Perkele! Romaanihenkilö puhuu (äijäproosaa)

Seisoin jalat haralla Lahdentien Tuuliruusun käymälässä ja lorotin valkoiseen posliiniin. Olin tulossa Kuopiosta ja menossa Helsinkiin, tai toisin päin, vitunko väliä. Päässäni lauloi Badding ja silmäni punersivat, tiesin sen peiliin katsomatta. Olin etsinyt onnea jo niin kauan, että osasin enää etsiä enkä lainkaan löytää.

(…ja niin kuvitteellinen romaanihenkilömme ravisti viimeiset tipat ja jatkoi matkaansa, jatkoi sitä obligatoriset 200 sivua todistaen itselleen ja lukijoille olevansa ensiksi suomalainen, toiseksi mies ja kolmanneksi romaanihenkilö…)
Kommentit
  1. 1

    niitä edellisen mieskeskustelun anonyymejä sanoo

    Kääk! Ei kai vain Tamminen… En ole vielä lukenut.

  2. 2

    sanoo

    ”Kääk! Ei kai vain Tamminen…”

    Ei nyt sentään. Ihan kotikutoista satiiria yleisesti tunnetusta aiheesta.

    En minäkään ole vielä lukenut Tammista. Lehteillyt olen, sieltä täältä.

  3. 3

    Karo Hämäläinen sanoo

    Tamminen on pehmeämpää. Tuossa Tommin romaanissa – hyvin tiivistetty muuten – päähenkilöllä on viinavetoinen vauhti päällä. Hän on mystinen suoriutuja, jonka kone käy täydellä teholla vaaditut 200 sivua. Eikä unohdeta sinne sivun 80 paikkeille ajoittuvaa kapakkatappelua, jossa veri lentää.

  4. 5

    Anonymous sanoo

    Olen periaatteessa samaa mieltä ”äijäproosan” yksitoikkoisuudesta, mutta mielestäni Tamminen ei todellakaan kirjoita sellaista. Hänen päähenkilönsä ovat pikemminkin äijien vastakohtia.

  5. 6

    Prospero sanoo

    Olen anonyymin kanssa samaa: Tamminen ei kirjoita äijäproosaa. Minusta hänellä on oma ääni, satiirinen ja alakuloisen tarkka.

  6. 7

    sanoo

    Minä en voisi vakavissani väittää kenekään kirjoittavan äijäproosaa.

    Heti kun nostetaan joku kirjailija yksittäistapauksena esiin, on pakko sanoa: ei, ei hän mitenkään tyhjene tuohon äijäproosa-käsitteeseen.

    Itse käytän kyseisestä termiä yksinomaan ei-vakavasti-otettavassa hengessä. Eli esimerkiksi pienten satiiristen proosapätkien yläepiteettinä.

    ”Tamminen ei kirjoita äijäproosaa. Minusta hänellä on oma ääni, satiirinen ja alakuloisen tarkka.”

    Prosperon luonnehdinta Tammisesta on osuva.

    Toisaalta äijäproosan yleisiksi tunnusmerkeiksi on usein laskettu juuri tietynlainen satiirisuus ja alakuloisuus ynnä tietysti lakonisen tehokas lause (eli koivuklapiproosa), joka on Tammiselle ominainen.

    Anonyymi sanoo: ”Hänen päähenkilönsä ovat pikemminkin äijien vastakohtia.”

    En ole havainnut, että ne jotka ovat äijäproosa-termiä käyttäneet edellyttäisivät henkilöhahmoilta ylitse käyvää äijämäisyyttä. Kyse on enemmän kirjalliseen tyyliin kuin henkilökuvaukseen liittyvästä asiasta.

    Aika harvan suomalaisen mieskirjailijan hahmot ovat äijämäisiä, tai eivät ainakaan ole sitä mitenkään ristiriidattomasti ja jäännöksettömästi.

    Olen lukenut Tammisen uutuutta sivulle 56. Tamminen tekee hyvin, sen minkä tekee.

    Jos minua jokin asia häiritsee niin juuri se ”omaäänisyys”, josta Tammista niin usein kiitellään. Haluaisin, että Tamminen olisi vähän vähemmän Tamminen. Pidän epäselvistä käsialoista. Ymmärrän toki, että taidan edustaa tällä näkemykselläni vähemmistöä.

  7. 8

    Karo Hämäläinen sanoo

    Tommi kirjoittaa blogiinsa kondensoidun farkkuäijäromaanin, joka ei muistuta Tammista, ei parodioi Tammista.

    Sen jälkeen käydään keskustelua, jossa todetaan, että Tamminen ei muuten kirjoita tuolla tavalla.

    Olemme kirjallisuuskeskustelun ytimessä.

  8. 9

    jalmari tunne sanoo

    Niinpä, ja kirjallisuuskeskustelun ytimestä löytyvät myös keskustelupoliisit.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *