Musta laatikko

“Journalismin ja erityisesti television maailmassa hallitsee paniikinomainen pelko ihmisten ikävystyttämisestä sekä pyrkimys viihdyttää mihin hintaan hyvänsä.”

Pierre Bourdieu: Televisiosta (Otava 1999)

Joskus jokin kirja kolahtaa, mutta vuosien päästä ei enää muista miksi. Etsin monta viikkoa Pierre Bourdieu´n hurmaavan ryppyotsaista ja pitkäpiimäistä pikkuteosta Televisiosta, joka julkaistiin suomeksi vuosituhannen vaihteen kynnyksellä.

Luin sen aikoinaan ja innostuin siitä. Sitten se meni hukkaan enkä enää vuosikausiin ole muistanut, mikä siinä oli innostavaa. Nyt kirjan löydettyäni ja läpi selailtuani huomaan, ettei se kovin kummoinen ollutkaan. Joko kirja on muuttunut tai minä.

Bourdieu käsittelee televisiota ennen muuta journalismin viitekehyksessä, ja on huolissaan älyllisesti vireän, kriittisen ajattelun hautautumisesta yhdentekevän hutun alle. Tulee avuton olo. Näinhän siinä on käynyt eikä mitään ole tehtävissä. Sen todistavat kaupallisten kanavien tv-uutiset kaikessa miellyttävyydessään ilta illan jälkeen.

Muistan vuosien takaa lestadiolaisperheen, jossa oli kolme poikaa. Perheessä ei ollut televisiota. Näistä pojista kaksi ryntäsi kavereiden luona kyläillessään ensimmäiseksi töllöttämään ruutua eikä heitä saanut houkutelluksi sen äärestä millään pois.

Kolmas jostain syystä karttoi televisiota. “Ei”, hän parahti melkein epätoivoisena, kun häntä taivuteltiin edes pikaisesti kurkkaamaan töllön ihmeellisyyksiä. Olimme varmoja, että hän jäisi koukkuun, kun pääsisi “sivityksen” makuun, huomaisi mitä iloja se tarjoaa.

Tuskin kukaan enää nykyään pelkää tuolla tavalla televisiota, ikään kuin kuin kuvittellen menettävänsä sielunsa joutuessaan sen vaikutuspiiriin. Se lienee lopullinen todiste tämän viestintävälineen vallasta.

Jos televisiossa asuu paholainen, emme mahda sille mitään. Emme näe sitä.
Kommentit (7)
  1. Bourdieu kuului niihin, jonka performanssit olivat parhaimmillaan livenä – televisiosta oli sanottu jo kaikki olennainen ennen tuota kirjaa. Ameriikan Neil Postman oli yksi edellisistä suurta suosiota saaneista televisuaalisen tuomiopäivän profeetoista myös Suomessa, ja olihan näitä kotimaisiakin. Ehkä Bourdieuta piti saada suomeksi, vähän muutakin kuin J.P. Roosin suomentama sekavahko kirjoituskokoelma ja sitten tämä maailmanmaineen saanut magnum opus “La Distinction”, jota ei taida vieläkään olla suomeksi käännettynä.

    Kriittiselle yhteiskuntatieteelle televisio oli aikoinaan sekä hyvä renki että hyvä isäntä.

  2. Tommi Melender
    3.12.2007, 23:31

    Juu, muistan Neilin. Huvitamme itsemme hengiltä. Hieno kirjan nimi.

    Bourdieun Televisiosta ei tietenkään sanonut mitään uutta kyseisestä välineestä ja sen vaikutuksesta, mutta minua viehättääkin tässä kirjassa enemmän muoto kuin sisältö. Se on niin äärimmäisen luotaantyöntävän akateeminen, älyllinen, kuiva ja laskelmoimaton, ei todellakaan pyri huvittamaan ketään hengiltä, pikemminkin pitkästyttämään kuoliaaksi. Loistavaa antiviihdettä viihdytysvälineestä.

    Jostain kumman syystä nautin näiden tv:tä vastaan polemisoivien tuomiopäivän profeettojen teksteistä ja esityksistä, sitä parempi mitä moralisoivampia ja ryppyotsaisempia ne ovat.

    Epäilemättä tv on ollut hyvä leipäpuu monelle tällaiselle (surulliselle) hahmolle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *