Nykyisyyden tulevaisuus

Helsingin Sanomien Antti Majander puhuu dystopiaveljistä arvostellessaan Seppo Heikkisen esikoisromaanin Myyty maa. En ole lukenut Heikkisen kirjaa, joten en puutu siihen, mutta eräät Majanderin arvostelussaan esiin nostamat asiat ovat yleisemmällä tasolla pyörineet päässäni.

Jos haluaa kirjoittaa ajan hengen mukaisen ominaisuuksiltaan standardisoidun dystopiaromaanin, resepti on yksinkertainen: hahmotellaan maailma, jota hallitsee kourallinen suuryrityksiä, jossa rikkaat elävät omissa saarekkeissaan turvamuurien takana ja jossa rahan valta on nujertanut poliittisen vallan ja kolonisoinut ihmisten elämismaailmat.

Tällainen on kuva tulevaisuudesta sellaisena kuin sen näemme nykyisyytemme heijastumana. Siinä syntiemme malja ei ole kukkuroillaan, vaan läikkyy jo yli. Aikalaiskritiikkiä tämä tämmöinen tietysti on, mutta sellaisena aika ponnetonta ja yllätyksetöntä.

Asetelemallisuudessaan raivostuttava tämän lajityypin edustaja on Max Barryn pari vuotta sitten suomennettu Jennifer Valtiovalta, jota en jaksanut lukea loppuun. Barry ei nouse likimainkaan haastamaan Majanderin arvostelussaan mainitsemia kirjallisuuden historiasta tuttuja dystopiaveljiä George Orwellia ja Ray Bradburya.

Ihmiset ovat maailman sivu laatineet tulevaisuuden ennustuksia ja skenaarioita, helmasyntinä niissä on yleensä se, että tulevaisuus nähdään nykypäivän trendien loogisena ja johdonmukaisena jatkumona. Esimerkiksi Malthus lankesi aikoinaan tähän loukkuun kalkyloidessaan synkkiä väestölaskelmiaan.

Todellisuudessa tulevaisuus on aina jotakin muuta kuin mitä saatamme kuvitella, koska sitä muokkaavat voimat, joiden vaikutuksista tai edes olemassaolosta meillä ei ole käsitystä. Reinhart Koselleckia mukaillen voisi puhua nykyisyyden tulevaisuudesta ja tulevaisuuden nykyisyydestä. Ne ovat kaksi eri aikamuotoa.

Olisi kiinnostavaa lukea vaihteeksi dystopiaromaani, joka hahmottelisi nykyisyyden tulevaisuuden sijasta tulevaisuuden nykyisyyttä. Siinä huomisen maailma näyttäytyisi jonakin aivan muuna kuin nykyhetken heijastumana. Siinä kosketeltaisiin sitä tavattoman kiinnostavaa todellisuuden ulottuvuutta, jota nasevasti kuvaa Yhdysvaltain poispotkitun puolustusministerin Donald “Rummy” Rumsfeldin legendaarinen kiteytys: “unknown unknown”.

Aikalaiskritiikin luen mieluiten sellaisilta kirjailijoilta kuin vaikkapa Arto Salminen meillä tai Cormac McCarthy Yhdysvalloissa.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *