Messuamista

Olen tainnut aina tähän aikaan syksystä kirjoittaa jotain Kirjamessuista. Joten teen niin nytkin.

Piipahdin messuilla eilen perjantaina juttelemassa Ranskalaisesta ystävästä Takauma-lavalla Markku Soikkelin kanssa. Mukava, asiallinen keskustelu, joka keskittyi kirjallisuuteen eikä kirjallisuuden lieveilmiöihin. Lava oli sopivasti syrjässä pahimmasta messuhumusta. Ei siis valittamista.

Jos ajattelen Helsingin kirjamessuja lukijana, ne ovat minulle stressaava tapahtuma. En viihdy tungoksessa. Ostaessani kirjoja haluan vaellella rauhassa hyllyjen välissä ja syventyä lukemaan takakansien tekstejä. Sellainen ei onnistu Messukeskuksen humussa. Aina joku tönäisee kylkeen tai selkään. Ja kaikkialta kantautuvat kirjailijahaastattelujen äänet puuroutuvat typerryttäväksi sekametelisopaksi. En saa siinä hälinässä itseäni rauhoittumaan niin, että voisin istahtaa lavan eteen kuuntelemaan jotakuta minua kiinnostavaa kirjailijaa. (Varsinkin, kun omista esiintymisistäni tiedän, kuinka vaikeaa siellä lavalla on tavoittaa mitään olennaista: puhe tahtoo mennä ylimalkaiseksi jaaritteluksi tai tekonokkelaksi sanailuksi).

Olen huomannut monien mielikirjailijoideni suhtautuvan julkisuuteen vastentahtoisesti. Onkohan se pelkkää sattumaa vai voisiko olla niin, että heidän pidättyvyydessään on jotain sellaista, mikä myös suodattuu heidän teksteihinsä ja puhuttelee kaltaistani hiljaista itsereflektiota arvostavaa lukijaa?

Kun Don DeLillo voitti National Book Awardin, hän piti kirjallisuushistorian riisutuimman ja pelkistetyimmän kiitospuheen: ”I’m sorry I couldn’t be here tonight.” DeLillon kaltaiset kirjailijat kokevat, etteivät he kuuluu julkisuuteen vaan yksinäisyyteen. Kirjailijan paikka on kotona kirjoja kirjoittamassa, ei messukeskuksissa tai tv-studioissa suuta soittamassa.

Julkisuuden vältteleminen on kuitenkin huonoa kansalaisuutta ajassa, joka arvostaa näkyvyyttä ja näyttävyyttä. Ihanteellinen nykyajan kirjailija on sisällöntuotantosektorin uuttera renki. Aina valmis, kun kutsu käy. Kirjoitin kesällä WSOY:n Bulevardi-lehden kolumnissa: ”Jos juorujournalismia hallitsee kiss and tell, niin kirjallisuusjournalismissa valtaa alaa write and tell.” Tuskin ovat oikovedokset valmistuneet, kun avioerosta tai lapsettomuudesta romaanin tehnyt kirjailija on jo sopimassa haastatteluja, joissa aikoo kertoa ajatuksiaan avioerosta tai lapsettomuudesta, mieluiten omilla kokemuksillaan niitä ryydittäen. Tämän kaltainen julkisuus hävittää kirjoista tärkeimmän eli itse kirjallisuuden. Romaanit typistyvät kirjoittajansa persoonan jatkeiksi, yhdentekeväksi human interestiksi.

Tätä taustaa vasten on tärkeää, että DeLillon kaltaiset kirjailijat silloin tällöin hairahtuvat antamaan haastattelun tai esiintymään televisiossa. Ei kirjallista julkisuutta pidä jättää yksinomaan niille, jotka sitä eniten himoavat.
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Olen havainnut samaa itsessäni; paikoillaan istuminen ja haastattelun kuunteluun ja seuraamiseen keskittyminen tuntuu äärimmäisen vaikealta, vaikka haastattelu saattaisi kiinnostaakin, kun kokee olevansa jonkinlaisessa ampiaispesässä. Asia, ja tilanne, on toki eri esimerkiksi keikalla tms. missä lähes kaikki kuhnurit keskittyvät kuuntelemiseen.

  2. 2

    sanoo

    Ekstrovertti kirjailija on aika harvinainen tapaus, kai? Siis sellainen, joka latautuu hälinästä, kuten superhypermegapikkujoulubileistä, kirjamessuista tai sukujuhlista Pihtiputaalla.

  3. 3

    sanoo

    On niitä sellaisiakin, jotka rakastaa olla hirveän lössin keskellä ja heittää loputonta minä-minä-minä -läppää.

    Nimiä en tietystikään rupea luettelemaan.

  4. 4

    sanoo

    Tommi, yritin tulla kuuntelemaan esiintymistäsi, mutta en sen puolen tunnin aikana päässyt Takaumalle asti. Takauma muuten on suuren messuhallin lavoista mukavin, ja antikvariaattiosastoilla on vaeltelurauhaa toisin kuin hallin toisessa reunassa, jossa taistelu ilmatilaherruudesta on hetkittäin surrealistista.

  5. 5

    sanoo

    Kai meistä aika moni tykkää röpötellä pikkujouluissa kollegiaalisessa seurassa. Minä ainakin tunnustan kovasti latautuvani sosiaalisesta häröilystä. Että ei me välttämättä NIIN introvertteja olla. Shown vetäminen jossain esiintymislavalla on sitten eri juttu. Tai usean päivän viettäminen jossain kakofonisessa markkinahumukeskuksessa.

  6. 6

    sanoo

    ”Minä ainakin tunnustan kovasti latautuvani sosiaalisesta häröilystä.”

    Niin minäkin lataudun. Kunhan se tapahtuu privaatisti, tuttujen ihmisten seurassa.

    ”Takauma muuten on suuren messuhallin lavoista mukavin, ja antikvariaattiosastoilla on vaeltelurauhaa toisin kuin hallin toisessa reunassa, jossa taistelu ilmatilaherruudesta on hetkittäin surrealistista.”

    Juu, ja Takaumasta minulla on sellainen käsitys, että melkein kaikki tulevat sinne tarkoituksella, kun taas noiden pahimmassa humussa sijaitsevien lavojen edustoilla pyörii kaikenlaisia spontaaneja pällistelijöitä ja väkeä virtaa edestakaisin.

  7. 7

    sanoo

    Takakannen väliaputoimittaja kommentoi: Hyvä muistuttaa, että kirjallisuus tapahtuu muualla aina.

    Kirjallisuuden mainostaja kommentoi: Hyvä muistuttaa, ettei bisneskään kannata messuhalleissa.

    T: JK

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *