Paluu balzacilaiseen aikaan?

Olen lukenut vuoden tärkeimmän kirjan, ainakin itselleni tärkeimmän. Näin uskallan sanoa, vaikka eletään vasta huhtikuun loppua. Kirja on Thomas Pikettyn Capital in the Twenty-First Century (alkuteos Le capital au XXI siécle), yli kuusisataa sivuinen järkäle, jossa on tiheään ladottua tekstiä ynnä runsaasti graafeja, taulukoita ja alaviitteitä.

Vaativasta luku-urakasta huolimatta olen kirjasta innoissani, enkä ole suinkaan ainoa, keikkuuhan Capital in the Twenty-First Century bestsellerlistoilla ja Pikettyä, 42-vuotiasta ranskalaista taloustieteen professoria, luonnehditaan maailman lehdissä alansa rokkistaraksi. Piketty ei ole mikään puoskari tai populisti, sillä hänen magnum opuksensa on saanut valtaosin kiittävän ja arvostavan vastaanoton myös taloustieteen eksperttien keskuudessa. Esimerkiksi Paul Krugman luonnehtii sitä New York Review of Booksissa alan merkkipaaluksi.

Mistä kirjassa on kysymys? Lyhyesti sanottuna Piketty kokoaa valtaisan määrän historiallista dataa tulojen ja varallisuuden kehittymisestä vuosisatojen ja vuosikymmenten ajalta. Vastaavaa aineistoa ei ole koskaan aiemmin niputettu yhteen. Lopputuloksena on vakuuttava tietopaketti, joka avartaa käsityksiä taloudellisen eriarvoisuuden pitkistä trendeistä.

***

Olennaisen sanoman Capital in the Twenty-First Centurystä voi tiivistää muotoon r > g (pääoman tuotto > talouskasvu). Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että menneisyydessä kasaantunut varallisuus kasvaa nopeammin kuin tuotanto ja palkat, mikä ruokkii taloudellista eriarvoisuutta. Sama mekanismi myös muuttaa menestyvät yrittäjät ajan myötä koroillaeläjiksi.

Mitä suurempi on pääoman tuoton ja talouskasvun välinen ero, sitä pahemmaksi eriarvoisuus kärjistyy. Kun tarkastellaan yksityisen varallisuuden osuutta kansantulosta pitkillä aikasarjoilla, voidaan nähdä U:n muotoinen kehityskaari. Ensimmäistä maailmansotaa edeltäneellä Belle Époquen aikakaudella yksityinen varallisuus vastasi Euroopan maissa 6-7 vuoden kansantuloa. 1900-luvun alkupuoliskon sodat ja talouskriisit murensivat vanhan järjestyksen ja 1950-1970-luvuilla yksityinen varallisuus vastasi enää 2-3 vuoden kansantuloa. Sen jälkeen tilanne on muuttunut, pääoman valta on alkanut jälleen kasvaa, ja nykyisin yksityinen varallisuus vastaa 5-6 vuoden kansantuloa.

Toisen maailmansodan jälkeiset vuosikymmenet olivat jälleenrakennuksen ja hyvinvointivaltion luomisen aikaa, jolloin talouskasvu oli vahvaa ja tuloerot tasaantuivat. Yleinen uskomus oli, että pääoman valtakausi on päättynyt lopullisesti, nähtiinhän 1960-luvulla jopa sellainenkin vaihe, jolloin tuloista kertyvät rahavirrat nousivat perinnöistä kertyviä rahavirtoja suuremmiksi. Kannatti siis opiskella hyvä ammatti ja tehdä ahkerasti töitä eikä haikailla perintövarallisuutta, toisin kuin Balzacin romaanihenkilö Rastignac.

Nämä ajat eivät Pikettyn mukaan aivan heti palaa. Historia osoittaa, että talouskasvu voi yltää 4-5 prosenttiin vuodessa vain sellaisissa maissa, jotka ottavat kiinni edistyneempien talouksien etumatkaa. Eurooppa eli tällaista vaihetta toisen maailmansodan jälkeen ja niin sanotut kehittyvät maat elävät sitä nykypäivänä. Ennen pitkää talouskasvu tasaantuu 1-1,5 prosenttiin vuodessa, mikä ihmiskunnan historiassa merkitsee edelleenkin huimaa vauhtia, sillä ennen 1800-lukua ja teollista vallankumousta talouskasvuluvut olivat käytännössä nollassa (samoin kuin inflaatio) vuosisadasta toiseen. Piketty ennustaa, että länsimaat palaavat 1-1,5 prosentin vuotuisen talouskasvun uralle tulevien vuosikymmenten aikana. Suurin syy tähän on demografia, sillä väestön kasvu tyrehtyy tai kääntyy jopa laskuun.

Samaan aikaan kun talouskasvu taantuu pitkän ajan kasvu-uralleen, pääoman vuosittaiset tuotot pysyvät edelleen 4-5 prosentissa eli samoissa lukemissa kuin 1800-luvulla. Se tarkoittaa eriarvoisuuden kärjistymistä, ellei asioihin puututa politiikan keinoin. Kyse on yksinkertaisesta matematiikasta: viiden prosentin vuotuisella kasvuvauhdilla pääoma kasvaa yhden sukupolven aikana (30 vuodessa) 332 prosenttia, kun samaan aikaan talous kasvaa 1,5 prosentin vuotuisella kasvuvauhdilla 56 prosenttia. Ne, joilla on varallisuutta (itse hankittua tai perittyä) rikastuvat siis selvästi nopeammin kuin ne, jotka elättävät itsensä palkkatuloilla (jotka kasvavat suunnilleen saman verran kuin tuotanto).

***

Ketään tuskin yllättää Pikettyn kirjan kertoma siitä, että tämä kehitystrendi etenee vahvimmin Yhdysvalloissa. Siellä kaikkein rikkaimmat ovat rikastuneet viime vuosikymmeninä hurjasti lisää samalla kun keskiluokan ostovoima on kasvanut varsin nihkeästi. Ripeintä tahtia kasvaa sen kuuluisan yhden prosentin varallisuus — ja etumatka 99 prosenttiin venyy entisestään.

Mitä pitäisi tehdä? Piketty esittää kirjansa viimeisessä luvussa globaalia progressiivista veroa pääomalle. Hän myöntää sen olevan utopistinen tavoite nykymaailmassa, mutta ajatusharjoituksena kehittelemisen arvoinen. Jonkinlaisia välitavoitteita voisivat olla maa- tai maanosakohtaiset eriarvoisuutta lieventävät veroratkaisut. Kuten Piketty korostaa, tulo- ja varallisuuserojen äärimmäinen kärjistyminen ei ole kohtalonomainen kehityskulku, vaikka sinänsä perustuukin kapitalistisen järjestelmän sisäänrakennettuun riitasointuun (r > g). Poliittisilla ratkaisuilla on mahdollista vaikuttaa eriarvoisuuteen, ja tämä selittääkin sen, miksi Euroopassa ja varsinkin Pohjoismaissa tulo- ja varallisuuserot ovat olennaisesti pienempiä kuin Yhdysvalloissa.

Tähdennettäköön, että Piketty ei tavoittele tasapäistävää sosialismia, toisin kuin eräissä hänen kirjaansa käsittelevissä nettijutuissa on väitetty (niiden kirjoittajat tuskin ovat vaivautuneet kirjaa edes lukemaan vaan ovat toisen käden tietojen varassa). Hänen mukaansa on kuitenkin tunnistettava, missä vaiheessa eriarvoisuus kasvaa niin suureksi, että se alkaa nakertaa länsimaisten yhteiskuntien demokratiaan ja meritokratiaan perustuvia arvoja ja lopulta yhteiskuntarauhaa.

Taloustieteellisessä keskustelussa Piketty edustaa poliittisen taloustieteen linjaa. Hän arvostelee uusklassisia ekonomisteja, jotka ovat hurmaantuneet ”tieteellisistä” metodeista ja nojautuvat matemaattisiin abstraktioihin ja empirismiin. Taloustiedekin on yhteiskuntatiedettä, Piketty korostaa. Ihmiset eivät ole atomeja eikä kansantaloutta ole mahdollista tutkia kuin omalakista luonnonjärjestelmää.

***

Kirjallisuusihmisenä minua viehättää se, että Piketty viittaa toistuvasti Honoré de Balzacin, Jane Austenin ja Henry Jamesin kaltaisiin romaaniklassikoihin. Heidän teoksiaan lukemalla saa oivallisen käsityksen 1800-lukulaisen yhteiskunnan taloudellisista realiteeteista. Niissä vilisee koroillaeläjiä, joille mukavan elämän edellytys on viiden prosentin vuotuinen pääoman tuotto ja monikymmenkertaiset tulot väestön keskiarvoon nähden. Romaaniklassikoiden henkilöhahmot puhuvat täsmällisin termein paitsi vallitsevista sosiaalisista hierarkioista myös ansaitsemistaan summista.

Nykypäivän kertomakirjallisuudesta tällaiset suorat rahalliset referenssit puuttuvat yksinkertaisesti siksi, että inflaatio vääristäisi summat ja niiden merkityksen muutamassa vuosikymmenessä. 1800-luvulla oli toisin, koska talouskasvu oli hidasta ja inflaatio olematonta. Niinpä Balzacin ja Austenin lukijat saattoivat vielä vuosikymmeniä myöhemmin hahmottaa, millaisesta ostovoimasta puhuttiin romaanihenkilöiden kertoessa tuloistaan. Toisaalta myös perijät ja koroillaeläjät hävisivät kertomakirjallisuudesta lähes tyystin 1900-luvun edetessä. He kuuluivat menneeseen maailmaan, tai niin ainakin uskottiin. Jopa sana ”koroillaeläjä” sai pejoratiivista sävyä, jollaista sillä ei ollut 1800-luvun klassisissa romaaneissa.

Entäpä tulevien vuosikymmenten kertomakirjallisuus? Palaavatko perijät ja koroillaeläjät romaanien henkilögalleriaan yhteiskuntien polarisoituessa?

Mahdollisesti. Tosin samalla täytyy muistaa, että vaikka olemme siirtyneet pääoman uuteen valtakauteen, sosiaalinen dynamiikka on aivan toisenlainen kuin 1800-luvulla. Varallisuus koostui silloin maaomaisuudesta ja valtionobligaatioista, nyt se koostuu kiinteistöistä, yrityksistä ja finanssivarallisuudesta. Toisaalta perijöitä on lukumääräisesti huomattavasti enemmän ja perinnöt keskimäärin pienempiä, kun keskiluokkaisillakin ihmisillä on omaisuutta siirrettävänä jälkeläisilleen.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Kiitos bloggarille, säästin taas yhden laajan tietokirjan verran lukuaikaa kaunolle 🙂 kun sain hyvän katsauksen keskustelua herättäneestä kirjasta.

    Omasta mielestäni ”suhteellinen eriarvoisuus” nykyisissä perusturvayhteiskunnissa on laimeasti kiinnostava mittari. Kannattaisin työperäisen tuloerojen kasvattamistakin, jos sillä saadaan ihmisiä tekemään enemmän töitä ja maksamaan veroja tukemaan heikompiosaisia.

    Piketty tuntuu keskittyvän pääoman jyräävään rooliin. (?) Olen todennäköisesti naiivi kun olen päättänyt olla välittämättä muiden pääomasta, mutta suosittelen tämänkaltaista luovuttamisen strategiaa muillekin. Jostain syystä uskon, ettei se itse kerätty ja oikeasti ansaittu pääoma ole meiltä muilta pois.

    Peritty pääoma onkin toinen aihe. Muistan nuorena kannattaneeni 100-prosenttista perintöveroa enkä vastusta sitä vieläkään. Toisaalta esim. Gates-pariskunnan vapaaehtoisesti asettama max 10 miljoonaa on sekin tolkullinen.

    Takaisin kirjaan ja bloggaukseen: minulle jäi käsitys, että maailmanyhteiskunta olisi suurin osin palannut 1800-luvulle. Ei kai?

  2. 2

    sanoo

    Eihän se 1800-luvulle palannut ole. Katso vaikka tuo merkintäni viimeinen kappale. Nythän on olemassa esimerkiksi merkittävä keskiluokka, jolta jää perintöjä. Sellaista ei ollut 1800-luvulla.

    Mutta toisaalta: Yhdysvalloissa varallisuus yhteiskunnan kaikkein ylimmässä päässä alkaa olla samalla tasolla kansantulosta kuin se oli ennen ensimmäistä maailmansotaa. Ja trendi kulkee kohti samaa Euroopassakin. Mutta varallisuuden koostumus on toki toisenlainen.

    Käsitys varallisuuden meritokraattisuudesta on aika yleisesti hellitty uskomus. Ja on siinä tiettyyn mittaan saakka perääkin. Mutta Piketty todistelee datallaan, että ns. omalla työllään rikastuvien yrittäjäsankareiden rooli ei ole ihan niin keskeinen kuin oikeistoliberaaleissa piireissä annetaan ymmärtää. Perinnöllä hankitun varallisuuden osuus länsimaissa on sen verran suuri, että se murentaa meritokraattista ideaalia. Yhteiskuntien ylin kerros sisältää toki näitä yrittäjäsankareita mutta myös kosolti perinnöllisiä perhedybastioiden edustajia, ja yrittäjäsankareillakin pääoman kasautuminen ei tietyn pisteen jälkeen tule enää niinkään heidän omasta työstään kuin heidän omistamiensa varallisuuserien tuotosta.

    Palkkatuloissa taas ylimmän kerroksen muodostavat supermanagerit, jotka tienaavat monia kymmeniä kertoja enemmän kuin työntekijänsä. Supermanagerien ilmaantuminen on 1980-luvun jälkeen voimistunut ilmiö. Hehän määräävät käytännössä toinen toistensa palkat, koska istuvat niissä elimissä, joissa yritysten huippujohtajien kompensaatiosta päätetään, kaverit siis jakavat kavereille. Lisäksi supermanagerien tuloista suuri osa on ”pay by luckia” (eli ulkoisten olosuhteiden tuottamaa bonusta eikä omien kykyjen tulosta). Tässäkin meritokraattinen ideaali alkaa murentua.

    Tällaista.

  3. 3

    Anonymous sanoo

    Kiitos yhteenvedosta Piketystä. Jäi hyvin paljon ajateltavaa.

    Oma analyysi (muilta kopioitu, yhdistelty) Piketyn ennusteiden lisäksi on se että jutussa mainittu Euroopan valtioiden demografian vääristyminen tulee hyvin dramaattisesti muuttamaan yhteiskuntajärjestelmäämme. Muuttuminen on alkanut jo nyt.
    1,5 miljardilla. Käsittääkseni tuo leikkaus on small potatoes vrt. siihen mitä on tulossa. Vaikka käsiä ja aivoja marssii etelästä korvaamaan tarvittavaa katoavaa työvoimaa ( siis se perusfraasi meidän vaippojemme vaihtajista…) niin meiltä ei taida enää löytyä niille uusille julkisen alan tekijöille maksajia. Tilastollinen mahdottomuus on tilastollinen mahdottomuus oli toive tai poliittinen näkemys, mikä tahansa. Ei auta vaikka työvoimaa olisi, jos ei ole palkan/veronmaksajia. Ne katoavat väestöpyramidin ala-osasta ja : bäng! Euroopalla on uusille tulijoille tarjolla köyhyyttä ja syrjäytymistä ( kannattaako siis edes tulla?), tavallisille duunareille ja keskiluokalle nopeasti kapenevaa hyvinvointia ja sitten Piketyn analyysin mukaan pääomien, varallisuuksien ja perintöjen haltijoille edelleen selviytymisen mahdollisuuksia. Erlander-Palme-Sorsa -kansankoti sanoo poks. Ja me putoamme. Tai siis ei ihan kaikki, lupaa Pikety. Eli kyllä se peloteltu 1800-luku on tulossa. Dickensin kansankoti, hah. Minäkin jonkin sortin vasurina olen jonkinlaisten harkittujen tulonsiirtojen kannalla mutta kohtahan ei ole muilla miltä ottaa kuin rikkailla. Ja jos sille tielle lähdetään, en tiedä lupaako se hyvää kenellekään….

    t.jope

    p.s Jos tuo on kehitys niin ei kai tässä käy taas niin (huonosti) että marxistit saavat uutta nostetta Euroopassa, ja kaikki hölmöys alkaa taas alusta?

  4. 5

    sanoo

    Todellakin… ja tämä on minusta kirjan yksi peruyskysymys ainakin sinun referaatiosi periusteella: Missä kulkee yrittäjän yhtäältä oman riskin ja ansion ja toisaalta siitä saatavan liiallisen(?)pääomatulon raja? Milloin vilpitön yrittäjä alkaa edustaa ansaitsematonta eriarvoisuutta? Ja yhtäältä kestääkö yksityinen yrittäjä tätä läpivalaistusta miten hyvin ja toisaalta miten kukaan kehtaa sitä tehjä tässä yrittäjyyden talvisotahengessä jossa suuri yleisö HALUAA yrittäjää arvostaa. Milloin yksityinen ansaittu omaisuus ikään kuin katoaa käsistä eriarvoisuudeksi maailmalle, rakenteelliseksi jopa riistoksi ja väkivallaksi? En siis tarkoita että yrittäjyys sinänsä olisi sitä vaan kysyn sitä näkymätöntä rajaa että missä se kulkee…

    Ymmärrän että joku on Pikettyä marxilaisenakin pitänyt. Jo kysyä tätä munkin kysymystä on jo liian marxilaista joillekki.

    Tällaisten kirjojen arvo on tietenkin tietoisuuden ylläpitämisessä vaikka itse olen kyyninen ja uskon että muutos tulee kulttuurievoluution myötä kun jotkut jossain vain kyllin suuressa mittakaavassa saavat tarpeekseen tai jossain jokin romahtaa… Mutta pitääkö joidenkin maksaa tämä historia käymällä pohjalla, tai tarkemmin: olemalla siellä? Olemalla häviäjiä kyllin kauan, jotta joku jossain sitten saa tarpeekseen?

    Kiitos jutusta. Ei olisi kirjaa tullut luettua.

  5. 6

    sanoo

    Pikettyn kriitikoissa on runsaasti sellaisia oikeistokonservatiiveja ja talousliberaaleja, ekonomisteja ynnä muita puhuvia päitä, joiden ammatillinen arvovalta, aineellinen varallisuus ja koko maailmankuva edellyttävät, että ihmisten, jotka esittävät jotain sellaista kuin Piketty täytyy kerta kaikkiaan olla väärässä.

  6. 8

    Anonymous sanoo

    Näin vapun kunniaksi voidaan kuitenkin kysyä eikö sitten ole muita vaihtoehtoja kuin täydellisen vapaan kapitalismin ja marxismin mallit? Kaksi hirviötä. Jokin kolmas tie, suunnittelu- säännöstelytalouskin näyttää aina laukevan vapaata kilpailua kohti. Juha Saaren kanssa olen kulttuurievoluutiosta samaa mieltä mutta se evoluutio voi ottaa myös takapakkia, reilustikin, eikö maailmassa ole nytkin merkkejä että raaka kult.darwinismi on tulossa lujaa ”takaisin.” Koko maapallonkin demografia vääristyy länsimaisten arvojen kannalta. Tai on jo vääristynyt. Länsimaisen miehen taakasta, siinä positiivisessa ja positivistisessa alkuperäisessä mielessä, ei näy enää juuri jälkeäkään. Money, new-barbarism and bullshit talks everywhere. Spengelerkö se oli joka sanoi että alamäki alkoi jo Ranskan vallankumouksesta?

    jope

  7. 9

    Anonymous sanoo

    Ajattelepa Herlinin sisaruksia. Niin ja sitäkin panttivankitapausta. Ei ole pilvetöntä superrikkaankaan elämä. Näin kahdesti Pekka Herlinin. Yhden kerran Willensaunassa.Hän,rouvansa ja toinen pariskunta tulivat juuri seitsemän pintaan. Monikaan tuskin tunnisti, mutta kaikki panivat saapujat merkille. Olivat näet upeita komeita ja itsestäänselvästi omanarvon tuntoisia. Toinen kerta oli surkeampi. Pekka H. oli lupautunut Otaniemeen tuotantotalouden iltaseminaariin (prof.Martti M.Kaila) itsensä ja firmansa paljastajaisiin, joita legendaarisia iltoja Kaila kykeni organisoimaan.Siellä sattui monenlaista,mm. Max Jacobson joutui antisemitismisolvauksen kohteeksi ulkomaalaisen opiskelijan toimesta.Jacobson poistui vähin elein salista.

    Pekka Herlin oli vuorollaan kännissä ja vieläpä osasi käyttäytyä huonosti. Hän näet tumppasi röökinsä -se kuuluisa vihreä nortti- luentosalin parkettilattiaan,ekarivin eteen kateederista vasemman rivipuoliskon puoliväli jos pyhäinjääänteitä keräilet. Tilaisuuden klaarasi tyylillään Kaila -tulkoot sellaisina kuin ovat- opintoillan pelinhengen mukaan. Ne olivat hienoja iltoja, kerrankin yksi Saabin johtaja kysyttäessä mitä myöhemmästä illasta Helsingissä?, että lentokentälle ja New Yorkiiin, niin kyllä Wallenbergien yksityiskoneella.

    No Antista Ilkasta Niklaksesta en enempää, mutta Teos kustantamo ja US nettilehti, Itämerilobbari Ilkka ja -Antti sitten.Komeita miehiä ja sisko Hanna Koneen kulttuuri/taidesäätiön avat garde rahoittaja. Oli muuten tökerön typerä tämä Nyberg klo 19.45 tv1 haastattelija, taannoin Antti Herliniä kohtaan. Mutta cowboy ei sonnasta hätkähdä.

    Konecranes puuttuu. Se meni pääomasijoittajille,Industri Kapitalille. Pekka Herlin oli niin kummissaan IK:n lähestymisestä etteivät herrat olleet saada audienssia. Suunnilleen kai että mitä helvettiä nostureiden hissien valmistajia nämä lonttoolaisruotsalaiset kuvittelevat olevansa ?

    Pekka H. oli ostanut teollisuusmiehenä konepajan toisensa jälkeen Euroopasta ja maailmalta jatkamaan kotivaltioissaan työllistäjinä. IK herrat tulivat rahamiehinä.Fuusioidaan saneerataan siirretään Kiinaan ! Pekka H. kerkesi oppia tämänkin, muutoin ei olisi Konetta. Antti muuten kertoi radiossa Jukka Keppiselle,arvoisensa kuulija,tästä sovietin kiinnimenon ja Kiinan avautumisen saranakohdasta. Kävi mäihä tunnusti A.Herlin.
    jatk.

  8. 10

    Anonymous sanoo

    jatk.
    Nopeaan on aika muuttunut.IK:han sittemmin irtaantui Konecranesista listaamalla sen pörssiin.Omistajiksi tulivat mm.eläkeyhtiömme jotka olivat olleet vonkaamassa Herliniltä tätä nosturipuolta pääomasijoittajina,private equity -ja törkyturpaisuuden huippu, businesenkeleinä !

    Näittenhän tulevaisuus oli ja IK:n Björn Savén kerkesi saada Tarja Haloselta Suomen Leijona tms. prenikan myös ansioista OTKlaisEkalaisen osuuskaupparyhmän Siwattamisesta Valintatalostamisesta. Miksi prenikka kelpasi ? No se oli hyvä lisäargumenetti kun IK kokosi MedOnea ja Mehiläistä -jo myydyt eteenpäin (ostajavastaanottajina myyjistä aina Varma ja Ilmarinen kuvissa mukana kuittaamassa välietappivoittoa, sijoitustuloa ja manageribonusta. Lisillä määrillä eläkeyhtiöiden rahaa, velkarahaa niin sanotussa varjopankkisysteemissä. Et ole kuullut ? Sitä se sivistys tekee.

    Omistajista Herlinin sisarukset alkavat olla ihmisinä harvinaisuuksia. Varsinkin kun Antti ihan töissäkin ja Niklas. Toiset enempi perijöiden eksklusitiivisia säätiöhyväntekeväisyys toimijoita, jos saan arvuutella.

    Maailman ovat perineet tehtailijoilta nämä IK:n kaltaiset sijoitusrahastot.Varainhoitajat ovat kuin adoptiovanhempia ja he ovat maailman järjestelijöitä.Parhaat vetävät huikeita palkkoja bonuksineen ja myös romauttamalla toisten nostattamia kuten John Paulson, joka vastavedolla ja vartavasten räätälöidyillä CDS luottovakuutuksen monistamisilla keräsi miljardeja itselleen ja parikymmentä sijoittajatahoilleen erilaisille perintörikkaille ja instituutioille kuten korkorahastoille. (Sittemmin Paulson on ottanut takkiinsa lisärahan tulvittua hänen hoidettavakseen ja hänen povatessaan mm. kullan nousukehitystä,toistaiseksi ainakin turhaan.)

    Niin,eurokriisi sytytettiin näillä CDS:illä ja Paulsonia matkimalla 2009 Kreikan lainojen tuohisista. Älä kysy euroehdokkailta, en minäkään.He häpäisisivät.

    Omistajakollektiiveille asiamiehineen lupasi uudenNokian Rajeev Suri heti kättelyssä alistumista, hänkin paremman luottoluokituksen haussa uhraamalla kassaa ostamalla omia osakkeita makuloitaviksi, ”annamme rahaa takaisin osakkeenomistajille”. Minä siis lisäisin ”ja omistajien varallisuuden hoitajajille”. Nämä kulkevat myös termeillä private banking ja tittelissä poikkeuksetta MBA. Master of Busines Arts tai Administration. Tai Merges ja Aquisitations eli olemassa olevian firmojen yhdistäminen ja hankinta (itsetehdyillä rahoilla). Vain jokunen paali seteleitä ja kolikkorengillinen ovat valtion rahaa,keskuspankin rahaa. Kaikki muu 99,99999…% on yksityisten itsensä tekemää, ollut koko kapitalismin ajan.

    GE kun Instrun osti, niin Jeff Immelt ilmoitti itsensä pankiksi. Hän kirjoitti rahaa,talletuksia GE:hen sellaisia commercial papereita ja sai näillä Intrumentariumin anestesiaosaston. Immelt muuten soitteli kaverilleen Goldman Sachsin ex-toimitusjohtalle, nyt Bushin rahaministeri 2008 että firmalta loppuu fyrkat, CP:eet lakkasivat kelpaamasta. No Amerikassa valtio, jos kapeakin, toimii eikä meinaa ja Fed astui ostajaksi tilalle kun eläkerahastot ja korkorahastot paniikeissaan vetivät rahojansa elinkeinoista pois ja holveihinsa, kuten talletuspaoissa tavattaan tehdä.

    Raha on henkeä, sen koskeus ainetta. Fragile by Desing kirja yhdessä kappaleotsikossa Why Redistribute Income through Banking System ? ,vastaa osaamalla kysyä että ”pankit” voivat tarjota ilmaisen lounaan joskin myös syödä eväät. Mitä nyt.Kenen johdolla.Mikä kolmikanta. Vapaavuori Stubb Rinne Urpilainen.Enintään Rinne,edes kovakorvaisena. Muita vievät antiduunariset intressit, hölynpölyn opit.

    Tosi sosiologia on ainut taide ja tiede. Se meiltä puuttuu ja sen mukana kaikki.Jukka Sjöstedt

  9. 11

    Anonymous sanoo

    Kun työnsä vuoksi paineutunut mm 1800-1900-luvun taitteen talous- ja yritysmaailmaan sekä silloiseen julkiseen keskusteluun, havainnot tuon aikakauden ja nykyisen samanlaisuudesta ovat hätkähdytäviä. Tässä mielessä 1914-1991 on todellakin outo välivaihe. Näistä havainnoista syntyi Rosvoparonien paluu, joka näyttää ikävä kyllä monessa suhteessa osuneen varovaisissa otaksumissaan oikeaan. Rosvothan ei tietenkään ole mikään Pikettyn työhön millään lailla rinnastettava tutkimus, mutta kertoo silti lisääntyvistä samansuuntaisisa havainnoista.
    Jossain mielessä ollaan ehkä menossa 1600-luvulle asti ja kauemmaskin: silloin ”avainhenkilöt” edellyttivät ja saivat kompensaationa palveluksistaan verovapautta, vain yhteinen rahvas oli veronalainen, ja vähän tähän samaaan on pyrky ja globvaaloin kilpailun vuoksi koveneva paine taas. Jas silloin enenmmän kuin 1800-luvulla maita ja maailmaa hallitsivat mahtavat dynastiat, vähönniin kuin enenvästi taaskin (ja osin toki aina, niin taitaa olla ihmisyhteisöjen selköydindymamiikka rakentuntut vuosituhansien kuluessa)
    Jonkun mielestä kaikki tämmä on hyväksi, itse en osaa suhtautua ihan noin valoisasti. Joki itu demokratiassa ja muidenkin kuin ihan pikkuruisen valtaeliitin vapaudessa saattaa olla, en tiedä.. mk

  10. 12

    Anonymous sanoo

    Isä Meidän rukouksessa on rahan ja kristillisen rakkauden samuus tuotu esiin sanoilla velasta ja niiden anteeksiannosta. Oppinut nykysuomennos peittää. Uskoisinpa että ihan vilpittömästi sivistymättömyyttään komitea on sanansa valinnut -ja Valistuneisuuttaan.

    Rukouksen hengellinen oivallus operationaalistuu jos millaisina instituutioina eli käytännön järjestelyinä ihmisten kesken. Yksi upeimpia oli assignaatit. Vain 200 vuoden takaa, ja mitä niistä räjähtikään ilmoille. Yksi derivaatta oli Marseljeesin poljento, uhmakkaat sanat. Forssan ohjelma.

    Mikä takasi assignaatien kyvyn ostaa puolisen vuosikymmenen ajan ennen joutumistaan historian roskikseen ja vielä nolattuina ja hymähdettyinä. Viime henkosina ne elivät kun Robespierre Terrorin vaiheessa toimitti giljotiiniin kauppiaan joka ei assignnaatilla myy.Alkuun syksyllä 1789 riitti kun luvattin kultaa joka ilmaantuisi jahka Kirkolta kansallistetut maatilat oltaisiin myyty kultaa vastaan. Ja koska näillä uusilla paperisilla assignaateillakin näitä maatiloja voisi heti maksaa. Kaikessa tässä oli taitavuutta tilannetajua ymmärrystä ja yhteishyvän asteettaista toteuttamista.

    Niin että raha on väliin pakkoa, väliin vapautta. Joskus tepsivää ja joskus seisovaa. Noita vuosia 1789 1688 1989 tulee ja evoluutiopolku haarautuu. Nyt kai olisi kysyttävä kuinka vuodet 2007- 08 ketjuun isoina? vähäisinä? ,lenkkeinä asettuvat. No Kanniaisen kirjaporukka selvitti toissapäivänä.Oli ilo nettiradiosta kuulla koko eloisa ja älykäs keskustelu vakiälyköt Wahlroos Tuomioja ja Liberan Elina Lepolampi, uusi supersankaritar.

    Mutta kyllä Soros panee paremmaksi. Tässä yhteydessä palkaamalla Adair Turnerin, think tank Instute of New Economic Thinkingiin. Turner oli Bank of Englandin kovia voimia ja muutakin toimikentää. Hän jäi pois kun pääjohtajaksi Kanadasta Mark Carney. Elisabeth teki Turnerista loordin. No Lord of Kesämökkipitäjänsä kulmakylä ja Soroksen kaveri on tietysti mielikuvitusvoimainen rohkea lukenut ehdotteleva.

    Project syndicate palstalla hän kolumnoi tiiviitä Gordionin solmun halkisivalluksia, jollaisista ei kuultu kyllä pihahdustakaan Kanniaisen & kumpp. tilaisuudessa.
    Turner tietää että sodatkin tuli rahoitettua ja päälle vielä lapsilisät ja raihnaillekin jotakuinkin siedettävää rahan hoivan lääkärien toimesta.

    Nyt voisi unohtaa valtioiden velat.Hups klikata pois. Sitä jo tapahtuukin,mutta tiristänpä ydinmehun haisteltavaksi Turnerin 18.3.2014 otsikosta Rethinking of Monetization Taboo. Siis tabu. Lakaistaan tabu tieltä ja mennään ees päin,avanti ! Tätä oli suutari Salinin ja vielä parturi Fagerholminkin yhteiskuntapolitiikka.

    Tänään radikaalit pitää hakea hedge fundien pöydistä. Siellä käydään mahdollisen rajoja.Pyykit siirtyvät. Asia kirkastuu kun lainaan enkä selittele. Keskuspankkien osteskellessa valtioidensa obligaatioita markkinoilta QE, niin ”But if a central bank owens the debt of its own government, no net public liability exists.” Jukka Sjöstedt

  11. 13

    Anonymous sanoo

    Kiipeliinhän Rinne joutui. Kansainvälisten hedge fundien tuottojahteihin on Suomesta käsin pantu kymmeniä miljardeja euroja. Eläkkeiden katevaroista ehkä kolmannes 50 mrd on sijoitettu ulkomaille.

    Mikäs siinä. Saahan sieltä varainhoitajayhtiöiden vuosimaksujen 2 % ja niiden voitto-osuuksien 20 % ja koti+ulkomaisten miesten ja naisten bonusten jälkeen tuotoksi eläkesäästöille ehkä 3 tai 4 prosenttia. Se reality-ulottuvuus joka nämä tuotot antaa on Yhdeksäs Taivas. Muistathan Aristoteleen taivaankehät ?

    Yhdeksäs kehä on ihan solidia ja paljon tutkittua. Sen peruselementit eli alkuaineet ovat rahaa, sen kvarkkeja ja kiitohiukkasia. Yksi kiinostava otus ovat CLO :t. Collateral Loan Obligation. Se on sellainen käärme joka syö häntäänsä ja voi hyvin. Näihin eläkeyhtiömme ovat erityisesti miellytetyt. Eilen välähti Kauppalehdessä,sumukammiossa tällainen alkeishiukkasraha CLO.

    Varma, Valtion eläkerahasto ja Sponda (ulkomaalaisomisteinen,myös ex-Senaatti) panivat pystyyn ostajafirman Certeum Oy. Se ostaa Varmalta (ja Spondalta) kiinteistöjä kuten Aleksien vartta ja kauppakeskuksia toimistotorneja tuollaisen 920 milj.euron arvosta. Kauppaa rahoitetaan,vivutetaan velalla.Sitä saa Varmasta, jonne joka päivä virtaa uutta rahastoitavaa rahaa. Risto Murto ent.Matti Vuoria pääsee kertomaan 2.kvartaalin tuloissa plussapuolella tämänkin diilin. Hinta 920 jolla omat vanhat kiinteistöt myytiin omalle uudelle yhtiölle, ylittävät vanhojen ostohinnan eli homma on voitollista. Saadaan tulospalkkiot,hedgekumppanit saavat osuutensa ja Krogerus, paperien kirjoittajalakitoimisto saa palkkionsa sekin.

    Uusi velka arvopaperistetaan noiksi CLO:iksi ja myydään sijoittajille. Näitä ovat Kultuurirahasto,Varman kassapaksut eläkevakuuttajat siis UPM ja Metso jne. Velkasitoumuksesta saa sitä paremman %:in mitä huonompi se on. Roska Junk tuottaa hyvin. Johdannaisina nämä velkojen velat prosentitetaan CDS:ien mukaan tietoyhteiskunnan eräällä tilastokulmalla. Tässä kai Markit:issä. (joka kerää dataa,kombinoi sarjan, ja sen pohjalta ko.kaupitseminen pääsee kiihdytyssuoralle. 2008 tuli seinä vastaan, mutta nythän on tänään 2014).

    Ennen Yhdeksättä Taivasta Varma sijoitti tehdaslaajennuksiin ja uusimisiin Suomessa. Varman tuotot hävisivät inflaatioon. Mutta Mänttä Valkeakoski ja Karhula menestyivät ja Varkauden Ketterä,jääpalloseura.Pelasiko Mårten Ahlström pakkina?

    Sitten tuli aika uus. Firmat myytiin osakkeina eläkeyhtiöille kotona ja maailmalla,valtionyhtiöt menivät samaan jakoon. Ainut mikä ei muuttunut oli Varman tulosinfo. Veti sen Kolehmainen Vuoria tai Murto.Varman tulos nakutti lakisääteistä neljää.

    Ero oli vain että Suomessa ei paljoa tapahtunut.Tehdasrakennuksiin ja koneisiin ei rahaa pantu enää kiinni. Keinomaailman Yhdeksäs Kehä tuli sijalle. Sinne globaalien uusrahojen lois-kiehuviin patoihin pääsi Suomestakin palkansaajilta pidätettyjä euroja tarjoamaan. Ulkoistamista se oli tämäkin.

    Meillehän uskotellaan ja uhitellaan että velkaannumme yli kestorajojen jms. Totuus on toista. Suomi on koroilla eläjä, osinkokuponkien leikkaaja spekulantti hokkuspokkusrahan taivaassa. Eläkerahoja on 50 mrd euroa tienaamassa siivuja CocaColan Googlen Fordin Siemensin toiminnasta. Tuotot näistä yhtiöistä ja junailuista saadaan rahalla, jota aiemmin oltaisiin sijoituttu Suomen kansan suomenmaahan.Korskeimillaan tämä Taivas rahoittaa Suomesta yhtiöitä ulos täyttäikseen lakimääräistä tuottovaatimustansa. Satoja keisejä.

    Suomesta on ollut helppo ostaa firmat pois kun niissä ei ole omia eläkesäätiöitä pitkine vastuineen,vaan kolmikannassa ne on Varmalla,porukalla. Tämä skandaali haisee jo.Ilmanraikastajat ovat jäämässä alakynteen.Kiitos myös Finnwatchin Henri Telkin.Miksiköhän meillä ovat kauppikset ja oikkikset ja muut mykät myrkynkylväjät? Jukka Sjöstedt

  12. 14

    sanoo

    Moi Tommi
    Täältä löytyy mm. talousnobelistien Robert J. Shillerin ja Kenneth Rogoffin tuoreet arviot maailman tämän hetken puhutuimmasta kirjasta, mutta ennen kaikkea sen politiikkasuosituksista, joka on kuitenkin se tärkein asia, jotta ei hätäillen päädytä ojasta allikkoon. Kaiken kaikkiaan project-syndicate.org on ilahduttavan asiantunteva ja monipuolinen sivusto.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *