdysvalloissa ”visuaalisesta raiskauksesta”, kun hän katsoi tuntematonta naista silmiin ja ”verbaalisesta raiskauksesta”, kun hän päästi suustaan hävyttömyyden. Poliittisen korrektiuden vallitessa mikä tahansa ele tai ilmaus voidaan täysin mielivaltaisesti tulkita aggressioksi, ja se joka kokee tulleensa väärin kohdelluksi on aina oikeassa, koska ”uhrin” kärsimystä ei sovi kyseenalaistaa.

Niuhoimpia poliittisen korrektiuden vaalijoita ärsyttääkseen Žižek tunnustaa pitävänsä rasistisista vitseistä. Hän väittää jopa, että niiden kertominen on paras tapa vastustaa rasismia, koska ne paljastavat lopulta enemmän kertojastaan kuin kohteestaan. Abstraktiin monikulttuurisuuden ideaan sitoutuva, ketään loukkaamaton kansanvalistus taas on mitä turmiollisinta idiotismia. YK:n ja Unescon julkaisemat eri kulttuureja suurisydämisesti esittelevät kirjat herättävät Žižekissä ivaa. Ne julistavat: ”Katsokaa, kuinka hienoja sivilisaatiota.” Žižek itse mieluummin naureskelee: ”Enpä olisi uskonut, että nuo tuolla voivat olla noin tyhmiä!”

Oikeistopopulistin lausumina tällaiset huomiot herättäisivät julkista paheksuntaa. Mutta toki Žižekin osaa herättää närkästystä. Hänhän on esimerkiksi väittänyt, ettei Hitler ollut tarpeeksi väkivaltainen eikä Pol Pot tarpeeksi radikaali. Oikeistopopulistista Žižekin erottaa hänen sanomansa monikerroksellisuus. Hän ei puhu samalla kirjaimellisuuden tasolla kuin oikeistopopulisti. Ei Žižek väitä, että Hitlerin olisi pitänyt tappaa vielä enemmän ihmisiä tai että Pol Potin olisi pitänyt laittaa Kamputsea vielä pahemmin mullin mallin. Hänen tarkoituksenaan on horjuttaa liian itsestäänselviksi käyneitä tulkintoja ja käsitemäärittelyjä. Sitä kutsutaan myös filosofiaksi. Oikeistopopulisti ei voi vedota sofistikoituneisiin kielipeleihin, eikä varmaan haluaisikaan, koska se liittäisi hänet osaksi halveksittavaa akateemista eliittiä. Oikeistopopulisti vetoaa mieluummin hiljaiseen enemmistöön, joka kyllä ymmärtää hänen kaltaistaan kansan miestä, joka uskaltaa puhua asioista, joista eliitti hyssyttelee.

Jotta rintamalinjat eivät piirtyisi liian jyrkiksi, Žižek sekoittaa pakkaa moittimalla vasemmistoa siitä, että se on omaksi vahingokseen kadottanut yhteyden oikeistopopulistien liehittelemään hiljaiseen enemmistöön. Varoittavan esimerkin hän löytää erilaisilla shokkiefekteillä pelaavasta nykytaiteesta. Žižekin mielestä transgressiivisuus on menettänyt positiivisen voimansa ja tullut osaksi kapitalismin logiikkaa noudattavia taidemarkkinoita. On mahdoton saada huomiota näyttelyille tai performansseille, jotka eivät kohahduta ketään.

Žižek muistelee, kuinka aikoinaan kyseenalaisti Andres Serranon kohutun Piss Christ -teoksen, jossa muovinen krusifiksi on upotettu taitelijan omaan virtsaan. Taitelija selitti Žižekille pyrkineensä horjuttamaan yleisiä sovinnaisuuskäsityksiä. Tällainen on Žižekin mielestä aivan liian typerää ja helppoa. Vasemmiston on luovuttava itsetarkoituksellisesta rankistelusta, koska sellainen pikemminkin vahvistaa kuin heikentää vallitsevaa ideologista järjestystä. Pikemminkin vasemmiston pitäisi lähentyä hiljaista enemmistöä, joka on vuosikymmenet asettunut samalle puolelle vallanpitäjien kanssa, koska radikaalit vasemmistolaiset ovat mahdollistaneet itsestään mielikuvan kajahtaneina tyyppeinä, jotka haluavat vain rypeä omassa saastassaan.


***

Nykypolitiikan jähmettänyt liberaalien ja konservatiivien vastakkainasettelu ei Žižekin mielestä ole pelkästään pahojen konservatiivien syytä. Kulttuurisotaan tarvitaan kaksi osapuolta, kukaan ei voi käydä sitä yksinään. Liberaalipiireissä on tapana pilkata konservatiiveja siitä, että nämä puhuvat kulttuureista samanlaiseen ulossulkevaan sävyyn kuin fasistit aikanaan roduista. Näin helpot selitykset eivät Žižekiä miellytä. Hän moittii niitä, joilla ei esimerkiksi Unkarin tilanteesta ole muuta sanottavaa kuin, että ”uusfasismi nostaa siellä vaarallisesti päätään”, koska tietyt piirteet Unkarin politiikassa tuovat heille mieleen 1930-luvun tapahtumat Euroopassa. Žižekin mielestä kulttuuri on tullut hallitsevaksi poliittisen kielenkäytön kategoriaksi myös rasismia, seksismiä ja fundamentalismia vastaan taisteleville ja monikulttuurisen suvaitsevaisuuden puolesta liputtaville valistuneille liberaaleille.

Žižek ei peittele huoltaan Euroopan tulevaisuudesta. Hän muistelee Freudia, joka vanhoilla päivillään pohti, mitä nainen haluaa. Nyt sopii sama kysymys esittää Euroopalle, jossa kansallismielisyys on voimissaan ja ylikansalliset ideat viruvat henkitoreissaan. Onko Euroopasta tulevaisuudessa universalististen päämäärien esitaistelijaksi? Huonolta näyttää, ja siitä saavat syyttää itseään myös aneemiset liberaalit, jotka historiallisen synnintuntonsa vuoksi keskittyvät juhlistamaan muiden kulttuurien rikkautta ja monimuotoisuutta. Vanhan mantereen poliittista todellisuutta kuvaa Žižekin mielestä William Butler Yeatsin säe: ”The best lack all conviction, while worst are full of passionate intensity.” 


But instead of playing the Beautiful Soul and bemoaning the newly emerging racist Europe (…), we should turn a critical eye upon ourselves, asking to what extent our own abstract multiculturalism has contributed to this sad state of things. If all sides do not share or respect the same civility, then multiculturalism turns into legally regulated mutual ignorance or hatred.


Žižek varoittaa ryhtymistä liberaaliin suvaitsevaisuuspeliin, jossa pohditaan onko meidän annettava ”niille” oikeus määrätä keskuudessaan, kuinka naiset pukeutuvat, mitä kouluja lapset käyvät, kuka menee kenenkin kanssa naimisiin ja kuinka homoja kohdellaan. Jos tälle tielle lähdetään, ollaan aina joko liian suvaitsevaisia tai suvaitsemattomia, näkökulmasta riippuen. Ainoa tapa murtaa tämä noidankehä on hahmotella univeralistisia päämääriä, joiden puolesta kaikilla on yhtälainen mahdollisuus taistella. Vuoden 2011 liikehdinnät olivat viestejä tulevaisuudesta, muutoksen enteitä. Mutta millaisia nuo universalistiset päämäärät voisivat olla? Žižek ei tarjoa selviä konkreettisia esimerkkejä.

Siinäpä miettimisen aihetta. Žižek varmaan sanoisi, että meidän on itse kuviteltava oma tulevaisuutemme.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Käsitykseni mukaan luet Žižekiä aivan oikein, siis noudattaen samaa metodia kuin mitä Žižek itse filosofian ja lacanilaisen psykoanalyysin alueella selvästi noudattaa: hän on eräänlainen näiden alueiden Larry Thorne, ei mikään laajojen joukkojen sankarikomentaja (filosofinen systeeminrakentaja) tai edes taitava strategi, vaan pienen ja viiriläläisistä (Viirilästä, ks. tarkemmin Väinö Linna) puolihonkkeleista koostuvan sissiporukan retevä kärkimies, joka menee suoraan frontaalihyökkäykseen (tämä nyt on kaikuja pukinkontista löytyneeseen Pohjosen ja Silvennoisen Törni-kirjasta, jonka olen jo lähes lukenut), ja tällaisena Žižekiä on myös minun kokemukseni mukaan parasta lukea (tai kuunnella): rusinat pullasta.

    Žižek on tässä nopeiden interventioiden politiikassaan tyylillisesti aikamme lapsi myös siten, että hänen saamansa suosio käsitykseni mukaan johtuu ainakin osaksi ”lyhyen muodon” voittokulusta (kirjoitetussa sanassa vaikkapa esseet vs. jämäävä ja kankealiikkeeinen proosa ilmaisullisina vaihtoehtoina suhteessa siihen, mitä halutaan sanoa) – niin, Turkan ”Aiheita” oli ehkä eräs avaus tähän suuntaan Suomessa.

    Eli sanalla sanoen: postmodernism as a form..

  2. 2

    sanoo

    Suvaitsevaisuuspelistä:

    Kulttuurirelativisti on julmin mahdollinen kanssaihminen riistetyille. Hän kun taitaa ihan huomaamattaan vahvistaa julmia hegemonioita kun ei uskalla puhua universaalisti alistettujen oikeuksista.

    Toinen juttu mistä haluaisin kuulla Zizekin sanovan jotain, on naisten närkästyminen siitä, että heidän ulkonäköönsä kiinnitetään huomiota saavutusten kustannuksella. Kuulostaisiko se ehkäpä tältä:

    ”Niin kauan kuin naiset vaativat muutosta itsensä ulkopuolelta, miehiltä siis, he puhuvat orjan kieltä ja odottavat herran vapauttavan heidät. Mutta herra voi vain alentua! Vaatikaa siis naiset ”lisää tätä” kun kauneuttanne seuraavan kerran kehutaan väärässä paikassa! Vain siten voitte vapautua ja yhdistää vihdoin ruumiinne väheksyttyyn henkeenne!”

  3. 3

    Anonymous sanoo

    ”Kulttuurirelativisti on julmin mahdollinen kanssaihminen riistetyille. Hän kun taitaa ihan huomaamattaan vahvistaa julmia hegemonioita kun ei uskalla puhua universaalisti alistettujen oikeuksista.”

    Juha, yes. Touche! Monet kulttuurirelativistit kylläkin puhuvat universaaleista oikeuksista esim. silloin kun argumentoidaan Venäjästä, Kiinasta, USA:sta, Israelista, mutta eivät silloin kun puhutaan…(onko nimettävä vai alanko jo relativisoida?)… Zimbabvesta, palestiinalaisalueista, monista arabimaista, Kuubasta, Venezuelasta…

    Tähän vaikenemiseen olen kyllä syllistynyt pelkurina minäkin, koska tässä maassa leimakirveiden väläyttelystä on tullut jo kansanhuvia.

    jope

  4. 4

    sanoo

    Mielenkiintoista!

    Tuosta ulkoistamisesta tuli mieleeni oma alani eli kasvatus. Harmikseni huomaan, että tämän hetken koulu-uudistajat haluavat ulkoistaa tiedon ja yleissivistyksen nettiin. Lukion opetussuunnitelmaan kaavaillaan aineryhmittymiä, joissa voisi valita kokonaan pois esim. historian, yhteiskuntaopin ja biologian. Ajatellaan, että välineaineet kielet ja matematiikka riittävät ”modernille ihmiselle”. Yleissivistys koetaan jotenkin turhaksi ja vanhanaikaiseksi, mattiklinge-vintageksi.

    Julkisen häviäminen yksityisen laajetessa kaikkialle on hieno oivallus. On helppo olla samaa mieltä.

  5. 6

    Anonymous sanoo

    Lapin lumilla ja hiihtämässä piipahdin minäkin. Nappasin matkaan herätepoimintana divarin korista eurolla tai kahdella Ingvar Anderssonin tutkimuskuvaelman ”Erik XIV” vuodelta 1948, suomennos Helka Varho ja WSOY 1954, Porvoosta tietysti.

    Olipa jännä jäpä ! Ne 13 edellistä Erikkunkkua ovat taruhahmoja, goottien sankareita, tiedäthän kansainvaellukset ja Rooman tuhon. Just niitä heimoja joista roomalaisiin ylimyksiin yhtyneinä nousi uusi aristokratia. Erik itse oli sivistämässä tätä noblessia renessanssin sievempään kuten Juhanna Turussa, velipuolensa.

    Mitäkö se Machiavelli syötti Erikille ? Sitä että entinen kristillishyveellinen Hallitsija Jumalan armosta ja voideltuna agenttinaan Pahankin valtakunnassa Hyvän puolesta, olisi muka totta. Ei ole. Keskitä valta Valtion kärkeen -mikä mihinkin versaillesiin- ja reformoi ihmisten asiat hyöty- ja ratioperäisyys silmämääränä.

    Sitä rataa sitten mentiin. Mutta sotaahan siitä ensisijaiseti koitui kunnes ajan myötä aika vaihtui. Mikä tässä nyt panee kirjoittamaan ? Se kuinka machiavellismiä ei olisi sopinut julkaista eikä missään nimessä julistaa ohjenuoraksi vaan moraalisen sivistyneen ylimys/pappisluokkalaisen velvollisuus olisi kuvata ja inttää todellisuutta kauniimmaksi Augustinuksen ja kirkkoisien askelmerkkien mukaan. Raakaa totuutta piti verhota ja propagoida eli saarnata parempaa. Tämä läpinäkyvyys minkä Machiavelli (ja muutkin) toitottivat julki, oli julkeata ja kuin Paholaiselle antautumista.

    Tärkeintä oli pitää yllä fiktiota säätyjen erilaisuudesta rasismia myöten ja kunkin säädyn orientoitumista oman tehtävänsä eli osansa eli kutsumusvelvollisuutensa täyttämiseen. Siis tieto todellisuuden toisenlaisesta laidasta oli rauhaa nakertavaa ja kaaosta kutsuvaa. Valhe olisi parempi oppimattomien (ja kyvyttömien) peltomiesten kuulla ja luottaa tuonpuoleiseen -ja tyytyä tämänpuoleisen tutkimattomuuteen.-Erik XIV oli siis keskiaikakonservatiiveja vastaan ja Machiavellin fani ja toimeenpanija.

    Nykyisen finanssikapitalismin osalta on täsmälleen samoin. Edes teknisesti finassiyhtiöiden ja yksityisen rahanluomisen prosesseja ei julkaista. Läpinäkyvyyttä edes systeemistä ei ole. Varsinainen pankkisalaisuus on rahainstituution ja sen vierus+myötäinstituutioiden laatu ja luonteiden muutos -vaikka nimet säilyy vaan.

    Kauniiksi lopuksi että saisin päätettyä, lainaan pari lausetta toisesta luntasta pöydältäni. Nils Meinander (Henrikin setä) kansanedustaja, RKP:n pj ,ja Suomen Pankin johtajia kirjoittaa vuoden 1951 vaiheilta vakauttamissopimuksesta (ainaisia siis !). ”Korkoase oli siten luisunut keskuspankin käsistä.Sen vuoksi pankki asteettain käänsi politiikkansa kärjen korosta luottovolyymiin.Noissa oloissa muut rahalaitokset olivat jo kauan rajoittaneet luottovolyymejaan toisin keinoin kuin korolla, joka ei paljonkaan pelottanut luotonpyytäjiä.”

    Jotain ymmärsit ? Jos avaisin apposelleen. Ay-eturyhmät panivat rahamiehet peukalonsa tai ainakin pikkusormensa alle ja olivat täysivoimaisia osapuolia. Liikepankit ja muut rajoittivat luottovolyymejään ”toisin keinoin”. Mitä se on ? Annostelemalla vain etuoikeutetuille eli etabloituneille,suur- ja valtionyhtiöt etuoikeutettuja. Nämä kansakokonaisuuden toimesta rahoittetut ja työponnistetut tehtaat sitten vuosikymmenten päästä kaupattiin (Lipposen muistelmat osa 2. Se koskaan ilmestymätön) kansainvälisille sijoittajapiireille. Rahasta kylläkin, mutta vartavasten lisätystä, ostajan itsensä valmistamasta rahasta. Eli ostajille ilmaista, mutta myyjälle jääneistä ohuistakin osakesiivuista isoa osinkoa antaen,koska ostajajärjestelijä hallitsee Kiinoja myöten ihmiskuntaa.

    Missähän se Sosiologi luuraa ? Wall Streetillä,Harvardissa,Yalessa, Ahlström Capitalissa. -Ja vilpittömät älyköt ”mutta yksiä törppöjä vaan”, ovat leipurien niskoilla. Kunnes elintarviketyöläisten ukaasi yötyötä ja työnjäljen makoisuutta vastaan toi robotit. Onneksi makummekin alenee progression käyränotkua seuraten, maista vaikka Ekbergillä -ja katso.Jukka Sjöstedt

  6. 7

    Aake sanoo

    Hyvä pointti tuo julkisen kaventuminen. Politiikasta esimerkiksi on tullut jonkinlaista shoppailua, jossa yhteisten asioiden sijasta ajetaankin jotain omia päähänpinttymiä joillekin kuvitteellisille kannattajille. Vanhanaikaisilla yleispolitiikoilla oli välillä hämmästyttävää kykyä kulkea siltojen yli.

  7. 8

    Markku Koski sanoo

    Erinomaisen antoisaa pohdintaa Žižekistä. Jos kyse on ”pikkuporvarillisuudesta”, niin parempi sille.

  8. 9

    Anonymous sanoo

    Näin kasvatusalalla toimivana homostelijana ja ihan vaan asioista perillä olevana kanssaihmisenä voin todeta, että feminismin taistelu sukupuoliasioissa on vielä erittäin kesken. Tuntuu suorastaan hämmentävän naiivilta jos ei tätä allekirjoita.

  9. 10

    Anonymous sanoo

    Menestyn entistäkin kurjemmin tietovisoissani ja kymmenessä kysymyksessäni. Syy on Steve Jobsin Bill Gatesin Googlen ja muiden mieleni myllertäjien. Kapitalismi/konsumismi zizakista voisin olla piittamatta mutta kun asiat tupautuvat näytölle, eivät kysy edes rahaa -ja paljastun alastomaksi. Ennen oli hienotunteisempaa. Volgogradin Kaukasian pommitkaan eivät räjähdelleet silmille eikä korviin kantautunut vastuuvaltojen surmaterrorin ääniä. Riitti aistia kenraalirintapielistä kunniamerkien kilinä ja säihke. Sitten visata ne kymmenen oikein. 2014 ymmärrykseni osoittautuu -paitsi ei sentään suomeksi,jumala paratkoon- ääliötasoiseksi kapitalismin vaihtuvista tanssahtelukoreografioista. Kiukuttelen:

    Poliisi palosotilas ja lääkäri uhrautuvat menemällä päin hirveyksiä. Vetävät eristysnauhaa tapauksen ympärille, jäähdyttävät vedellä ja auttavat. Kaikki jotta saan rauhassa lueskella viisaita ja näsäviisastella itsekin.

    Poliisia tai muuta oikeudenpalvelijaa huutaa hätiin kiinteistökeikari Olli Muurainen Fiskarsissa. Samanniminen oikeushenkilö panttaa tonttiaan vaikka siitä saisi rahaa ja vaikka Fiskars Osakeyhtiöaabeen pitäisi katsoa osakkeenomistajan etua -mikä siis olisi myydä joutava tontti viihdemyllyn pohjaksi, kuuluu Muuraisen pointti.

    Jännä juttu.Poliisi voisi napata ihmisen Olli Muurainen tienpäältä jos hän lisämäärein luonnollinen henkilö raitilla törttöilisi. Oikeushenkilö Olli Muurainen Ky olisi jo toinen juttu.

    OY taas vielä liukkaampi. Adam Smith koki selittää ideaalimarkkinan newtonilaisittain parin voiman ja määreen avulla. Oli ostajan kysyntää ja myyjän tarjontaa ; oli volyymiä ja oli hintaa. Nämä hakeutuvat itsestään balanssiin eivätkä rysähdä kaaokseen kuten eivät taivaankannenkaan kulkijat. Kun tavallinen pulliainen velttouttaan tai kademieltään ei luomuihmisenä malliin sopinut, niin tehtiin näitä OY:itä talouselämään puolestamme. Näitä voi trimmata voiton maksimijahtiin. Samalla todellisuus pannaan seuraamaan teoriaa -tähän ei tavallinen insinööritiede pysty. Financial engineering pystyy. Siksi maailma onkin sen, ollut puolisen tuhatta vuotta -intensifioituen. Suomeksi toki talouskuri 2014 jatkaa edellisessä ajanlaskussa.

    Nämä OY:t ovat kehityskelpoisia. Oli nerokasta tehdä pankkiosakeyhtiöitä ja vielä irrottaa yhtiömiehet vastaamasta vahingoistaan rajoittamalla vastuu osakepääomaan. 20. vuosisadan lopulla ja 2007 tultaessa oltiin edistytty kolikonpyörityksessä ja tasemuljautteluissa edelleen. Pelintekijät nostavat omansa ulos kunkin voittokierroksen jälkeen. He kokoavat seuraavan kierrokseen uudet pelimerkit -ja omansa merkittyinä, ne osakepääomaeurot, voitonimuroijiksi. Tavallinen raha on Sinulta rakas sijoittaja ja eläkeyhtiöltäsi.
    jatk.

  10. 11

    Anonymous sanoo

    jatk.
    Jos pelinhenki olisi alunalkaen ollut nykykierrosten kaltainen voisi lausua seuraavaa -eikä valehtelisi: Osakepääoma, equity eli riskinalainen osa pidetään minimissä. Silti koko finanssipeli pelataan vain näiden omistusjokereiden takia. Voisi sanoa, ettei nykyideaalissa equity kasva. Se pysytetään entisellään osinkojen,pääoman palautusten ja bonusjärjestelyjen avulla -sinä mitä esi-isä tai kelle (rahasto-OY:lle) osake onkaan myyty, oli siihen ammoin sijoittanut. ((Suomessa taisi parhaimmilla olla kartanoväen osuuskunnan HYPO:n ruplamääräisiä itsetehtyjä pelikortteja (=Hypoteekiyhdistyksen obligaatioita) ,alkuräjähdyksenä, joista nyt yhä valmistetaan itselle maksuvälineiksi tätä rahaa, euroa ainakin vuoden 2014 alkaessa. Tämä alkusijoitus pantiin, tai luotiin arvopaperivaipaksi kartanon peltojen ylle sarastavaan kapitalismiin ,Aleksanteri II:n uhan alla. -Jos tuntuu vaikealta, niin lue Joel Lehtosen lisäkertomusta Käkriäisistä, jossa ainakin isä ja poika tiesivät maaomistusten alkusynnyn valloituksista.)) Ja taisihan se Janne Kivivuorikin tietää, Halmeen juridinen konsultti. Missäkö kohtaa ? Siinä missä hän veistelee isojaosta ja Pentinkulman suurtilojen muotoutumisista.

    Voitot vedetään himaan osinkoina ja firma jatkaa alikapitalisoituna imemällä velkaa snadikorolla rahastoista,joihin talletukset on siirretty ja eläkelaitoksista. Pankille syntyy tilaa turbota uusia arvopapereita, kuten yritysvaltausmeinauksia (entiset aktiivat). Nämä meinaamiset ovat arvoa koskapa vertaismeiningeillä on markkinat. Sitä paitsi arvon saa laskea omalla pankkikohtaisella mallilla eikä seurailla minkään valvojan ohjeistusta. Maksuvälineitä saa ”tukkumarkkinoilta” ja vihonviimeiseksi ellei muualta, niin interbankin pohjattomasta suonsilmäkkeestä -viimeinen solidaarisuuden pesä, pankkiirikilta, hermoromahduskatastrofiin 2007 saakka. Sittemmin sijais- eli harmageddonin väistöraha onkin vaadittu ja saatu Valtioilta, ”keskuspankeilta”.

    Yksi hyvä innovaatioaskel oli kun Lehman Brothers ja Goldman Sachs vaihtoivat partneriuden (avoin yhtiö) Company Ltd:ksi -pakosta kun Deutsche ja Credit Swiss tulivat urheilemaan heidän mailleen tällä eurooppalaisella turvaverkolla.

    Nyt huudetaan poliisia hätiin edes Amerikassa jossa teekutsujen lähimmäisrakkaat ja progressiivisten älyperäiset puhaltavat ilmiantopilleihin ja ihan tuoreesti kiukkuavat Citin ja Morganin rekrytointi-headhunterismista Aasiassa. Palkkaa Kiinan kommunistipuolueen kolmannen sukupolven prinssejä ja prinsessoja jotta tulosta tekisit. Asialla on pitkät juuret Suomea myöten, mutta vasta nyt kriisin puhjettua (ja koomavaiheen tultua ohitetuksi+pikkasen muuta) asiat ovat oikeusvirkahenkilöiden pöydillä, nauhureina FBI agenttien rintataskuissa ja e-maileina takavarikoiduilla kovalevyillä.

    Niin Suomea asia koski kun tehtaitamme autettiin siirtolavoilla Kiinaan ja Kämpissa ja Strandissa kerrottiin keitä kaikkia muuttomiehiä,perintörikkaita ja politiikkaperillisiä tätä uusinta tänäistä olikaan edistämässä. Ja vaatihan jo lakikin osakeenomistajan intressin huomioimista.Jukka Sjöstedt

  11. 12

    Anonymous sanoo

    Ihailen näitä herroja Aleksi 19 ja Hangon vesillä. Evli pankkiiriliikkeen miehiä ja naisia. Kirjoitanpahan vain että leffan Wolf of Wall Street se strategia rikastua, oli Evlissäkin tuttu ja oli Wahlroosin Mandatumissa -eikä mikään rikos tahi laittomuus Suomessa siis, jenkeissä mistä matkittu se oli rikos ja siksi Wolf heitetään lopulta häkkiin.

    Sanon tästä strategiasta ihan tajuttavat pohjat ja perusteet kohta. Ensin ylistäisin elokuvan korkeuksiin. Se on voitonhimon ja elämästään huoltakantavan ihmisen sankaritaru. Sammontakojien ja ryöstäjien ja vastaryöstäjien sukua. Kreikan myyttisten urhojen ja traagisten tuhoutujien lajia. Nyt on vain niin kuin Zizek ja moni muukin tolkkunsa pitänyt tietää, että konsumismissa ja kaakelikliinisessä helpon mukavan ja suklaisen realityssa, ei angstiselle itsensätoteuttajalle ja -tekijälle ole sijaa. Siksi homma menee leffassa sekoiluksi ja sikailuksi, dekadenssin kemuiksi. No siinäkin senverran tarkkanäköisyyttä että jehuista kakkonen, se paksukainen, lataa sydämmensä kyllyydestä että kyllä huumeet ovat sentään asia jonka takia kannattaa aikansa elää ja tienata.

    Se strategia. Organisoi yritysten menoja pörssiin. Myy niiiden osakkeita. Jätä paksu tukku itsellesi ja salakavereillesi. Hypetä hommaa noissa Kauppalehdissä ja vedätä täten kurssia. Kun kurssi on korkeuksissa, myy omiasi hiljalleen ja osta se vene, hulppea jahti. Evlilläkin on molemmat, jahti ja kyky järjestää osakelistauksia. Osakkeen arvoa saa kummasti ylös kun sopivilla kavereilla hedgerahastoissaan on ilman saatuja siivuja ja itsellä tietysti myös. Sitten vaan röyhäämään kurssia ylös ja ajanmittaan myymään eli vaihtamaan paperit rahaksi. Näitä sopivia kavereita löytyy perijäsuvuista ja pankkien sekä eläkeyhtiöiden johtavista toimenhaltijoista. Niissä jonoissa pankkiriliikkeiden edustoilla, ei ole kumpiakaan.Siellä jonottaa rupusakki joka kantaa rapaa pankin lattioille, kuten Wahlroos kuolemattomasti lohkaisi.

    Viekkaat puijausideat aloitekykyisten uskalikkojen panna tuulemaan tulivat jenkeistä de-regulaation kanssa samoissa lähetyksissä. Pörssin säännöt Fabianinkadulla eivät näitä hyväksyneet (ja USA:ssa siis laittomia kuten elokuvassa),mutta Taito Tuunanenhan ja Kai Mäkelä perustivat oman pörssin, rupesivat market makereiksi. Myös STS työväen säästöpankki Ulf Sundqvist ja punapääoma ml.Kultuuritalo panttina, hääräsivät omassa julkisessa pörssissä vähempien yhtiöiden osakkeilla. Minäkin asioin heidän Kaivotalon katutason yleisökonttorissaan.

    Kysymys kuuluisikin nyt 2014 että mitäs tänään on menossa? Läpitukenkematon kaamos estää näkemästä. Ainakaan minä en tiedä. Voi olla ettei enää mitään. Tuunanen,Sunkku,Interbank-Sorvisto, sellufutuurien kaverit. Kaikki on masennettu. Evli ja Wahlroos menestyvät koskapa sopeutuivat rahan- ja vallanpitäjien kutyymiin. Niin, Evlin perustajat, ruoritaidot kotoa opittuina, mutta ei vielä omaa loistopurjehtijaa, jopa vakuuttivat toinen toiselleen ja keräsivät rohkeutta. ”Kyllä mekin pystymme, kun kerran Keitele ja Tommilakin”. Niin pystyivätkin.Jukka Sjöstedt

  12. 13

    Kamunen sanoo

    Suomen strategiasta vastaavat taistelevat joka päivä pohjoismaisen hyvinvointivaltion pelastamiseksi.

    Suurin torjuntavoitto saavutettiin kun aseveli ajettiin Lapista säilyttäen aatteen ytimen tukemaan historian kasaamaa elitismiä.

    Suomi on ruotsalainen, juhlittinpa asemalla Kyösti Kallion tai Sini Saarelan vuoksi.

    Rikastuiko Hella Wuolijoki tuomalla puuta NL:stä aseveljen tarpeisiin, eikä vieden Englantiin? Ei kai  Tuomiojan  kirjaa muuten olisi julkaistu englanniksi.

  13. 14

    Anonymous sanoo

    ”Žižek ei peittele huoltaan Euroopan tulevaisuudesta. Hän muistelee Freudia, joka vanhoilla päivillään pohti, mitä nainen haluaa.”

    Žižek on mies, heteromies, joten hän ei voi tai ei halua ymmärtää edes sitä ”mitä nainen haluaa?”.

    Jos miettii Euroopan tulevaisuutta, on paras antaa äänensä naiselle. Miksi? Siksi, että monet naiset haluavat johtavaan asemaan. Annetaan siis naisille se mitä haluavat. Todellista valtaa.

  14. 15

    Anonymous sanoo

    Muistathan Robert Duvallin Marlon Brandon juridisena neuvonantajana? Tom Hagen Kummisedässä. Eilen kävin katsomassa elokuvan Counsellor, käsis Cormac MaCarthy, Ridley Scott ohjaa, Penelope Cruz Javier Bardem esittävät, ja samaa sarjaa koko porukka. Täytyy olla hyvä ja olikin jäätävän teräksinen.

    Mutta kritiikeissä leffan päälle ei ymmärretä alkuunkaan. Sekava thrilleriksi. Ei dekkari joka kunnioittaisi katsojan päättelyä. Jos lohduttaa, ei se kunnioita Counsellorinkaan, lainopillisen neuvonantajan, liikejuristinkaan logiikkaa. Tämä juuri on juju noiden taiteilijoiden tehdä tämä elokuva.

    Mikä ettette kansainvälisistä kritiikeistä välitä kopsata, mistä on kyse esittelemissänne kamoissa, arvon konsulentit ? Elokuva Counsellor on nuhjutyöstään vankilakundien jeesaajana haastetta ja rahaa hakevasta juristista, joka menee isosti pahojen poikien leikkeihin. Hullusti käy. Hänen reaktionsa, kyynelten ilmaantumista, kiltin katuessa tekemisiään ja surku viinanveto kun ei muuta osaa, ovat leffan sanomaa. Asia alleviivataan hienoilla aforistisilla lauseilla kummisetämaisista korkeuksista.

    Tilanne katsojan kannalta / henkisen vastaanottoköyhyytemme osalta panee parahtamaan. Mikä maa ? Taiteilijoissa löytyy, mutta ei yleisöstä eikä tästä välittäjaporukasta, kriitikoista vai mitä nämä kynäilijat ovatkaan. Ihan kuin nämä kehottaisivat aikuispäisiä olemaan astumasta saliin, samaa mussua muka vaan olisi tarjolla mussuttaja ajantappajille ? Ja kuitenkin genrejä on ja ylätasoja, eivätkä nämä visuaalisesti vetävät kuten tämä Counsellor hukuta mitenkään asiansa ydintä. Nytkin tämä lakimiesleffa (kuin myös toimeksiantajansa Wolf Wall Streetiltä) tikkaavat sivilisaatiomme kuperkeikaista kipupistettä, jossa pitkät koulut ja itsemuokkaukset läpikäynyt asiantuntija rahantekobisneksissä, sairaalavalkotakissaan, yliopistoissaan onkin syvempien ajureiden kyytipoikana ja omassa valistuneisuudessan orpo ja lankeava. -Luostarit takaisin, ovatkohan isojen cityjen elokuva-arkistot sellaisia ! Muuttaisiko Ruotsiin, ei volvolle eikä sairaalasiivoojaksi, ei elintaso- vaan filmarkiviin elämäntasopakolaisena?

    Kaiketi sählään liiaksi, sori. Otanpa kätöseen kirjan ihan statusoppineiden korkeuksista, mutta matalalla hinnalla. Divarin lodjusta oliko 1 €. Einar W. Juva ”Suomen tie” kirjaa hovioikeus-,piispa- ja professoriperheiden otetteita ja virkauria. Tietysti myös syntymäkomeiden paronien. Kirja on vuodelta 1947 ja kuvaa 1700-lukua.

    Siinähän sitä on nöykyttelyä ja onkeenottoa minullekin 2014. Vaikka elokuvia maahan tuodaankin, älä ota niitä muuna kuin ajankuluna. Oikea maa ja oikea tieto taito tunto on sertikoiduilla väestön huomaanottajilla. Älä ainakaan ääneen kajoa taidepläjäyksen asiaan. Ei niissä sellaista saata olla -hupia vaan. Seuraavan kerran minäkin arvon kaksituntiseni Tennarin saleista ja massutan 30 senttisen törpöllisen pop kornia.Jukka Sjöstedt

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *