Nolla lukuvinkkiä kesäksi

Created with Nokia Smart Cam

En halua suositella mitään kirjaa kellekään. En halua suositella edes kirjallisuutta kellekään.

Suunnilleen noin vastasi argentiinalainen kirjailija César Aira, kun häneltä pyydettiin lukuvinkkejä lehtihaastattelussa. Ymmärrän Airaa. Minäkin kiemurtelen aina kiusaantuneena saadessani vastattavaksi kysymyksen: ”Mitä kirjoja suosittelisit?”

Olen ottanut tavakseni kiertää asian kertomalla, mitä olen itse hiljattain lukenut tai aion lähiaikoina lukea. Toisinaan sanon vain, että jokaisen pitää lukea sitä mikä sattuu kiinnostamaan.

En osaa enkä pysty antamaan lukuvinkkejä ihmisille, joiden taustoista ja mieltymyksistä minulla ei ole hajuakaan.

Toki haluaisin, että mahdollisimman moni suomalainen lukisi esimerkiksi Heikki Karjalaisen vastikään suomentaman Robert Cooverin Pinokkion Venetsiassa, mutta ei ole realistista odottaa suurten lukijajoukkojen viihtyvän sen parissa.

Cooverin teoksista saavat eniten irti ne, jotka ovat kiinnostuneita valtavirtaisesta psykologisesta realismista poikkeavista tavoista rakentaa ja rytmittää romaanikerrontaa.

Pinokkio Venetsiassa tunkee samaan pakettiin Carlo Collodin alkuperäisen sadun, Disneyn viihdespektaakkelin ja 1900-luvun länsimaisen kulttuurihistorian suuret linjat. Coover tykittää kubistista proosaansa rabelaismaiseen tyyliin rivosta, rujosta ja rajusta kuvastosta tinkimättä.

Niin innostunut kuin tästä romaanista olenkin, tuntuisi snobistiselta nostaa se esiin, kun aikakauslehden toimittaja tai kirjallisuusillan juontaja pyytää lukuvinkkejä kuvitteelliselle keskivertolukijalle.

 

***

 

Kun kerroin liikemaailmassa toimivalle tuttavalleni vastahakoisuudestani antaa lukuvinkkejä, hän syytti minun sahaavan kirjailijana omaa oksaani. ”Kirjojen myyntihän on laskenut hurjasti, luulisi teidän kirjailijoiden tarttuvan kaikkiin tilaisuuksiin markkinoida omia ja toistenne tuotteita”, hän sanoi.

Tuttavani ei tietenkään ole väärässä. Kirjoja pitää nostaa voimallisemmin esiin, viidakkorumpujen pitää päristä, koska suusta suuhun tapahtuva markkinointi on tehokkain tapa edistää kirjamyyntiä. En silti tingi linjastani. Toimisin epäautenttisesti, omaa persoonaani ja ajatteluani vastaan, jos lähtisin ”suosituksia kesälukemiseksi” -tyyppisiin kiertohaastatteluihin.

Lukuvinkkejä ei voi – tai ei ainakaan pitäisi – antaa muuten kuin sydämestään, ja minä en siihen pysty, koska ajattelen kuten César Aira. Jokainen lukekoon, mitä lukee, jos ylipäänsä haluaa lukea. Ellei halua, ei maailma siihen kaadu.

Juha Seppälä siteeraa Parnasson (3/2016) kolumnissa Herman Kochin Naapurin fiktiivistä kirjailijaa Herra M:ää: ”Ei meidän pidä yrittää saada ketään lukemaan, yhtä vähän kuin yrittää saada ketään innostumaan elokuvista, musiikin kuuntelusta, seksistä tai alkoholista.”

Kirjallisuuden tuputtaminen on tehokkain tapa tehdä siitä hampaatonta, Seppälä tuumii.

Muistan kouluajoiltani, kuinka Seitsemän veljeksen pakkolukeminen tappoi vähäisenkin kiinnostukseni kaunokirjallisuuteen. Äidinkielen opettaja teki selväksi, että Aleksis Kiven proosa kuuluu yleissivistykseen ja kunnon kansalaiseksi tuleminen edellyttää sen tuntemista.

Jos suosittelisin Pinokkiota Venetsiassa mukavaksi kesälukemiseksi, tuntisin asettuvani samanlaiseen kirjallisuuden tuputtajan rooliin: ”Tämä on tärkeää ja merkittävää käännöskirjallisuutta, täytyyhän teidän tästä pitää!”

Tuntemukseni voi olla perusteeton tai jopa typerä, mutta se ei vain lähde sisältäni.

Lukuvinkkaus toimii parhaiten yhteisöllisenä ilmiönä. Toisin sanoen se on pikemminkin lukijoiden kuin kirjailijoiden juttu. Onneksi netissä riittää läjäpäin sivustoja, joissa jaellaan kirjasuosituksia ja ruoditaan lukukokemuksia. Niillä pörrääville ihmisille lukuvinkkien antaminen ja vastaanottaminen on luontevaa ja mieluisaa puuhaa.

Minulle luontevinta ja mieluisinta on tuhertaa kirjailijankammiossani ja haaveilla, että jossain on lukijoita, jotka tekstini tavoittaa.

 

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Mutta onhan vinkkauksen kohteen taustoista ja mieltymyksistä yksi sisäsyntyinen tieto: lukija joka suhtautuu jollain tavalla vakavasti Tommi Melenderiin ja tämän mielipiteisiin.

    Kun kirjailija kirjailijana vinkkaa lukemista niin siinä on, tarkoituksella ja näkyvissä tai ei, usein mukana sävy ”sitten kun olette lukeneet minun tuotantoni, jatkakaa tästä”, vähän kuin julkisemmilla lukijoilla, jotka aiempia lukukokemuksiaan ovat merkinneet vaikkapa blogiin, on tarjota kontekstia ”tällaisia kirjoja minä olen lukenut, tämä suositus asettuu siihen taustaan”.
    Kirjastonhoitajilla ja opettajilla on vähän vaikeampaa…

    (mutta ymmärrän kyllä ongelman enkä kyllä itsekään ole kovin halukas tarjoamaan yleisiä ja taustoittamattomia lukuvinkkejä…)

    • 1.1

      tommimelender sanoo

      Olet varmasti oikeassa.

      Mutta tuo, mistä puhut, on näkökulmaa, joka tulee niiden suunnasta, joille niitä lukuvinkkejäni antaisin. Varmasti monikin heistä koodaisi ne juuri tuolla tavalla kuin esität: ”Jaha, Melender on x-tyyppinen kirjailija eli tuo kirja, jota hän nyt suosittelee, on varmaan myös x-tyyppistä kirjallisuutta tai ainakin lähellä sitä.”

      Minulla taas on tässä asetelmassa oma sisäinen kokemukseni, jota tuossa merkinnässäni kuvasin.

  2. 2

    jope sanoo

    Merkittävimpien kirjailijoiden toisille suosittelussa saattaa menettääkin jotakin. Lukukokemukset ovat usein niin erilaisia ja henkilökohtaisia että saattaa olla jopa kiusallista vertailla lukukokemuksia toisten kanssa. Tarkoitan fiiliksiä, että nuohan lukee tuota ja tuota kirjailijaa päin seiniä. Jotta kirjallisuudessa säilyisi jotakin terää, tarvitaan mielestäni edelleen kirjallisia ristiriitoja eikä yhteisiä totuuden kokemuksia siitä mikä on hyvää kirjallisuutta, mikä huonoa.

    Vinkkailussa tai vastaavassa täytyy myös jotenkin verbalisoida mikä kirjailijassa X vetoaa. Kun sitä sitten yrittää, se on aina yhtä banaalia. Kyllähän aikuiset ihmiset löytävät kirjansa itse.
    Joskus kuitenkin kirjan teksti johtaa toiseen kirjaan, kirjailijan x tuotanto johtaa kirjailijan y tuotantoon jne. Silloin syntyy hieno kokemus että on itse löytänyt jotakin. Vaikkei olekaan.

    Vielä yksi juttu. Berhard. Rehellinen ollakseni löysin TB:n tämän blogin kautta ellen väärin muista. Silloin Thomaksen jutut olivat suomennuttuina uutta ja uudenlaista tekstiä. Nyt, muutamia vuosia myöhemmin, TB on kirjallisuuden lukijoille ihan vakiokamaa. Kirjapiirien vakiotavaraa. Mainstreemaus tapahtuu nopeasti. En sano että se on huono asia, ei tietenkään, mutta tuollaiseenkin menetykseen kirjavinkkaus voi johtaa jopa marginaalissa olevien tekstien suhteen.

    • 2.1

      tommimelender sanoo

      Aina silloin tällöin tulee joku tuntematon ihminen kertomaan, että on löytänyt blogini tai esseideni kautta jonkun kirjailijan.

      Se tuntuu toki mukavalta. Tavallaan kaikki kirjoista ja kirjailijoista kirjoittaminen ja puhuminen on lopulta epäsuoraa lukuvinkkausta tai ainakin sellaiseksi tulkittavissa. Minäkin olen löytänyt lukemattomia hienoja juttuja tällä tavalla.

  3. 3

    jope sanoo

    Tuli muodossa: ”En sano että se on huono asia, ei tietenkään, mutta tuollaiseenkin menetykseen kirjavinkkaus voi johtaa jopa marginaalissa olevien tekstien suhteen.”

    Piti kirjoittaa tietty m e n e s t y k s e e n.

    Vai onko lipsahduksessa sittenkin pieni osatotuus?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *