Mikä runouden tehtävä ei ole

Henriikka Tavin kokoelmalla Esim. Esa on erityinen paikka sydämessäni. Se oli viime vuoden riemastuttavin runoteos.

Uudessa Suomen Kuvalehdessä Tavilta kysellään hassuja (“minkälainen on huono runo, minkälainen hyvä runo?”). Fiksuna lyyrikkona hän ei anna yksiselitteisiä vastauksia. Mutta ikään kuin huomaamatta, negaation kautta hän sanoo jotain olennaista runouden tehtävästä: “Ainakaan runous ei ole mitään sellaista, minkä tehtävänä olisi virkistää työstään uupuneita ihmisiä ja auttaa heitä palvelemaan systeemiä paremmin.”

Uuvuttavinta kyseisessä lehtijutussa on 1990-lukulaisten ja uuden polven lyyrikkojen välisten skismojen jauhaminen. Syy lienee toimittajan, onhan tunnettua, että toimittajat rakastavat yksinkertaistavien kysymysten ohella ristiriitojen ja konfliktien esiin nostamista. Tavi toteaa: “Minun on usein vaikea ymmärtää 1990-lukulaista runoutta. Vierainta siinä on tietty tunnesisältö, kokemus siitä, että puhuja on etäällä minusta.”

En jaksa uskoa, että tässä on lopulta kyse koulukunnista tai ikäluokista. En usko, että on lähtökohtaisesti olemassa mitään etäiseksi jäävää 1990-lukulaista ja helposti lähestyttävää 2000-lukulaista lyriikkaa. On vain runoilijoita, jotka kolahtavat enemmän ja runoilijoita, jotka kolahtavat vähemmän.

Kun runopiireissä syntyy vastakkainasetteluja, osapuolet ovat hirmuisen taitavia tunnistamaan toistensa maneerit ja tietysti karsastavat niitä viimeiseen saakka. Osapuolitulkinnat ovat sokeita ja onnettomia, ei niillä pitkälle pötkitä.
Kommentit (6)
  1. Auts – joko se on tullut ulos?
    Olen nimittäin nähnyt painajaisia tuosta haastattelusta. Pyydän anteeksi, huolimatonta puhetta, etenkin tuo 90-lukulaisjuttu. On toki “ysäreitä”, jotka avautuvat minulle vaikeasti, mutta toisaalta on sellaisiakin joista paljon tykkään. Ei pitäisi yleistää.

    Kaiken kaikkiaan, jos mahdollista olisi, deletoisin suurimman osan siitä, mitä tuossa haastattelussa suustani lipsuu – en myöskään kasvissyöjänä ole sitä mieltä, että kaikki suomalaiset syövät broileria.

    (minä: toisaalta, on suomi nykyään jonkin verran vähemmän yhtenäiskulttuurinen maa kuin silloin kun olin lapsi, jolloin kaikki söivät broileria
    toimittaja: eivätkö ne syö vieläkin
    minä: niin)

    Suurimmaksi osaksi olen kyllä valitettavasti vastuullinen noista hölmöistä repliikeistäni. Aion vakaasti tulla viisaammaksi.

    ps. kiitos hienosta, fiksusta blogista! Aina välillä täällä vierailen.

  2. Tommi Melender
    24.5.2008, 15:17

    “Aion vakaasti tulla viisaammaksi.”

    Kannatettava tavoite, itsellenikin.

    Vaan kuten merkinnässäni vihjasin: toimittajia on syyttäminen paljosta. Hehän ne kysymykset esittävät ja editoivat vastaukset ynnä valitsevat näkökulmat, teemat ja puheenaiheet. Niin tässäkin tapauksessa.

    Ja kyllä tuossa haastattelussa kulki läpi jonkinlaisena näkymättömänä juonteena vastarintasi ja epäröintisi esitettyjä kysymyksiä kohtaan. Lukijana tuli välillä yhtä kiusaantunut olo kuin voin kuvitella sinulla olleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *