Miehen muotokuva

Olin luonut itselleni aseman virallisena toisinajattelijana, pintavihertävänä vasemmistohumanistina. Edustin vastakulttuuria, vaikka palvelin elämysteollisuutta. Puhuin luovuudesta ja omaperäisyydestä, mutta varoin sanomasta mitään luovaa tai omaperäistä, koska kaikki sellainen herättää aluksi vihaa ja vastustusta, loukkaa ja iljettää. Pyrin olemaan uskottava niiden silmissä, jotka maksoivat minulle siitä, että olin johdonmukaisesti eri mieltä kuin SDP tai Elinkeinoelämän keskusliitto.

Uskottava tarkoittaa samaa kuin ennustettava. Yleisö ei pidä yllätyksistä, yllätykset ovat aina ikäviä.

Sovittauduin rooliini jo opiskellessani teatterikorkeassa. Senttasin päivälehtiin kolumneja ja kiistakirjoituksia, joissa vuoroin irvin ja vuoroin taivastelin yhteiskunnassamme rehottavaa itsekkyyttä ja rahanhimoa. Valmistuttuani ohjasin ja kirjoitin aikalaiskriittisiä näytelmiä, joissa revittiin rupia, puhkottiin paiseita ja vittuiltiin vallanpitäjille. Kriitikot sanoivat, että minulla riittää ääntä ja vimmaa, mutta puuttuu näkemystä. Silti keräsin näytelmilläni mainetta ja vähän kunniaakin. Sain pärstäni lehtiin ja telkkariin. Olin tarkka pukeutumisestani, halusin että ulkoasuni ilmentäisi sopivassa suhteessa herraa ja kulkuria. Jos sonnustauduin pukuun ja kravattiin, jätin karhean sängen naamaani. Vastakohdat sulautuvat toisiinsa, kukin näkee minkä haluaa nähdä. ”On sillä sentään kivan värinen pusero”, everstien lesket tuumivat telkkareidensa ääressä, kun puhuin rumia maanpuolustuksesta Ajankohtaisen Kakkosen teemaillassa.

Saatuani nimeä minulta alettiin pyytää lausuntoja kaikesta mahdollisesta Bangladeshin tulvauhrien hädästä vihtiläisten pitkäaikaistyöttömien ahdinkoon. Vetelin oikeista naruista, väritin kun piti värittää, irvailin kun piti irvailla, myötäelin kun piti myötäelää. Vähitellen lohkesi sellaistakin keikkaa, jossa sai puhua ensin paskaa ja heittää sitten nätin laskun perään. Pyysin mitä kehtasin, ja sen verran minulle maksettiin.

Kirjoittamisesta en ollut pitänyt koskaan, se on inhottavaa ja yksinäistä puuhaa, joten olin hyvilläni, kun saatoin keskittyä leukojen keikuttamiseen. Sanottavaa minulla oli juuri sen verran, että se riitti piipahduksiin koulutustilaisuuksissa, paneelikeskusteluissa, puheohjelmissa ja talk show´issa. Uskottavuuttani vaarantamatta saatoin vierailla mainoskanavilla visailemassa, kisailemassa ja leikkimässä laatikkoleikkejä. Idols-tuomarin pestistä kieltäydyin ankaran sisäisen painin päätteeksi. Kerroin ratkaisustani Arto Nybergille suorassa lähetyksessä ja sain kiitosta suoraselkäisyydestäni. Naistenlehdille annoin syvähaastatteluja, joissa kerroin kaipaavani rauhaa ja hiljentymistä voidakseni luodata sisintäni ja kirjoittaa jotain vakavaa ja kunnianhimoista.

Jos minua jokin kismitti, niin musiikillinen lahjattomuuteni. Olin lapsesta saakka haaveillut rockmuusikon urasta, mutta minulta puuttui sävelkorvaa ja rytmitajua. Yritin toteuttaa haaveen muilta osin, elämällä menestyneen artistin tavoin. Huumeisiin en koskenut, mutta sitä tuskin voi pitää suurena puutteena, ovathan nykyajan rocktähdet joogaajia ja terveysintoilijoita. Viinaa join ja naisia yritin naida, välillä onnistuin, välillä en. Kerran paiskasin telkkarin hotellihuoneen ikkunasta kadulle. Se osui porilaisen liikemiehen bemariin. Liikemies oli paskana nähdessään ison montun hopeanhohtoisessa pellissä. Syytin tapahtuneesta seurassani ollutta näyttelijää, joka oli sammunut hotellihuoneeni lattialle juopoteltuaan kustannuksellani. Liikemies ja virkavalta uskoivat minua, koska kyseinen näyttelijä oli parrakas, suttuinen ja muutenkin vittumaisen miehen maineessa.

Rocktähdet ymmärtävät bisneksen päälle, niin ymmärsin minäkin. Perustin parhaan kaverini Jaakon kanssa firman, Ajatuksen Voiman. Toimialana oli sisällöntuotanto sekä koulutus- ja konsulttipalvelut. Jaakolla piisasi kontakteja televisioväkeen, ja pian meillä oli koossa tiimi, joka väsäsi käsikirjoituksia ja ohjelmaformaatteja. Heittelin pojille ideoita ja annoin heidän tehdä likaisen työn. Itse kuljin salkku kädessä kaupungilla ja myin mediapomoille elämyksiä ja henkistä kasvua tarjoavia sisältöratkaisuja. Ajat olivat hyvät, kauppa kävi.

En ikävöinyt takaisin teatteriin. Olin selvinnyt sieltä hengissä. Tiesin monta muuta, jotka eivät olleet.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *