Oudon ilon kirja

“Oi, kun tunti vavahtelee kellotornissa yöllä, miten viehättävää onkaan katsella kuuta jonka nenä muistuttaa kultalanttia!”

Parhaita kirjoja ei lueta, vaan luetaan uudestaan. Vasta suomeksi ilmestynyt Aloysius Bertrandin Yön Kaspar on sellainen. En vamaankaan pahasti liioittele, jos julistan sen vuoden 2013 tärkeimmäksi käännöskirjaksi. Minulle se ainakin on sellainen.

Havahduin Yön Kasparin olemassaoloon Turun kirjamessuilla, kun Savukeitaan Ville Hytönen esitteli sitä minulle. “Tiedätkö tämän?” hän kysyi ja minulla löi ensin tyhjää. Kuka ihmeen Aloysius Bertrand? Sitten Hytönen virkisti muistiani. Aloysius Bertrand (1807-1841) on se tyyppi, joka “keksi” proosarunon ja joka innoitti Charles Baudelairea kirjoittamaan Pariisin ikävän. Olin aikaisemmin lukenut Bertrandilta vain yksittäisiä runoja.

Viime päivät olen viettänyt tiiviisti aikaa Yön Kasparin parissa. Nimenomaan viettänyt aikaa, sillä sen tekstejä ei parane lukea ahmimalla, vaan niihin pitää syventyä, antaa niiden vaikuttaa hengityksessä ja verenkierrossa. Yön Kaspar on täynnä levotonta komiikkaa, eriskummallisia hahmoja, arkaaisia lauseenparsia. Bertrand puhui teksteistään proosafantasioina, ja se onkin varsin osuva luonnehdinta.

En varmasti koskaan “ymmärrä” tai “käsitä” Yön Kasparin kaikkia tekstejä, mutta “ymmärtämättömyys” ja “käsittämättömyys” eivät tässä tapauksessa ole lukemista haittaavia tekijöitä, päinvastoin. Bertrand ei kirjoita tahallisen kryptisesti tai arvoituksellisesti, vaikka vaikuttaakin ilmaisukeinoistaan tietoiselta. Oudoimmillaankin Yön Kasparin tekstit huokuvat vilpittömyyttä ja avoimuutta, sanomisen intohimoa, niinpä ne viettelevät mukaansa vaikka varsinaiset tekstisisällöt jäisivät hämäriksi. Outouden auraa tekstien ympärille luo se, että ne vilisevät unohdettua keskiaikaista kuvastoa ja sanastoa. Yön Kaspar ilmestyi postuumisti 1841, mutta Bertrandia inspiroivat menneet vuosisadat noitineen, ritareineen, keijuineen ja mysteereineen.

Kaltaiselleni fetisistiselle lukijalle, joka saa ilonsa & nautintonsa uppoutumalla tekstien nyansseihin, sävyihin ja rytmeihin, Yön Kaspar on aarreaitta. Voin lukea sitä koko loppuelämäni, koska se ei lukemalla lopu eikä tyhjene.

Parnasson kritiikissä Kristian Blomberg kirjoittaa Yön Kasparista: “Olen lukenut sen useasti miettimättä kertaakaan, onko se hyvä vai huono. Kysymys ei ikään kuin kuulu samaan todellisuuteen teoksen kummallisen komiikan ja mielikuvituksellisten olentojen kanssa.” Samanlainen tunne minullakin on. Yön Kaspariin muodostuu erilainen suhde kuin kirjoihin yleensä. Heti kärkeen käy selväksi, ettei kyse ole ensinkään siitä, pidänkö minä tästä perin omalaatuisesta kirjallisesta olennosta, vaan pikemminkin siitä, mitä kaikkea voinkaan siitä löytää ja miten se muokkaa ja muuttaa minua lukijana. Yön Kasparin parissa vietetty aika on yhtä paljon lukemaan opettelemista kuin lukemista. 

Suuri kiitos kuuluu tietysti suomentajille Tommi Nuopposelle ja Aki Salmelalle. Kirjan teksti ei tunnu missään vaiheessa luonnottomalta, keinotekoiselta tai hakkaavalta. Se on kuin suoraan suomeksi kirjoitettua, mikä on hyvän käännöksen tärkeä tunnusmerkki.

Kommentit (6)
  1. Kristina Carlson
    27.11.2013, 15:59

    Tuo täytyy lukea! Gaspard de la nuit tuntui tutulta, mutta luultavasti ennemminkin Maurice Ravelin laulusarjan nimenä. Olisikohan liian vaikea yrittää ranskaksi? Luultavasti.

  2. Tommi Melender
    27.11.2013, 16:01

    Teksti vilisee kaikenlaisia arkaismeja, joten varmasti vaikea pala alkukielellä. Ellei sitten ole erittäin vahva ranskan taidoiltaan.

    Ravelin laulusarjan ja Baudelairen kautta Bertrand lieneekin kaikkein tunnetuin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *