Pieksäkäämme paavi

Michel Houellebecqin Alkeishiukkasten toinen päähenkilö Bruno lausuu eräässä kohtauksessa haikeita sanoja paavista:

”Minä todellakin ihailin Johannes Paavali II:a (…) Johannes Paavali II oli ainoa, ehdottomasti ainoa joka ymmärsi, mitä länsimaissa oli tapahtumassa. Olin tyrmistynyt siitä, miten huonosti Dijonin Usko ja elämä -ryhmä otti tekstini vastaan. He arvostelivat paavin suhtautumista aborttiin ja ehkäisyyn ja kaikkea muuta yhtä typerää. No, enpä minäkään yrittänyt kauheasti ymmärtää heitä.”

On vaikea kuvitella yhteiskunnallisesti tyylitajuttomampaa temppua kuin paavin ylistäminen aikana, jolloin kaikilla on oikeus eli velvollisuus nautintoon ja suruttomaan elämään. Tuskin edes Kim Jong Ilin ylistäminen olisi niin viiltävää.

En kuulu katoliseen kirkkoon enkä vastusta ehkäisyä tai aborttia, mutta minulla ei ole pienintäkään halua herjata paavia. Toisin kuin niillä lukemattomilla toimittajilla ja kolumnisteilla, jotka pihisten ja sihisten ilmaisevat närkästyksensä aina kun paavi jossain päin maailmaa lausuu jotakin. Maailmassa on mielestäni tuhatmäärin asioita ja ilmiöitä, jotka ansaitsevat tulla herjatuksi ennen katolista kirkkoa ja sen päämiestä.

Alkeishiukkasten toinen päähenkilö Michel pohtii sitä, onko yhteiskunta mahdollinen ilman uskontoa. Eräässä mielessä koko Houellebecqin tuotanto on vastauksen hakemista tähän kysymykseen. Eikä hän pääse uskonnosta eroon kuvittelematta tulevaisuuden maailmaa, jossa tieteen edistysaskelet korvaavat ihmisrodun uudella jalommalla versiolla.

”Olemme katkaisseet sukusiteemme ihmiskuntaan ja olemme elossa. Ihmisiin verrattuna elämme onnellisina. On totta, että olemme osanneet ylittää itsekkyyden, julmuuden ja vihan, jotka heille muodostuivat ylitsepääsemättömiksi, mutta me elämme joka tapauksessa erilaista elämää”, sanotaan Alkeishiukkasten viimeisellä sivulla.

Uskonnonvastaisuus antaa olemisen tarkoituksen monelle nykypäivän intellektuellille, esimerkiksi rähjääntyneelle Christopher Hitchensille, jonka God is Not Great on kuulemma jonkinmoinen bestseller. Olen minäkin sitä lueskellut sieltä täältä. Se on hyvä vessakirja.

Hitchens ja hänen kamunsa pyrkivät todistelemaan, että yhteiskunnallinen moraali ei edellytä tuekseen uskontoa. Epäilemättä tuollainen teesi voidaan esittää ja perustella vakuuttavasti esseessä. Teesiähän on mahdoton kumota faktoilla, koska yhteiskuntamme ja kulttuurimme on niin perusteellisesti uskonnollisten traditioiden lävistämä, ettemme voi tietää, miten maailmamme toimisi ilman niitä. ”Otetaan uskonnosta se hyvä mitä siitä on otettavissa ilman yliluonnolliseen uskomisen painolastia”, eräs edistyksellinen tuttavani ehdotti kerran. Eli tapetaan sielu ja palvotaan ruumiista — sehän on suoranainen kansalaisvelvollisuus nykyisin.
Kommentit
  1. 1

    Prospero sanoo

    ”Pieni mies on jumalan sijainen maan päällä. Jumala on ratkaissut hänen kauttaan paljon asioita. Että kondomi on paha, että köyhyys on paha, etä ihminen on paha, mutta paavi on pyhä!”

    ”Katoliset maat ovat köyhiä, Vatikaanin kassaholvit kahisevat suuryhtiöiden osakkeita. Mutta jumala ei jaa rahaa, eikä paavi. Minkä takia sellainen typeryys!”

    Erno Paasilinna/Ruumisarkun nauloja

    Suosittelen Melenderille tutustumista esimerkiksi invisition historiaan ja sen jälkeen vaikka Jonathan Gloverin kirjaan Ihmisyys – 1900-luvun moraalihistoria. Tutustuminen voi avata uuden näkökulman paavilliseen instituutioon, katolilaisuuteen ja uskovien moraalikoodiston toteutumiseen.

    Onko suomalaisen kirjallisuuden kenttään syntymässä taantumuksellis-katolilainen ryhmittymä, joka jumaloi paavia ja katolilaisuutta ja jahtaa harhaoppisia ja uskonnottomia? Uusi kirjallinen inkvisitio?

    Aina kun aletaan puhua ”sielusta”, tekee mieli lopettaa koko keskustelu. Silloin operoidaan uskonnollisella terminologialla, käsitteellä, jolle ei ole vastinetta todellisuudessa.

    -Prospero

  2. 2

    sanoo

    ”Onko suomalaisen kirjallisuuden kenttään syntymässä taantumuksellis-katolilainen ryhmittymä, joka jumaloi paavia ja katolilaisuutta ja jahtaa harhaoppisia ja uskonnottomia? Uusi kirjallinen inkvisitio?”

    Voi hyvät hyssykät sentään!

    Pelkäät varmaan sitäkin, että joku myrkyttää ruokasi tai salakuuntelee puhelintasi.

    ”Aina kun aletaan puhua ”sielusta”, tekee mieli lopettaa koko keskustelu.”

    En usko.

    Mutta minun kylläkin tekee mieli lopettaa keskustelu aina kun joku ryhtyy antamaan setämäisiä neuvoja tyyliin: ”Suosittelen Melenderille tutustumista esimerkiksi invisition historiaan…”

    Inhoan tällaista netissä käytävää jankutusta. Enkä tajua, miksi vaivauduin kirjoittamaan tämän kommentin.

  3. 3

    sanoo

    Yön yli nukuttuani tuo yllä oleva ”ajatustenvaihto” huvittaa kovasti.

    Mutta en edelleenkään voi olla ihmettelemättä, että kun merkinnässäni kerron, ettei minulla ole halua herjata paavia, joku tulee heti ja lyö minua paasilinnalla ja inkvistiolla päähän ynnä näkee merkkejä jonkinlaisesta kirjallisen kentän salaseurasta, joka jahtaa harhaoppisia ja uskonnottomia.

    Meillä kaikilla näyttäisi todellakin olevan velvollisuus herjata paavia. Luotan kuitenkin siihen, että muut hoitavat sen mielihyvin puolestani.

  4. 4

    sanoo

    Sitä paitsi inkvisitio oli aikanaan kovin edistyksellinen ja humaani laitos, mielestäni aivan tarpeettoman paljon parjattu.

  5. 5

    Prospero sanoo

    En pelkää. Yritin vain hieman ironisoida.

    Jankutinko minä? Olinko setämäinen? Siltäkö se tuntui?

    Ilmaisen varmasti itseäni epäselvästi. Olen pahoillani.

    Sanon vain, että jos katolilaisuus on sitä, mihin sitä on käytetty tai mihin sitä käytetään, en voi sitä kunnioittaa. Enkä myöskään jumalan maanpäällistä ykkösmiestä (idoottien mandaatilla).

    Ja uskovaiset ovat aina tehneet omasta moraalikoodistostaan helvetillistä parodiaa. Amen.

    Jos taas et pidä mielipiteistäni, kommenteistani tai ilmaisustani, jätä kommenttini julkaisematta tai kerro se minulle – voin pysyä omissa oloissani.

    – Prospero

  6. 6

    sanoo

    ”Jos taas et pidä mielipiteistäni, kommenteistani tai ilmaisustani, jätä kommenttini julkaisematta tai kerro se minulle – voin pysyä omissa oloissani.”

    Äh. Aina sitä rapatessa roiskuu. No hard feelings.

  7. 7

    Antti Nylén sanoo

    Hyvin kirjoitettu, veli Tommi. Pidä tikarit vastakin terävinä.

    Paavin parjaajien ja yleensä ”uskonnottomien” kuvitelma katolisen kirkon massiivisesta vaikutusvallasta, mannerlaattoja siirtävästä voimasta ja ankarasta uhasta meidän terveydellemme on todellakin liikuttava.

  8. 8

    Timo Hännikäinen sanoo

    Pyöränkeksijä Prospero on jälleen vauhdissa. En ole lukenut hänen mainostamaansa Gloverin ”Ihmisyys” -kirjaa, mutta Nuoren Voiman viime numerossa Herman Raivio totesi siitä seuraavaa (Littellin ”Hyväntahtoiset -romaanin arvion yhteydessä):

    ”Se on vastenmielinen teos. Ei siksi, että siinä kuvataan yksityiskohtaisesti kansanmurhia, vaan koska asioita jaetaan inhimillisen ja epäinhimillisen kategorioihin. Se on paitsi aivotonta myös omahyväistä, koska kirjoittaja tekee eron meidän hyvien (inhimilliset) ja niiden pahojen (epäinhimilliset) välille.”

    Inhimillisestä ja epäinhimillisestä jankuttaminen on väsynyttä. Kansanmurhat, kidutukset, sodat, nehän kuuluvat ihmisyyteen siinä missä lähimmäisenrakkaus ja keskinäinen apukin. Onko ihmisyys muka jotain muuta kuin kaikki mitä ihmiset keksivät tehdä? Jos moraalista puhutaan, pitäisi keksiä parempia termejä.

    Vain yksi asia on vielä väsyneempää, ja se on uskonnon, erityisesti paavin ja katolilsen kirkon haukkuminen, vanha hyvä keino saada kriittisen älykön status.

    Prosperolle voisin suositella esimerkiksi Hannele Klemettilän keskiaikakirjoja ja Marko Nenosen tutkimusta Euroopan noitavainoista. Niistä selviää mm., että paljon parjattu inkvisitio oli myös aikansa kehittynein oikeuslaitos, joka takasi syytetylle oikeuksiakin. ”Syytön kunnes syylliseksi todistetaan” -periaate tulee sieltä. Lisäksi huomautan, että pahimmat uskonvainot ovat tapahtuneet viime vuosisadalla, puhtaasti maallisten ideologioiden kuten kommunismin ja fasismin masinoimina.

    Jos suomalaisen kirjallisuuden kenttään on tosiaan syntymässä taantumuksellis-katolilainen ryhmittymä, minulla on siitä vain yksi kysymys: miten siihen voi liittyä?

  9. 11

    Prospero sanoo

    Poista sitten se kappale. Ole hyvä. En ole lukenut asiaan liittyvää keskustelua.

  10. 13

    sanoo

    Hyvä, että tuli mainituksi tuo Nenosen tutkimus eli tutkimukset, ei tarvitse minun enää siihen vedota. Mutta, mitä tulee Ilman-teoksen kritiikkeihin niin Joni Pyysalo kirjoitti hyvin Suomen Kuvalehdessä, se oli semmoinen tasapainoinen kirjoitus. Tosin olen yleensä Pyysalon kanssa kaikesta eri mieltä.

    Gloverin Ihmisyys ei ole ihan paska kirja, mutta on siinä semmoista jälkiviisastelua ja poliittista korrektiutta että yököttää.

  11. 14

    juhan holm sanoo

    Tämän haluan nyt tähän paaviasiaan lisätä,sitten en muuta. Tommin tavoin en jaksa blogiriitelyjä yhtään (ne tuhoavat koko tään ”lajityypin”):

    Omasta ateistisesta näkökulmastani pidän paavin kommentteja ehkäisystä lähinnä turhauttavina. Minullehan on tarjolla vain yksi maailma ja elämä ja omasta mielestäni myös aidisn riivaamille hmisille .

    Toisaalta ymmärrän ihan hyvin paavin näkemyksen, koska hänelle tuonpuoleinen on aidsia ja kansoituskysymyksiä tärkeämpää. Olemassaolomme maallisuudessa on paaville tuonpuoleisuuden odottamista, historia kaikkein tärkeimmän tulevan kirjailemista.

    Paavi olisi ristiriitainen juuri silloin, jos hän asettaisi tuhoutuvan ruumiin hengen pelastumisen edelle. Ja ateistina olisin typerys kritisoidessani häntä johdonmukaisuudesta.

    Olen tässä nyt ihan vilpitön: TÄMÄ EI OLE SARKASMIA.

  12. 16

    Karo Hämäläinen sanoo

    Kyllä se näköjään niin on, että jos sanoo, ettei halua herjata jotain, on tuon jonkin fanaattinen kannattaja. Ei, pyydän anteeksi laimeaa ilmaisuani ”fanaattinen kannattaja”. Tarkoitin tietenkin ”jumaloija”.

    Hyperbolan maailmassa ei ole kuin musta ja valkoinen.

  13. 17

    sanoo

    Mielenkiintoista koko keskustelussa on se, että miksi Suomessa ainakin laajalle yleisölle tällä tavoin verrattain etäinen aihe kuin paavin toiminta saa aikaan moisia tunnekuohuja?

    Ja mielenkiintoista edelleen on se, että jos vaikka joku islaminuskoinen johtaja lausuisi jotain vastaavaa, löytäisimmekö hänelle yhtä älykkäitä puolustajia (en tarkoita siis ”jumaloijia”) kuin tässäkin viestivitjassa on, vai pidettäisiinkö häntä – alkuperäiseen Houellebeq-pontimeenkin viitaten – pelkkänä räyhähenkenä ja terroristina?

    Kuten osa tietää, asun tällä haavaa Portugalissa – täällä paavin sanomisia pilkataan sumeilematta mutta eräs paikallinen heitti taannoin vakavissaan: ”Mutta älä naura jalkapallolle, se tarkoittaa täällä paljon enemmän kuin uskonto tai jumala!”

    Mihin maailma on menossa?

  14. 18

    sanoo

    ”Ja mielenkiintoista edelleen on se, että jos vaikka joku islaminuskoinen johtaja lausuisi jotain vastaavaa, löytäisimmekö hänelle yhtä älykkäitä puolustajia…”

    Ainakin minulle oman kulttuuripiirini sisäiset kysymykset ja ongelmat asettuvat eri asteikolle kuin toisten kulttuuripiirien sisäiset kysymykset ja ongelmat. Joku voi tietysti nokkelasti huomauttaa, että elämme maailmankylässä eikä jyrkkiä rajalinjoja pitäisi olla. Vaan kun minulla ei ole sellaista traditioista kumpuavaa jalansijaa, että viitsisin tai uskaltaisin sohia islamin uskonnollisten hahmojen tekemisiä tai puhumisia millään tavalla. En hyökätäkseni enkä puolustaakseni.

  15. 19

    sanoo

    Hännikäisen antama Raivio-sitaatti (Gloverin Ihmisyys-teokseen liittyvä) jumittuu termiviisasteluun, kun teoksessa on kyse suuren skaalan suunnitelmallisesta tappamisesta. Älykköstatuksen hankinnasta käy kai nykyään sekin, että ”oivaltaa” kaiken olevan inhimillistä?

    Mutta uskontokeskustelussa on ehkä saavuttu pisteeseen, jossa CNN-pohjalta ponnistava kirjekurssiateismi ei käy enää intelligentsian takuuvaluuttana. Hyvä niin.

  16. 20

    Prospero sanoo

    Sanoiko Herman Raivio(?) niin? Ja oikein Nuoren Voiman auktoriteetillä? Toki Gloverin kirja sitten on alakuloinen ja huono tekele.

    Hännikäiselle voisin vastaavasti suositella vaikka Keskiajan oikeushistoriaa toim. Pihlajamäki, Mäkinen, Varkemaa tai Levackin klassikkoa The Witch-Hunt In Early Modern Europe. Nenosen erinomaiset historialliset tutkimukset olen lukenut, Klemettilän kirjoja en.

    Sutisen puheen vuoro on hyvä – se asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.

    – Prospero

  17. 21

    Prospero sanoo

    ”Inhimillisestä ja epäinhimillisestä jankuttaminen on väsynyttä. Kansanmurhat, kidutukset, sodat, nehän kuuluvat ihmisyyteen siinä missä lähimmäisenrakkaus ja keskinäinen apukin. Onko ihmisyys muka jotain muuta kuin kaikki mitä ihmiset keksivät tehdä? Jos moraalista puhutaan, pitäisi keksiä parempia termejä.”

    Vielä kiinnitin huomiota tähän. Eihän toki kansanmurhista, kidutuksista eikä sodista kannata jankuttaa, koska ne ovat niin olennainen osa ihmisyyttä. Olet aivan oikeassa. Eihän se kuuluu kirjailijan rooliin. Anteeksi.

    – Prospero

  18. 22

    sanoo

    ”Sanoiko Herman Raivio(?) niin? Ja oikein Nuoren Voiman auktoriteetillä?”

    Kuten aiemmin kerroin: inhoan nettifoorumeille tyypillistä halpahintaista riitelyä ja naljailua.

    Silti: en voi olla huomauttamatta Prosperolle, että erään aiemman merkintäni kommenttiosiossa hän tivasi minulta, kiinnittänkö enemmän huomiota kirjoittajaan kuin tekstiin.

    Tuon yllä siteeraamani heiton perusteella voisin nyt kysyä samaa Prosperolta.

  19. 23

    Prospero sanoo

    Kuule Tommi, kun minä vertaan Gloverin 587 sivuista erittäin hyvin ja huolella kirjoitettua vuosia kestänyttä suurtyötä jonkun Herman Raivion letkautukseen Nuoressa Voimassa, minä yritän panna asiota oikeisiin mittausuhteisiin.

    Näyttää muuten siltä, etten osaa keskustella ollenkaan Melenderiä tyydyttävällä tavalla. Tähänastiset kommenttini ovat olleet ”aasimaisia”, ”halpahintaisia”, ”naljailevia”, ”riitelyä” jne. Ymmärrän ja poistun takavasemmalle.

    -Prospero

  20. 24

    sanoo

    Kiinnostun harvoista blogeista. Tämä on parhaita, kiitos Tommin. Minulla ei ole yhtäkään jatkokommenttia paavin pieksentä-aiheesta, mutta keskustelu täällä herättää (jälleen) mielenkiintoni.

    Tämäkään ei sitten ole ironinen kommentti.

    Ironiaa pohdin tänä aamuna kuunnellessani radiosta ohjelmaa nykyrunokirjoista. Niistä etsittiin väen vängällä huumoria – ja kuulostipa siltä, että niitä myös arvotettiin sen perusteella löytyikö huumoria vai ei. Mistä tämä alituinen naurun vaade?

    Jos mulla olisi blogi, ehkä miettisin tätä siinä. Mutta nyt tulin häiriköimään aiheella Antiaikalaista, sorry.

  21. 25

    sanoo

    ”Näyttää muuten siltä, etten osaa keskustella ollenkaan Melenderiä tyydyttävällä tavalla. Tähänastiset kommenttini ovat olleet ”aasimaisia”, ”halpahintaisia”, ”naljailevia”, ”riitelyä” jne. Ymmärrän ja poistun takavasemmalle.”

    Ehkä vikaa on myös Prosperon tulkinnassa tai minun ilmaisussani.

    Kun sanoin edellisessä kommentissani inhoavani nettifoorumien halpahintaista riitelyä ja naljailua pohjustin seuraavaa kappaletta, jossa muistutin Prosperoa hänen aikaisemmista kommenteistaan tavalla, joka voitaisiin tulkita naljailuksi.

    Aasimaisuudella viittasin siihen Prosperon kommenttiin, joka täältä poistettiin. Ja koska se on poistettu, en lähde sitä jutustelua enää referoimaan.

    Olen huomannut, että rankka poleemisuus harvoin toimii näissä merkintöjen kommenttiosioissa. Teksti suistuu helposti henkilökohtaisuuksiin ja samalla myös tietty tyylitaju häviää. Vähän sama juttu kuin siinä, että nautin poleemisesta proosasta, mutta harvemmin nautin livenä niin sanotuista debateista, joissa kaksi poleemikkoa sohii ja tökkii toisiaan.

  22. 26

    sanoo

    ”Mistä tämä alituinen naurun vaade?”

    Sitä minäkin monesti mietin.

    Kerran kun olin kirjastossa, runohyllyn luokse tuli ehkä kuusikymppinen mies, joka pyysi minua — tuntematonta — suosittelemaan ”jotain humoristista runoilijaa.” Kun en osannut, hän haki virkailijan, joka mutisi jotain mistä en saanut selvää…

  23. 27

    tiukkapipo sanoo

    Tehdään nyt Tommilta kyselemättä kiepautus runometsikköön. Humoristinen runous, hauskuuden vaade. Että runokirjalla olisi vinkeä, humoristinen, hauska leima. Tätä on ollut ilmassa pitkään. Kun saisi edes runous olla vapaa näistä helposti nielaistujen ja uloskakaistujen standup-sirkusten rykäysvaatimuksista. Mutta kansalla pitää olla hauskaa. Ja kaiken pitää aueta mulle ja heti. Ja mun pitää viihtyä. Isolla veellä.
    Ja tällä tarkoitan kokoelmaa, joka on kauttaaltaan em. konseptilla leivottu. Hyvään runouteen kuuluu toki huumorikin, mutta mausteena. Kirjahyllyjen välissä saa välillä itkeäkin. Ai niin – se on ikävää. Ja tulee raskas olo. Ahistaa.

  24. 29

    sanoo

    Niin, jos ”aikamme tauteja” etsitään, niin en ihan ensin puhuisi paavista, vaan esimerkiksi ”ironiasta” ja miten tylsää se on.

  25. 30

    sanoo

    Parantumattomana varhaisromantikkona haluaisin ehdottaa muunnelmaa Vilja-Tuulian kommentista:

    Tuomas Timosen Oodi rakkaudelle on ironinen JA henkeäsalpaavan surullinen ja tunteessaan kertakaikkisen läpitunkeva.

    Tässä eräs sen hienouden salaisuus, minusta. Paatos, joka peilaa itseään. Jännite tunteen ja reflektion välillä.

    Tietynlainen ironia on minusta (ainakin tekstissä) melkeinpä tunteen ilmaisun ehto. Tai ehkä voisi sanoa, että parhaimmillaan ironia kirkastaa tunteen, ja päinvastoin.

    SL: minusta ironia ei ole tylsää, vaan sitä on nykyään vallalla oleva määrätty ironian laji. Ironia tulkitaan nykyään melko kapeasti, meitä riivaa eräänlainen yksipuolinen ruokavalio. Emme ole riittävän laatutietoisia ironian kuluttajia.

    Paavi sentään yrittää.

  26. 31

    sanoo

    Timosen kokoelmaa on ole tullut lukeneeksi. En siis osaa ottaa siihen kantaa.

    ”Tietynlainen ironia on minusta (ainakin tekstissä) melkeinpä tunteen ilmaisun ehto. Tai ehkä voisi sanoa, että parhaimmillaan ironia kirkastaa tunteen, ja päinvastoin.”

    Olen samaa mieltä. Sanataideteokset ovat ironisia myös silläkin tavalla, että niiden mieli ja merkitys on aina jotakin muuta kuin niiden kirjaimellinen luenta ja tulkinta. ”Osta munia ja hienoa sokeria” asettuu erilaiselle merkitysasteikolle runossa kuin kauppalistassa (todettakoon selvennykseksi, etten pidä kauppalistoja runoina, kuten ehkä jotkut pitävät, en ole ready made -lyriikan ystävä)

    Sitten on tämä ”vahingollinen”, ”väsyttävä” tai ”rasittava” ironia, joka on nykykulttuurin vallitsevia piirteitä. Televisio on levittänyt sitä keskuuteemme hyvin tehokkaasti, ja myös kirjallisuuteen, kuten David Foster Wallace esimerkiksi on esseissään korostanut. Se on mennyt niin pitkälle, että esimerkiksi mainokset ja huuhaaviihde osaavat jo itse ironisoida itseään. ”Hei, sitä ei ole tarkoituskaan ottaa vakavasti!” on tehokas tapa saada mediakritiikin esittäjä näyttämään tosikolta. Suomessakin on ihmisiä, jotka katsovat Mikkosia telkkarista puhtaasti hihittelymotiivilla. Se varmaan on heistä hauskaa, eiväthän he muuten niin toimisi. Mutta kun hihittelymotiivi alkaa nousta kaiken muun yli melkein jutussa kuin jutussa, alan kyllä minäkin kaivata monipuolisempaa ruokavaliota.

    On tietysti liikuttavaa, että ihmiset ottavat paavin vielä niin vakavasti, että loukaantuvat hänen sanomisistaan.

  27. 32

    Anonymous sanoo

    ”On tietysti liikuttavaa, että ihmiset ottavat paavin vielä niin vakavasti, että loukaantuvat hänen sanomisistaan.”

    Voi kai siinä yhtenä syynä olla ihan sekin, että kun niin monet ottavat hänet niin vakavasti, että ottavat hänen sanomisistaan onkeensa sanasta sanaan.

    Ei jäsentymätön maailmantuska sinänsä useinkaan (jos koskaan) mihinkään vie, tuottaapahan vain enimmäkseen itsesäälinsekaisia parahduksia, mutta onhan se hurjaa ajatella kondomikieltopuheita alueilla, joilla aids hyökyy aivan pidäkkeettömästi. Vaikka samoilla vierailuilla varmasti muutakin sisältöä on.

    Tämä on mielestäni konkreettinen juttu, joutui sen kanssa sitten milloin mihinkin positioon minkäkin kulttuurin intellokentissä, vastarannalle tai vastarannan vastarannalle.

  28. 33

    sanoo

    ”Voi kai siinä yhtenä syynä olla ihan sekin, että kun niin monet ottavat hänet niin vakavasti, että ottavat hänen sanomisistaan onkeensa sanasta sanaan.”

    Luulisi syntyvyyden kasvun olevan huimaa Euroopan vanhoissa katolisissa maissa, jos katolilaiset todellakin ottavat sanasta sanaan kaiken mitä paavi sanoo ja opettaa, kuten usein kuulee väitettävän.

  29. 34

    Anonymous sanoo

    Okei, ajattelemisen arvoinen vastakommentti. No, ehkä siis kyse on siitä, että tänne meille asti välittyy kuva siitä, että esim. jossain Angolassa onkeen sitten otetaan. Tässähän voi olla joku rasistinenkin taustavire – ”ei ne osaa itsenäisesti ajatella” tms.

    Pointtini ei ollut erityisesti haastaa mihinkään, torailuahan tässä ketjussa tuntuu jo riittävän, lähinnä ajattelin ’ääneen’, ts. kirjoitin aika intuitiivisesti monen varmaan vain vilpittömästi olevan huolissaan aids-kysymyksestä, ei niinkään hakevan jotain vapaa-ajattelijoiden employee of the year -statusta.

  30. 35

    sanoo

    Pitääkö todellakin lukea tuo Timosen kokoelma? Olen lukenut ensimmäisen ja se oli hyvä.

    Hyvä täsmennys Arnkililta ironiasta. Tuotahan minäkin tarkoitin, en vain osannut ajatella ja sanoa.

    (Tämä näyttää ihan kommentilta Kemppisen blogissa. Vielä kun kommentoisi AD OMNIA ja hölisisi kolme sivua Rush Rheesin filosofiasta ja siitä mitä ruokapöydässä vaimo sanoi. Tämä ehkä oli ironiaa.)

    Ironia on osa kyynisyyttä, hälläväliä-elämää. Täytyy ilmeisesti lukea tätä Wallacea, kun on kirjoittanut ironiastakin. Onko se Infinite Jest todella tuhatsivuinen? Siinähän se aika vapusta juhannukseen meneekin.

  31. 37

    sanoo

    Ehkä paavi vain antaa yleisölle sen, mitä häneltä odotetaan – tiukan periaatteellisen sanansa.

    Ja mä olen kyllä vähän sitä mieltä, että kirjallisen ironian hehkuttaminen vasta ansaitsikin ironista otetta. Mielestäni mitään kirjallista tai paavilliskommentillista on turha vesittää ironian ”heitänpä vaan, vaikkei oikeesti kiinnosta”-muka-valekaavulla. Ironian parain käyttö näyttää olevan tällä blogosfäärin tässäkin keskustelussa paljon puhutulla naljailun kentällä, jossa voi arvuuttaa vastapuoltaan omista tarkoitusperistään ja niiden totuudellisuuden asteesta.

    Mua ei ainakaan pelota sanoa, että ihan tosissani otan itseeni sen, että jonkun häiskän kondomi-on-pahaksi -puheita uutisoidaan ympäri maailmaa, oli suhtautuminen niihin sitten itse jutuissa ihan millainen vaan. Vähemmästäkin saisi kulmakuppilassa idiootin leiman ja ehkä turpiinsakin. Vai tekeekö synnin käsite itse synnistä vielä houkuttelevampaa ja siten jotenkin vapauttavampaa? Vai onko pelko yliaistillisen kostosta (jota sen auttamaton äänitorvi toitottaa) kuitenkin niin suuri, että se tulisi ottaa vakavasti?

    Ehkä runoudesta haetulla huumorilla ja sillä paljon puhutulla ironisuudella, joka voi tai ei voi näkijänsä mukaan olla myös koskettavaa, on jokin yhteys: olispa tää vähän kevyempää ja vihjaavampaa, saisinpa vähän hihitellä jonkun toisen tyhmyydelle ja sille, että ainakin itse tajuan tämän oikein. Kunhan se ei vaan olis tosissaan, ettei tarvitsisi kokea myötähäpeää, jos se sanoo jotain oikeeta ja koskettavaa, mikä aina väistämättä on vähän noloa…

    Grräy.

    T. Essi

    Jk. Hyvä juttu, tuo alkuperäinen, Tommi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *