Matkasta aurinkoon (sitaatti)

”Kirjailijat eivät uskaltaneet kutsua kirjallisuusblogeja karaokeksi tai ompeluseuroiksi, kustantamot kumarsivat bloggareiden suuntaan, kaikki pelkäsivät massoja, tupperwarekutsulaisia, jotka aluksi häkeltyivät, sitten humaltuivat vallastaan. Kirjailijat eivät uskaltaneet nähdä romaanin kehittymistä yhä pikkuporvarillisemmaksi ja suljetummaksi muodoksi, he varmistelivat kustannustuotteelleen myönteistä, pikkusievää tuote-esittelyä, jota kutsuttiin kritiikiksi, ja mitä todellisia vaihtoehtoja medialla olisi ollutkaan, sen riippumattomuus oli aina ollut yksi suurimmista kuplista, ja sama päti kirjallisuuteen: silloinkin kun ei menty rahan perässä, mentiin sen ehdoin.” (Juha Seppälä: Matka aurinkoon, WSOY 2014)


Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Tämä sitaatti pisti minut varaamaan kirjan oitis!
    Luulen, että Seppälä on muotoillut tähän asian, jota moni kirjallisuuden ammattilainen ja harrastaja pohtii tykönään.

  2. 2

    sanoo

    Myös äskettäin Horace Engdahl, entinen Ruotsin Akatemian sihteeri, sivaltaa blogikulttuuria vasta suomeksi ilmestyneessä mietelmäkirjassaan Sen jälkeen savuke (hyvä kirja muuten, suosittelen).

    ”Blogikirjoittamisen estottoman kielivirran mukana taannumme laumavaiheeseen.”

    ja

    ”Blogi on kirjoituksen paluuta teini-ikään.”

    Ihanan taantumuksellisia teesejä Engdahlilta. Joskin näin irrallisina laajemmasta fragmenttikudelmasta ne saattavat kuulostaa töksähtäviltä. Kannattaa siis lukea itse teos.

    Minä pidän blogia, mutta en pahastu yhtään siitä, jos bloggareita ja blogikulttuuria pisteliäästi kritisoidaan. Lisää sellaista vain. Huomattavan paljon ärsyttävämpää on se lässy blogien ihanuuden ylistys & hehkutus, johon olen törmännyt paljon useammin kuin Seppälän ja Engdahlin kaltaisiin lausumiin. Kirja-ala tietysti tekee kaikkensa syleilläkseen bloggarit kuoliaaksi, onhan elinehdoistaan taistelevan alan tehtävä melkein mitä tahansa selviytyäkseen.

    Luin eilen tuon Seppälän uusimman loppuun. Suosittelen sitä, vaikka tuo siitä poimimani sitaatti ei iskisikään.

    Matka aurinkoon ei tosin nouse aivan Juha Seppälän parhaiden romaanien joukkoon, mutta on joka tapauksessa kiinnostava ja vaikuttava lukukokemus.

    Romaanina välillä ahdas, välillä hapuileva, eikä yhtä kekseliäästi sommiteltu kuin vaikkapa Paholaisen haarukka. Pitkät saarnajaksot (niin kutkuttavia kuin sinänsä ovatkin) saavat ajattelemaan, että jaha, nyt se on taas kääntänyt päälle sen vimmaisen proosakoneensa, josta tulee sitä tylyä ja tujakkaa Seppälä-lausetta.

    Eikä Seppälä tietenkään anna lukijalle lopuksi kivaa palkintoa lukemisestaan, eli irrallisia tarinan lankoja ei solmita siistiin nippuun ja kääritä kauniiseen pakettiin. Kirjan luettua olo on hankala ja hämmentynyt, mutta samalla tietää että teksti jää nakuttamaan takaraivoon.

    Jokin tämän kaltainen jälkitila (ei niinkään kivan palkinnon saaminen) on minulle lopulta tärkein syy, miksi romaaneja luen.

  3. 3

    sanoo

    Samoin, minä pidän myös kunnon kritiikistä. Yhteinen hehkutus ja keskustelemattomuus(oikean räväkän keskustelun puute)ei jaksa viehättää pitkään. No, kyllä olen osallistunut paljon siihenkin, mutta siinä kaiken ihastelun keskellä alkaa usein tuntua, että kaipaa ruisleipää kermakakun tilalle.

    Minusta on myös aina hyvä, että joku kyseenalaistaa omaa kirjoittamista. Se on arvostamista ja vaatii parempaa perehtymistä kuin pelkkä ontto kehu.

    Kirja-ala ei ehkä tee kuitenkaan viisaasti ylentäesään tavisbloggarit(kirjailijabloggarittietty on eri juttu) kriitikkojen rinnalle. Minä en esim. enää oikein luota kirjan liepeiden arvosteluihin, kun ne ovat usein blogeista lainattuja. Kyllä ammattikriitikon sana painaisi enemmän.
    Tuntuu, että aivan typeriä kirjoja on nostettu esiin viime aikoina, kuten ruotsalaisdekkaristien yhteistyön tulos, laskelmoidun kaupallinen Erik Axl Sund, Varistyttö-sarja.

    Olen lukenut Juha Seppälän varhaistuotantoa. Pitää nyt perehtyä myös uudempiin.
    Engdahl kuulostaa myös tutustumisen arvoiselta. Kiitos vinkistä!

  4. 4

    sanoo

    Minusta kirjabloggaamisen voisi kieltää. Samoin kuin huonojen kirjojen kirjoittamisen ja julkaisun. Etenkin kun tuo kakkoskohta olisi hoidossa, niin kirjablogeja ei edes tarvittaisi.

  5. 5

    sanoo

    Sanoit Pihi Nainen aika jyrkästi.

    Minusta on kiva keskustella kirjojen herättämistä ajatuksista, mutta kirjojen arvostelun, pisteet ja tähdet voisi mielestäni jättää blogeista pois.
    Itse en ainakaan toivo, että kukaan ottaisi minun kirjoittelujani muuna kuin mitä ne ovat.
    Kaipaan myös vanhan ajan lehtikritiikkejä, jotka eivät olleet pelkkää kehua. Niissäkin on löperöidytty ja menty osittain blogeja myötäilevään ihastelusuuntaan. Eikö kukaan enää uskalla sanoa mitään?

    • 5.1

      sanoo

      En jaksa noin muuten ottaa kantaa tähän aiheeseen (en ihan edes tajua, mikä se on, mutta elänkin tynnyrissä), mutta, Marjatta, sinun kommenttiin tekee mieli vastata.

      Kirjoitat ”Kaipaan myös vanhan ajan lehtikritiikkejä, jotka eivät olleet pelkkää kehua. Niissäkin on löperöidytty ja menty osittain blogeja myötäilevään ihastelusuuntaan. Eikö kukaan enää uskalla sanoa mitään?”

      Tunnustan heti alkuun, etten suinkaan seuraa kaikkia Suomen lehtiä enkä niiden (kirja)kritiikkejä, mutta jonkin verran kuitenkin. Kyllä niistä löytyy kaikenlaista arviota; ihan suoranaisia ”lyttäyksiäkin” – jopa (minun mielestäni) huonosti perusteltuja sellaisia. Tuo ”blogeja myötäilevä ihastelusuunta” on kyllä minulle vieras. Mitä tarkoitat sillä?

    • 5.2

      sanoo

      Marjatalle vastaisin että tämä on kuitenkin vapaa maa missä on sananvapaus ja myös kirjojen pisteytyksen vapaus. Kohta mennään varmaan kirjasensuuriinkin takaisin jos kirjoista ei saa kuka tahansa sanoa sanottavaansa vapaasti. Paperipussiin kirjat ja blogit.

    • 5.3

      sanoo

      Ja jos tarvitsee, olen taas valmis barrikadeille nousemaan: Sanan vapauden puolesta. Saa sanoa, mitä on mieltä, kuka vaan saa sanoa. Tuo totuus ei pala tulessakaan!

  6. 6

    sanoo

    Pihi nainen, miten niin kirjablogeja ei tarvittaisi, jos huonot kirjat kiellettäisiin? Eivätkö hyvät kirjat sitten herättäisi mitään ajatuksia pohdittavaksi blogeissa? Nehän vasta herättävät – huonot ei niinkään.

    • 6.1

      sanoo

      Äläs nyt mene sekoittamaan minua tosiasioilla. 😉 Mutta tässä tuli hyvin havainnollistettua se, miksi kirjabloggaajat yleensä postaavat enemmän kehuvia kuin lyttääviä kirjafiiliksiään (ja mistä syystä voi tulla fiilis että kaikki vaan kehuu kirjoja). Hyvä lukukokemus herättää halun postaamiseen. Negatiivinen ei niin paljon.

  7. 7

    sanoo

    Pakko jättää kommentti, vaikka pitkään mietin, jätänkö astumatta tähän provosoinnin miinaan.

    Minua on aiemminkin ihmetyttänyt tämä arvottava linjanveto lukijoiden kirjablogien ja kirjailijoiden kirjablogien välille. Minulla on itselläni varmasti tämä ensimmäinen, mutta olen tehnyt yhden kirjan (kirjablogeista), joten logiikan mukaan voisin kuulua myös jälkimmäiseen ryhmään. Kirjoitan myös naistenlehteen kirjajuttuja, joten voisin olla myös ”naistenlehtivalekriitikkobloggaaja”.

    Viittaan tällä nyt lähinnä Marjatan pieneen huomioon siitä, että kirjailijablogit ovat eri juttu.

    Ja tämäkin blogi on minusta kirjablogi, sillä luen erittäin mielelläni myös Antiaikalaisen kirja-aiheisia juttuja/arviointeja.

    Kirjaliepeiden arvosteluja voi uskoa tai olla uskomatta, eivät ne ole itsellenikään lukukokemukseen vaikuta. Myönnän tässä vaiheessa, että minuakin on johonkin kirjaan lainattu. Työskentelen myös kirja-salalla, joten olen näitä sitaatteja etsinyt eri tarkoituksiin sieltä täältä myös itse. Mutta yhtä hyvin kirjailija ja kriitikko voivat olla tuttuja, kuin että blogin takaa paljastuisi NN:n tuttava. Pidän
    ensimmäistä todennäköisempänä.
    Kirjailijat kirjoittavat myös kirja-arviota, kirjailijan tuotantoa tutkivat yliopistoprofessoritkin kirjoittavat kirjallisuuskriitikkiä tuttujen kirjailijoiden teoksista.

    Ja mitä tulee tuohon erääseen tuttuun kirjailijaan, joka on maininnut joskus jossain näin, että kirjabloggaajat lukevat enemmän kuin ehtivät sulattaa, niin minusta tuo kuulostaa pikemminkin happamilta marjoilta kuin siltä, että tässä on oikeasti olemassa joku ongelma. Bloggaajana ja blogeja aktiivisesti lukevana en muista yhtään tällaista tapausta. Ja jos yksittäinen tapaus on, niin älkäämme tehkö nyt yksityisestä yleistä.

    Blogeja kirjoitetaan lähinnä toisille lukijoille, ymmärtääkseni kirjailijatkin kirjoittavat lukijoille. Tekstilaji ja formaatti tietysti poikkeavat.

    Blogit eivät ole tulleet lehtikriitikkien tilalle. Kritiikkien juonesta läpättäminen ei johdu blogikulttuurista, vaan näkisin sen olevan kyseisen kritiikin heikkoutta.

  8. 8

    sanoo

    Ei kai tässä mitään aihetta ole. Vapaasti rönsyilee.

    Lehtikritiikistä voi sanoa sen, että sen määrä (julkaistut arviot) ja tila (käytettävissä oleva merkkimäärä) ovat merkittävästi supistuneet. Samalla kriitikoiden palkkiot on ajettu alas tai pidetty alhaalla (välineestä riippuen). Ja myös kriitikoiden ohjeistukset (ainakin joidenkin todistusten mukaan) ovat muuttuneet kepeämpää, henkilölähtöisempää ja ”lukijaystävällisempää” linjaa korostavaan suuntaan.

    Tilanne on tämä ja se toki vaikuttaa ns. lehtikriitiikin tasoon. Mikä ei tietenkään tarkoita, etteikö vielä julkaistaisi ja kirjoitettaisi ansiokastakin kritiikkiä.

    Mutta ammattikriitikon käsite on näissä oloissa vähän ongelmallinen (siis jos ajatellaan että ammatti ja toimeentulo kuuluvat yhteen).

  9. 9

    sanoo

    Blogien kieltäminen ja kirjasensuuri eivät nähdäkseni ole millään tavalla esiintyneet tässä keskustelussa tai sen aloittaneessa Seppälä-sitaatissa.

    Säilytetään nyt sentään suhteellisuudentaju.

  10. 10

    sanoo

    Toteaisin vielä että enemmän olisin huolestunut kriitikkojen ja eri kulttuuritoimijoiden (esim. kirjailijat) mm. Facebook-kaveruudesta. Millaista kritiikkiä voi kirjoittaa FB-kaverista? Että se siitä riippumattomuudesta. Kirjabloggaaja yleensä mainitsee tällaisen linkin, kriitikoiden en ole huomannut näin tekevän.

  11. 11

    sanoo

    ”Toteaisin vielä että enemmän olisin huolestunut kriitikkojen ja eri kulttuuritoimijoiden (esim. kirjailijat) mm. Facebook-kaveruudesta. Millaista kritiikkiä voi kirjoittaa FB-kaverista?”

    Huoli on kieltämättä aiheellinen. Vähintäänkin siinä mielessä että ”niin on jos siltä näyttää”.

    Ongelma tietysti on, että Suomi on pieni maa ja kirjallisissa piireissä lähestulkoon kaikki tuntevat toisensa. Ja totta kai siinä muodostuu myös erilaisia enemmän tai vähemmän kiinteitä ryhmiä, joiden sisällä tuupataan toinen toistaan eteenpäin, tavalla tai toisella.

    Sillä voi tietysti lohduttautua, että jos kritiikin lähtökohdat ovat ulkokirjalliset, niin se usein myös näkyy arvostelusta. Hyvin argumentoidut ja tarkkaan tekstin lukemiseen perustuvat arvostelut kyllä nousevat ansioillaan esiin, olipa sitten kriitikon suhde tekijään minkälainen hyvänsä.

    • 11.1

      sanoo

      ”Sillä voi tietysti lohduttautua, että jos kritiikin lähtökohdat ovat ulkokirjalliset, niin se usein myös näkyy arvostelusta. Hyvin argumentoidut ja tarkkaan tekstin lukemiseen perustuvat arvostelut kyllä nousevat ansioillaan esiin, olipa sitten kriitikon suhde tekijään minkälainen hyvänsä.”

      Tässä se jutun pointti on!!!

  12. 13

    sanoo

    Tuo sitaatti on selvästi kirjoitettu toisille kirjailijoille eikä lukijoille. Onko kirjabloggaaminen jonkinlaista asiantuntijoiden (kirjailijoiden, kriitikoiden) reviirille tunkeutumista? Ketä ne blogit haittaavat, ei niitä ole pakko lukea. Tuskin kustantajat bloggareita pelkäävät, Hesarin kriitikoilla on suurempi valta. Kiittäisin blogin pitäjä Melelenderiä monista hienoista lukuvinkeistä.

  13. 14

    sanoo

    Ehkä ei ollut viisasta nostaa tuota sitaattia esiin. Se on katkelma pitemmästä tekstijaksosta ja liittyy siten elimellisesti ympäröivään tekstiin.

    Mutta en nyt viitsi enää poistaakaan.

    Eivät kustantajat bloggareita pelkää vaan ovat päinvastoin iloisia tästä ilmiöstä. Onhan kirjoja helpompi myydä, jos niistä puhutaan.

    Hesarin kriitikolla on valtaa, varsinkin romaanien vastaanoton suunnannäyttäjänä ja joskus jopa määrittäjänä. Romaanin kohtalon voi ratkaista se, kuka Hesarin kriitikko sen sattuu arvioimaan. Lyriikan puolella Hesari ei ole samalla lailla kohtalonkysymys.

    • 14.1

      sanoo

      Nostamasi sitaatti toimi provokaattorina siitäkin syystä, että maassamme on yhä niin paljon ihmisiä, jotka ajattelevat, että jos jokin juttu on suurimmaksi osaksi naisten harrastamaa/tekemää se ei ole arvokasta. Nyt kohteena on kirjabloggaaminen, jossa tunnetusti naislukijat (me ”ompeluseuralaiset”, ”tubberwarekutsulaiset”) ovat kunnostautuneet.

  14. 15

    sanoo

    Huh, täällähän on minulle(kin) vastattavaa!
    Elegia, minä puhunkin 60 ja 70 -luvun kritiikeistä. Olen katsos niin vanha. Silloin oltiin minun mielestäni räväkämpiä, kyseenalaistettiin enemmän eikä pelätty sanoa omia mielipiteitä. Siis minun mielestäni oli näin, ehkä joku toinen on kokenut toisin.

    En kaipaa huonosti perusteltuja lyttäyksiä, vaan älykkäitä kritiikkejä, joissa otettaisiin esiin teosten hyviä ja myös huonoja puolia eikä vain esiteltäsi kirjoja. Blogeissa taas mielstäni on kiva esitellä ja varsinkin keskustella kirjojen herättämistä ajatuksista.

    • 15.1

      sanoo

      Marjatta, olisin nyt voinut vastata tässä vaikka kenelle, mutta nyt sinulle. Silloin vuonna koivu ja tähti oli Jukka Kajavaa, joka aina moitti jotain. En enää muista mitä, mutta siitä syntyi kuin sellainen glriaharha, että ’oikea’ kriitikko haukkuu ja lyttää mahdollisimman paljon. Luen minäkin mieluusti lehdestä hyviä arvosteluja, mutta vasta sen jälkeen, kun olen oman juttuni kirjoittanut.

      Ja sitten ihan toinen juttu. Varistyttö on kova juttu ja olen käynyt sitä ja sen jatkoa kaiken muun ohella viime yönä terassilla läpi parhaani ystäväni kanssa, joka sattuu olemaan ’alan ihminen’ eli terapeutti. Sarja voidaan nähdä vain rahasampona, mutta se voidaan nähdä toisinkin ja sen olen arvioissani tuonut esiin.

      Kolmanneksi, olen jo yli viisi vuotta painottanut, että minulla ei ole aikaa lukea minulle huonoja kirjoja: Elämä on lyhyt ja sitten se on ohin. Olen niin hemmetin tylsä bloggaaja, että luen vain sellaisia kirjoja, joista pidän paljon tai ainakin yli 50 prosenttia. Kaikki lukijani tietävät sen. Olen vain muutaman kerran antanut palaa ja joskus sekin kaduttaa, sillä: 1) Olen tuhlannut aikaani kirjaan, josta en pitänyt 2) olen silpunnut kirjailijan työn verbaaliakrobaattina ihan soossiksi, enkä voi olla siitä ylpeä, sillä hänhän, kirjailija on tehnyt kuitenkin parhaansa, oman parhaansa. Enemmänkin kääntäisin katseeni kustantamoihin: Miksi julkaistaa niin paljon sellaista, mistä en tiedä kenenkään osaavan sanoa yhtään puoltosanaa? Sehän voi olla pois joltain todelta lahjakkaalta kirjalta: Näen painajaisunta, että Pelon kirjan arvoa ei olisi tajuttu! Voit olla varma, että minulta löytyy älykästä kritiikkiä, mutta olen päättänyt näin. Tätä en muuta ja luen edelleenkin vain kirjoja, joista pidän ja joilla on minusta jotain arvoa joko unilukkarina (koko Varistyttö-trilogia esim. tai Sade lankeaa tai Elävältä haudatut tms.) tai sitten ihan viihteenä, sillä kirjan funktiota viihteenä ei Luojalle kiitos ole kielletty: Kirjasta saa myös nauttia.

      Marjatta, tämä ei ole sinua vastaan, sinä olit vain tässä lähin, jolle halusin vastata. Toisaalta jotenkin tiedän, että et roiku hampaillasi kiinni mielipiteesi poterossa, vaan osaat asettua näkemään asian vähän toisinkin. Tai ainakin toivon niin ♥

  15. 16

    sanoo

    Nykyinen mediaympäristö on mahdollisimman epäsuotuisa tasokkaan kritiikin kannalta, kuten tuolla edellä kommentoin.

    Lehtitaloissa selvästikin katsotaan, ettei kritiikkeihin ole syytä panostaa. Kulttuurijournalismissa (kuten muussakin journalismissa) korostuvat henkilö- ja numerolähtöisyys. Saamme yhä enemmän juttuja kohukirjailijoista, palkintovoittajista ynnä kirjamyynnistä ja kirjallisuusviennistä. Kritiikkejä on vähemmän ja pienemmällä tekstimäärällä, joidenkin teosten kohdalla laitetaan kritiikin oheen iso kuva kirjailijasta (mikä kertoo lukijalle että on tärkeä tyyppi kyseessä).

  16. 17

    sanoo

    Niin, ja Pihi Nainen sinä olet ilmeisesti jotenkin suuttunut minun mielipiteistäni. Mikä uhka ne minun mielipiteeni nyt ovat? Minun, joka en ole päättämässä yhtään mistään. Olen niin naivi, etten alkuun edes ymmärtänyt, että ensimmäinen kommenttisi oli ivallinen eikä rakentava.

    Kun kirjoitin omassa blogissani räväkästi kirjamaratoneja kyseenalaistaen, sitä seurasi hyvä keskusteluketju. Eihän nämä minun mielipiteeni tässä nyt sen ärsyttävämpiä pitäisi olla. Miksi minulle aina suututaan, kun piipahdan täällä Melenderin Blogissa? 😉

    Heidi, minusta on todella mielenkiintoista lukea kaikki mitä ilmiöstä kirjabloggaus kirjoitetaan. Tuo ote Seppälän kirjasta on todella naseva, kutkuttavan hyvä ja ajattelemaan pistävä samoin kuin blogin pitäjän mainitsemat otteet Engdahlin kirjasta Sen jälkeen savuke. Kävin muuten kirjaston sivuilla varaamassa senkin.

    Jotkut bloggarit älähtävät aina, jos blogeista sanotaan jotakin kriittistä. Yleensä asioilla on puolensa. Blogeissa valitetaan mm.ähkystä ja hopusta ja lukujumista. Jotkut hamstraavat enemmän kuin jaksavat lukea. Onpa joku bloggari kirjoittanut, että bloggaaminen on pilannut häneltä lukemisen. Ymmärrän, että bloggaamiseen voi liittyä myös Seppälän mainitsemaa vallan tunnetta.

    • 17.1

      sanoo

      Anteeksi, että vielä sotkeudun tähän, mutta eihän Pihi Nainen esittänyt ensimmäistä kommenttiaan sinulle. Hän vain heitti sen ”irrallisena” (sarkastisena) huomiona ilmoille. Ilmeisesti sinä kuitenkin oletit, että heitto oli tarkoitettu juuri sinulle. Tämä minun kommenttini on sinulle tarkoitettu, koska vastaan suoraan kommenttiisi (Pihi nainen ei niin tehnyt).

      En halua enkä jaksa kiistellä, mutta tuli tarve huomauttaa asiasta, koska minusta sinä koet ihan turhaan että sinulle on ”suututtu”. 🙂

  17. 18

    sanoo

    Tuossa Seppälä-sitaatissa muuten sivalletaan myös kirjailijoita, kustantamoita, lehdistöä, oikeastaan koko nykyistä kirjallista kulttuuria (jonka yksi osa blogit ovat). Mutta kaikki kommentit tässä ketjussa liittyvät blogeihin. Jostain syystä.

  18. 19

    sanoo

    Henkilö- ja numerolähtöisyys, juuri noin olen kokenut. HS:n kulttuurisivujen artikkelit ovat usein samantyyppisiä kuin naistenlehtien jutut.

    Siltä varalta, että joku bloggarinainen suuttuu nimulle, niin kerron, että luen muun ohessa innokkaasti lähes kaikkia naistenlehtiä. Perustelen/selittelen asiaa kuten Outi Nyytäjä iltapäivälehtien lukemistaan: eihän sitä muuten tietäisi, mistä kohkataan.

    • 19.1

      sanoo

      En suutu, en suutu, vaikka parhaasi yrittäisit, mutta on kiinnostavaa, että me näemme tämän kirjabloggailun vähän eri tavalla. No,’ Leben und, leben lassen’ ja annetaan kaikkien kukkien kukkia vaan♥

  19. 20

    sanoo

    Minäkin muuten kirjoitan tänne lähestulkoon vain sellaisista kirjoista ja kirjailijoista, joista innostun tai jotka ovat jo valmiiksi tärkeitä.

    • 20.1

      sanoo

      Tommi, tarviin nyt kiihekästi unta, mutta yhtä kiihekästi haluaisin tietää, mitä tarkoittaa tämä kohta: ….kirjoitan tänne vain sellaisista kirjoista, joista innostun (tämä ymmärretty! tai jotka ovat jo valmiiksi tärkeitä.’ Mikä on mittari, jolla mitataan kirja, joka on jo valmiiksi tärkeä?

  20. 21

    sanoo

    Onpas kiva, että syntyi vähän erimielisyyttä ja sitä kautta hyvää keskustelua, kuten toivoin.

    Leena, sinä pidit Varistyttö-trilogiasta, minä en. Kuten Tommi tuossa sanoi, me kaikki luemme ja kirjoitamme varmaan kirjoista, jotka herättävät meissä ajatuksia ja tunteita. No, onhan sitä päiväkirjamuotoisiakin blogeja, joissa luetteloidaan kaikki luettu, myös yhdentekeväksi osoittautunut. Joku tykkää kirjoittaa sillä tyylillä, mutta onko sitä kiva lukea?

    Tuossa Seppälän otteessa on kyllä kuvattu mielenkiintoinen ketju.

    Eihän kustantamojen olisi mikään pakko lähestyä lukijoita esim. lähettämällä heille valtavasti ilmaisia kirjoja. Jos kansakunnan kovimmat lukijat saavat kirjansa ilmaiseksi, niin ketkä niitä sitten ostavat? Kannattaako tällainen näytekappaleiden jako todellakin? Jos kirjan hinta on 30 euroa ja bloggari saa 5 kirjaa/kk, niin sehän on lähes 2000 euroa vuodessa. Minä sain jostain valokuvakilpailusta 500 euron kameran ja minunhan piti maksaa siitä veroa! Itse en halua kirjoja ilmaiseksi, koska haluan olla ehdottoman riippumaton.

    Tätä sanaa riippumaton käytetään myös tuossa sitaatissa. Median riippumattomuus? Kirjallisuuden riippumattomuus?

    Leena vielä, minä muutan mielellään mielipiteitäni, kun siltä tuntuu, mutta mitä tarkoitit? Mikä minun pitäisi nähdä toisin? Jos tarkoitit sitä Varistyttöä, niin ehdottomasti on hyvä, että nostetaan esiin lasten hyväksikäyttö ja pedofiliaringit. Olen vain lukenut siitä aiheesta parempia kirjoja.

    • 21.1

      sanoo

      Marjatta, tämä olisi kuin tilaustyö ellen olisi viime yönä vähän valvonut ystäväni kanssa…

      Varmaan ei ole kiva lukea kaikkia postauksia, mutta eihän niitä ole PAKKO lukea. Minustakin on tullut niin hirveä, että luen vain todella kiinnostavat. Hyvin itsekästä, tiedän sen, mutta elämä on lyhyt ja sitten se on ohi…

      Jo vuonna kirves ja kivi toimituksiin valui kirjojen arvostelukappaleita: Tässä ei ole oikeastaan mitään uutta ja minusta asia on ihan ok. Jos katstoaan hyötysuhdetta, niin hyötyjiä ovat kustantamot ja ’muut lukijat’. Suomi on lukemisen intohimomaa: Meillä takuulla luetaan enemmän kuin harrastetaan seksiä! Kyllä niitä blogien ulkopuolisia lukijoita riittää, lupaan sen. En minäkään ole riippuvainen, sillä voin ostaa ne, jotka haluan omistaa ja muut saan kirjastosta. Ihan sama. Mutta sateenkaaren tuolla puolenkin luen. Enkä IKINÄ kirjoita muuten kuin miten kirjan itse koen eli en ole ostettavissa.

      Me kaikki olemme enemmän tai vähemmän riiippuvaisia jostakin, mutta juuri lukemiseen, minun ja kirjan suhteeseen tulee mukaan vain mainitsemasi sana ’riippumattomuus’. On vain kirja, joka on ilma, jota hengitän.

      Ymmärrän hyvin ja tiedän sinut älykkääkksi ja joustavaksi kun niin näet, En tarkoita, että sinun pitäsi muuttaa mielipidettäsi, mutta jotenkin, jotenkin nyt hiljaa mietin, että ehkä juuri Varistyttö ei olisi ollut sinun lukemistasi. Kuvittele: Rakastan Oatesia, mutta Sisareni, rakkaani oli minulle liikaa. Joitakin kirjoja voisi vaikka ohittaa. Olen koko ajan toistanut, että en missään tapauksessa suosittele Varistyttö-trilogiaa kaikille.

  21. 22

    sanoo

    Leena: yksi sana puuttui lauseestani omaa huolimattomuuttani eli tarkoitus oli sanoa, että kirjoista jotka ovat MINULLE jo valmiiksi tärkeitä (siis jos entuudestaan suosikkeihini kuuluva kirjailija julkaisee uuden kirjan, luokittelen sen itselleni tärkeäksi, mikä ei tarkoita, etteikö se voisi olla myös pettymys)

    • 22.1

      sanoo

      Tommi, kiitos, nyt ymmärrän ja näin koen itsekin. Minäkin seuraan mieluusti ’omia’ kirjailijoitani sen ohessa, että aina odottelen joukkoon uusia helmiä. Well…Paul Auster mm. kiusaa minua, sillä hän leikkii kuin kissaa ja hiirtä eli joku kirja ihan vie jalat alta ja sitten joku on suorastaan rasitus, Ehkä se on tarttuvaa, sillä vaimonsa Siri Hustvedtin viimeisin oli minulle pettymys.

  22. 23

    sanoo

    ”Jos kansakunnan kovimmat lukijat saavat kirjansa ilmaiseksi, niin ketkä niitä sitten ostavat? Kannattaako tällainen näytekappaleiden jako todellakin?”

    Jos ”kansakunnan kovimpiin” kuuluu 30-50 henkeä ja kirjaa myydään jokin nelinumeroinen määrä, niin kai sitä sitten joku myös ostaa. Eli kyllä, kannattaa. Ainakin jos se ”näytekappaleiden jako” poikii arvion Pravdassa.

  23. 24

    sanoo

    ”Anteeksi, että vielä sotkeudun tähän, mutta eihän Pihi Nainen esittänyt ensimmäistä kommenttiaan sinulle.” Tämä on Elegian huomautus minulle. Eipä tässä kohta tiedä, mikä on kellekin osoitettu. Parempi olisi, että keskustelisimme yleisemmin.
    No, enhän minä ole sanonutkaan, että hän olisi kohdistanut sen kommenttinsa minuun. Sanoin vain, etten tajunnut kommentin olevan ironinen. Myöhemmin sitten tuli suoraan minulle osoitettuna vihaiselta kuulostava kommentti, että onhan tämä vapaa maa ja että kohta mennään kirjasensuuriin. Eihän k e s k u s t e l u ole mitään sensuuria, herranen aika!

    • 24.1

      sanoo

      Kommenttini oli tosiaankin ihan yleiselle tasolle enkä ole vihainen kenellekään (no jonkin verran kyllä heille, jotka väheksyvät kirjabloggaamista joko suoraan tai alitajuisesti siitä syystä, että sitä harjoittavat naiset, tuo tubberwarea yleisimmin himoitseva aliarvioitu sukupuoli). Mutta totesit kyllä aika suoraan että kirjablogeissa ei tulisi arvioida ja pisteyttää kirjoja. Se jotenkin haiskahtaa lievältä sensuurilta.

  24. 25

    sanoo

    Leena, lainaus sinulta:”Varmaan ei ole kiva lukea kaikkia postauksia, mutta eihän niitä ole PAKKO lukea.”
    Tämä oli ilmeisesti kommenttisi siihen, kun sanoin, että luettelomaisia päiväkirjablogeja ei ole niin kiva lukea.
    Olen pohdiskellut, mikä on hyvä tapa kirjoittaa ja lukijoillehan me kirjoitamme,kun kerran julkisesti kirjoitamme.

    Jos on jostain eri mieltä, niin blogeissa sanotaan usein noin, että ei ole pakko lukea. Elegia taisi juuri mainita tästä dekkaripostauksessaan. Onko se ääretöntä varovaisuutta vai mitä? En minä ainakaan pahastu, jos joku sanoo jotain negatiivistakin minun blogistani, päinvastoin virkistyn. On minulle sanottukin, että noin tavallisen blogin kirjoittaja on niin kriittinen. No, minä pyrin kehittymään kaiken aikaa! 😉

    • 25.1

      sanoo

      Illallinen odottaa liedellä, mutta pakko vielä kommentoida (vaikka en enää jaksaisi), Marjatta, erästä virkettäsi:

      ”Jos on jostain eri mieltä, niin blogeissa sanotaan usein noin, että ei ole pakko lukea. Elegia taisi juuri mainita tästä dekkaripostauksessaan. Onko se ääretöntä varovaisuutta vai mitä? En minä ainakaan pahastu, jos joku sanoo jotain negatiivistakin minun blogistani, päinvastoin virkistyn.”

      Nyt sekoitati iloisesti tekstiyhteyden. Mainitsin Ps-virkeessä näin: ”Ps2. Jätetäänkö ne ”ei ole pakko lukee, jos ei haluu” -kommentit pois. Olen siitä tietoinen eikä tarkoitukseni ole haukkua mitään dekkareita. Kunhan pohdiskelen.”

      Käsittelin siis postauksessani dekkareita tietyltä kantilta ja halusin kommentillani eliminoida juuri tuollaiset heitot pois, koska niillä ei ole mitään arvoa itse keskustelulle. Minulle on ihan sama, mitä mahdolliset kommentoijat blogistani sanovat. Tuossahan ei ole edes siitä kyse. ”Faktat” kuntoon siis, jos esität ”väitteitä”. 🙂

    • 25.2

      sanoo

      Marjatta, minä tosiaankin sanoin ja sanon, että ei ole pakko lukea blogia tai kirjaa, joka ei kiinnosta. Mietin nyt just tämän keskustelun pakottamana, miten vähän tai paljon ajattelen vastaanottajaa….No, vuodenaka- ja puutarhajutuissa kylläkin, mutta kun kirjoitan jostain pitämästäni kirjasta, se on kuin olisin blogini alkujuurilla. jolloin harvoin kukaan edes luki juttujani ja kirjoitin ihan tyytyväisenä kuin pitäen omaa lukupäiväkirjaa. Nyt on paljon sanoja virrannut vuoden 2009 helmikuun ystävänpäivästä, mutta en sisäistä muuttuneeni suhteessa lukemiseen tai siitä kirjoittamiseen.

      Minusta noita kunnon teilaamisia kyllä näkee silloin tällöin vieläkin Hesarissa, mutta tosiaankin, entistä harvemmin. Pidän siitä kun Petäjä tai Majander kirjoittavat jostain teoksesta niin objektiivisen arvion kuin se ikinä on mahdollista. Jos se onkaan mahdollista, sillä kaikki arvio lähtee subjektiivisesta mielipiteestä eikä se ole yhtään sen parempi tai huonompi kuin jonkun kirjabloggaajan subjektiivinen mielipide. Oman persoonansa ulkoistamista en ole vielä huomannut, vaikka ahkerasti olen yrittänyt sellaista havaita.

      Jotenkin tuntuu, että kirjabloggaamisessa on jotain erityistä, koska niin usein pullahtaa ilmaan kuin taivaalle olisi kirjoitettu, että se on joko mitätöntä, siis jotain tupperwarelaista tai sitten peräti ns. ammattikriitikoiden työtä uhkaavaa. Kannatan vapaata kilpailua eli annetaan kaikkien kirjoittaa vain vapaasti, mitä he ovat mieltä lukemisistaan: Lukijat sitten saavat valita, keitä he haluavat lukea.

  25. 26

    sanoo

    ”Minusta on kiva keskustella kirjojen herättämistä ajatuksista, mutta kirjojen arvostelun, pisteet ja tähdet voisi mielestäni jättää blogeista pois.” Pihi nainen, huomasithan sanat minusta ja mielestäni? Puhun omista mielipiteistäni ja mieltymyksistäni.

    Minä en entisenä opettajana erityisemmin rakasta arvosanojen antamista. En heittele niitä kevyesti. Paljon hauskempaa on vain keskustella.

    Näen tuossa pisteiden antamisessa vallankäyttöä. En koe olevani pätevä sellaiseen. Ja varsinkin jos on vaara, että kustantamoissa aletaan näiden pisteiden mukaan hylätä kirjoja tai ottaa niistä uusia painoksia, niin onhan siinä paljon kyseessä.

    Nyt tutimaan. Pitää piipahtaa aamulla katsomaan, vieläkö keskustelu on jatkunut. Kiitos Tommi hyvästä keskustelun avauksesta ja mielipiteistäsi!

    • 26.1

      sanoo

      Minä puolestani koen kirjojen pisteytyksen keinona tehdä pientä hajurakoa satojen kirjojen välille. Välillä tunnut/tunnutaan toivovan räväkkää keskustelua (eikö esim. pisteytys ole ainakin selkeä tapa kertoa mihin väliin omalla lukuasteikolla kirja meni?) ja välillä kirjabloggaajan tuntuisikin pitävän vain hymistellä ja keskustella sillä tavoin laveasti ettei tule ainakaan selkeästi kerrottua mielipidettä lukemastaan. Aina on jokin väärin. Mutta jatkakaamme omilla linjoillamme.

  26. 27

    sanoo

    Elegia, sinä et halunnut ”ei ole pakko lukea” -kommentteja, koska ne eivät edistä keskustelua. Juuri sitähän minäkin korostin. Lainasin vain tuota sanontaa, kun muistin postauksesi ja sama sanonta nyt toistui Leenan kommentissa. Pohdiskelu on juuri parasta kaikesta!

    Onko se varovaisuutta, että eri mieltä olevalle sanotaan ”ei ole pakko lukea”? Tässä oli kyse siitä, että rohkenin sanoa, etten pidä niinkään luettelomaisista blogeista ja nyt ihmettelen, eikö tätä sitten saisi sanoa.

    Sinun blogistasi en sanonut mitään. Omani mainitsin siksi, että jos kerron yleisesti, minkälaisista blogeista itse pidän (ja se ei ole oikein hyväksyttävää ?), niin kyllä minua saa arvostella vaikka ihan suoraan.

    En tiedä, tuliko tämä nyt yhtään selvemmäksi. KIrjoitin varmaan ensimmäisellä kerralla sekavasti – ja ehkä nytkin – Good Night!

  27. 28

    sanoo

    Huomenta kirjablogistania!

    Minulla vielä yöllä tuli sellainen ajatus, että eikös tilanne ole kääntynyt niin, että ennen oli udesta kirjasta ensin lehtijuttu, se pelätty ”jukkakajava” Helsingin Sanomissa ja nyt blogiaikana ihan ensimmäisenä, jo ennen yhtäkään lehtien arvostelua, on muutaman nopean bloggarin kirjoitukset?

    Leena, en sanonut, että kaipaisin blogiarvosteluihin kirjan heikkojen puolten kommentointia vaan lehtiin. Olen kuullut, että jopa kirjailijat itse toivoisivat niihin kunnon arvostelua, ei vain kirjan esittelyä tai juttua kirjailijasta.

    Minun mielestäni blogijutut saavat mielellään olla täysin erilaisia kuin lehtikritiikki.
    Blogeissahan ei ole rajoituksia, voi kirjoittaa vaikka runon lukemansa pohjalta!;)

  28. 29

    sanoo

    Marjatta:

    Vaihtelee paljon, milloin kirjan kritiikki tulee ulos.

    Kahdesta romaanistani on Hesari julkaissut kritiikin ennen kuin kirjaa on edes ollut itselläni eli heti kirjan virallisena ilmestymispäivänä (kustantajat lähettävät toimituksiin kirjoista etukäteen blokkeja tai vedoksia, jotta kriitikot ehtivät arvostella ne ”tuoreeltaan”).

    Sitä vastoin esseekokoelmieni kritiikit ovat tulleet Hesariin vasta muutamia viikkoja ilmestymisen jälkeen. Saattaa kuvata sitä miten kirjallisuudenlajeja arvotetaan: romaani on ”tärkeämpi” ja ”uutisarvoisempi” kuin esseekokoelma.

    Monen kirjan kohdalla, noin yleisesti, onkin varmaan niin, että bloggarit voivat olla liikkeellä ennen kriitikoita. Varsinkin nykyään, kun arvostelujen määrä ja kattavuus on lehdissä supistumaan päin.

    Kirjailijat kai yleensä toivovat teoksilleen paneutuvaa arviointia, oli kyse lehtikritiikistä tai blogista. Väittäisin, että hyvin argumentoitu ja tarkasti luettu vaikka ei välttämättä niin kiittävä tarkastelu on kirjailijalle arvokkaampi kuin levoton hehkutus, huitaisevasta runttauksesta puhumattakaan.

    Toisaalta ainakin minä tiedostan, ettei kritiikkejä kirjoiteta henkilökohtaiseksi palautteeksi minulle vaan lehden lukijoille, yleisölle. Siinä mielessä tärkeämpiä ovat minulle luottolukijoideni (ateljeekritiikkiä antavien kollegojen tai kustannustoimittajan) näkemykset.

  29. 30

    sanoo

    Voisin kuvitella heppoisesti saadun loistoarvostelun jopa hieman hävettävän ainakin suomalaista.

    Jukka Kajava muuten arvosteli televisio-ohjelmia ja teki teatteriarvosteluja, ei kirjoittanut kirjakritiikkejä. Seppo Heikinheimo taas haukkui muusikot. Viime vuosilta tulee mieleen Matti Mäkelän muutama ihan kohtuuton kirjan ja varsinkin sen kirjoittajan häpäisy.

  30. 31

    sanoo

    Syystä tai toisesta Jukka Kajava (tai Seppo Heikinheimo) on jonkinlainen vanhan ajan kriitikon synonyymi.

    Muistan, kuinka tuttavilla oli takavuosina tapana sanoa elokuvasta, että jos Jukka Kajava haukkuu, sen täytyy olla hyvä. Se oli aikansa populistinen hokema, jota väsyin kuulemaan.

    Eräs Aamulehden päällikkö taas sanoi jokunen vuosi sitten, että jukkakajavien aika on ohi. Eli jonkin aikaa se kesti, mutta lopulta tuo populistinen hokema saavutti myös lehtien päättävät tahot.

    Kirjallisuuden lähin vastine Kajavalle ja Heikinheimolle olisi Pekka Tarkka, joka samoihin aikoihin vaikutti Hesarissa ja oli oman alansa ”johtava kriitikko” Suomessa. Jostain syystä Pekka Tarkan ympärille ei muodostunut yhtä vahvaa kriitikon auraa (tai myyttiä).

    ”Pekkatarkkojen aika on ohi.” En muista kuulleeni kenenkään sanovan noin.

  31. 32

    sanoo

    Joskus väitetään, että kirjailija etsii teoksensa kritiikkiä lukiessaan vain kahta sanaa: ”loistava” ja ”mestariteos”.

    Väitän kuitenkin, että kirjailijoilla on enemmän suhteellisuudentajua.

    Etenkin, kun ”mestariteokseksi” julistaminen asettaa kirjan aina vaaralle altiiksi. Kohtuuttomia ylilyöntejä seuraa aina yhtä voimakas vastaliike.

    Samoin on palkintojen kohdalla. Erno Paasilinna kirjoitti esseen Finlandia-voittonsa jälkeisestä vuodesta ja totesi siinä, että palkinnon jälkeen kirjasta tuli ”huonompi”, eli monelta suunnalta ryntäsi kommentoijia julistamaan teoksen puutteita ja epäilyttävyyttä.

  32. 33

    sanoo

    Olen kuullut eräältä kirjailijalta, millaisia vihamielisiä kommentteja hän sai Suvi Aholan erinomaisen arvostelun jälkeen.

    Pahinta lie vaikeneminen, se ettei kirjaa edes arvioida.Siinä kirjablogit voivat kenties paikata.

  33. 34

    sanoo

    Tuttua. Aina kun Hesari (tai kirjallinen julkisuus yleisemmin) nostaa jonkin yksittäisen teoksen syksyn sensaatioksi, alkavat vastaäänet kirjallisissa piireissä nousta, suurin osa niistä jää sisäpiirijupinoiksi, mutta osa saattaa kanavoitua julkisinakin ulostuloina (enemmän tai vähemmän verhotusti). Mutta samanlaista kuviota varmaan voi nähdä muillakin aloilla, ei tämä ole pelkästään kirjallisuutta koskeva ilmiö.

  34. 35

    sanoo

    Olen samaa mieltä Leenan kanssa siitä, että hyvä teksti puhuu aina puolestaan, oli se lehdessä tai blogissa.

    Samalla kuitenkin suren kritiikin elinehtojen ja elintilan kaventumista.

    Kritiikki on kuitenkin oma kirjoittamisen lajinsa ja näen sillä tärkeän roolin kirjallisessa kulttuurissa. Blogeilla on oma roolinsa, tehtävänsä ja paikkansa eivätkä ne voi koskaan kritiikin jättämää aukkoa korvata.

    En missään nimessä kuvittele, että esimerkiksi omat blogitekstini voisivat palvella samaa tehtävää kuin perinteinen kirjallisuuskritiikki. Blogini on lähtökohdiltaan henkilökohtainen ja häpeämättömän puolueeton. Se ei pyri minkäänlaiseen yleiskatsauksellisuuteen. Sama pätee tietysti myös esseisiini.

    Eli kritiikki-instituutiolla on ohittamaton paikkansa kirjallisuuden vastaanotossa. Blogeille on muodostunut myös sellainen, mutta se ei ole kritiikin kanssa päällekkäinen (tai korvaava) vaan rinnakkainen.

    Sanavapaustaistelun tasolle en ihan tätä keskustelua venyttäisi. On melkoista ylitulkintaa lukea esimerkiksi tuo Seppälä-sitaatti niin, että sen taustalla vaikuttaisi halu tai pyrkimys kieltää blogit.

  35. 37

    sanoo

    Rinnakkain tässä tietysti ollaan, toki hyvää kritiikkiä, esseetä yms on ilo lukea kun sellaisen joskus löytää.

    Joidenkin tahojen blogeihin kohdistuvista suutahduksista tulee mieleen vähän kurtisaanit jotka ovat huolissaan seksuaalimoraalin heikkenemisestä: muutenkin ollaan La Traviatan kolmannessa näytöksessä ja sitten kentälle tulee vielä kaikenlaisia amatöörejä jotka tekevät sitä omaksi huvikseen, eikä pimeässä peiton alla kaksi kertaa vuodessa niinkuin kuuluu. Osaako ne edes luuttua soittaa.

    Muutenkin tuossa aloituksen Seppälä-sitaatissa kiinnitin samaan huomiota kuin Pihi nainen, korostetaan ja arvotetaan sukupuolta. Jokin aika sitten luin vaudevillen historiaa, siellä myös moraalinen närkästys sai kunnolla vauhtia siinä vaiheessa kun yleisössä alkoi olla yhä enemmän nuoria naisia, eihän se nyt ole sopivaa. Vastaavia ilmiöitä olen havainnut muutenkin ja havainnot voi tiivistää kaikessa kulttuurikeskustelussa pätevään nyrkkisääntöön: jos sitä tekevät nuoret naiset se on väärin ja tuomittavaa.
    Tältä kantilta katsottuna siteeraus näyttäytyy parodisena: kun en ole Seppälän kirjaa lukenut niin en tiedä kuinka laajalle parodia ulottuu.

    Hyvä huomio tosiaan että vaikka alussa mainitaan lukuisia tahoja niin keskustelu keskittyy blogeihin. Ehkä muiden tahojen edustajia ei ole tätä lukenut, tai ehkä he eivät halua tai osaa keskustella, tai ehkä he vain nyökyttelevät että näin se on ja näin sen kuuluukin olla.

    Toivottavasti tämä nyt ei ollut liian lässynlää ihanuushehkutusta.

  36. 38

    sanoo

    Juu, todellakin laitoin tuon sitaatin näjyville sivalluksena koko kirjallista kulttuuria kohtaan, mutta blogeihin tässä nyt on keskitytty. Seppälän romaanissa tuo sitaatti todellakin niveltyy laajempaan kirjallisen kulttuurin tarkasteluun.

  37. 39

    Anonymous sanoo

    Paljon kommentointia ja kommentoinnin kommentointia (ihan kiinnostavaakin vaikka en itse ajattele ihan noin) siitä mitä joku jossakin on jotakin mieltä jostakin kirjasta, ja mikä se kaiken arvo on tai ei ole. Ei kai kirjablogeissa ole ”vain” siitä kysymys? Oman ns. kulttuurikirjahyllyn esittelystä. Parhaimmillaan, mielestäni, kirjablogi on vähän kuin Augustinuksen Tunnustukset: joku avaa ikkunan todellisiin intohimoihinsa, lukemiensa kirjojen kautta.

    Onko kirja hyvä vai huono? Onko arvosteluissakaan siitä kysymys. Toivon että jostakin enemmästä. Hyvä kirjallisuusarvostelu kehittää omaa kirjallisuuden ymmärrystä eikä kerro pelkästään miten teos on onnistunut tai ei. Kirjan arvottamisessa vain onnistumis/epäonnistumis-akselilla tuo mieleen jotenkin äidinkielenopettajarmaisen ohjeistuksen, että eihän kirjaa voi jättää kesken, sillä eihän muuten saa koskaan tietää onko se hyvä vai huono. Lukeeko joku siis kirjoja sillä motiivilla, saadakseen tietää onko se hyvä? Minusta se on uuden teoksen suhteen vähiten kiinnostava näkökulma, osaan sen asian itsäni varten (en tietenkään yleisesti) ratkaista itsekin, jos se siis edes kiinnostaa. Itse luen hyvää ja huonoa, kunhan aihe, kieli, rakennekin joskus ja tekijä on kiinnostava. On tekijöitä pilvin pimein joiden teokset ja mestariteokset eivät voisi vähempää…no niin. Kiinnostavan tekijän yllättävä teos onkin sitten parasta mitä on. t. jope

  38. 40

    Anonymous sanoo

    Laitoin turhaan maininnan äidinkielen opettajista, he tekevät tärkeää ja hyvää työtä, olen aidosti sitä mieltä, vertauskuvani oli täysin väärä. Joskus sen sijaan näyttää siltä että tietyissä piireissä kirjabloggaajat ovat samalla kevyellä asialla kuin keittoreseptien vaihtelijat: ”tässä hei tosi kiva avokadopasta ja uusin mua koskettava oksanen.” Keskiluokan pelkoni tässä vain vilahti. Patogeesini on ilmeinen. Kirja on, pidämme siitä tai emme, kuitenkin tietylle jengille statusta siinä kuin ekologinen elämänasenne tai kaupunkilomat Keski-Euroopassa, se joskus pännii (toivottavasti en nyt loukannut ketään, nuo vain ensin mieleen tulleina esimerkkeinä). Melender suhtautuu kirjoihin parhaimmilaan sairaalloisen vakavasti (mikä ei lue pois huumoria). Siksi esim. tämä blogi ei kuulu mielestäni em. joukkoon. t.jope
    Miksiköhän meillä kuitenkin kaikilla, mulla karjattomalla ja blogittomalla miehellä ilman muuta myös, on voimakasta tarvetta ylipäätään kertoa mistä kirjoista pidämme? Kirjalistat itseilmaisun välineinä? Korvikkeina. Varsinkin meillä lukijoilla. Kun emme tuota tekstiä, tuotamme tekstin fanittamista ja hylkäämistä ( mikä valta!), ja olemme niin, niin kuvittelemme, kuin tekijöitä itsekin. Kirjallisuuden kuluttajia ja hajottaja-bakteereita ainakin. Vaviskaa kirjailijat, kirjanne on olemassa vain meidän päässämme, meidän päämme mullassa, muuten sitä ei ole edes olemassa…tämä siis loppukevynnyksenä sanottakoon.

  39. 41

    sanoo

    Ei kai tässä ole mistään oikein -väärin -asetelmasta kyse kenelläkään, Pihi nainen, eikä muustakaan ryppyotsaisuudesta, vaan ajatusten kehittelystä. Ihmisillä on erilaisia tapoja hahmottaa asioita, mikä tekee keskustelusta antoisaa.

    ”Kun emme tuota tekstiä, tuotamme tekstin fanittamista ja hylkäämistä ( mikä valta!), ja olemme niin, niin kuvittelemme, kuin tekijöitä itsekin.”
    Tämä on kivasti muotoiltu, Jope, ja niin totta!Tykkään!

    Minua huvitti tavattomasti viikonlopun Ilta-Sanomien Bisquit-haastattelu Pakinan tulevaisuus.
    – Minkä neuvon antaisit nuorille pakinoitsijoille?
    – Eiköhän blogistan tapa ne (pakinat?)

    Ja kun haastattelija toteaa, että haastateltavan pakinoista saa sitä enemmän irti, mitä enemmän on yleissivistystä, niin Bisquit lohkaisee, että Raamttukin alkaa olla sellainen kuvasto, josta on turha etsiä asioita nuoremmalle väelle, joka on käynyt golf-rippikoulun.

  40. 42

    sanoo

    En koe tuota ompeluseurojen ja tupperwarekutsujen mainitsemista naisia loukkaavana. Naiset nyt vain lukevat niin paljon. Koittakaapas vaihtaa noiden tilalle hirviporukat, pubijengi tms, niin johan tulee huumoria!

  41. 43

    sanoo

    Seppälän kommentista heittyy mieleeni hassu kysymys: pistääkö blogistien kyseenalaistaminen myös yksittäisen lukijan hiljaa mielessään lysymään, olenko tarpeeksi tasokas lukija hyvälle kirjallisuudelle? Nimittäin kun blogithan ovat juuri (maallikko)luijoille hyvä mahdollisuus tulla esiin ajatuksineen. Itse pidän nykymusiikista, esimekiksi Magnus Lindbergistä. Olen kuitenkin maallikko ja mietin usein, banalisoinko hänen musiikkiaan väistämättä? Jos kirjoittaisin vaikkapa upeasta Kraftista blogiini, mitähän Lindberg siitä ajattelisi. (Tämä on muuten tosi nasta aihe tämä blogien olemassaolon oikeutus.)

  42. 44

    sanoo

    Blogien olemassaolon oikeutus?

    Minä en millään pysty lukemaan tuota sitaattia blogien olemassolon oikeutuksen kyseenalaistamisena. Sellainen tuntuu lähes hysteeriseltä ylitulkinnalta. Ja vaikka meneekin jankuttamiseksi, niin toistan vielä: tuo sitaattihan kattaa koko kirjallisen kentän, myös omaa vastaanottoaan laskelmoivat pikkusieluiset kirjailijat.

    Kirjailijoiden ja kriitikoiden suhde on tunnetusti ollut aina jännitteinen. En pitäisi yhtään ihmeenä, jos myös kirjailijoiden ja bloggareiden suhde olisi sitä (arvioivathan bloggaritkin kirjailijan työtä). Sanoisin jopa, että hommassa olisi jotain mätää, jos mitään jännitteitä ei olisi.

  43. 45

    sanoo

    No joo. Retoriikkani on turhan repivää. Ja ymmärsin kyllä Seppälän kontekstin. Mutta pointtini takana pysyn. Kun blogeista keskustellaan, puhutaan väkisinkin myös niiden yksittäisistä kirjoittajista, jotka kysyvät itseltään pätevyyttään ja oikeutustaan ”olla olemassa”. Kirjoittava ihminen kun haluaisi sisimmässään tulla vakavasti otettavaksi. Tässä yleisestä väkisinkin tulee myös yksityistä. En siis tarkoita, että tässä keskustelussa kirjaimellisesti punnittaisiin blogien oikeutusta. Hyvä että piiskaat minua tarkentamaan huolimatonta argumentointiani Tommi.

    T. Juha

  44. 46

    sanoo

    Ymmärrän Juha Saaren ajatuksen.
    Kuten tuolla aiemmin sanoin, tietty vaatimattomuus iskee minullakin ajoittain, kun/jos ryhdyn arvostelemaan. Pyrinkin yhä enemmän siihen, että omissa kirjoituksissani keskityn vain oman elämykseni kuvaamiseen enkä mihinkään objektiiviselta kuulostavaankaan. Pari kertaa olen kokenut morkkiksen, kun olen myöhemmin tajunnut asioita eri tavalla.

    Se on myös kiinnostavaa, miten bloggarin blogi muotoutuu ajan mittaan. Minusta tuntuu, että omani voi mennä miksi vaan – aika näyttää. Pidän esim. Leena Lumin tavasta kirjoittaa välillä kevyttä tai kevyesti isoista asioista. Ja tämä Tommin blogihan on aivan mahtava muun hienon sisällön ohessa siinä, että saa aikaan tällaisia keskusteluja.

  45. 47

    sanoo

    Heh, oma bloginihan lähti aikoinaan käsittelemään aihetta josta lähtökohtaisesti tiesin tai ymmärsin vähän (alaotsikkoni ”Ihminen joka ei lue runoja lukee runoja” ei enää päde kovinkaan hyvin nykylinjaan, pitäisi vaihtaa mutten ole vielä keksinyt parempaa), ja maallikkostatuksestani pidän kiinni koska se on paras tapa tuottaa riippumatonta empiiristä dataa. Jos todellisuus näyttää joskus banaalilta niin olkoon sitten niin, ja jos Lindberg ei halua oman teoksensa tuottavan banaaleja ajatuksia niin kannattaa pitää se pöytälaatikossa tai tuhota se heti tekemisen jälkeen.

    Siteeratakseni kahta ajattelijaa, ”Jos Torniossa haisee keväällä paska, niin onhan se nyt herrajumala myös ääneen huudettava” ja ”Nihil est in intellectu quod non prius in sensu”.

  46. 48

    Anonymous sanoo

    Seppälä-sitaatti oli sen verran mainio, että teos jäi lukulistalleni. Tekijälle lukijat ovat tärkeitä, luulen ma.

    Mitä kirjabloggariuteen tulee,niin selasin läpi kommenttikeskustelun ja juuh, en ole lukenut yhdenkään kirjabloggausta, niistä jotka olivat nyt äänessä.

    Älkää loukkaantuko sanoistani, sillä kuulun lukijakuntaan, joka ei bloggaa jokaisesta lukemastaan kirjasta tai ei bloggaa lainkaan tai joka mainitsee merkitykselliset teokset julkisesti käymättä sen kummempaa keskustelua niistä.

    Kirjabloggarit eivät ole yhdenkaltainen joukko, tässä myös Seppälä ajattelee virheellisesti.

    Ihmiset ovat aina, niin kauan kuin kirjoja on ollut, vaihtaneet ajatuksia lukemistaan kirjoista. Nyt se vain tapahtuu verkkomaailmassa ja siitä jää julkinen jälki. Vain osa kirjabloggareista saa/pyytää kustantamoilta kirjoja tai osallistuu kirjallisiiin tupperware-kutsuihin. Kustantamoille he ovat hyödyllisiä tyyppejä.

    Hyödyttömät kirjabloggarit jotka kiertävät nämä partyt, meitä on myös siellä ja täällä verkossa.

    Tykkään lueskella esimerkiksi jos tyyppi kirjoittaa kauan sitten julkaistuista kirjoista, se on hyvä asia, koska kirjallisuudesta on kyse – sen ikä ja elämä voi olla jopa monta kertaa pidempi kuin kirjailijan elämä.

    Jokaiselle kirjallisuus saa toki olla ihan mitä hyvänsä, vaikka vain pannunalunen. Mikäs siinä? Olkoon sitten vaikka niin.

    Minä karttelen mieleluusti myydyimpiä kirjoja tai kaikenlaisilla kummilla kikoilla markkinoituja kirjoja. Ne kaikki ovat toisarvoisia asioita, kaltaiselleni lukijalle.

    Diavrit ja kirjastot, niissä olen tehnyt aivan mahtavia löytöjä!

  47. 49

    sanoo

    Hei, minä täällä taas kyselemässä!

    Hdcanis, mihin nuo sinun viittauksesi liittyvät? Minua harmittaa, kun en saa otetta. Latinankielisen tiedän, mutta mihin sinä viittaat sillä tässä yhteydessä? Entä kuka on tuon Tornio-jutun takana? Ja mitä se tarkoittaa? Tyhmä olen, kun en yämmärrä.

    Anonyymi, yleistämistä on pakko tehdä, jos aikoo sanoa jostakin jotakin.
    Minäkin olen sinun kuvailemassasi muodossa kyllä ihan hyödytön.
    Eikö sinua yhtään houkuta käydä katsomassa meidän blogeja, kun olet lukenut koko tämän pitkän kommenttiketjun?
    Minua alkoi heti kiinnostaa sinun blogisi, mutta kun kirjoitit anonyyminä, niin ei sitten.

    • 49.1

      sanoo

      Empirismin puolustusta: havainto on havainto ja sen pohjalta tulee kaikki muu eikä toisinpäin. Ja jos valitsee etukäteen biaksen jonka perusteella raakkaa havaintoja hyväksyttäviksi tai ei-hyväksyttäviksi niin lopputuloksesta tulee helposti vääristynyt, mahdollisesti jopa vahingollinen, joten liiallinen vaatimattomuus on vaaraksi.

      (Tornio-kommentti on yhden levyn vihkosesta, siinä journalisti Markku Halme luonnehtii Terveiden käsien Tornion kevät -kappaletta.)

  48. 50

    Anonymous sanoo

    Marjatta,
    Halusin sanoa vain sen, että kirjablogeja jotka eivät löydy helposti, niin ne ovat olemassa. Siitäkin huolimatta etteivät ne osallistu.

    Aivan kaikkia ei edes pysty jäljittämään googlen tai muiden hakukoneiden avulla, koska kirjoittajat ovat päättäneet pysyä tämän markkinamaailmallisuuden ulkopuolella.

    On oikeastaan ollut aika vapauttava kokemus löytää maailmaan, joka on halu- ja hakukoneiden tuolla puolen. Omani löytyy google-haun avulla, en auta sen enempää.

    Ei kyse ole siitä mistä kirjabloggarit tässä nyt väittelevät. Ja johon teitä/meitä tavallaan provosoidaan ja houkutellaan.

    Kyse on Seppälän kyvystä käyttää mielikuvitustaan.

    En ole lukenut hänen teostaan, mutta jo tuosta sitaatista on muodostunut mielikuva, että tämä yleisilmaisu ”kirjabloggari” syntyy ainoastaan siitä minkä hän näkee olevan ilmiönä olemassa, mutta hän ei näe sitä mikä on hänen oman näkemyksenä ulkopuolella, mielikuvituksen alueella.

    Siellä mitä hän ei tavoita tai ei edes ehkä tavoittele. Hän ehkä vain protestoi. En tiedä, vielä.

  49. 51

    sanoo

    Äh ja voi, ei Seppälän romaania kannata lähteä lukemaan tuosta bloggariulottuvuudesta käsin. Tuo kohta on koko kirjassa ainoa, jossa bloggarit mainitaan. Ja kuten olen yrittänyt tolkuttaa jo pariin kertaan, tuossa sitaatissakin on kyse paljon muustakin kuin blogeista ja bloggareista.

  50. 52

    sanoo

    Eikös tuon sitaatin ajatuksen takana olekin Seppälän luoma fiktiivinen henkilö, eläkkeellä oleva kirjallisuuden proffa Irma? En ole vielä lukenurt kirjaa, mutta olen ymmärtänyt lehtijutuista, etä Irma katselee maailmaa piikikkäästi, kuten Coetzeen Elizabeth Costello.

    Mielipide ei siis ole välttämättä yksi yhteen Seppälän oman mielipiteen kanssa, koska kyseessä ei ole esseekirja.

  51. 53

    sanoo

    Tuo on kertojaääntä kirjassa.

    Romaani on romaani on romaani. Kun laittaa jonkin asian romaanin kehyksiin, se samalla aina tietyllä tapaa suhteellistuu.

    Romaanissa esitetyillä ”näkemyksillä” tai ”julistuksilla” on aina vähintään kolme eri tasoa: 1) henkilöhahmojen maailmankuva 2) itse romaanin maailmankuva ja 3) kirjailijan oma maailmankuva.

    Ja juonikkaimmat kirjailijat sitten vielä sekoittelevat surutta näitä kolme tasoa toisiinsa miten lystäävät.

    Eli romaani ei koskaan ole kuulustelupöytäkirja kirjailijan ajatuksista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *