Pääsiäislukemiseni 2

Turusta kotiin palattuani luin Torgrim Eggenin Pärstäkertoimen. Valitsin sen, koska omat kirjalliset työni ovat nyt siinä vaiheessa, että en halua tarttua mihinkään sellaiseen, joka pitää viikkotolkulla otteessaan.

Pärstäkerroin kertoo politiikasta ja poliitikoista mediahälyn täyttämässä yhteiskunnassa, jossa kaikki muu on julkista paitsi (todellinen) vallankäyttö ja (todelliset) vallankäyttäjät. Kulissien takana lankoja vetelevät usual suspectit eli luihut kapitalistit ja kierot yritysjohtajat.

Eggenin analyysi vallasta ei ole omaperäinen, mutta on sinänsä kuranttia tavaraa. Ikävä kyllä hän tärvää sanomansa kirjoittamalla muodoltaan konventionaalisen ja proosakieleltään sovinnaisen romaanin. Vaikka Pärstäkerroin ei ole dekkari, se synnyttää tyypillisen dekkariefektin: “Onpa vetävää kerrontaa ja näkyypä olevan mukana yhteiskunnallista sanomaakin…”

Dekkariefekti toimii siten, että ensin nostetaan tai ollaan nostavinaan esiin sosiaalisia epäkohtia ja kätketyn vallankäytön mekanismeja, mutta sitten kiedotaan lukija turvalliseen ja turruttavaan tarinankerronan pumpuliin. Pärstäkertoimen luettuaan saattaa tokaista: “Politiikka on likaista peliä, mutta kirjailija epäilemättä kärjistää ja karrikoi.” Kirja toimii
eräänlaisena kertakäyttöterapiana, jonka jälkeen voi huojentuneena avata television ja katsoa iltauutiset.

Eggenin kirja on vakaalla ammattitaidolla kokoon kursittu, ja vika on pitkälti juuri siinä. Se ei härnää eikä kiusaa, siitä puuttuu riskinotto, siitä puuttuu viha. Siksi se on pikemminkin tyyliteltyä journalistiikkaa kuin ajattelemaan haastavaa kirjallisuutta.

Kommentit (5)
  1. Karo Hämäläinen
    10.4.2007, 14:39

    Olet lukenut kirjaa liian suurin odotuksin. Rakenteensa, yllättävyytensä eli yllätyksettömyytensä yms. pohjalta kirja ei toki ole suurta maailmankirjallisuutta.

    Sen sijaan ensisijaisesti viihdykkeeksi ja naurukkeeksi tarkoitettuna poliittisena satiirina Pärstäkerroin on minusta pätevä. Narujen päihin laitetaan usual suspectit ja useimmat muutkin ratkaisut vastaava odotettua, mutta Eggen kirjoittaa paitsi sulavasti myös tarkasti.

    Yksityiskohdat ovat minun nähdäkseni kohdallaan, mikä on jo valitettavan paljon – sen verran monta kertaa valtaa pitävien satirisointi kapsahtaa katajaan yksityiskohtamokien takia.

    Lisäksi Eggen onnistuu satiirin kannalta tärkeässä asiassa: hän luo kammottavassa luihuudessaan hauskoja hahmoja.

    Odotuksenmukaisuus ei haitannut minua siksi, että Eggen kuljettaa tarinaa hyvin ja kuvitteellisten norjalaispoliitikkojen edesottamusten seuraaminen on – no – ihan oikeasti mielenkiintoista.

  2. Tommi Melender
    10.4.2007, 15:03

    No ilmiselvästi olen. Jos odotukset eivät täyty, odotukset ovat yleensä olleet liian korkealla.

    Ajattelinpa vain, että kun kerrankin on tarjolla selkeästi politiikan kulisseihin paikantuva romaani, olisi hauska jos se olisi muutakin kuin viihdyttävä (jota Eggenin romaani siis on).

    Ikäväkseni huomasin, että se on lähempänä Lasse Lehtisen politiikkahupailuja kuin sellaista kirjallisuutta, joka pistäisi ajattelemaan ja johon tekisi mieli palata toisen tai kolmannenkin kerran.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *