Oikeistolainen kirjallisuus

HS etsi Suomesta oikeistolaista kirjailijaa ja löysi Tuomas Vimman. Olen kuullut eräiden tuttujen, puolituttujen ja tuntemattomienkin luonnehtivan Vimmaa maamme turhimmaksi kirjailijaksi. En tunne hirmuista tarvetta väittää vastaan.

Ruotsissa keskusteltiin parisen vuotta sitten siitä, miksi vasemmistolaisuudesta tai ainakin perinteisistä vasemmistolaisista arvolähtökohdista kumpuava kirjallisuus mielletään automaattisesti ”yhteiskunnalliseksi kirjallisuudeksi”. En seurannut keskustelua kovinkaan tarkasti, joten en muista siitä paljon enempää kuin että sellainen käytiin.

Minkälaista voisi olla oikeistolainen ”yhteiskunnallinen” kirjallisuus? Sitäkö, että toimitaan HS:n toimittajan Esa Mäkisen reseptin mukaisesti: kirjoitetaan romaani, jossa puolustetaan vapaita markkinavoimia ja korostetaan valtiollisen ohjauksen turmiollisuutta?

En olisi kiinnostunut tuollaista romaania lukemaan. Enkä taatusti seuraisi henkeäni pidätellen sen avaamaa ”keskustelua”.

Michel Houellebecqin Mahdollisen saaren päähenkilö Daniel esittää toisenlaisen näkökulman. Hänen mielestään vasemmisto on menettänyt tyystin poliittisen mielikuvituksensa ja aloitekykynsä, jäljellä on enää dogmaattinen antirasismi, joka toisin ilmaistuna tarkoittaa valkoiseen mieheen kohdistuvaa rasismia.

Toisessa Houellebecqin romaanissa Alkeishiukkaset omegauroksen perikuva Bruno pohtii liittymistä äärioikeistolaiseen Front nationaliin. Pohdinnan tasolle se kuitenkin jää, sillä Bruno kysyy sangen perustellusti ”mitä ideaa siinä on että syö hapankaalia kusipäiden kanssa?”

”Minun oli säilytettävä ´vasemmistohumanistin´ leimani, se oli ainoa mahdollisuuteni saada naista, tiesin sen kokemuksesta.”

Olisiko niin, että Brunon tavoin monelle muullekin kulttuurityöläiselle vasemmistolaisuus edustaa pikemminkin ritualistista kuin vakaumuksellista roolia, jonka taustalla kukkii itsekäs opportunismi.

Itse ajattelen niin, että koko oikeisto-vasemmisto-asetelma on ilmaus sellaisesta poliittisesta mielikuvituksesta, joka ei ankkuroidu kovinkaan vahvasti nykypäivän maailmaan. Minä ainakin löydän itseni asiakysymyksestä riippuen milloin miltäkin poliittiselta laidalta, ja vielä useammin kokonaan näiden laitojen ulkopuolelta.

Kommentit
  1. 1

    Karo Hämäläinen sanoo

    Jos kirjoittaisi artikkelissa kuvatun kaltaisen romaanin, se luettaisiin parodiana.

  2. 2

    sanoo

    Joo, minäkin lukisin.

    Kohtuullisen naurettava ajatus, että joku kirjoittaisi romaanin noista lähtökohdista.

    Täsmälleen yhtä naurettava ajatus kuin vaikkapa sellainen romaani, joka ottaisi tehtäväkseen todistella keynesiläisen finanssipolitiikan siunauksellisuuden monetaristiseen talouspolitiikkaan nähden.

    Elämä on toisaalla. Kirjallisuus myös.

  3. 3

    sanoo

    Uskon lukeneeni melko analyyttisesti Linnan tuotannon, jopa sen paksuimman kirjan 🙂 Ei Linna nyt mikään oikeistolainen ole, mutta onko hän vasemmistolainenkaan. Trilogiaa ei moni ole kunnolla lukenut, vaikka mielipide siitä kaikilla on. Suhtautuuko Linna hiukan halveksuvasti Halmeeseen, paljon puhetta, mutta vähän riittämättömiä ja ristiriitaisia tekoja. Akseli K. on ”vaikea luonne”, ja hän katuu vuotta 1918 kymmeniä sivuja. ”Sankariksi” jää Janne Kivivuori, kylmä, laskelmoiva ammattipoliitikko.

    Trilogian kertomus on mielestäni tämä: kapitalistinen maanhimo vie Akseli K:n punakaartiin. Punapäälikön kolme poikaa kaatuu sodassa NL:a vastaan. Ja tämä on kirjoitettu aikana, jolloin NL:n ihailijoita toki riitti suom. kylttyyripiireissä.

    Oliko Linna minkä sortin sosialisti? Oikeistodemari? Oikeammalla kuin Ilkka Kanerva -70-luvulla?

  4. 4

    sanoo

    Pakko myöntää, että en ole hirmuisesti Linnan kohdalla pohdiskellut sitä, oliko hän vasemmalla ja kuinka paljon.

    Johtuu osittain siitä, että minua on aina harmittanut Linnan kansalliskirjailijan roolista kumpuava yleinen tendenssi lukea häntä jonkinlaisena Suomen lähihistorian suuren yleiskatsauksen esittäjänä. Yrjö Varpion elämäkerran mukaan Linna itsekin omaksui tämän roolin myöhempinä vuosinaan.

    Minulle Linna on ennen kaikkea kirjailija ja hänen tuotantonsa ennen kaikkea kirjallisuutta.

    Moni toki on yrittänyt asettaa Pohjantähteä poliittiselle koordinaatistolle. Se näkemys, että trilogia olisi ytimeltään selvästi vasemmistolainen, on kyllä haastettu. Esimerkiksi Tero Jartti ja kumppanit muistaakseni nostivat esiin sitä tulkintaa, että Koskeloiden elämä ja teot lähtivät ”oman pesän turvaamisesta” eikä mistään kovinkaan poliittisesta maailmankuvasta. Halu itsenäiseksi talonpojaksi ajoi kansalaissodan tielle, sosialismi oli lähinnä käyttökelpoinen keppihevonen.

    Linnaa ja hänen teoksiaan on mahdoton kiteyttää lopullisesti, aina jää jotain yli, jotain sanomatonta ja sammumatonta. Sen verran hyvä kirjailija Linna oli.

    Jos jokin vaikuttaa selvältä, niin se että Linnan pääpyrkimyksiä oli ummehtuneen runebergiläishenkisen isänmaallisuuden jalustoiltaan repiminen. Siinä hän onnistui kiitettävästi.

    Pohjantähden voi tietysti nähdä myös korren kantamisena kekoon sotienjälkeiseen eheytymiseen ja jälleenrakennukseen. Tämä tulkinta tuntuu vähän väsähtäneeltä.

  5. 5

    vanhis sanoo

    ”jonkinlaisena Suomen lähihistorian suuren yleiskatsauksen esittäjänä”

    Yhdessä kohtaan tuo taatusti on mennyt aika pitkälle. Rafael Paasion SDP:n vähemmistöhallitus ryhtyi aikanaan teettämään monumentaalista 6-osaista kirjaa punakaarteista. Teossarja ilmestyi -80-luvulla. Kirjassa Punakaarti sodassa I-II, tekijänä prof. Jussi T. Lappalainen lukee tähäntapaan: Linna lienee oikeassa, että jääkäreitä kovempia punaisten teloittajia olivat Venäjällä palvelleet upseerit. Ainoa aiheeseen liittyvä nootti on Linnaan. Siis romaani todentaa tieteelliseksi tarkoitettua tutkimusta!

  6. 6

    sanoo

    Itse olen tulkinnut, että Linna ei Pohjantähdessä halunnut tarkastella asioita yksisilmäisesti omasta torpparitaustastaan lähtien, vaan tasoitti tunnelmaa tuomalla esiin harmaan alueen joka kaikkiin aatteisiin ja niiden edustajiin reaalimaailmassa kuuluu. Koskelan perheen ja muiden torppareiden asema oli täynnä epäkohtia ja suoranaista riistoa talollisten suunnalta. Tietysti tilanteen parantaminen samalla tarkoitti ”oman pesän turvaamista”. Ei se ole oikeistolaisuutta tai kapitalismia, vaan tervettä pyrkimystä elämänhallintaan. Liittyneekö poliittiselle akselille (sic!) lainkaan.

    En tunne Jartin ja kumppanien kommenttia, mutta saman logiikan mukaan ammattiyhdistysliikkeen toiminta ei koskaan ole ollut kovin vasemmistolaista, koska sehän on pyrkinyt turvaamaan duunareiden taloudellisia etuja. Ay-liikkeen viime vuosien profiloitumiseen en halua nyt ottaa kantaa.

  7. 7

    sanoo

    Amatore tuo kommentissaan hyvin esiin ne ongelmat, joita tulee vastaan, kun yritetään sijoittaa kaunokirjallisen teoksen maailma poliittiselle koordinaatistolle. Kuten myös sen, että sama ongelma tulee vastaan, kun ruvetaan erittelemään mikrohistoriallisten toimijoiden, eli yksittäisten lihallisten ihmisten toimia, motiiveja ja vaikutteita. Aatteet selittävät vain osan maailmasta, ja vielä pienemmän osan yksittäisistä ihmisistä.

  8. 8

    sanoo

    Taannoisessa Turun Sanomien kolumnissaan (noin viikko sitten?) kriitikko Putte Wilhelmsson käsitteli ja siteerasi mm. dekkarikirjailija Ari Paulowin johonkin (oululaiseen?) lehteen kirjoittamaa dekkari- ja muun kirjallisuuden välistä suhdetta käsittelevää artikkelia. Wilhelmsson sai jutussaan siteeratun Paulowin vaikuttamaan hieman kuin uudestisyntyneeltä Mauri Sariolalta.

    En ole valitettavasti löytänyt netistä tuota Wilhelmssonin artikkelia, en myöskään siinä viitattua Paulowin artikkelia. En myöskään ole lukenut yhtään Paulowin kirjaa.

    Eli tämä nyt on oikeudellisesti pelkkä ”hearsay”, en voi laittaa mitään linkkejä – mutta jos Wilhelmssonin sitaatit ovat autenttisia, kyllä Paulow sopii tässä keskusteltavaan teemaan hyvinkin.

  9. 10

    sanoo

    Jostain syystä tuo linkki ei toimi klikattuna, mutta kun sen copypastella vetäisee selaimen osoiteriville ja painaa enteriä niin se toimii ainakin minulla.

    Vaihtoehtoisesti menee Turun Sanomien nettisivulle ja arkistoon ynnä kirjoittaa siihen hakusanaksi Ari Paulow.

    Ja epäilemättä: Wilhelmssonin kolumnin kautta löydämme Suomesta Tuomas Vimman ohella ainakin toisen julkioikeistolaisen kirjailijan.

  10. 11

    sanoo

    Katsopas! Siinä se, linkki! En nähtävästi osaa näitä temppuja tarpeeksi hyvin, hyvä että se nyt näkyy.

    Paulow todella tuntuu tuon perusteella ”oikeistolaiselta” kirjailijalta, termin spesifin puoluepoliittisessa mielessä.

    Onhan näillä se tietty kuriositeettiarvonsa kuten vanhoilla suojeltavilla rakennuksilla, siis ”olen oikeistolainen kirjailija”; se jotenkin tuntuu nykyisin vähän jälkijättöiseltä tietysti tuollaisen erikseen toteaminen.

    Mutta markkinoinnissa kaikki keinot ovat sallittuja.

  11. 12

    sanoo

    Juu, suojeluarvoa tosiaankin on.

    Jos kirjallinen eliitti intoutuu Paulowia suuremmin tölvimään, luulisi museoviraston puuttuvan asiaan.

  12. 13

    Anonymous sanoo

    Apuva. Vanhis kommentoi siis näitäkin sivuja. Olen kerran tapellut hänen kanssaan Kauppalehden blogiosastolla, kun en suostunut kommentteja julkaisemaan. No Väinö Linnasta siis, että hän on ollut itselleni tärkeä kirjailija lukiolaisena ja sama ilmiö näytti koskevan poikaani.Onko Linna siis hyvä nuorisokirjailija? Jos on yhtään vasemmalle kallellaan, niistä saa vahvitusta ja ainakin Linnan lukeminen lisää jonkinlaista historiantajua -kaunokirjallisessa muotissa.
    http://mustikka.blogit.kauppalehti.fi/

  13. 14

    Manta sanoo

    Tommi Melender: ”Olisiko niin, että Brunon tavoin monelle muullekin kulttuurityöläiselle vasemmistolaisuus edustaa pikemminkin ritualistista kuin vakaumuksellista roolia, jonka taustalla kukkii itsekäs opportunismi.”

    Uskonpa näin olevan. Riittää kun havainnoi ympäristöään, itseäänkin, itse kukin. Tässä mielessä Tuomas Vimma osui oikeaan, kun hän viittasi (kliseisesti sinänsä, mutta kliseet ovat muutamakseen totta) avarissa asunnoissaan laatupunaviinejä maisteleviin salonkivasemmistolaisiin. Hyvä tahto, holjat puheet ja nimi nettiadressiin silloin tällöin, siinähän ne tärkeimmät jo tulivatkin.

    Hesarin jutun tarkoitus jäi sinänsä hyvin hämäräksi.

    Linnasta olen pitkälti amatoren linjoilla. Sen verran hyvä kirjailija hän oli, että pystyi katsomaan ulkopuolelta myös omaa yhteiskuntaluokkaansa ja sen edustajia, menneitä ja olevia.

  14. 15

    sanoo

    En minäkään tuota Hesarin jutun tarkoitusta tajunnut. Ainahan toki lehtijutuilla ei varsinaista tarkoistusta edes ole, kunhan ovat sivun täytteenä. Mutta tätä juttua varten oli oikein etsimällä etsitty oikeistolaisia kirjailijoita.

    Liekö niin että haluavat syystä tai toisesta saada kirjailijatkin ottamaan osaa keskusteluun ”yhteiskunnan oikeistolaistumisesta”, ja mieluiten tietysti niin että julistautuvat itse oikeistolaisiksi.

    Ari Paulowille olivat ilmeisestikin unohtaneet soittaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *