Outo herääminen

Kunta vei sähköt
mummolle jäi luuvalo

Heräsin tänä aamuna nämä sanat – tai säkeet – mielessäni. Keneltä ne ovat? Olenko keksinyt ne itse nukkuessani?

Säepari haiskahtaa absurdiksi nyrjähtäneeltä iltapäivälehden lööpiltä. Sisäsivulla on juttu, jossa kerrotaan lukijoiden tunteisiin vedoten vanhusten kolkosta arkipäivästä.

Voisiko tuollaista tapausta sattua oikeassa elämässä? Ehkä, jos mummo on unohtanut maksaa sähkölaskunsa ja asuu sellaisessa kunnassa, jonka energialaitosta ei ole vielä myyty Fortumille. Armotonta toki olisi katkaista sähköt ikäihmiseltä.

Luuvalo tarkoittaa käsittääkseni lähinnä kihtiä. Eikö kihti ole ennemminkin vaarien kuin mummojen riesa?

Vanhan kansan kielessä valo merkitsi siis myös kipua. Kun valo tässä merkityksessä yhdistetään sähköön, avautuu jänniä tulkinta-avaruuksia.

Onko säeparista runoksi? Ehkä, jos pystyy näkemään siinä absurdit ja parodiset elementit. Mutta minä en kyllä tykkää runoista, joissa mummoilla on asiat noin huonosti.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Ei runon tarvitse olla runollinen, lyyrinen, tuo on modernistista haikailua. Nythän saa olla kaikkea, lyyrinen ja epärunollinenkin samaan aikaan.

  2. 2

    sanoo

    Niin. Ei tarvitsekaan.

    Mutta en tarkoittanutkaan runollisuutta perinteisessä modernistisessa mielessä, vaan tarkoitin kysyä ihan yksinkertaisesti: ”Onko tuosta runoksi?”

    Se kysymys kannattaa vieläkin, kaikesta huolimatta, esittää. Etenkin jos on kyse omasta hengentuotteesta, vaikkakin tässä tapauksessa unen syvyyksistä nousseesta.

    On paljon hauskempaa kirjoittaa nykyään pastisseja ja pilkkarunoja kuin olla vakavissaan. En ole tainnut kahteen vuoteen kirjoittaa yhtään runoa siinä merkityksessä kuin olen niitä ennen kirjoittanut.

  3. 5

    sanoo

    Höh.

    Puhuin alkuperäisessä merkinnässä runoaihiosta, mutta otin sen pois editoidessani.

    En viitsi enää peukaloida viestiä, kunhan totean, että runoaihioita tarkoitan, kun kysyn ”olisiko runoksi?” Siis: kannattaako lähteä kehittelemään tätä ajatusta.

    Toisaalta: moni kaksisäkeinen fragmentti toimii runona paremmin kuin moni kaksirivinen oksennus. En sano, että tämä. Mutta noin ajatuksena.

    Kiitokset, Rita, kun jaksat armeliaasti opastaa ja ojentaa minua.

  4. 6

    sanoo

    A-ha, no nyt käsitin. Ehkä tämän ajatuksen varaan runon kärkenä on vähän vaikea rakentaa.

    Olen pahoillani, jos kuulostaa ojennukselta, se ei ole tarkoitukseni, mutta näinhän me toisiamme täällä väärinluetaan, puolin ja toisin.

  5. 7

    sanoo

    Niinpä. Ohitse puhutaan ja päälle, ei se mitään haittaa. Sillä tavalla toimii tämä maailma.

    Jos minulla olisi Aki Salmelan ironikon lahjat ja Jan Vapaavuoren kovan kundin luonto (ja sitä kuvastava säälimätön katse), voisin paahtaa eteenpäin vaikka pelkällä rankalla asenteella…

    Syntyisi runoa, joka pistäisi mummot kumoon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *