Pahojen unien romaani

Hyvä romaani ei lopu viimeiselle sivulleen vaan jatkaa elämäänsä lukijan tajunnassa. Kaikki sivistyneet ihmiset toki tietävät tämän.

Luin Jari Tervon Troikan ja nukuin huonosti. Unessa minua hätistelivät ilkeän näköiset miehet pistimillä. Miehillä oli pitkät karvaiset naamat ja he päästivät ääntä, joka muistutti Jouko Turkan paskaisinta naurua.

Olisinko nähnyt kauniimpia unia, jos olisin lukenut Troikan sijasta kone- ja sähköopin käsikirjaa? Ehkä. Ehkä en olisi nähnyt unia lainkaan. Kirjallisuus synnyttää joskus mielenjuonteita, jotka aiheuttavat rauhattomuutta. Nukkuminenkin saattaa kärsiä.

Vaikka Troikka on täynnä verilöylyä, kuolemista ja inhimillistä tragediaa – se sijoittuu kansalaissotaan ja sen jälkikuohuihin – pahat uneni eivät johtuneet romaanin tapahtumista. Troikka ei ole järkytyskirja, muun muassa siksi, että roiseja kohtauksia pehmentää Tervon vilkas ja naseva proosalause. Eikä siinä mitään: hyvän kirjallisuuden tunnusmerkki ei mielestäni ole, että se liikuttaa liikutukseen saakka. ”Mitä huonompi elokuva, sitä enemmän minä itken”, sanoi Olavi Paavolainen. Kauheuksista kertovassa proosassa pitäisi olla aina mukana juonne, joka kontekstualisoi kauheudet uudelleen, luo niihin yllättävän – ehkä absurdiin nyrjähtävän – taustavalaistuksen.

Se, mikä aiheutti pääkopassani kipunointia, liittyy Tervon romaaniestetiikkaan. Troikka on merkillinen kaunokirjallisen arkkitehtuurin taidonnäyte, se on täynnä aluksi irrallisilta tai itsenäisiltä vaikuttavia tarinanpätkiä, jotka romaanin edetessä punoutuvat yhteen, ja vieläpä sillä tavalla että onnistuvat yllättämään. Vaikka tämä tekniikka on tuttu Tervon aiemmista teoksista, se ei silti herätä vastalauseita ja kiusausta syytellä maneerista. En tiedä, miten Tervo tässä onnistuu. Hänen ei pitäisi. Hiukan samaan tapaan romaaninsa maailmat rakentaa James Ellroy, joskin hän virittää lauseensa eri tavalla kuin Tervo, repii tehoja ilmaisun niukkuudesta ja tylyydestä.

Tervoa ei voi väittää suureksi kirjalliseksi uudistajaksi. Hän ei lipeä kerronnan todenkaltaisuudesta, hän ei kokeile yllätyksellisyydessään tavattomia romaanikompositioita, hän ei flirttaile metafiktiivisyyden kanssa. Kuitenkin Tervo on omalla tavallaan radikaali, jopa enemmän kuin moni niin sanottu kokeellinen kirjailija. Tämä hänen radikaalisuutensa kumpuaa siitä tinkimättömyydestä, jolla hän romaaniestetiikkaansa toteuttaa: niin lauseen ja rakenteen kuin tapahtumien tiheätahtisuuden tasolla.

Parhaiten Tervo summaa tämän HS:n haastattelukommentissa: ”En ole koskaan ymmärtänyt, miksi tiheät merkitykset täytyisi löytää vain romaanin pinnan alta. Minä haluan, että teksti on tiheää sekä pinnalla että pinnan alla”, hän sanoo. Myös Troikassa oli tähän viittaava avainlause – muistaakseni Mannerheimin suuhun pantu – mutta unohdin merkitä sen ylös, enkä nyt jaksa kaivaa sitä esiin, koska blogin kirjoittamisen pitäisi kuulemma olla spontaania hommaa.
Nukuin huonosti ja näin pahoja unia, koska en Troikan luettuani tiennyt, mitä minun pitäisi ajatella: hämmästellä, kummastella vai ihastella. Vai tehdä niitä kaikkia.
Kommentit
  1. 1

    Anonymous sanoo

    Mainitsemisiesi seikkojen vuoksi en jaksanut lukea tämän Tervon edellistä…mikä se nyt oli? Se, se…en nyt viitsi kävellä hyllylle. (Blogiin kommentoimisenkin, kun kuulema pitäisi olla spontaania toimintaa.)
    Onko tämä Troikka nyt yhtään lukijaystävällisempi? Uniin en usko enkä niitä pelkää.
    Pekka S-to.

  2. 2

    sanoo

    Tervon edellinen oli Ohrana.

    ”Onko tämä Troikka nyt yhtään lukijaystävällisempi?”

    Troikka on romaanina parempi, kaikin tavoin. Kyllä Tervo minun mielestäni on lukijaystävällinen, mutta voin tietysti väittää vain yhden lukijan – itseni – puolesta. Siitä olen valmiimpi kisaamaan ehkä enemmänkin, että kotimaisista prosaisteista Tervo on niin teknisesti kuin verbaalisesti yksi taitavimmista. Se tietysti on mahdollista, että kaikkia ei viehätä se, mitä hän taidoillaan ja verbaliikallaan tekee. Ei se minuakaan kaikissa hänen kirjoissaan ole viehättänyt.

  3. 3

    Anonymous sanoo

    Sorry!
    Tarkoitin Myyrää. Ohranaa en ole edes yrittänyt. Siis, miten Troikka mielessäsi toimii vertailussa Myyrään?
    pekka S-to.

  4. 4

    sanoo

    Troikka on pienemmän mittakaavan kirja kuin Myyrä. Sanoisin, että Tervon ideat pääsevät paremmin oikeuksiinsa Troikassa. Ehkä se on myös lukijaystävällisempi – siinä mielessä, että juonelliset ja rakenteelliset kuviot hahmottuvat vaivattomammin. Ei tarvitse lukea 50 sivua miettien, mihin suuntaan tämä kirja oikein tästä lähtee. Tosin minä kyllä tykkäsin Myyrän runsaudesta.

  5. 5

    Anonymous sanoo

    Tykkäämisistäsi päätellen olet myös lukenut Harhaman, Marfan, Alastalon salissa ja Veljekset Karamazov? Sodasta ja rauhasta puhumattakaan…?
    Suositukseesi luottaen aion Troikkaa yrittää.
    Pekka S-to.

  6. 6

    sanoo

    Karamazovit kokonaan, Alastalon hyppimällä. Ei Myyrä kyllä ole ollenkaan samalla tavalla runsas kuin Kilpi. Ja romaaniestetiikaltaan Alastalo on suoranainen antiteesi Myyrälle, tai päinvastoin. Myyrässähän myös juonenkuljetus ja tapahtuma tiheys on runsasta, intensiivistä, kasautuvalla painolla etenevää – Alastalosta ei voi parhaalla tahdollakaan väittää samaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *