Ostin levyn

Viime viikolla kuulin sattumalta, kun joku rokkikanalja lauloi: “vapaus ja yksinäisyys ovat lähellä toisiaan.” Biisi ei ollut lainkaan toivoton tai banaali, vaikka niin saattaisi tuon kertosäkeen väittämän perusteella kuvitella. Otin selville esittäjän nimen ja ostin hänen levynsä. Nyt olen kuunnellut joka päivä työmatkoillani Herra Ylpön Sataa vuotta.

Innostun harvoin mistään rockmusiikkiin liittyvästä. Olen aina kummastellut ja vähän kauhistellut niitä ihmisiä, jotka muistavat vedenkirkkaasti, mikä mökä kajahteli ämyreistä sinä kesäkuisena päivänä vuonna 1993, kun he palasivat kotiin pitkäksi venähtäneeltä festarikeikalta ja lukivat lehdestä että Paavo Lipponen on valittu SDP:n puheenjohtajaksi.

En osaa sanoa Herra Ylpön musiikista mitään häikäisevää tai omaperäistä. Hänen levyssään on tinkimättömyyttä ja vimmaa. Se vaikuttaa enemmän kulttuurilta kuin kulttuurituotteelta, mikä on rocklevyn kohdalla poikkeuksellista.
Käsittääkseni rockihmiset arvostavat autenttisuutta, siis sitä että esittäjä ei ole “feikki”. Herra Ylppö ei ole feikki. Hänessä on niin sanotusti katu-uskottavuutta. Munaakin hänessä on, eikä se ole mikään housunlahkeeseen piilotettu kurkku.
Ja sen sairaan terävän ironian vaan niinku aistii ku Ype laulaa: “Olen seonnut kai siihen Milleriini/ Olen uuden milleniumin libertiini/ Mulle käy Liisa ja mulle käy Taina/ Olen menossa taas ja valmiina aina”
Kommentit (11)
  1. Ylppö on muuten myös visuaalisesti kyvykäs, viime vuosien parhaita levynkansisuunnittelijoita Suomessa.

  2. Tommi Melender
    18.3.2008, 22:01

    Onko näin? No perkele… lahjakas kaveri. Näinköhän innostuu julkaisemaan runokirjankin tai lyhtyproosaa. Ainakaan Martikaisen esimerkki ei rohkaise.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *