Paluu Kylpyhuoneeseen

Löysin hyllystäni kirjan, joka vaivutti minut nostalgisiin nuoruusmuistoihin. Olenkohan tulossa seniiliksi?

Kirja on romaani nimeltä Kylpyhuone (alkuteos La salle de bain) ja sen tekijä belgialaissyntyinen Jean-Philippe Toussaint. Luin kirjan alle parikymppisenä ja ihastuin siihen kovin. Toussaint vaikutti silloisiin (epätoivoisiin) tekstiharjoitelmiini. Yritin kirjoittaa kuten hän: minimalistista, tarkkanäköistä, fiksulla tavalla vinksahtanutta lyhytproosaa.

Sitten kävi niin kuin elämässä käy: tuli uusia kirjoja ja kirjailijoita, Toussaint ja Kylpyhuone unohtuivat. Joitakin vuosia sitten Toussaint tuli yllättäen uudestaan vastaani, kun häneltä suomennettiin romaani nimeltä TV (alkuteos La télévision). Luin sitä muutamana iltana ja nukahdin aina. En muista, olinko valmiiksi väsynyt vai väsyinkö vasta kirjaa lukiessani. Johtopäätökseni joka tapauksessa oli, että Toussaint taisi olla yksi monista nuoruusiän hairahduksistani. Parikymppisenä tulee intoiltua kaikenlaisesta turhasta ja tyhjänpäiväisestä.

Mysteeriksi jää, mikä sai minut viikko sitten tarttumaan Kylpyhuoneeseen, joka oli vuosikaudet pölyttynyt kirjastoni etäisimmässä nurkassa, siinä kuoleman valtakunnassa, johon unohtamani kirjat ja kirjailijat päätyvät. Tutkin kulahtanutta kansipaperia ja hymähtelin en-tarkkaan-tiedä-mille. Sitten avasin kirjan ja aloin lukea:

”Kun aloin viettää iltapäiviäni kylpyhuoneessa, en aikonut asettua sinne asumaan, en toki. Aika sujui siellä mukavasti, makasin kylpyammeessa ja mietiskelin, milloin vaatteet päällä, milloin alasti…”

Siltä istumalta luin sitten tämän 113-sivuisen kirjan, jonka päähenkilö eristäytyy kylpyhuoneeseen, lähtee sitten Venetsiaan ja palaa lopuksi takaisin kylpyhuoneeseen. Lukemistani häiritsi se, että yritin muistella, miltä teksti oli tuntunut silloin kauan sitten, mikä siinä oli tehnyt niin suuren vaikutuksen. Siltikin: on pakko myöntää, että Kylpyhuone on mukiinmenevä kaunokirjallinen teos. Viehättävällä tavalla absurdi ja viattomalla tavalla ”filosofinen”. Ehkä nuoruuden herkkyyttään Toussaint (joka julkaisi Kylpyhuoneen 28-vuotiaana) onnistui välttämään sen ilmeisen vaaran, että Kylpyhuoneesta olisi tullut Jean-Paul Sartren Inhon kaltainen filosofialla raskautettu epäromaani.

Kommentit
  1. 1

    Vilja-Tuulia sanoo

    Meillä on Toussaintin Kylpyhuone luettavana kylpyhuoneessamme.

    Löysin jokin aika sitten lapsuuteni tärkeimmän kirjan, Ernest Thompson Setonin Villejä eläimiä.

    Hyvät tekstit saattavat sysätä liikkeelle kohtuullisia pastissikokeiluja, jotka koulivat kirjoittajaa.

    Parhaat tekstit jäävät vaikuttamaan tavoin muilla tavoin. Villejä eläimiä oli aikanaan niin suuri tekstin-, leikin- ja muodonmuutosten maailma, etten voi olla ajattelematta sen osuneen erinomaisesti yksiin sen hetkisten olosuhteiden ja ympäristöni kanssa – ja lopulta muuttaneen niitä.

  2. 2

    sanoo

    ”Parhaat tekstit jäävät vaikuttamaan tavoin muilla tavoin.”

    Juu, näin se on. Kylpyhuone ei kuulu parhaisiin teksteihin, joten se ei myöskään tärähdyttänyt minua pysyvästi.

    Ensimmäinen minut tärähdyttänyt teksti oli T.S. Eliotin Autio maa. Proosan puolella DeLillon Valkoinen kohina.

    Lapsena en tärähtänyt mistään, koska en lukenutkaan paljon mitään.

  3. 3

    sanoo

    Kylpyhuone on jäänyt minullekin mieleen, ehkä eniten kuitenkin koska se tikka napahti otsaan. Olikos se Edmonson se tikan vastaanottaja nimeltään?

    Valkoinen kohina, joo, erittäin mieleenjäänyt. Siinä meni se lapsi moottoritien yli tai jotain emotionaalisena purkauskohtana.

    Mutta mistä niissä kirjoissa oli oikeasti kyse? 🙂

  4. 4

    sanoo

    Edmondsson. Nainen ilman etunimeä. Ja päähenkilöllä ei tietystikään ole edes sukunimeä. Luulen, että Kylpyhuoneessa on kyse esimerkiksi juuri tällaisista detaljeista.

    Valkoisessa kohinassa: aalloista, säteilystä, kuolemasta, tieto- ja riskiyhteiskunnasta ja etenkin niiden varjopuolista, teknologiasta, joka on niin kehittynyttä, että se muuttuu mystiikaksi ja mytologiaksi, new ageksi.

    No, tiedän kyllä, että Jussin kysymykset olivat retorisia. I just got carried away.

  5. 5

    sanoo

    Ahdistuksista ja peloista kai enimmäkseen… (Edmonssonin sukupuolikin taisi jäädä epäselväksi?)

    Modernia taideproosaa, jota Raittila ehti jo hiukan epäillä aikansa eläneeksi. Mutta tyylikästä, tyylikästä.

  6. 6

    sanoo

    Älä hei parjaa Inhoa; se on mun ruumiillisuususkon alkulähde! Joskus pitää rämpiä viikkotolkulla suota, että erottaisi sen olennaisimman polun siellä…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *