Purkaus

“Myönnän, vaadin sinulta paljon, vaikka yritänkin tiivistää parhaani mukaan… hyvä lukija, ystävä tai vihollinen, olet kiistatta kärsivällinen, valpaskin, mutta myös uupunut, olethan pian sivulla tuhat… kompastelet, ja se on minun vikani…”

Olen lukenut viikonlopun ratoksi Louis-Ferdinand Célinen uran myöhäisvaiheen romaania Nord (englanniksi North). Ote on hapuilevampi kuin hänen parhaissaan (suomennetut Niin kauas kuin yötä riittää ja Kuolema luotolla), vimmaa ja houretta toki riittää tässäkin, mutta niihin kietoutuu myös kosolti vihan sävyttämää luopumisen tuskaa.

Yhdellä tasolla romaani on dokumentaarisen tarkka kuvaus Célinen, yhteistoimintamiehen, paosta vaimonsa, kissansa ja näyttelijäystävänsä kanssa Ranskan maaperältä luhistumassa olevaan natsi-Saksaan ja sieltä kohti Tanskaa. Sitten on toinen taso, jossa hyökätään kirjoitushetken nykyisyydessä (1960-luvun alku) epälukuisia vihollisia vastaan. Välillä teksti nyrjähtää hurjiksi koston karkeloiksi: “kaltaistani kirjailijaa halveksivat plagiaattorit, kateelliset yksilöt kaikista leireistä ja kuppikunnista, oikealta, vasemmalta ja keskustasta… leimaavat minut hirviöksi, ihmiskunnan viholliseksi…)

Nord on romaani ja antiromaani, ryteikköinen, luonnosmainen ja muotopuoli kirjallinen purkaus. Se on kirjallisena teoksena paljolti oman epäonnistumisensa kuvaus, mutta paradoksaalisesti tämä epäonnistuminen tekee siitä myös kirjallisesti kiinnostavan. Eräs huvittavimmista episodeista on se, kun minäkertoja (Louis-Ferdinand Destouches eli Louis-Ferdinand Céline) neuvottelee kustantajansa kanssa kässäristä. Häntä usutetaan tekemään sarjakuvia, koska ne myyvät. Minäkertoja suhtautuu ajatukseen, miten sen nyt sanoisi, paljon joustavammin kuin arvonsa tuntevalta mestarikirjailijalta voisi olettaa…

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *