Miehekästä proosaa

Petri Tammiselta ilmestyy syksyllä uusi romaani. HS:n sunnuntaisivuilla on kirjailijasta iso juttu isolla kuvalla.

Jutussa Tamminen kertoo, että etenkin Meri ja Hyry ovat hänelle tärkeitä esikuvia. Se ei ole suuri uutinen niille, jotka ovat tutustuneet tämän Vääksyssä ”kaukana Helsingin humusta” majailevan kirjailijan tuotantoon.

”Poika sanoi pari päivää sitten, että sinä häpeät asioita, joita ei tarvitsisi hävetä, etkä ymmärrä hävetä asioita, joita sinun pitäisi oikeasti hävetä”, Tamminen sanoo jutussa.

Tiedän, että kirjallisuuspiireissä on porukkaa, jotka yhdistäisivät tämän Tammisen toteamuken siihen, että hän pitää Merta ja Hyryä esikuvinaan. Niin julmaksi on maailma mennyt.

Minä en ikinä lakkaa ihailemasta ja ihastelemasta Veijo Meren proosaa. Mutta suomalaisen mieskirjallisuuden valtavirrasta olen kyllä livennyt sen verran, että HS:n siteeraama Tammisen romaanin alku – ”Makasin sohvalla ja katselin urheiluruutua” – ei saa minua haltioitumaan. Pikemminkin tulee mieleen, että ”hohhoijaa, onhan näitä tällaisia jo nähty.”

Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö Tammisen uusi romaani voisi olla kiinnostava. Kyllä minä sen varmasti ensi syksynä luen. Toisaalta: eikö Veijo Meri ole sanonut, että usein jo ensimmäisestä lauseesta näkee, onko kirja paska.

Kommentit
  1. 1

    Prospero sanoo

    Minä olen kokenut Tammisen miniproosan miehen kestävimpänä tuotantona.

    Meren sotanovellit ovat lajityypissään maailmankirjallisuuden klassikoita. Samoin Manillaköysi, jota Kemppinen yritti tässä taannoin lyödä Tuntemttomalla sotilaala päähän. Väitti, että kirjan kieli on vanhentunutta. Luin kirjan siltä istumalta, se oli vielä parempi kuin muistin.

    Romaanin alku voisi olla myös Tervon tai Hotakaisen.

    ”Makasin sohvalla ja katselin urheiluruutua.”

    Hyvä lause, kaikki draamanainekset. Panee mielikuvituksen liikkeelle ja lataa lukijalle odotuksia.

  2. 2

    sanoo

    ”Romaanin alku voisi olla myös Tervon tai Hotakaisen.”

    Monen muunkin suomalaisen (mies)kirjailijan.

    Lause voi olla hyvä, omassa lakonisessa lajityypissään. Joku ilkeämielinen piikittelisi koivuklapiproosasta. Minulla ei ole mitään koivuklapeja tai koivuklapiproosaa vastaan, molemmat ovat taloudellisia ja tehokkaita, molemmissa on suuri lämpöarvo.

    Minulle tuo Tammisen romaanin alku luo vähän liiankin selviä odotuksia siitä, millainen kirja sieltä on tulossa. Eli naama peruslukemilla -huumorilla kuorrutettua miehen elämän kuvausta perusrekvisiittioineen (viina, paini ja naiset plus tietysti pikanttina lisänä urheiluruudusta reväistyt johtomotiivit). Ja sitten ohessa, ikään kuin ohimennen, kosketellaan syviä, olemassaolon kannalta perimmäisiä kysymyksiä. Mitä on onni? Mikä on ihmisen osa? Missä on miehen paikka? Joku kriitikko varmasti luonnehtii kirjaa riemukkaaksi ja elämän makuiseksi. Suvi Ahola saattaa (taas) valitella maskuliinisten symbolien ja merkitysten kasautumista.

    Toivon sydämestäni, että kirja on erilainen kuin mitä odotan. Ja varmasti se onkin, mutta jännä nähdä, kuinka paljon.

  3. 3

    sanoo

    Lukematonta kirjaa en viitsi arvioida, mutta yhdyn bloginpitäjän kommenttiin siinä mielessä, että toisinaan kirjailijat ”alkavat mieheksi” heti kirjan ensikappaleesta lähtien. Eli laitetaan miehuuden symbolit riviin ja päätetään, että tämä on löylyissä testattu totuus tästä ihmisestä (ja jos et usko, mennään ulos koittaan!).

    Ja naiskirjailijat toki osaavat saman tempun omassa roolissaan.

    Omasta sukupuoliroolistaan kirjoittaminen on vähän kuin ei kirjoittaisi laisinkaan. Kyllä me ne roolit olemme sisäistäneet joka ikinen.

  4. 4

    Anonymous sanoo

    Otollisinta on tietenkin, jos tyyppi ei kirjoita samaa kirjaa jokaisessa teoksessa, tai näyttelijä näyttele samaa roolia joka elokuvassa (niin kuin tekee Hugh Grant (ja suomalaisessa tuubissa Mikko Kouki)).

  5. 5

    Manta sanoo

    Viisas poika Tammisella.

    Parikymmentä vuotta asiaa pyöriteltyäni olen tullut siihen tulokseen, ettei se ensimmäinen lause sittenkään niin merkittävä ole, vaan kaikki mitä tulee sen jälkeen. Tammisen aloituslause ei kyllä pane minun mielikuvitustani liikkeelle eikä herätä odotuksia, mutta ehkä juuri se on sen tarkoitus. Elämä on urheiluruudussa eikä sinne pääse edes taksilla. Täytynee lukea, niin tulee tähänkin selvyys. (Aavistelen tosin, että Antiaikalaisen etukäteisodotukset osuvat oikeaan, ja varmaankin samoista aavisteluista johtuen en ole vielä aktiivisesti hakeutunut Tammisen kirjojen ääreen. Sitä mukavampaa, jos aavistelut osoittautuvat vääriksi.)

  6. 6

    Anonymous sanoo

    Mantalle: aavistelen minäkin vähän samaan suuntaan. Mutta hakeudupa vaikka Tammisen esikoiskirjan ääreen. Siinä ei ole suom. mieskirjailijuuden formusta tietoakaan, tervohotakainenetceteraäijäilystä Tammisen alkuvuodet erottaa huomattavasti feminiinisempi neuroottisuus.

  7. 7

    Manta sanoo

    Kiitos vinkistä, Anonyymi. Alusta on hyvä aloittaa.

    Markolla oli minusta hyviä huomioita tietyn roolin ottamisesta. Aika monella (nyky-)kirjailijalla järjestys taitaa mennä niin, että ensin päätetään ruveta kirjailijaksi ja sitten katsotaan se sapluuna, johon mustetta ruvetaan kaatamaan. Juhani Syrjä sanoo tulleensa kirjailijaksi matkimalla, ja hän vain sanoo ääneen sen mitä kaikki enemmän tai vähemmän toteuttavat (ja niinhän tässä maailmassa opetellaan monet muutkin asiat). Aika sitten näyttää, keille näistä voipaperin läpi piirtäjistä kehittyy oma käsiala ja vapaampi viiva.

  8. 8

    Anonymous sanoo

    Eipä kestä, manta. Rooleista muuten: minä en ole tuo ihan ensimmäinen anonyymi, tajusin vasta nyt hänen nimivalintansa. Jatkanpa näin nyt kuitenkin, ei liene vakavaa juuri tässä keskustelussa.

    Tuosta muotista olisin taipuvainen ajattelemaan jotenkin samansuuntaisesti. Tai ainakin niin, että onhan nykyään kirjailija selkeästi muotiammatti. Niin paljon kuin nyt yhdellä kirjalla sen parin tonnin tienaaminen voi olla. Mutta saattaa päästä lehtiin. Ja päkistää vielä vaikka toisenkin.

  9. 9

    Anonymous sanoo

    PS. Eikö muuten tämä bloggaajamme reaktio ”hohhoijaa, onhan näitä tällaisia jo nähty” olisi hyvä alkulause?! ; D

  10. 10

    sanoo

    ”Hohhoijaa, onhan näitä tällaisia jo nähty”

    Jos tuo olisi romaanin alkulause, romaani olisi varmaan näkökulmatekniikalla tehty ja äänessä olisi naispäähenkilö, joka aloittelee yhteiselämää miehen kanssa. Mies on lysähtänyt juuri nahkasohvalle katsomaan urheiluruutua, ja romaanin naispäähenkilö tajuaa aikaisempia parisuhteitaan reflektoiden, että ”hohhoijaa, onhan näitä tällaisia jo nähty”. Romaani olisi armotonta, mutta huumorilla höystettyä kuvausta nuorten aikuisten parisuhdekuvioista ja sukupuoliroolien yhteentörmäyksistä. Unohtamatta tietenkään sopivaa yhteiskuntakriittistä pohjavirettä.

    En missään nimessä haluaisi kirjoittaa tai lukea tuollaista romaania. Mutta formaatti on tässä, kenen tahansa vapaasti käytettävissä.

    Anonyymi sanoi: ”Tai ainakin niin, että onhan nykyään kirjailija selkeästi muotiammatti.”

    Luulen, että elämme niin pirstaloituneessa maailmassa, että mikä tahansa ilmiö, ammatti tai elämänvalinta on nykyään muotia, kun vaan osataan valita sopiva näkökulma ja kohderyhmä.

    Ainakin kaikki sellainen on muotia, jonka edustajana voi päästä Annaan tai mihin tahansa naistenlehteen henkilöjutun aiheeksi.

    Niinpä kirjailijatkin kiinnostavat nykyään melkein kaikkia. Mutta kirjat ja kirjallisuus optimistisesti arvioiden ehkä muutamaa tuhatta suomalaista. Ja näistä muutamasta tuhannesta aika moni on itse kirjailija tai sellaiseksi väitetty.

  11. 11

    sanoo

    Tuosta nahkasohvalle lysähtämisestä: tunsin kerran naisen, joka otti eron miehestään, koska ei kestänyt sitä ääntä, joka syntyi kun mies aina työpäivän päätteeksi lysähti olohuoneen nahkasohvalle. Kyseinen nainen ei tuon suhteen purkautumisen jälkeen voinut vuosikausiin ajatellakaan nahkasohvan hankkimista. Niin huonoja muistoja se lysähdyksen ääni hänessä herätti.

  12. 12

    Anonymous sanoo

    Kiitos paneutuneesta vastauksesta! Itse olen kommenttini sutaissut aika helpolla, mietin tarkemmin tuota muoti-ilmiöhommaa. Hyvä pähkinä olisi myös funtsia, miten hohhoijaa-alun saisi käännettyä voitoksi ja pelastettua tuolta uhkakuvalta…

  13. 13

    sanoo

    Mantalle

    Matkimalla minäkin kirjoittamiseni aloitin. Eivätköhän useimmat muutkin. Seuraava askel – ja paljon vaativampi – on siirtyä matkimisesta varastamiseen. Minä ainakin opettelen edelleen varastamista, tarkemmin sanottuna jälkien kätkemistä. Oli vissiin Wilde, joka sanoi, että lahjakas lainaa, mutta nero varastaa. Jos nerous tosiaankin on edellytyksenä sille, että tulee kunnon varkaaksi, tehtäväni on toivoton. Ainoa toiveeni on epäonnistua riittävän tyylikkäästi.

    ”Aika sitten näyttää, keille näistä voipaperin läpi piirtäjistä kehittyy oma käsiala ja vapaampi viiva.”

    Hmm. Siitä ei ole kovin kauaa, kun pidettiin suotavana, että kirjailijalla olisi ”oma ääni”. Joillakin varmaan onkin. Minä en oikein sellaista toivo, en ainakaan sellaiseen pyri.

  14. 14

    Manta sanoo

    Joo, tuosta ”omasta äänestä” on tullut hokema, josta oma ääni on kaukana… Varmaan on niin, että jos siihen pyrkimällä pyrkii, niin siitä ei seuraa kuin vaivaannuttavaa naamanvääntelyä. Parempi vain matkia ja varastaa.
    (Taisit varastaa sen koivuklapien lämpöarvonkin, senkin hulttio.)

  15. 15

    sanoo

    ”(Taisit varastaa sen koivuklapien lämpöarvonkin, senkin hulttio.)”

    Juu, muistaakseni se on varastettua kamaa. Tuulaliina Varis taisi sanoa jotenkin siihen tapaan, että koivuklapiproosassa lause ei ole minkään näköinen, mutta sillä on suuri lämpöarvo. Ja miehen sanaluokka on Tuulaliinan mukaan verbi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *