Puhdistuksen jälkeen

Tein sen minkä kerroin tekeväni, luin Sofi Oksasen Puhdistuksen. Ajatukseni ovat samansuuntaiset kuin Anita Konkalla, joka blogissaan kuvailee kirjaa juonivetoiseksi. Puhdistus on lukuromaani samassa mielessä kuin Kjell Westön Missä kuljimme kerran. Enkä nyt tarkoita sitä, että kirja olisi jotenkin ”kepeä” tai vailla ”vakavaa sisältöä”. Päinvastoin.

Puhdistus on hiottu ja tarkasti viimeistelty teos. Kirjoitin sähköpostiviestissäni Karolle, että mieleeni tulee (amerikkalainen, miksei yhtä hyvin eurooppalainenkin) laatuelokuva. On vahva tarina, vahvoja henkilöitä ja suurten kysymysten käsittelyä. Lisäksi se vastaa melkoisen tarkasti laatutietoisen yleisön ennakko-odotuksiin. On sillä tavalla hyvä kirja kuin hyvät kirjat useimmiten.

Pidän siitä vakavamielisyydestä, joka Puhdistuksesta huokuu. Oksanen uskoo kirjallisuuteen, sen kykyyn kuvata ja käsitellä historiaa ja historian merkitsemiä ihmiskohtaloita. Moinen vakavamielisyys on nykyisin riskialtista. Helpommalla pääsee, jos turvautuu ironiaan ja travestiaan, vetää kunnolla överiksi.

Omaa romaaniestetiikkaani vasten arvioituna Puhdistus on hitusen liian perfektionistinen, odotusten mukainen teos. Soisin, että kirjassa olisi enemmän ryppyä ja rosoa, enemmän riitasointuja. Mutta tämähän on minun ongelmani, joka ei mitenkään vähennä kirjan ansioita.

Pakko myöntää, että lukemistani häiritsi se julkinen hypetys, joka kirjaan on kohdistunut. Mielestäni kustantamoiden markkinointi-ihmiset toimivat typerästi rummuttaessaan uutuusromaaneja suuriksi kirjallisiksi tapauksiksi. Sellaisethan tunnistetaan vasta jälkikäteen, eikä sellaisia ilmesty vuosittain tai edes joka toinen vuosi, hyvä jos kerran kymmenessä vuodessa.

Vaikka tunnistan myyntitykkien korupuheet myyntitykkien korupuheiksi, ne tunkevat silti ikävällä tavalla minun ja kirjan väliin.
P.S.
Tämänkin mainitsin sähköpostiviestissäni Karolle: ”Joku voisi myös marista Oksasen mieskuvasta. Miehet ovat lähestulkoon kaikki kiduttajia, raiskaajia ja pyöveleitä. Kaikki paha maailmassa on miehistä lähtöisin.”
Kommentit
  1. 1

    Anonymous sanoo

    Vaan eipä ko. romaanissa juuri hyviä naisiakaan ole. Hekin ovat kiduttajia ja pyöveleitä. Yleensä sota-aiheisissa kirjoissa ja elokuvissa miehet ovat niitä pahoja, tietenkin, eihän sotilaina juuri naisia ole. Puhdistuksessa pahoja ovat niin miehet kuin naiset. Vai kuka voisi pitää päähenkilönaista, Aliidea, herttaisena ja kivana mummona luettuaan kirjan loppuun?

  2. 2

    sanoo

    Ei Aliide ole herttainen ja kiva mummona sen paremmin kuin nuorena naisenakaan.

    Mutta vakuuttava romaaninhenkilö Aiide on. Ja kuluneista kuluneimpaa klisettä käyttääkseni: ei paperinmakuinen vaan elävä, kuin lihaa ja verta.

    Minä harvemmin jaksan tykästyä suurisydämisiin, sympaattisiin sankarihahmoihin. Ne tuntuvat lähes aina feikeiltä, vaikka ne olisi kirjoitettu todentuntuisiksi.

    Veijo Meri sanoi joskus jotain siihen suuntaan (sanatarkasti en muista), että jos sodasta kirjoittaisi sellaisena kuin se on, se tuntuisi kirjalliselta tyylittelyltä. Samoin jos romaanihenkilöitä kuvaa suurin piirtein siihen malliin kuin millaisia ihmiset ovat, niihin ei suostuta uskomaan, niitä moititaan karikatyyreiksi. Oikeat ihmiset tuntuvat liian kirjallisilta.

    Ja tämäkin on pakko tässä yhteydessä todeta: minua ”pikkuisen kyrsii” joskus se, että romaaneja luetaan ja yhä enemmän myös arvotetaan korostetusti romaanihnekilöiden kautta, sen perusteella, ovatko he uskottavia, koskettavia, samastumista herättäviä.

    Henkilökuvaus on vain yksi taso romaanissa, ja vain yksi mahdollinen tapa mennä kirjaan sisään.

  3. 3

    Anonymous sanoo

    ”Ja tämäkin on pakko tässä yhteydessä todeta: minua ”pikkuisen kyrsii” joskus se, että romaaneja luetaan ja yhä enemmän myös arvotetaan korostetusti romaanihnekilöiden kautta, sen perusteella, ovatko he uskottavia, koskettavia, samastumista herättäviä.

    Henkilökuvaus on vain yksi taso romaanissa, ja vain yksi mahdollinen tapa mennä kirjaan sisään.”

    Damn right.

  4. 4

    nimetön sanoo

    Oksanen kyllä sanoo Me naisten artikkelissa, että Bosnian raiskausleirit vaikuttivat paljon siihen mitä hän kirjoitti Puhdistukseen, koska hän ei voi ymmärtää miten kansainvälinen yhteisö vielä 1990-luvullakin katselee tyynesti sivusta.

    … ja Itävallan insestitapauksen jälkeen sitä miettii, että onko yhtä pahoja naisia, kuin tuo Franz, olemassa missään muualla kuin kirjoissa. Niissä heistä ei ole puute.

  5. 5

    sanoo

    ”… ja Itävallan insestitapauksen jälkeen sitä miettii, että onko yhtä pahoja naisia, kuin tuo Franz, olemassa missään muualla kuin kirjoissa. Niissä heistä ei ole puute.”

    Ei minulla sinänsä ole tarvetta puolustella miehiä, mutta mainitsenpa silti ihan yksittäistapauksena Rosemary Westin nimen. Rosemaryhan piti miehensä Fredin kanssa Britanniassa tätä ”kauhujen taloa”. Pariskunta siis yksissä tuumin kidutti ja tappoi ainakin 10 nuorta naista.

    Mutta yleisesti ottaen: en kiistä sitä, etteivätkö maailmanhistorian raaimmat ja kuvottavimmat episodit olisi voittopuolisesti miesten ”aikaansaannoksia”.

  6. 6

    Susanna Iivonen-Pekesen sanoo

    Tämä on niin noloa että. Mutta tekee näin ruuneperin jälkeisenä päivänä kommentoida aiheesta. Että olenko kauhean kerettiläinen, kun mun mielestä Puhdistus lähentelee viihdettä. Eikä siinä mitään pahaa kai ole, mutta kuitenkin. Siis jotenkin se muistuttaa niin kuin dekkaria enemmän kuin taidetta. Oon kyllä ihan hirveä, tiedän! Liza Marklund ja Sofi Oksanen. Apuva. Mutta sekin lohduttaa, että olemme esimerkiksi Siri H:nkin ansioista olleet samaa mieltä.

  7. 7

    sanoo

    Älä kursaile. Ei siinä mitää noloa ole, ettei ajattele kuten palkintoraadit, suuri yleisö ja kriitikot. Konsensus ei ole koskaan tae kirjan laadusta tai laaduttomuudesta.

    Puhdistuksessa on omat viihteelliset aspektinsa. Se on sujuvasti ja vetävästi kirjoitettu juonellinen romaani. Marklund kirjoittaa kanssa juonellisia romaaneja, mutta Oksasesta hänet erottaa se, että hän ei osaa kirjoittaa, ei ensinkään, ei kirjallista tyylitajua nimeksikään. Lisäksi Oksanen käsittelee naisia (ja ihmisiä yleisemmin) sortavia mekanismeja kirjallisesti paljon mielenkiintoisemmin ja syvemmin kuin Marklund, jota elähdyttää pelkkä debiilimäinen oikeaoppisuus ja vainoharhainen raivo.

    Eli kyllä Puhdistus mielestäni on poikkeuksellisen laadukas kotimainen romaani. Varmaan siinä on klassikonkin aineksia. Toinen juttu on sitten se, että minuun henkilökohtaisesti puree vähän toisen tyyppinen kirjallisuus paremmin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *