Proosan ihme

Karsastan yleensä romaaneja, joissa päähenkilönä on kirjailija. Etenkin jos tämä kirjailija on sellainen, joka painiskelee luomistyön tuskissa.

J.M. Coetzeen Diary of a Bad Yearin päähenkilö on arvostettu 72-vuotias kirjailija JC. Hänen henkilöhistoriansa täsmää monissa kohdin Coetzeen oman henkilöhistorian kanssa, hän on myös julkaissut romaanin Waiting for the Barbarians aivan kuten Coetzeekin.

JC kokee kirjallisen luomisvoimansa hiipuvan. Hän keksii yhä tarinoita, mutta jättää ne hahmotelmiksi sen sijaan että työstäisi ne romaaneiksi. Tässä on hänen mielestään jotakin samaa kuin vanhenevan miehen seksuaalisuudessa: kuvitelmat riittävät, enää niitä ei tarvitse elää todeksi.

Kaiken kukkuraksi JC:tä kalvaa epäilys oman kirjallisen työnsä laadusta ja merkityksestä. Niin paljon kuin on siitä tunnustusta saanutkin.

”But now the critics voice a new refrain. At heart he is not a novelist after all, they say, but a pedant who drabbles in fiction. And I have reached a stage in my life when I begin to wonder whether they are not right…”

Kuulostaa pahalta, todella pahalta.

Diary of a Bad Year lähtee liikkeelle siitä, kun JC suostuu saksalaisen kustantajan pyyntöön kirjoittaa poleemisia päiväkirjamerkintöjen omaisia esseitä nykyajasta. Draaman aineksia romaaniin syntyy, kun JC tapaa kauniin kolmekymppisen Anyan, joka on itsekin kovin tietoinen hyvämuotoisesta takamuksestaan. JC palkkaa Anyan kirjoittamaan puhtaaksi tekstejään. Kirjan kolmas keskeinen henkilö on Anyan miesystävä Alan, nelikymppinen sijoituskonsultti, puhdasoppinen voittoa maksimoiva homo economicus, joka halveksii avoimesti JC:n kaltaista vanhan maailman intellektuellia.

Romaanin sivut jakaantuvat kolmeen palkkiin: ylimmäisenä juoksevat JC:n esseet, keskellä JC:n kuvaukset kanssakäymisestä Anyan kanssa ja alimmaisena Anyan ja Alanin väliset JC:hen liittyvät keskustelut.

JC:n esseiden aihepiiri on kirjava (otsikoissa vilahtelee kaikkea mahdollista välillä On the origins of the state – On the mother tongue), mutta läpikäyvää niissä on vastenmielisyys Yhdysvaltoja, sen nykyhallintoa ja terrorismin vastaista sotaa kohtaan. Esseissä ei ole sinänsä mitään yllättävää tai mieltä kiihottavaa, niissä esitetään juuri sellaisia näkemyksiä, joita Coetzeen kaltaiselta ihmiseltä (Alanin sanoin ”60-luvulle jämähtäneeltä sentimentaaliselta marxilaishipiltä”) voi odottaa. Hyvin muotoiltuja ja kriittisiä huomioita, mutta moneen kertaan esille tuotuja.

Varsinainen tarina, jossa toisiinsa törmäävät JC:n, Anyan ja Alanin erilaiset maailmat jää luonnosmaiseksi, muutamin terävin piirroin kokoon kyhätyksi.

Mutta kaikesta huolimatta kirja toimii. Ei se tosin ole Coetzeen parhaita, mutta yhtä kaikki se toimii, ja lukija joutuu kohtaamaan proosan ihmeen puhtaimmillaan. Mikä on se elementti tai ainesosa, joka puhaltaa romaaniin elävän hengen? Puhdas ammattitaitoko?

JC hahmottelee romaanissa kertomuksen, jossa kuuluisa naispuolinen romaanikirjailija (Elizabeth Costello?) vaihtaa ajatuksia akateemisen maailman äärimmäisessä marginaalissa ahertavan professorin kanssa. Professori kirjoittaa kirjailijalle: ”you deserve whatever has come to you, you have the divine spark.”

Divine spark. Siinäkö se? Ääh, kuulostaa ärsyttävän yliluonnolliselta. Oli miten oli, hyvään romaaniin sisältyy aina jotakin sellaista, mitä ei voi selittää, pilkkoa osiin, analysoida puhki. Siinä on proosan ihme.

Kommentit
  1. 1

    Anonymous sanoo

    Nyt leikin radikaalia. Inhoan Coetzeen kirjoja. Parhaiten hän on onnistunut E. Costellossa, kun hän on luonut itsensä naiseksi. Divine – jumalallinen. Siitähän luomistyössä on kyse. On tylsää, kun kirjailija kirjoittaa itsestään. Näitä on paljon, jotka kirjoittavat luovuuden ehtymisestä ja vanhenemisesta. Tämä toinen ällödinosaurus eli Roth, esimerkiksi. Mailer taitaa olla poikkeus. Alkoi luoda Hitleriä uudestaan. Täytynee lukea.

    Vielä: P.D. Jamesin Majakka jäi kesken kun oli niin tylsä, koska se kertoi kirjailijasta jonka luomisvoima on ehtynyt. ja niin edelleen. Mikseivät lopeta kirjoittamista? Vai onko olo kuin S.Kingillä että fani pakottaaa kirjoittamaan? Miksei kustannustoimittaja sano mitään? Osa kirjailijoista tappaa alter egonsa kirjoissaan. Tekee itsarin. Pitääkö se tehdä julkisesti? Miksei voi tyytyä huippuvuosien parhaimmistoon? Mitähän sävellyksiä Sibeliukselta kuunnellaan? Olisko uran keskivaiheilta? Mozart kuoli tarpeeksi nuorena. Olenko hirveä, julma ja kostonhaluinen? Olenkin se S. Kingin kauhea hoitaja, joka käskee kirjoittamaan uudestaan ja kiduttaa kirjailijaa! PÖÖ! Tappajahoitsu on hyytävän ajankohtainen aihe.

    Tarantinon ainoa hyvä leffa on Jackie Brown. Tarantinokin on minun kriteereilläni ihan paska.

    Kuka olen? Mari tietää.

  2. 2

    sanoo

    Aina sitä pakostakin terästää kuuloaan, kun joku sanoo inhoavansa jotain ja haukkuu jotakin paskaksi.

    Mutta en minä nyt sitä kovin radikaalina osaa pitää. Se on sitä ”irrottelua” ja ”tuuletusta”, jota media pyytää koko ajan lisää, lisää ja lisää. Ja liki päivittäin sitä myös niskaamme kaataa jonkun puhuvan pään sanomana.

    Se mitä kaipaisin olisi vanhoja kunnon moraalisaarnoja, joissa syyllistettäisiin ihan ilman kiertelyjä ja ällöttävää suvaitsevaisuutta ynnä muuta relativismia ihmisiä pinnallisesta elämästä ja television katselusta ja haikailtaisiin takaisin vanhaa 70-luvun Yleisradiota ihmisiä sivistämään.

    Tai usutettaisiin ihmisiä lukemaan Pierre Bordieun hurmaavan pitkäpiinaista ja ryppyotsaista televisiota käsittelevää teosta (oliko sen nimi Televisiosta, en jaksa tarkistaa) sen sijaan että katsovat televisiosta, kun joku – Kaurismäen sanoin – syö hämähäkkiä ja toinen kirkuu vieressä.

    Mutta minäkin teen tunnustuksen: minusta E.Costellon hahmo on vastenmielinen, kuvottava.

  3. 3

    sanoo

    Kirjoitin tuohon ylle Pierren sukunimen syyttä suotta väärin. Olen minäkin aika paska.

    Siitä olen anonyymin kanssa samaa mieltä, että ”vanhenevien kirjailijoiden” elämä ei ole kaunista katseltavaa. Ja siitä on tuo Coetzeen uusi kirjakin mainio osoitus.

    Moniko kirjailija on oikeasti jäänyt eläkkeelle? Lopettanut vapaaehtoisesti?

  4. 4

    Anonymous sanoo

    Et ole yhtään paska. Sulla on hyvä blogi.

    Saat inhota Elisabethia. Mut miksi se sua inhottaa? Mua inhottaa esimerkiksi Häpeäpaalun professori siksi, kun se on niin tyhmä. Satiiri satuttaa. Siinä raiskataan ja nöyryytetään. Onks se kivaa luettavaa? Ihmisen julmuus, tyhmyys ja pimeä puoli. Coetzee on varmaan hyvä kirjailija, koska hän herättää tunteita. Mutta olisiko reaktiossani jotain sellaista, mitä Kihlman sai osakseen. Kaikki naisista ei tykkää pölvästeistä, vaikka olisivat kuinka luovia. Jouko Turkka on kirjailijana ihan ok, vaikka on varmaan henkilönä ihan demoni, ainakin Marjatta Tapiolan joistain maalauksista päätelleen. Henrik oli hyvä kirjailija, vaikka oli Märtan mukaan paska aviomies. Coetzee voi olla henkilönä ihan ok, mutta kirjoittaa paskoista hahmoista, joihin en voi samaistua.

    En osaa vastata viimeiseen kysymykseesi. Osa näyttelijöistäkin esiintyy eläkkellä. On tilausta. Ovat hyviä.

    Onneksi me voidaan valita ne kirjat, mitä luetaan. Ei syötetä mitään pakolla niin kuin Kellopeli appelsiinissa. Kai niitä paskojakin pitää lukea, että tietäis ja oppis.

  5. 5

    sanoo

    Ei Coetzee henkilönä taida olla kovin ok, vaikuttaa estyneeltä ja epäsosiaaliselta nuhjakkeelta. Ei sillä, että epäsosiaalisuudessa sinänsä mitään pahaa olisi, monet parhaista ystävistäni ovat epäsosiaalisia.

    Ylipäänsä moni hyvä kirjailija on ihmisenä paska tai ainakin epäonnistunut. Eivät kai muuten kirjailijoita olisikaan.

    Diary of a Bad Yearin tämä ”kovasti Coetzeen oloinen kirjailija” pitää Nobel-palkintodiplomiaan kehystettynä seinällä. Mutta eipä se näytä hänen elämästään onnellista tehneen. Jaksaa uikuttaa siitä, onko sittenkään oikeasti hyvä kirjailija.

    Jos haluaa elää onnellista ja täysipainoista elämää, ei kannata ruveta kirjailijaksi.

    Miksi E.Costello on mielestäni kuvottava? Varmaan samasta syystä kuin Nabokov on Houellebecqin mielestä paska kirjailija. Ei vaan satu miellyttämään.

    Joo, paskoja kirjoja saa ja pitää lukea. Se hyvä puoli niissä on, että eivät ainakaan ole niukkuushyödyke.

  6. 6

    Anonymous sanoo

    Voiko kirjailijaksi ”ruveta”? Ehkä synnytään kuulumalla orpojen ja sivullisten heimoon? Mitä on ”ihmisenä epäonnistunut”? Onpa masentavaa. En usko tuohon ainakaan yleispätevänä määritelmänä.

  7. 7

    sanoo

    Depends on what you mean by ”ruveta”, vastaisi tähän William Jefferson Clinton.

    Minua jotenkin miellyttää tuo rupeaminen enemmän kuin vaikkapa tämä, että on ”elettävä sellainen elämä, että syntyy kirjailija”.

    Orpojen ja sivullisten heimoon kuuluminen tuntuu sinänsä hyvältä. Hannu Salama on useammassakin yhteydessä korostanut kirjailijoiden sivullisuutta tietyn arkielämän tumpeluuden kautta: Viidasta tuli kirjailija, kun pudotti vatupassin vastaavan mestarin päähän, Linnasta, kun iski talikolla pehtooria jalkaterään (niinkö se meni?)…

    Ainakin on ruvettava kirjoittamaan tullakseen kirjailijaksi. Tai ehkä nykyään voi saada kirjailijan tittelin vaikkapa sanelemalla muistelmansa nauhalle, kuka näistä enää tietää.

    Sanoin niin, että ”moni hyvä kirjailija on ihmisenä paska tai ainakin epäonnistunut.” Se ei siis ollut yleispätevä huomio. Nimiä voisi tähän vetää, koska nimiä kuuluu aina joka paikkaan nykyisin vetää, mutta taidan kuitenkin häveliäisyyssyistä jättää sen tekemättä.

    Kai kirjailijoissa – ja tämäkään ei ole yleispätevä huomio – on näitäkin, jotka tykkäävät siitä kun saavat vetäistä takin auki ja huutaa oikein kovalla äänellä kuin pohjalaisessa viisussa: ”Lyäkää ny saatanat puukoolla jos teirän teköö miäli…”

  8. 9

    Anonymous sanoo

    Ai siis pilailet kanssani kertomalla Viidasta ja Linnasta. Tiedät hyvin, mitä tarkoitan. Tunnistan Erno Paasilinna -sitaattisi. Olemme lukeneet samoja kirjoja? Tietenkin kirjailijaksi tullaan kirjoittamalla. Mutta miksi kirjoitat? Ajattelen – siis olen olemassa, niinkö? Vai haluatko vuoropuheluun lukijasi kanssa? Hei: jos Coetzeekin haluaa pelkkää sääliä ja se riittää hänelle.

  9. 10

    Anonymous sanoo

    Niin: jos oli sulla sosiologi B väärin kirjoitettu, niin meni se E:kin mulla pieleen. Piti siis olla zetalla eikä ässällä. Nyt lupaan olla kirjoittamatta C:sta enää muuta 🙂

  10. 11

    sanoo

    Höpö höpö. Enpäs pilaillut kanssasi, jatkoin vain samassa tyylilajissa, jonka aloitit eli vedin tietoisesti mutkia suoriksi ja käytin useasti paska-sanaa ynnä muuta ”tuuletusta”.

    Mutta totta kai tiedän, ettei kirjailijaksi noin vain ruveta. Laila Hirvisaarikin sanoo uudessa Kirjailijan työmaat -kirjassa, että kirjailijaksi synnytään. Uskon kaiken, mitä Laila sanoo kirjailijaksi tulemisesta ja kehotan kaikkia lukemaan hänen esseensä kyseistä kirjasta niin kuin koko kirjankin.

    Miksikö kirjoitan? Paskahousut kirjoittavat, koska eivät uskalla elää. Tämäkin on sitaatti, erään kotimaisen nykykirjailijan teoksesta. Sen sanoo kertojaminä ei kirjailija itse. Vaikka voi olla että kirjailija itse ajattelee samoin. En ole häneltä kysynyt, kun en häntä tunne.

    On ok haluta sääliä, jos Coetzee sääliä haluaa. Säälin kehittyminen on sivilisaation olennaisimpia tunnusmerkkejä, sanoi eräs saksalainen hihhulifilosofi, jolla oli rumat viikset. Niin kauan kuin meillä on sääliä kaipaavia kirjailijoita, jotka myös sääliä saavat, elämme sivilisaatiossa.

    Niin kauan kuin on kirjailijoita on kirjallisuutta, sanoi Saarikoski eräässä runossaan (muistinvarainen siteeraus). Sanoi hän myös niin, että kuivuneiden naisten kukkien kastelu on kirjailijan ammatti. Pääasiallinen kohderyhmäkö hänellä mahtoi olla mielessään?

    Olin päivän Lahdessa kirjan puffausreissulla ja levoton mielialani huokuu tästä tekstistä.

  11. 12

    Anonymous sanoo

    Mitäs tästä sitaatista mietit?

    Taide esiintyy pyhämekko päällä, vaikka maailma paskantaa tuulipukuunsa. Kirjallisuus lähestyy teatterien musiikkiviihdettä. Kirjojen lehdiltä on turha etsiä vimmaa tai kiihkoa. Kirjallisuuden käyttämä kieli kuihtuu keskiluokkaiseksi, sivistyneeksi. Se menettää kulmahampaansa, kykynsä repiä ja raastaa. Kirjallisuus on niin itseensä käpertynyttä, että joka toisen kirjan päähenkilö on kirjailija.

  12. 15

    sanoo

    Juu, meillähän oli tällainen pistämätön diili 🙂

    Aloittelen tänään kirjaasi, olen ehtinyt sitä vasta selailla, mutta lehteilemällä jo ensi havainto on että proosa on vahvaa.

    Kirjoittelen lisää kunhan ehdin.

  13. 16

    ratikaali sanoo

    Muistelisin, että tuo sitaatti on kuitenkin on Arto Salmiselta lainattua. Ja olen sitäkin mieltä, että ei se oikein Coetzeeseen sovi ainakaan niiden muutaman kirjan kohdalla joita olen lukenut. Sitaatissa puhutaan asiaa, mutta eri asiaa.

  14. 17

    sanoo

    Ratikaali.

    Tuo sitaatti on Harri Haanpäältä muistokirjoituksesta, jossa hän käsitteli Arto Salmista. Tämä ”Erään taistelun kuvaus”.

    Ja ei se Coetzeehen liitykään. Tämä minun ja anonyymin keskustelu karkasi avarammille aloille jo ensi viesteistä lähtien.

  15. 18

    sanoo

    Tästä keskustelusta tykkäsin.

    Lupaan heti kunhan ehdin muulta lukemiselta lukea sekä Miinan että Tommin kirjan.

    Silosäkeet ovat pitemmän päälle aina tylsiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *