”Neuromaanille ei Finlandiaa”

Jos olisin kulttuuritoimittaja, laatisin tuollaisen otsikon. Esimies todennäköisesti muuttaisi sen muotoon ”Sofi Oksaselle ei Finlandiaa” tai jos Jari Tervo olisi julkaissut tänä vuonna romaanin niin ”Jari Tervolle ei Finlandiaa”.

Mutta onneksi minun ei tarvitse mitään otsikoita laatia eikä muutenkaan sanoa yhtään mitään koko Finlandia-hommelista. Juha Seppälää onnittelin. Niin ja Riikka Ala-Harjaa myös.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Olisihan tuonne yksi kansainvälisen tason romaanikin sopinut, kun niitä niin kovasti perusteissa hehkutettiin. Lundberg / Seppälä, vai vievätkö teemat voiton?

  2. 2

    sanoo

    Minä antaisin Seppälälle, mutta Tarja Halonen antaa Lundbergille, luulen epäluuloisena ja ennakkoluuloisena ihmisenä.

    Olen lukenut myös tuon Lundbergin Jään. Ei ole ihan sitä lajia, joka saa housunlahkeeni lepattamaan, mutta ehdottomasti hieno teos omassa lajissaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *